Se tunne, kun havahdut kaupan käytävällä siihen, että tuijotat Isännän kanssa edellä kulkevan naisen lähestulkoon täydellistä takapuolta melkein kuola valuen. Tai siis, havahdut siinä kohtaa, kun Isäntä alkaa tökkiä kylkeen, että jatkettaisko matkaa. Mulla meni pasmat kyllä niin sekasin, kun vaan mennä voi. Se vaaleansinisiin farkkuihin verhottu takamus ja sotkusella ponnarilla oleva pitkä musta tukka, voi hyvää päivää ja kättä päälle.
Mä olen viimeksi menny yhtä sekasin sillon, kun mä tapasin sen Ensimmäisen Tytön, johon mie ihastuin niin suinpäin, ettei millään tuntunu olevan mitään väliä. Sen tytön, joka oli miulle niin tärkee, mutta mie pilasin sen kaiken sanomalla ensin kyllä ja sitten ei.
Mie tapasin ET:n ensimmäisenä päivänä ammattikoulussa. Mie olin 19, edellisen kevään ylioppilas ja alotin kouluni uutuuttaan kiiltelevä kihlasormus sormessani. ET oli just täyttäny 23. Siinä tytössä oli sitä jotain. Jotain semmosta, mitä mä en ensin pystyny millään tapaa määrittelemään. Mä tiesin samantien, että joko meistä tulee ystäviä, tai vastaavasti me ei voida sietää toisiamme. No, ystäviä meistä tuli.
ET oli se, jonka kanssa mä aloin ramppaan baareissa ja viettämään sitä hurjaa opiskelijaelämää. Sen tytön kanssa minä taisin oppia polttamaan tupakkaa. Me nauraa räkätettiin yhdessä, seistiin vesisateessa röökillä tai juostiin käsi kädessä bussiin, kun lintsattiin joltakin meidän mielestä ihan turhalta tunnilta. Me hajoiltiin yhdessä, kun edessä oli joku karmiva harjottelu, vaikee tentti tai piti opetella antaa jotain helvetin lihaspiikkejä. Jostain kumman syystä me ei suostuttu niillä tunneilla olemaan pari, vaikka paljo kaikessa muussa oltiinkin. Ei vissiin haluttu satuttaa toisiamme, vaikka niinhän siinä loppujen lopuksi kuitenkin, että molempiin koski ja kovaa.
Vaikka mä olin ihan umpirakastunu Isäntään silloin, mä ihastuin silti. Se kaikki alkoi ihan viattomasti, lämmin suukko poskelle sillon tällön, halaus toisinaan ja paljon kauniita sanoja. ET kehui mun tukkaani, joka oli sillon melkein puoleen selkään ulottuva harja, kirkkaanpunaiseksi värjätty. Sen mielestä mun tukkani oli kun tulta, ja se kuulemma sopi mun sieluuni. Mun letti ei ollu kyllä mitään sen oljenvaalean tukan rinnalla, joka oli letillä mun ranteenpaksunen ja ulottu ristiselkään asti. Aika kauan mä kielsin iteltäni kaiken, kunnes lopulta mun vaan oli pakko myöntää, että mä olin ihastunu ja pahasti.
ET oli kova laulamaan. Mä muistan, kuinka mä olen laulanut ekaa kertaa elämässäni karaokessa ET:n kanssa. Me laulettiin Don Huonojen hyvää yötä ja huomenta, mistä tuli meidän biisi. ET laulo sitä usein mulle, monesti se soitti mulle illalla jonkun asian varjolla ja lopuksi laulo mun korvaani hiljaa hyvää yötä ja huomenta.
Sitä kaikkea kesti puoltoista vuotta, kunnes maaliskuussa meidän valmistumiskeväänä me lähdettiin yhdessä kattomaan Apulantaa. Mun mahassa leiju perhosia ja mä olin ihan paskat housussa, en tiijä johtuko se sitte ET:stä vai Apulannasta. Jokatapauksessa, me seistiin eturivissä koko keikka ja laulettiin mukana joka biisi. Nänni oli kanssa samassa porukassa, mutta se lähti keikan jälkeen kotiinsa ja me suunnattiin keskustaan jatkoille. Mä istuin taksissa ET:n sylissä. Fortesta sai sillon eurolla tuopin, niin sinnehän me sitten suunnattiin, kuten aika monena muunakin iltana oli tehty.
Jotenkin me sitten päädyttiin silloin siihen, että ET suuteli mua ensimmäisen kerran silleen kunnolla. Mie leijuin jossain vaaleenpunasissa pilvissä, eikä ET:n tarvinnu kahta kertaa kysyä, kun se ehdotti, että lähdettäis sen kämpille. Enkä varmaan tuu ikinä unohtamaan sitä, miten ensin hävetti ja nolotti ja vaikka mitä, mutta ET sai sen kaiken pois. Se kerto, miten mie olin kaunis ja seksikäs ja ihana, että ei mun tarvii hävetä mitään.
Enkä unoha myöskään sitä syyllisyyttä, mikä iski niskaan, kun kaikki oli ohi. ET koitti pyytää mua jäämään yöksi, mutta en mie voinu. Kimposin sängystä ylös, vedin vaatteet niskaan ja häivyin. Painuin takas baariin ja vedin semmoset ördät, ettei millään ollu mitään rajaa. Luojan kiitos selviydyin hengissä kotiin kuitenkin!
Suurin syyllisyys tuli varmaan siitä, että miten minä saatoin olla niin tyhmä, että menin pilaamaan meidän ystävyyden noin? Minä kuitenkin ehkä jo tavallaan tiesin, että ET oli muhun paljo enemmän ihastunu, kun minä olin siihen. En mä siitä huolimatta koskaan kertonu Isännälle musta ja ET:stä. Joskus se ihmetteli, että kuin me ei enää hengailtu ET:n kanssa missään, mutta mä vaan ohitin aina ne kyselyt. Mä hautasin kaikki murheeni kevään kestäneeseen työharjotteluun ja siinä sivussa järkkäsin mun ja Isännän häitä ja välttelin ET:tä parhaani mukaan.
Vaikka eihän ketään voi loputtomasti vältellä. Vähän ennen valmistujaisia mä menin käymään ET:n luona. Itkuksihan se meni. ET lupasi, ettei kerro Isännälle mitään, niin paljon se mua rakasti kuitenkin. Seuraavana kesänä ET muutti pois. Se lähti mun takiani, koski kuulemma liikaa olla mun kanssa samassa kaupungissa. Pyysi se mua mukaansa, mutta en mä enää lähteny. Vaikka en mä yli ollu päässy, en tiijä oonko vieläkään.
Siis mie niin haluisin takasin ne ajat, kun me oltiin ystäviä. Pari kertaa ET on kyselly, että voitaisko nähdä, mennä kaljalle tai kahville ja jutella ja koittaa paikata kaikkea. Mut en mie herrajumala uskalla. Mie pelkään, että ihastun uudestaan ja teen samat temput uudestaan, että satutan sitä taas ihan liikaa. Että sanon ensin kyllä ja sitten taas ei, rikon sen ihmisen toisen kerran.
