Kumminsa kaima

Tyllerö sai nimekseen Neela. Sylikummin hauikset kramppasi pahemman kerran ja oli niin hiki, että teki mieli kiljua papille, että nyt vauhtia, mä oikeesti kuolen kohta.Tyttö hymyili mulle koko tilaisuuden alun ajan kuin Naantalin aurinko ja nukahti sen jälkeen ja nukkui tyytyväisenä loppuun asti.

Kun mä kuulin Neelan koko nimen, mun näkökenttä sumeni täysin ja kyyneleet alko valumaan ihan valtoimenaan. Mä en olis ikinä uskonu, että Bigbro ja Sil antaa lapselleen mun nimeäni toiseksi nimeksi! En ikinä. Mä käännyin kattomaan niitä ihan hölmistyneenä kyyneleeni läpi ja kumpikin vaan virnuili mulle ja mun onnellisuudelleni.

Nyt mun käsiin sattuu niin paljo, etten jaksa kirjottaa paljon mitään. Mä haisen vieläkin ihan vauvalle (ihana tuoksu!) kun hyysäsin Neelaa koko illan. Sai vanhemmatkin vähän "omaa aikaa", kun mä syötin ja olin Neelan kans sen aikaa, kun ne kävi saunassa.

Mä söin itteni niin täyteen, että teki oikeesti mieli verestää vanhoja muistoja ja tunkee sormet kurkkuun, kun oli niin karmee olo. Itsehillintä oli taas ihan vieras termi tämän päivän aikana. Mässäilyä jatketaan huomenna, kun äiti lupas tehdä isänpäiväsafkaa... Voi apua, mä saan varmaan mennä vyörymällä kotiini täältä.

Perille saapuessa olikin jo ilta

Iskä pitää mulle muotinäytöstä, sillä on ristiäisvaatekriisi. Äiti karkasi saunaan, sillä meinasi mennä jo hermo tohon entraamiseen. Mennessään se komensi mut kaivelemaan juhlavaatteeni esille, että se saa silittää munkin ryötit. Ei noissa kyllä mun mielestä mitään silitettävää ole, mutta silittäköön mun puolestani jos haluaa. Se ei luota mun vaatehuoltoon sen vertaa, että pistäis mut silittämään itte vaatteni. Epäilee varmaan, että mä esiintyisin niissä päänkastelubileissä silitysraudan kuva puserossani. 

Meni muuten junamatka joutusasti, kun minun Queer as Folk - boksi tuli tänään kotiin! Aamulla heräsin kello yheksän reikäleipä, kun ovikello soi. Olis muuten saanu soida ihan vapaasti, vaan kun tiesin odotella tota pakettia niin hyökin kiireellä ettimään jotain rättiä suojakseni, että pääsin avaamaan oven. Minä kun en nuita yövaatteita harrastele, enkä viittiny järkyttää postipoikaa ihan liikoja avaamalla ovea ihan nakkena. 

Tultiin joku aika sitten äitin ja iskän kanssa kotikotiin. Käytiin Bigbron ja Silin luona kattomassa tylleröä, vitsi se ihana on kasvanu ihan hirveesti! Enää se ei muistuta semmosta karvatonta apinaa, vaan on ihana pullero pikkuvauva. Miten mä selviän itkemättä huomenna?

Huomenna mä nään Lilbronkin. Sen tyttis tuskin vaivautuu saapumaan ristiäisiin, mutta eipä kyllä oo ikäväkään. 

Miksi ei voi mennä farkuissa ristiäisiin

Joo, tulipa sitten ryntäiltyä vaatekaupoilla töitten jälkeen. Bigbron tyllerö kastetaan ens lauantaina ja tämä tästä sai suuren kunnian pitää neitiä sylissään ko. toimituksen ajan. Ekana tietenkin nousi hirveä stressihiki pintaan, mitä mä puen päälle? Nyt on onneksi sekin ongelma selvitetty, mutta ei se helppoa ollut.


Mä rakastan shoppailua. Siis semmoista shoppailua, kun kuljeskellaan jonkun kivan ihmisen kanssa kaupasta toiseen, katellaan, hypistellään ja ehkä jopa sovitellaan. Ei varsinaisesti edes etsitä mitään tiettyä ostettavaa. Mutta voi pyhä lehmä sentäs, kun on pakko mennä vaateostoksille! Hiki tulee jo siinä vaiheessa, kun astuu kauppaan sisälle. Sit alkaa etsiminen. Mikään ei näytä silmään kivalta ja juuri Siltä Oikealta vaatteelta siihen tilaisuuteen, mihin rättiä ollaan hakemassa. Sitten, jos sopii silmään niin on hyvin epätodennäköistä, että rekistä löytyy meikäläisen kokoluokkaa oleva kude.


Ja se sovittaminen. Sovituskoppien valot ja peilit ei anna mitään anteeksi. Siinä, jos jossain tuntee ittensä hirveennäköseksi norsuksi, kun on suoraan töistä liikenteessä ja pahimmassa tapauksessa seisoo alusvaatteisillaan sen pienen hetken, kun riuhtoo uutta vaatetta päälle. Itsetunto suorastaan kohoaa.


No, vaiva palkittiin, mukaan lähti pitkähihainen violetti tunika. Huomatkaa, kerrankin ostin jotain muuta, kuin sitä iänikuista mustaa! Mustassa kun ei näy hikiläntit ja fiksummat on kertonu, että musta mukamas hoikistaa. Tiedä siitä sitten.


Nyt olis vielä etsittävä iskälle yhdistetty synttäri- ja isänpäivälahja. Voi armas ristus sentäs, siinäki se on yks homma edessä. Okei, mä tiedän, että vaikka ostaisin sille vessaharjan, niin se ois otettu ja kiitollinen, kun sen ainut tytär tulee puolen Suomen takaa käymään ja tuo sen lahjan. Ja on ihan ite valinnu ja ostanu sen. Don't get me wrong, kyllä mä muistan iskää (ja äitiä ja veljiä) aina merkkipäivinä! Mut tajusin kyllä jo siinä vaiheessa, kun annoin iskälle vuonna kivi ja kypärä joksikin lahjaksi maailman rumimman itseneulomani pipon, että ei se lahja, vaan se ajatus. Äiti hävitti sen pipon pari kesää sitten, kun mä niin kauniisti pyysin. Ehkä myös vähän uhkailin. Tais olla iskän lempipipo.


Tehtiin muuten muksujen kanssa tänään töissä isänpäiväjuttuja! Täyttelin yhden ekaluokkalaisen kanssa semmosta kivaa kyselyä, mihin piti kertoilla isästä erilaisia juttuja. Mä meinasin vetää syljet väärään kurkkuun, kun yksi murunen siinä pohdiskeli, että "meidän isi on kakskyt viis!" Jumalauta, samanikänen kun minä. Sillä hetkellä tunsin itseni niin halvatun vanhaksi. Piti ihan hetki koota itseään, että selvisin tästä kriisistä.


No, loppukaneetiksi piti sitten jokaisen sanoa omasta isistä jotain kivaa. Se kommentti aiheutti hienosti yskänpuuskaksi naamioidun huutonaurun.
"Mä tykkään susta isi ihan hirveesti, vaikka sä pieretkin kamalan paljon!"