Pöllarikoksut

Kierreltiin Isännän kanssa Skanssissa, mulla oli ajatuksena haeskella jotain kivaa puseroa itelleni.Ei löytyny paitaa ei... Mutta löysin sukkia ja pinkit pöllarikoksut kollaripöksyt! Ei mitään muuta vikaa, vaan ku sovittamatta ostin, niin olisin näköjään voinu ostaa vähän pienemmätkin... Mut no, parempi näin päin, kun mitä että oisin ostanu numeron liian pienet. Sit vituttais.

Saatoin myöskin vahingossa ostaa vähän kaikkee muutakin. Kuten CSI:n 10. kauden! Voittekin heittää villin veikkauksen, että mitä mä olen tehny sen jälkeen, kun kotiuduttiin kauppakierrokselta ja ravinteliruokailusta.  (oli muuten pirun hyvää, om om!) No maannu sohvalla ja kattonu CSI:ta. Nick Stokes on vaan niin asdfasdfasdfsaf ihana! 

 Oon mie kyllä jottain saanu aikaankin tänään. Mie kyllä päätin, että tänään en ressaa tai ota ahisteluita mistään, mut toisin kävi. Pesin koneellisen pyykkiä ja koitin sit vaan maata tossa sohvalla, mut ei siitä mitään tullu. Ihan hirvee se tunne, kun koittaa tehä jotain, niin takaraivossa nakuttaa koko ajan, että oikeestaan kyllä pitäs tehä tuota ja tätä ja totakin, semmosia vähän tähellisempiä hommia siis. Kaivoin sitten kuuliaisesti imurin kaapista ja tuhosin meidän villakoirakennelin. Sen jälkeen nappasin neuleen kouraan ja palasin CSI:n ihmeelliseen maailmaan. Kun pitäs saaha se vauvanpeitto neulottua loppuun, kesällä oon jo alottanu mut oon päässy vasta puoleenväliin, meinaa ressi olla senkin päältä.

Voisin ehkä väsätä salaattia iltapalaksi ja mussuttaa sitä samalla, kun kyylään Big brotherin ja nään viimeöiset kännisekoilut. Sillätapaa mä ehkä muistan ite ens viikonloppuna, että sen viinan kanssa vois koittaa vähän rajottaakki, ettei tarvii puolta baaria kaataa kitusistaan alas. 

Hohhoi. Kuka tulis laittaa mun kynnet ja nyppimään mun kulmat ja rasvaamaan mun rutikuivaksi heittäytyneen nahkani? Millään en jaksais ite.

Miks mun pääsä soi Nylon Beatin Sanoja? Hirrrrveetä.

Paras päivä

Mie olin menossa töissä lasten kanssa ulos, kun puhelin piippasi tekstarin merkiksi. Survoin kenkiä jalkaani ja kaivelin samalla puhelinta taskussa ja näppäilin viestin näkyviin.

I'm alive! muahah Mitäs sinne? Terveiset tuli perille, kiitos! ^^

Mie tuijotin puhelimen näyttöä, että näänkö mie oikein. Luin sen viestini uudelleen ja uudelleen ja sain semmosen kevyen kenttähepulin. Nii seiso siinä lähellä, sain sille sanottua, että sain viestin, sitten tuli kyyneleet. Mä nauroin ja itkin yhtä aikaa ja karkasin hyvin äkkiä vessaan nyyskimään yksinäni sen tunnekuohun loppuun. Tuota viestiä on nimittäin odotettu. Sen lähettäjä oli Serna. Se tuntui niin hyvältä. Siitä on niin kauan, kun viimeksi on Serenalta osannu viestejä edes odottaa! Mie nään vähintään pari-kolme kertaa viikossa unta, että Serna tulee meseen, se soittaa, se tekstaa tai me nähdään jossain. Viime yönä Sernan isoveli oli valmistumassa papiksi. Että juu, ei tarvii kahta kertaa miettiä, että missä minun alitajuntani oikein seikkailee. 

Se oli kyllä semmonen piristysruiske päivään, että leijuin koko loppupäivän pää pilvissä. Vaikka väsytti ja tympäsi ja viikonloppu oli ihan nurkalla, niin semmonen ketutus oli kyllä ihan kokonaan tiessään. 

Tässä iltasella Marke sitte soitteli ja paasasi miulle puhelimessa sukulaisten veemäisyydestä, niin siinä samalla miun silmään sattu keittiönpöydällä lojuva sittarin mainos. Siellä oli Criminal Mindsin seittemäs kausi vaan viistoista euroo! No, minä tietenkin rynnin heti puhelun loputtua autoon ja ajelin Skanssiin. Tsekataan nyt sitten... Ja voi hitto soikoon mun kanssani. Minä tosiaan lähdin metsästämään sitä dvd-boksia. Ei ollu sittarissa, eikä ollu Anttilassa. 

Mutta Anttilasta löytyi jotain muuta. Nimittäin teenkeitin! Mie oon jo jonkun aikaa haaveillu tommosesta. Joo, olen vähän uusavuton, kun keitän teeni mieluummin tolla, kun hauduttelen kattilassa ja sen jälkeen kippailen siivilän läpi sitä tavaraa termoskannuun ja niitä teen puruja on joka paikassa. Pussitee taas ei oo läheskään yhtä hyvää... Anskattoo nyt, että mimmosta tavaraa tuolla sitte tulee. On kyllä vähän mummo-olo. Toiset ostaa moccamastereita tai jotain espressokoneita, meikä kantaa Anttilasta kotiin teenkeittimen. Vaan kun se kahvi on pahaa! Mä oon vissiin joku vaihdokas, kun mun lapsuudenkodissa kaikki muut kittaa sitä kahvia pannutolkussa, mutta mulle ei kyllä uppoa. 

Shoppailinpoppailin mä sielläki Citymarketissakin. Sattupa käpälään Cheekin levy, minä onnellisena tyttönä marssin kassalle ja siitä parkkihalliin ja autoon. Matkalla elättelin jo haaveita siitä, kuinka voin mielessäni hokea koko matkan voi kyllä kyllä kyllä, kun Cheek laulaa auton ämyreistä että anna mun olla syypää sun hymyyn. Se riemu kyllä loppu vähä turhan lyhyeen. Vittuperkele, siellä kuorien sisällä ei nimittäin ollu levyä! Ei muuta, kun takasin ylös ja sittarin neuvontaan. Ja arvatkaapa muuten, että oliko edes viimenen kappale sitä levyä. Tai siis kuoria. No vittu, oli tietenkin. 

Sain sitten rahat takasin, jupisin itekseni autolle marssiessa, että tästä lähin kyllä ostan vaan sinetöityjä levyjä tai muistan tosiaan tutkia ne tarkkaan ennen ostamista, että saanhan rahalleni varmasti vastinetta. Että kiitos vaan sinä rikollinen, joka veit sen levyn sieltä kuorien sisältä. Toivottavasti siihen levyyn tuli edes muutama naarmu sillon, kun roudasit sitä himaasi ilman niitä suojaavia kuoria perkele. 

Mutta joo. Nyt minä menen keittämään teetä uudella teenkeittimelläni ja tunnen oloni pian Hyacinth Bucketiksi. Mun uusi teenkeittimeni.

Hyvä ostos, parempi mieli

Niin, farkuista tosiaan meni eilen sormet läpi. Tänään tolskasin hame päällä töihin, mutta iltapäivällä painoin Haloselle tarmoa täynnä, pakkohan ne on uudet housut ostaa, ellen halua kävellä kalsareissa koko vuotta. Ja muuten löyty hyvät! Siis ihan huiput, melkein miun unelmien farkut. Eihän siinä muuta, mutta kun merkki sattu olemaan Levis, niin hintaakin oli ihan kiitettävästi. Mutta kun ne oli niin hienot! Ja onpahan nyt perkele housut.

Ja sit mä saatoin ostaa kengät...

Ja sit mä saatan olla menossa kuitten vaihteessa Main kanssa rällää Helsinkiin. Niin sit pitää olla kengät. Niitähän mulle ei jo ennestään olekaan ollenkaan... Mut ei ollukaan kiilakorkoja!

Että niin. Tili huutaa hoosiannaa, mut mieli laulaa dirlandaata. Onneks tulee viikon päästä puolikas tili, niin säilyy edes jonkinlainen kauhuntasapaino. Sit pitäs vielä ostaa jotkut kunnolliset tennarit, ettei menis jalkapohjat niin tautisen kipeiksi, kun töissä joutuu seisoskelemaan pihalla aika paljon. Noissa markan maksaneissa conversekopioissa on menny pohjat jo niin huonoksi, että kohta tulee varmaan jalat läpi. Eikä mun adidaksetkaan ikuiset oo, alkaa nekin jo muistuttaa siitä, että aika ois mennä hakee uudet. Haluun jotkut kivat niket tai adidakset tai jotkut... Kivat.

Sitte mulla on huomispäivä aikaa harjotella, miten mä selitän kampaajalle, että mitä haluan tukalleni tehtävän. Menin tosiaan varaa ihan eripaikasta ajan, ku missä oon ennen käyny. Kävi vaan se 40e leikkauksesta vähä liikaa kukkarolle, mä nyt toivon, että tossa Prisman kyljessä olevassa kampaamossa ei oo hinnat noussu ihan samoihin kantimiin! Meinaan sit kyllä tulee itku. Varsinkin, jos eka on tukka menny ihan perseeksi ja siitä pitää vielä maksaa ittensä kipeeksi. Onnee mulle.

Tulis jo se kesä ja kesäloma

Mua meinasi tänään ihan tosissaan kyrsiä. Istuin vajaan kaks tuntia koulunkäynninohjaajien palaverissa tänään, enkä tullu hullua hurskaammaksi. Alkaa ihan tosissaan poltella persettä se, että mitä mä oikeasti ensi syksynä teen. Yhdestä suunnasta sanotaan, että juu juu, kyllä niitä hommia on. Mutta hitto, mä tahtoisin tietää, että missä niitä hommia ja on minkälaisella viikkotuntimäärällä. Ja toki sekin ois ihan jees, että sainko mä jonkun vakituisen määräaikasen pestin, vai jatkanko edelleenkin määräaikaisena. Että odotellaanpa taas vähän lisää, josko jopa ens viikon aikana selviäis. 

Vitutusta poistaakseni marssin töitten jälkeen Lindexille ja hain itelleni kahdet tissiliivit. Sattu kerrankin kertanappasulla oikeanlaiset, sit hain vielä henkkamaukasta kolmet leggarit, joten tervetuloa kesä. Vielä kun alkais nuo kesäkelit. Ainakin Berliiniin asti mä selviän nyt noilla retkuilla, kun perjantaina hain kahdet ballerinat sittarista. Sit kun tosiaan pääsis vielä niitäki käyttää, että en ihan iskemättömillä kengillä kimpoilis Berliiniin. On varmaan ihan itsemurhaliiton suosittelema kikka, että lähdetään iskemättömillä kengillä kaupunkilomalle!

Tossa kaupungilla tallustellessani huomasin, että vaikka mun mielestä on vielä aika kylmä (eli nahkatakin alle laitetaan huppari ja kuljetaan farkuissa ja tennareissa) niin moni muu on erimieltä. Eniten mun silmään kyllä pisti joku tylleröinen, joka oli pukeutunut ihonvärisiin ohkasiin sukkahousuihin ja minisortseihin. Eihän siinä mitään, mutta sitten sillä oli yläosa verhottuna lantiomittaseen karvahupputakkiin ja jäääääätävän paksuun kaulaliinaan! Näytti suoraansanoen siltä, että on kotoota lähtiessä vaan unohtanu pöksyt kotiin, jos pystyy kulkemaan kintut melkein paljaana, mutta yläpää tarvii verhota samaan tapaan, kuin talvipakkasilla. Olin taas tyylipoliisi ja kilauttelin henkisiä sakkoja siihen suuntaan. 

Voi armo ja laukaus taas tätä väsymystä. Kahtena iltana jo uni ollu ihan perkeleellisen tiukassa, oon pyöriny sängyssä vaikka miten kauan ennen nukahtamista. Taivaan kiitos, ei tarvii enää tällä viikolla nousta kuudelta. Torstaina on kyllä ihan törkysen pitkä päivä, kun lähetään ekaluokkalaisten kanssa retkelle, mistä palaudutaan takasin koululle vasta viiden korvilla. Great. Varsinkin, kun mun kohdallani duunipäivä alkaa jo kasilta, enkä ehdi pitää yhdenyhtä taukoa koko hiton päivän aikana. Oon henkisesti ja fyysisesti todennäkösesti ihan loppu torstaina kotiuduttuani. Tai sitten en kotiudu, vaan loikkaan lossilta Itämereen, jos oikeesti hajottaa tarpeeksi. 

Kuin mä voinkaan olla näin loppu jo tässä vaiheessa. Kolme viikkoa ja kolme päivää. Ja pahin taitaa olla vasta edessä päin.

Enempää en tarviikaan

Yksi niin ihana tapa viettää perjantaita. Syömään ja shoppailemaan ihanan ihmisen kanssa, mitä muuta vois enää pyytää? Okei, rahaa palo, mutta nyt on taas kaikkea uutta kivaa ja mieli on parempi, kun koko kuluneella viikolla. Lopun viikonlopun aion viettää sohvalla maaten, kattomalla Greyn anatomian seittemättä kautta ja välillä lukien Liza Marklundin uusinta kirjaa. Samalla vois koittaa parannella tätä päällä jylläävää flunssaa, että ois sitten ens viikonloppuna pelikunnossa. 

Taas se luulee olevansa enemmän snobi, kuin oikeasti onkaan

Puolenpäivän tienoilla herätessäni mä olin suorastaan pelottavan aktiivinen. Nakkasin lakanat koneeseen ja järjestelin ensimmäisen lehtikasan kuosiin, että sain kirjahyllyyn lisää tilaa. Se innostus kyllä tosiaan katkesi sen ensimmäisen kasan jälkeen, vaikka olis vielä kolmisen iiiisoa kasaa käymättä. Taidan vaan tunkea kaikki lehtikeräykseen sen kummempia kahtelematta. 

Sitten mä aloin mouruumaan Isännälle, että mä haluan kirpputorille. Isäntä ei kyllä ollu läheskään yhtä innokas lähtemään, kun mie, mutta muutaman kerran kun nätisti pyysin, niin alko se vetää kenkiä jalkaansa. Mentiin kyllä tohon mein lähikirppikselle, mikä ei oo laadultaan mikään kaikkein paras. 

Siis mä en todellakaan odota, että kirppiksillä myytäis uudenveroista tavaraa pilkkahintaan. Mutta sen verran mie kyllä oletan, että ne myynnissä olevat tavarat olis edes puhtaita! Suurimmassa osassa kirpputoreja ne myynnissä olevat vaatteet on kyllä puhtaita ja ehjiä, mutta tuolla missä me nyt käytiin tulee kyllä usein vastaan jotain ihan muuta. 

Mä olen kyllä sitä mieltä myös, että olkoon joku vaate miten hyväkuntonen ja puhdas tahansa, ei siitä kukaan ole valmis maksamaan samaa hintaa, kuin uutena oikeesta kaupasta. Takit, farkut ja kengät on semmosia, mihin voi sen kympinkin pukata (tai vaikka vähän enemmänkin) jos kyseessä on selkeesti hyväkuntonen tuote. Mutta en tosiaan mihinkään t-paitaan laita montaa euroa, jos se on kuitenkin käytetty. 

Samoten mä ihmettelen sitä, kun ihmiset myy vanhoja pehmoleluja pois. Jos se lelu on joskus ollut valkoinen, mutta nykynen väri on keltanen/harmaa/ruskea, niin sen paikka on sillon kyllä kaatopaikalla, eikä kirpputorilla. Sama koskee linttaanpoljettuja kenkiä, rikki repeytyneitä kirjoja tai kolhiintuneita astioita. 

Mutta sattu kyllä tosiaan löytöjäkin vastaan. Mä sain yhden tosi kivan, siistin ja uudenverosen topin kolmella eurolla, Isäntä bongasi jonkun pc-pelin vitosella. Samaista peliä myydään Prismassa kolmeenkymppiin. Sit mä sain kahdella eurolla ihanan Nalle Puh -mukin, jonka vetosuus on varmaan melkein nelisen desiä! Tämmöstä mä oonki hakenu, saa kerralla kunnon satsin teetä.

Mutta niin, kun mä kattelin sitä romumäärää tuolla, niin tuli kyllä mieleen, että ihan hyvin voisin kantaa omiakin vanhoja törkyjä kirppikselle. Ite oon kyllä aina ollu sitä mieltä, että noi mun kuluneeksi käytetyt ja pestyt vaatteet kelpaa ainoastaan kierrätykseen tai roskikseen, parhaimmat lahjotan ihan ilmatteeksi kavereille. En todellakaan kuvittele, että joku haluis maksaa vitosta mun venyneestä ja vanuneesta topista, tai kymppiä loppuun kävellyistä tennareista. 

Että joo, musta on tullu kyllä aika snobi. Mie tykkään ihan hirveesti käydä kirppareilla , mutta toi paikka kyllä taas järkytti. Samoten, kun käytiin vieressä olleessa Siwassa, niin jäi kyllä salaatit kauppaan. Lisäksi mä sain kylmiä väreitä, kun kattelin lähiöpubia ja kampaajaa, mitkä sijaitsi samassa rakennuksessa. Siihen kampaajalle en kyllä menis, vaikka olis mikä hätä, näytti ulospäin niin kämäseltä paikalta! 

Että juu, vaikka tienaan ihan pirun vähän ja elän varmaan jollain köyhyysrajalla, joku raja mullakin on. En mä tietenkään väitä, että kirppiskuteissa kulkeminen on jotenkin noloa. Siis sieltä saa tosi kivoja vaatteita, jos osaa vaan ettiä! Kun katon omaan kaappiini, niin suurin osa mun laukuista, kengistä ja pari takkiakin on kirpparilta lähteny mukaan. Sama koskee mein kirjoja, levyjä ja leffoja.  Mutta kaikki kulmapubit ja epäsiistit lähikaupat ja kampaajat, ei kiitos mulle. Ennen kiristän sitten jostain muusta, käyn kaupassa Prismassa ja leikkuutan tukkani keskustan törkysen hintasessa kampaamossa.

Mutta joo, seuraavaksi voisin leikkiä vähän lisää snobia ja vaihtaa sänkyyn puhtaat lakanat. Mulla ois kaapissa ihan sikamainen läjä silitystä kaipaavia liinavaatteita, kun vaan viittisin.

Ehkä mä sitten huomenna.

Todella asiantuntevaa rustailua

Puolen tunnin hikirääkkitanssijumppa takana ja taidan tehdä kuolemaa. Nyt mä odotan sitä mahtavaa tunnetta, joka tätä kuolemanpelkoa muistuttavaa tunnetta yleensä seuraa. Voin taputtaa itteeni henkisesti selkään, ainakin mä tänään viitsin.

Mutta viitsinpä minä jotain muutakin. Tai oikeastaan lahjoin itteäni jostain syystä. Ehkä siksi, kun vaan halusin. Mulla oli töistä lähtiessä ajatuksena poiketa Yves Rocherilla, jos niiltä olis saanu semmosta ihanaa käsirasvaa, mitä äiti oli nettipuljusta tilannu. En iljenny äitiltä varastaa sitä, niin arvelin olla rehellinen kunnon kansalainen ja ostaa oman. Vaan perkele, en minä löytäny sitä puljua! Joten ostamatta jäi, tulipahan rämmittyä tuolla loskan ja veden keskellä ihan huvin ja kuntoilun vuoksi.

Mielipahaani marssin Sokokselle ja ostin jotain, mitä mä olen himoinnut jo jonkun aikaa. Lopultakin mun talouteni on sen verran kuosissa, että mulla oli ensimmäistä kertaa aikoihin varaa ostaa tätä!

 

Oon varmaan ihan päästäni vialla, kun paan monta kymppiä hajuveteen pienestä palkastani, mutta pitää sitä köyhälläkin jotain riemuja olla. Kiristetään sitten jostain muusta, ainakin mulla on oikeus tuoksua hyvälle. Mä niin rakastan tuota tuoksua! Ja se on ihan mun hajuvesi. Marke joskus sanokin, että toi tuoksuu mulle, kun mun ympärilläni aina leiju The Beat. En mä sitä päälleni pullollista kerralla kaada, että ihmisten nenäkarvat palaa, mutta hyvä hajuvesi tuoksuu pitkään. 

Jaaaa tuota tarttui mun mukaani sitten jotain muutakin. Näitäkin mä olen jo muutamaan otteeseen Sokoksella käydessäni hypistellyt... Nimittäin Cailapin Smoky Eyes -siveltimet.  Siinä toinen tavara, mihin mä satsaan ja oikein mielelläni. Se on meinaan jo todettu, että mä en ainakaan osaa meikata nätisti millään kälysillä luomivärisudeilla, mitä useimpien pakettien matkassa tulee. Että kyllä se meikkaaminenkin vähän välineurheilua on, mun mielestäni paremmilla vermeillä saa kivamman lopputuloksen aikaan.

Ja siis tokihan se silmien koristelu on harjotustaki vaatinut, luojan kiitos mä olen hoksannu ne hirveimmät yritykset tehdä yksin kotona, enkä kaupungille lähtiessä. Mä olen kuvitellu aina, etten mä osaa pätkääkään meikata, sudin vaan naamaani jotenkin ja näytän muitten mielestä varmasti sirkuspelleltä. Johtuen aika pitkälti siitä syystä, että oon eräältä taholta kuullu useammankin kerran palautetta meikkaamisestani. Kyseinen ihminen ei ite oo yhtään sen kummempi maskeeraaja, kun minäkään, oli vaan vissiin sitä mieltä, että kaikkien pitäis meikata samalla tapaa, kuin hän. Sitten, kun mä tein omalla tavallani, niin hänen mielestään se oli tottahan toki kaikkea muuta, kuin hyvä lopputulos.

Mä luulen, että Mai, Marke ja Serna on saanu mut uskomaan, että en mä ihan toivoton tapaus ole. Kertoo vissiin jotain mun itsetunnostani, kun heti muutaman lyttäävän kommentin jälkeen uskon olevani täys paska. Tai no, kyllä sitä itsetuntoa löytyy ihan omiksi tarpeiksi, mutta aika äkkiä sen saa pudotettua pohjamutiin. Varsinkin, jos heittää negatiivista kommenttia semmoseen ikävähköön sävyyn, vaikka se kuinka rakentavaksi olisikin tarkotettu.

Hah, sainpahan taas hetken kuvitella olevani suurempikin meikkibloggaaja, kun raportoin tänne päivän ostoksiani. Meikkivoide ois kans tarvinnu ostaa, vaan kun en kuollaksenikaan muistanu oikeaa sävynumeroa niin kauppaan jäi. Enkä jaksanu alkaa sotkemaan ja pelleilemään niitten testereiden kanssa, pitää pistää se numero muistiin ja hakea joku toinen päivä ja napata samalla pullollinen hiuslakkaa mukaan.

Ah, nyt mä voisin mussuttaa omenan ja keittää teetä. Näihin kuviin ja tunnelmiin! ♥

Ps. Autto muuten toi shoppailu sata kertaa paremmin, kun paraskaan suklaa. Pirun paljon tyyriimpää vaan...

Ainakin mulla nyt on farkut

Minä kävin shoppailemassa. Oli niin hirmuisen kivaa, että ohtaan kasvo ainakin parikytäsenttinen molo ja teki mieli viskautua selälleen parkumaan Citymarketin lattialle.

Minä kuvittelin, että kun porhallan tuohon Suomen suurimpaan Citymarkettiin, joka on näppärästi työmatkan varrella, niin tokihan sieltä nyt löytää farkut ja muutaman puseronkin. Samoin talvikengät, jotkut astetta siistimmät. Voi kissanhännät, löysin tasan yhden hupparin, minkä sitten ostin. Ja ne kengät, mutta farkkuja, joista oli aika helvetillinen pula, ei siitä puljusta löytynyt.

Minä tulin tuolla reissulla siihen tulokseen (kiersin Cittarin, Seppälän, KappAhlin, Tarjoustalon ja Halosen), että nykypäivänä suositaan ihan jäätäviä mummofarkkuja. Okei, en minäkään tykkää niistä farkuista, missä on niin matala vyötärö, että kun kumartuu, niin näkyy pylly. Mutta ei sen vyötärön tarvii kainaloihinkaan asti nousta, en minä mikään naispuoleinen Matti Nykänen halua olla. Sitten se lahkeenmalli. Mulle pitää olla semmoset alaspäin levenevä, eli bootcut-malli. Jos haluan pillifarkut, niin ostan semmoiset sit erikseen, mutta semmosia täysin suoria mammafarkkuja, joissa on vyötärö tosiaan kainaloihin asti, en suostu jalkaani laittamaan. Ennen kuljen kollareissa ja hameessa vaikka lopun ikääni sitten.

Lopulta mä päädyin Haloselle, mistä löyty ihanat farkut. Mä olen joskus ennenkin ostanut sieltä ja vielä tismalleen saman merkkiset ja malliset, kuin mitä nyt kokeilin. Olin niin väsyny, kyllästyny ja kuumissani, että ostin samantien kahdet, kun sopivat kerran löyty. Ei jukoliste, ei oo mua tota touhua varten tehty.

Mä toivon, että nuo farmarit siis kestää taas seuraavat seittemän kuukautta. Muistin taas, miten mukavaa on isoperseisenä ja lyhyt jalkasena ettiä ittelleen kivoja housuja. Varsinkin, kun on niin hemmetin tarkka, että mimmoset pöksyt suostuu jalkaansa pukemaan.  Mut noi mun uudet nilkkurit on kivat! Tommoset vähän siistimmät talvikengät pienellä korolla. Kelvannee kipsutella menemään.

Nyt mä meen keittämään nuudeleita, kun en oo vielä kuollu nälkään. Kuolettaa vaan niin maan keleesti, että perseen nostaminen penkistä tuntuu ylivoimaiselle.

Valitusta valitusta...

Mä keräilin kamppeita aamua varten valmiiksi ja laittelin samalla huomiset työvaatteet sohvan selkänojalle valmiiksi odottamaan aamua. Tein siinä samalla muutaman enemmän ja vähemmän tärkeän huomion.

Mun farkut (ne ainoat, mitkä omistan) hajoaa liitoksistaan ihan just. Ostin ne viime maaliskuussa (!!!) kun edelliset meni persukkeista puhki. Nyt noista paistaa haaroista päivä läpi ja takamukseen on ilmestyny jo reikä. Harmi, kun enää ei oo muodissa ne perseestä rikki olevat farkut, mä oisin muuten ihan übertrendikäs! Mikähän siinä onkin, joskus ennen teini-ikää niitä farkkuja piti hinkata raastinraudalla, että ne olisi olleet kivan kuluneen näköiset. Tämä tehtiin tietenkin salaa, meidän perheessä kun ei rahaa niin paljon ollut, että uusia farkkuja olisi ollut varaa tahallaan rikkoa. 

Mun lemppari tunikasta on kainalot rikki. Tai no, semmosia pieniä reikiä, mitkä näkyy kun läheltä kattoo. Mutta kohta ne on varmasti isoja reikiä. Viime talvena ostetuista talvikengistä kuoriutuu pinta pois. Siis voi jumavtunlauta! Ens viikon keskiviikkoon asti on pakko selvitä, mennään sitte töihin hameessa, pierukollareilla ja epämukavilla pillifarkuilla, jotka on polvien kohdalta rikki. Sillon tulee tili ja nyt on pakko rynnätä ryöttikauppaan.

Että joo, en osta liian usein uusia vaatteita. Kun en vaan löydä sopivia tai mieleisiäni. Suurimmaksi osaksi kyllä siitä syystä, kun ei yksinkertaisesti ole varaa. Miulla ei oo käryäkään, että mihin hittoon mie kaikki rahani oikein syydän, mutta ei sitä kyllä ylimääräisiä pahemmin jää. Viime aikoina varsinkin on vetänyt jostain syystä ihan pirun tiukalle joka kuu. Itkettää nyt jo valmiiksi, kun katon tätä näppäimistön vieressä olevaa laskupinoa. Sen lisäksi sitten tosiaan noita vaateostoksia... Voi hyvä Luoja mua auttakoon! Onneksi tulee veronpalautukset ensi kuun alussa. Saan ehkä jotain joululahjojakin ostettua.

Mä tiedän jo valmiiksi, mitä tuskaa se shoppailu tulee olemaan. Tunnen itteni niin lihavaksi, rumaksi ja epäonnistuneeksi, ettei mitään rajaa. Sitä nyt ei sattumoisin tunne olevansa kaikkein kauneimillaan, kun on eka röykynny päivän töissä muksujen kanssa ja sitten pyyhältää tukka lässähtäneenä ja tuhannen väsyneenä vaatekauppaan. Ja kun mikään ei tunnu mahtuvan päälle... Housut kinnaa reisistä tai perseestä ja paidat yleensä tissien kohdalta.

Ei siis mikään ihme, että mä alan tuntea murhanhimoa, kun joku viistoistakesänen viimesen päälle maalattu ja missin kropalla varustettu teini rääkyy viereisessä sovituskopissa, kuinka on niin rumajaläskijafinninen, ettei voi enää elää. Siinä sitten unelmavävyn näköinen poikaystävä ja viisi parasta ystävää koittaa todistella vieressä, että ei kun hyvältä sä näytät. Että kiva kiitos moi, saanko antaa sulle selkään heti vai nyt. Kyllä minä tiedän, että tuskin omaan kroppaansa koskaan on tyytyväinen. Mutta tiedän myös sen, minkälaista on omistaa hyvä kroppa. Ei sitä silloin kakskymppisenä ja 15kg laihempana viittinyt joka paikassa kiljua, että vittu kato näitä läskejä. En varmaan ollut se maailman isoin tapaus koko maailmassa. Okei, en ehkä ole vieläkään, mutta silti. Tarpeeksi paksu.

En kai kuulosta katkeralta, tai mitään...? 

Mä näin viime yönä unta, että oltiin Sernan ja Marken kanssa menossa juhlimaan. Serna oli lähdössä bileisiin pitkissä kalsareissa, jotka pussitti polvista ja perseestä ja väriltään ne oli kirkkaan pinkit. Marke veti hirveet kilarit, oli vissiin tärkeet bileet siis... Mitä mun alitajunnassani oikein tapahtuu?

Miksi ei voi mennä farkuissa ristiäisiin

Joo, tulipa sitten ryntäiltyä vaatekaupoilla töitten jälkeen. Bigbron tyllerö kastetaan ens lauantaina ja tämä tästä sai suuren kunnian pitää neitiä sylissään ko. toimituksen ajan. Ekana tietenkin nousi hirveä stressihiki pintaan, mitä mä puen päälle? Nyt on onneksi sekin ongelma selvitetty, mutta ei se helppoa ollut.


Mä rakastan shoppailua. Siis semmoista shoppailua, kun kuljeskellaan jonkun kivan ihmisen kanssa kaupasta toiseen, katellaan, hypistellään ja ehkä jopa sovitellaan. Ei varsinaisesti edes etsitä mitään tiettyä ostettavaa. Mutta voi pyhä lehmä sentäs, kun on pakko mennä vaateostoksille! Hiki tulee jo siinä vaiheessa, kun astuu kauppaan sisälle. Sit alkaa etsiminen. Mikään ei näytä silmään kivalta ja juuri Siltä Oikealta vaatteelta siihen tilaisuuteen, mihin rättiä ollaan hakemassa. Sitten, jos sopii silmään niin on hyvin epätodennäköistä, että rekistä löytyy meikäläisen kokoluokkaa oleva kude.


Ja se sovittaminen. Sovituskoppien valot ja peilit ei anna mitään anteeksi. Siinä, jos jossain tuntee ittensä hirveennäköseksi norsuksi, kun on suoraan töistä liikenteessä ja pahimmassa tapauksessa seisoo alusvaatteisillaan sen pienen hetken, kun riuhtoo uutta vaatetta päälle. Itsetunto suorastaan kohoaa.


No, vaiva palkittiin, mukaan lähti pitkähihainen violetti tunika. Huomatkaa, kerrankin ostin jotain muuta, kuin sitä iänikuista mustaa! Mustassa kun ei näy hikiläntit ja fiksummat on kertonu, että musta mukamas hoikistaa. Tiedä siitä sitten.


Nyt olis vielä etsittävä iskälle yhdistetty synttäri- ja isänpäivälahja. Voi armas ristus sentäs, siinäki se on yks homma edessä. Okei, mä tiedän, että vaikka ostaisin sille vessaharjan, niin se ois otettu ja kiitollinen, kun sen ainut tytär tulee puolen Suomen takaa käymään ja tuo sen lahjan. Ja on ihan ite valinnu ja ostanu sen. Don't get me wrong, kyllä mä muistan iskää (ja äitiä ja veljiä) aina merkkipäivinä! Mut tajusin kyllä jo siinä vaiheessa, kun annoin iskälle vuonna kivi ja kypärä joksikin lahjaksi maailman rumimman itseneulomani pipon, että ei se lahja, vaan se ajatus. Äiti hävitti sen pipon pari kesää sitten, kun mä niin kauniisti pyysin. Ehkä myös vähän uhkailin. Tais olla iskän lempipipo.


Tehtiin muuten muksujen kanssa tänään töissä isänpäiväjuttuja! Täyttelin yhden ekaluokkalaisen kanssa semmosta kivaa kyselyä, mihin piti kertoilla isästä erilaisia juttuja. Mä meinasin vetää syljet väärään kurkkuun, kun yksi murunen siinä pohdiskeli, että "meidän isi on kakskyt viis!" Jumalauta, samanikänen kun minä. Sillä hetkellä tunsin itseni niin halvatun vanhaksi. Piti ihan hetki koota itseään, että selvisin tästä kriisistä.


No, loppukaneetiksi piti sitten jokaisen sanoa omasta isistä jotain kivaa. Se kommentti aiheutti hienosti yskänpuuskaksi naamioidun huutonaurun.
"Mä tykkään susta isi ihan hirveesti, vaikka sä pieretkin kamalan paljon!"