Vauvat tuoksuu rakkaudelle

Minä olen hoitanut vauvaa. Syöttänyt sitä, vaihtanut sen kuiviin, seurustellut sen kanssa ja ollut onneni kukkuloilla, kun Neela kikattaa minulle tai vastaa omalla jokelluksellaan minun puheeseeni. 

Minä olen nuuhkinut sitä vauvantuoksuista tukkaa ja luvannut, että ostetaan leppäkerttupinnit, kuhan niitä hiuksia on vielä vähän enemmän. Vaikka niitä nyt on jo aika paljon. Minä olen riisunut uniltaan heränneen lapsen ulkovaatteista pois ja katsonut sen kanssa telkkaria, tytön hieroessa silmiään minun puserooni ja ynistessä itsekseen. 

Minä rakastan sitä pikkuihmistä ihan hirvittävän paljon. Minä haluan olla maailman paras kummitäti pelkästään siten, että minä olen parhaani mukaan aina läsnä. Minä en halua olla se, joka ostaa rakkauden rahalla ja miljoonilla lahjoilla. Minä en ole se täti, joka vie shoppailemaan ja ostaa vaikka uuden auton, jos neiti keksii sitä pyytää.

Minä olen se täti, jonka kanssa voidaan joskus lakata kynnet. Jonka kanssa lähdetään talvella pulkkamäkeen tai kesällä uimaan. Muutamien vuosien päästä voidaan mennä yhdessä elokuviin, sitä ennen käydään kirjastossa, leikkipuistossa ja naapurissa katsomassa lampaita. Sitten isompaan tämä täti vie Neelan muumimaahan katsomaan muumipeikkoja ja sen jälkeen jäätelölle Naantalin rantaan. 

Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Taistelen tieni läpi harmaan kiven ja peruskallion, jos sinun hyvinvointisi sen vaatii. Minun tulee olemaan sinua niin kova ikävä, että en edes tiedä, miten sellainen määrä ikävää kuuluu kantaa.

Meidän piti muuttaa maailmaa

Mä autoilin aikasemmin illalla keskustassa moikkaamassa lukioaikaisia ystäviäni. Me oltiin paikalla kaikki kuus, kerrankin. Samaan aikaan ja samassa paikassa. Se onnistuu nykyisin lähinnä jouluisin, kun kuudesta hengestä enää kaksi asuu tässä synnyinkaupungissa. Yksi on reilun sana kilsan päässä, yksi pääkaupunkiseudulla, minä Turussa ja yksi onnetar majailee Ruotsissa asti. 

Meistä kaksi on naimisissa ja toinen niistä avioituneista on isä. Kaksi elää onnellisesti avoliitossa ja kaksi on villejä sinkkuja. Jokaisella on elämässä jotain, opintoja tai työpaikka. Suurimmalla osalla vakijopi, että ei meistä ihan turhia jätkiä tainnu tulla kenestäkään. Vaikka tuskinpa sitä lukiossa tarvitsi todenteolla pelätäkään, mutta maailmahan muuttuu. Meidän kohdalla elämä on tainnut kohdella kaikkia hellin käsin, ainakin päällisin puolin. 

Tuntui ihan siltä, kuin mä olisin palannut ajassa vähintään kuusi vuotta taaksepäin, kun me istuttiin saman pöydän ääressä, nauraa räkätettiin vedet silmissä samoilla asioille, kuin silloinkin. Pojat kettuili toisilleen ihan niinkuin aina ennenkin ja me tytöt kytättiin jokainen ohikulkija. Vaihdettiin kuulumisia, muisteltiin vanhoja mahtavia juttuja ja päiviteltiin muidenkin tuttavien kuulumisia. Nykyisin tulee pidettyä ihan liian vähän yhteyttä, mutta kyllä mä silti kaipasin nuitakin ihmisiä.

Musta oli niin hauskaa katsella, kuinka me kaikki on kasvettu niin aikuisiksi, mutta oltiin silti niin samanlaisia, kun niinä railakkaina lukiovuosina. Muut huoltsikan asiakkaat varmaan katto kieroon, kun me koitettiin ottaa mojovaa ryhmäkuvaa kameran itselaukaisemella, käyttämällä ketsuppiautomaattia jalustana. Naurettiin niin kovaa, että ihme, kun ei saatu jotain noottia, että nyt turvat tukkoon.

Kai ne on jo tuolla peukkubaarissa tajunnu, että tää lauma käy siellä kerran vuodessa. Ensin ne keräytyy paikalle pikkuhiljaa, halaa toisiaan lujaa, istuuvat pari tuntia elämässä nuoruuttaan uudestaan. Sen jälkeen se jengi hajautuu taas pikkuhiljaa, kaikki omiin suuntiinsa, omiin elämiinsä. 

Seuraavana vuonna se tehdään taas uudestaan. Ja sitä seuraavana.

Kuka pelkää myrskyä?

Minä pelkään!

Täällä on niin hirveä myrsky, että mä ihan oikeasti kauhulla odotan sitä hetkeä, koska lähtee mökistä katto lentoon. Tai samantien koko talo. Pihakuusi huojuu uhkaavasti, kuten myös muutamat pihamaan koivut. Toivottavasti ei tuu ykskään katosta läpi.

Mä olen ihan naurettava nyt. Latasin kännykän täyteen, suljin siitä kaikki ylimääräiset akkuavievät ohjelmat, latasin läppärin täyteen ja samoin mp3-soittimen. Jos menee sähköt, niin ainaki hetken pysyy ajanhermolla mukana, ei oo aivan täysin motitettu tänne jumalan selän taakse. Tultiin ostoksilta BigBron, Silin ja Neelan kanssa, pelkäsin koko matkan kaupungista kotiin, että auto lähtee tieltä. Lunta työnsi ihan maan perkeleesti taivaalta alas ja tuuli tuiversi sitä koko ajan pelloilta tielle. Onneksi Bigbro on ajanut ammatikseen, jos mä olisin istunut ihan kenen tahansa muun kyydissä, oisin varmaan saanu jonkun paniikkikohtauksen. Kun mua ihan oikeesti pelotti.

Tuolla kammarissa missä mä nyt asustan täällä porukoilla kuulostaa koko ajan sille, että kattopellit lähtee just lentoon. Mä tuun niin nukkuu ens yön olkkarin sohvalla, jahka uskallan nukahtaa ollenkaan. Kyttään dvd:ltä Paljastavia valheita tai surffaan netissä, jahka täällä säilyy noi sähköt. Aika pirun monta taloutta on jo Pohjois-Karjalassaki ilman nykypäivän mukavuuksia.

Mä muistan, että joskus kakarana on oltu jonkun myrskyn jälkiseuraamuksina päiväsotalla ilman sähköä ja toisinaan ilman vettä, eikä se todellakaan oo ollut mitään herkkua. Eikähän tässä, kyllä kai me aikuiset ihmiset selvitään. Onneksi on leivinuuni ja puuhella, ettei ihan heti kuolla kylmään tai nälkään. Ruuat saa kellariin kylmään ja pakkasen saa hätätilassa tyhjennettyä vaikka aittaan. Jahka nyt vaan suostuu sää pysymään pakkasen puolella.

Mutta kyllä mua pelottaa silti. Tällä hetkellä olisin sata kertaa mieluummin kotona Turussa, kerrostalossa niin ylhäällä, että ei ainakaan niskaan kaadu puu katon läpi, jos on kaatuakseen.

Suuria ajatuksia pienen ihmisen mielessä

Joulupäivä. Tällä kylällä on tapana, että tänä iltana kaikki ryntää kapakkaan istumaan, purkamaan jouluressin pois ja tapaamaan siinä samalla miljoona tuttua. Tää on se ilta vuodessa, kun tän kylän kapakat menee sekaisin, kun joka paikassa on ihan oikeasti niin paljon porukkaa, ettei muulloin semmoista ihmispaljoutta nää. Pankkikorttien kanssa on ihan turha yrittääkkään tiskille, se on liian hidasta ja yhteydet todennäköisesti kaatuu jo alkuillasta. 

Mä koitin LilBrota houkutellu, että ois lähteny mun kans pubiin parille. Eihän se lähteny, pelkäsi varmaan, että saa muijaltaan viikon mykkäkoulun siitä hyvästä. En mäkään siellä baarissa olis aamuun asti istunut, mutta ihan vaan muutamalle. Sen verran, että olisin nähnyt muutamat tutut, vaihtanut vähän kuulumisia ja sitten kotiin, ennenkuin mä oikeasti muistan, että miksi mä tätä paikkaa niin paljon vihaan.

Mä kattelin just naamakirjasta, että mun lapsuuden paras ystävä oli tänään lähdössä viihteelle. Jos ajassa oltaisiin vuosi taaksepäin, se olisi jo moneenotteeseen varmistanut, että lähdenhän mä sen kanssa juhlimaan. Luvannut mulle yöpaikankin siinä samalla. Mutta ei tänä vuonna. Tänä vuonna mä en saanut edes hyvän joulun toivotusta, vaikka mä itse lähetin joulukortinkin. 

Mä en tiedä, että mitä pahaa mä olen tehnyt. Viime uv:na neiti itte teki mulle sikamaiset oharit, kun ensin oli itse vongannut mut baariin mukaan. Sen jälkeen mulle ei ole juteltu mesessä, korkeintaan vastailtu yksisanaisesti, jos mä olen aloittanut keskustelun. Jos mä olen naamakirjassa kommentoinut hänen tilaansa, mä en saa mitään vastausta. En yhtikäs mitään. Mä olen koittanut antaa koko asian olla, oon koittanu ajatella, että tää on asia, mille mä en voi mitään.

Lokakuussa se kävi pikapikaa kahveella tossa BigBron luona ja kaikki tuntu jollain tapaa olevan ok. Mutta ei ne kuitenkaan ole, kyllä mä sen tunnen, näen ja koen. Mutta mä en halua olla se, joka alkaa tingata, että mitä väärää mä olen tehnyt. Kesällä satuttiin samoihin rientoihin yhtä aikaa, niin mulle ei voinut edes jutella. Kun erehdyin sanomaan jotain, mulle käännettiin selkä. 

Tarvitseeko edes sanoa, että se sattuu ja sattuu ihan vitun paljon? Mä en vaan jaksa enää olla se, joka soittelee perään ja hoitaa asiat kuntoon. Mä en enää jaksa olla se, joka pitää sen toisenkin ihmisen pystyssä, mä olen sen jo kerran tehnyt. Mulle sai soittaa vaikka keskellä yötä, jos oli liian paska olla. Kertaakaan mä en ole kuullut minkäänlaista kiitoksen sanaa. Eipä sillä, kissa kiitoksella elää...

Mulle on niin moni ihminen sanonu, että mä en ole tässä tilanteessa se, joka menettää. Mä olen koittanut myös itse hokea itselleni, että mä en voi sille mitään, jos mua ei elämäänsä halua. Olkoon sitten ilman, ja ilman on opittava myös minunkin olemaan. Tällaisina hetkinä sitä vaan miettii, että mikä meni vikaan ja missä kohtaa. 

Onneksi mulla on olemassa muutama niin mahtava ystävä, joiden mä tiedän pysyvän mun rinnalla vaikka maailman tappiin asti. Mua ei jätetä siitä hyvästä, että mä ilmaisen pettymykseni, jos mulle tehdään oharit tai mulle tehdyt lupaukset rikotaan. Mua ei myöskään jatkuvasti arvostella pukeutumiseni tai meikkaamiseni takia, mä kelpaan ihan tällaisena, mitä mä olen. Mun ystävyyttäni arvostetaan ja minä arvostan näiden muutaman ihmisen ystävyyttä. Kiitos rakkaat, kun olette olemassa. Minä olisin niin hukassa ilman teitä.

Kun joulu on

Niin kaikilla on rauha ja hyvä tahto. Jopa täällä meillä, vaikka eilen meinasikin päästä parku ja itku, kun tekemistä oli vähän liikaa yhdelle ihmiselle. Onneksi LilBro tuli tänään ja BigBro ja Sil on kans olleet auttamassa. 

Nyt laitetaan iskän kanssa pikkuhiljaa ruokia siihen malliin, että nuo pääsee kohta joulusaunaan (minä kävin jo aamulla) ja sen jälkeen aletaan syömään, kuhan BigBro, Sil ja Neela tuleevat Silin mummolasta. 

Rauhallista Joulua kaikille! <3

Kotikotona!

Turvallisesti perillä, helvetillisen junamatkan jälkeen. Äitillä on kinttu paketissa ja se kompuroi menemään keppien kanssa, pitää aamulla viedä se terkkariin kuvattavaksi. Petollisen liukas tuo pihamaa siis. Bigbron kanssa on tässä jo makeat naurut otettu, kun seurattu tuota vauhdikasta menoa. Voi äitiparka. Lisäksi sain sen tänään kiinni salatupakoinnista. Menin itse pihalle tupakalle, ihan julkisesti siis. Lainasin jotain äitin rönttätakkia ja pukkasin käpäläni ajatuksissani takin taskuun, vaikkei toisten taskuille saa mennä... No, siellä oli malluaski! Mikäs siinä, Bigbron kanssa saatiin siitäkin kunnon räkänaurut aikaiseksi pihalla. Ei tietenkään äitille mitään sanottu, antaa sen nyt kuvitella, että salaisuus on turvattu. 

Neela on kasvanut hirmuisesti. Se syö nykyään jo velliäkin ja neitillä oli päällään melkein isojen tyttöjen mekko. Meinasin pakahtua onnesta, kun sain sen syliini ja se nauraa käkätti ja söi nyrkkiään samalla.

Eiköhän tämä joulu tästä iloksi muutu. Kovaa vauhtia ainakin on muuttumassa.

Kun menee metsään, niin menee sitten kunnolla

Voi hyvä Jumala. Mä saan ihan just hermoromahduksen, paniikkikohtauksen ja alan hyperventiloida. 

Isäntä on sairaana. Se makaa sohvalla puolikuolleena, lääkärin tuomio oli mahdollisesti kuumeeton keuhkokuume. Huomenna pitäis yhden aikaan lähteä reissuun, taisi jäädä Isäntä kotiin. Aamulla tuli jo pari raivon kyyneltä, minä oon odottanu tätä koko syksyn, ja nyt käy näin. Junaliput ja kaikki hommattu, tääl on jääkaappi tyhjänä eikä joulusta tietoakaan. Lukuunottamatta muutamia jouluvaloja, joulukortteja ja miljoonaa piparia. 

Mä lähden huomenna näillänäkymin yksin liikenteeseen ja Isäntä tulee sitten uudenvuoden viettoon perässä. Siihen on nyt tyytyminen, vaikka tekisi mieli itkeä ja parkua, että en minä näin halua. Minä haluan perhejoulun, missä on paikalla ihan kaikki. Ellei Isäntä ole aamulla siinä kunnossa, että jaksaa raahautua junaan ja istua siellä kuusi tuntia, sisältäen yhden junan vaihtamisen. 

Aamulla menen töihin, sit kauheella kiireellä kaupan kautta kotiin, käyn viskaamassa Isännän kummipojan lahjan naapuriin ja sit loput romut kasaan ja menoksi. Suurin osa tavaroista on pakattu, mutta väkisinkin kaikki meikit yms jää huomiselle. Pelottaa, että unohdan puolet siinä huomisen kiireessä, mikä todennäköisesti iskee päälle. Läppäri pitää vielä ladata ja kattoa kuntoon ja pakata kaikki tykötarpeet. Samoin mp3-soitin pitää ladata ja tunkea sinne jotain musaiikkia, mitä jaksan kuunnella junassa istumisen ajan.

ApuaApuaApuaApua. Mä en ihan oikeasti kestä. Mulla on vaan muutama tupakka ja aamulle pitää jäädä vähintään yksi. Luoja minua auta ja varjele, kun minä tästä selviän.

Neljä yötä jouluun

Ja mä olen aivan poikki. Mä voisin ruikuttaa tästä väsymyksen määrästä loputtomiin, kuten ehkä olette huomanneetkin. Mä paiskasin eilen kymmenen korvilla nukkuu ja nukuin puoli kasiin asti aamulla, silti iski töissä iltapäivällä ihan tautinen uupumus. Mulla on (taas kerran) flunssa, yskin niin kovaa, että kohta pääsen kunniajäseneksi johonkin hengitysvaikeuksista kärsivien kerhoon. Se vetää varmaan voimat aika hyvin ihan maihin. Lisänä toki se, että lomaan on enää kaks päivää. Tai siis, huominen on vielä normaali työpäivä, torstaina käyn vaan aamulla töissä ja se on sitten siinä tälle vuodelle! 

Mä kävin eilen pitkästä aikaa moikkaamassa Maita, kummitytyä ja koko niiden perhettä. Houkuttelin sitten Main mukaani mein joulujuhlaankin. Tajusin samalla sen, miten kovaa mä olen kaivannu Maita töissä ja koko ihmistä muutenkin, kun se on niin ihanarakaskultapieni mulle. Tässä on livahtanu ihan luvattoman pitkä aika, että me ei oo nähty ollenkaan, pitäis vissiin asialle koittaa tehdä jotain. Sovittiin, että mentäis tammikuulla ihan kaksistaan taas vähän kattelemaan yöelämää ja tilitettäis kaikki asiat pois mielen päältä. Minä en nimittäin mitään tipattomia pidä, painan loppiaisviikonlopuksi Markelandiaan ja vedetään taas semmoiset tumut, että siitä onkin hyvä sitten jatkaa maanantaina töitä. 

Nyt on joululahjat pakattu niin, että tarvii vaan muistaa kaapata tuo säkki torstaina mukaansa, kun  lähdetään reissunpäälle. Isäntä saa huomenna toimittaa kummipoikansa lahjan perille, niin sitten on kaikki ihan oikeasti hoidettu. Ylihuomenna tähän aikaan ollaan jo melkein Kuopiossa, mä alan pian laskee tunteja! Ihan hyvä, että tuun Tampereen kautta kotiin sieltä, niin on sit vähän pehmeempi lasku. Marke lupas, että saan juoda poruviinaa ja parkua sitten sen olkapäätä vasten ikävääni pois.

Niin juu, pyysin Markea tekemään mul tänne "mun näköisen" bannerin. Tuo on työn lopputulos, ihana! Tequila ja Brian Kinney.

Ps. 

Saatoin unohtaa hengittää

Tätä mä olen odottanu. Monta pitkää vuotta, nimenomaan tätä. Voi Jeesus ja sen 12 kaveria, Bill Kaulitz, sä näytät jumalaiselta! Mun tekee oikeasti mieli vinkua ja läähättää. Tuo poika mies on oikeasti seksiä kahdella jalalla. Mä voisin ihan oikeasti syödä, nuolla ja raiskata tuon tapauksen, mua ei ihan oikeasti pidättele kohta enää mikään. Enää puuttuu se, että myös se vanhempi kaksonen esittelisi kroppaansa yhtä auliisti!

Mun Tokio Hotel!

Mulla on nyt joku Tokio Hotel -masistelu päällänsä. Mä haluaisin kuulla niistä jotain, siis jotain ihan kunnollista ja konkreettista. BTK- sovellus ei herätä kauheen odottavia ajatuksia, mä pelkään, että se tulee olemaan yhtä suuri pettymys, kuin joku Tomin blogikin. Kertokaa nyt poikakullat, että mitä teille kuuluu, missä nyt mennään ja koska me oikeasti uskalletaan alkaa odottamaan uutta levyä! Minä en uskalla uskoa vielä siihenkään, että se tulisi ulos ensi keväänä.

Tällaista minä odotan, enkä ihan vähääkään.

Mistä tunnet sä ystävän

Tosi ystävä...

•  Ei esitä ymmärtävänsä paskan vertaa siitä, mitä sanot, jos sattuu olemaan aivan pihalla.

•  Ei väitä ymmärtävänsä, miten pahalta sinusta tuntuu, vaan yrittää kaikin keinoin saada olosi paremmaksi.

•  Ei anna sinulle viimeistä pitsapalaa, vaan puolittaa sen ja ottaa itse suuremman puoliskon.

•  Ei tarjoa limsapullostaan, vaan pitää itsestäänselvyytenä sitä, että se on teidän yhteinen.

•  Ei tuo sinulle upeita lahjoja lomamatkoiltaan, vaan ottaa sinut mukaan.

•  Ei käske sinun palauttaa lainaamiasi tavaroita, vaan tulee kaivamaan ne itse kaappisi perältä, kun kaipailee niitä.

•  Ei ota nokkiinsa, vaikka haukut häntä kaksiperseiseksi kameliksi, vaan vastaa kovaan ääneen ja kaikkien kuullen sinun olevan kolmikorvainen vyötiäinen.

•  Ei lainaa sinulle lakkapulloaan, vaan alkaa vääntämään sinulle uutta tyyliä itse.

•  Ei kerro sinulle, jos joku puhuu sinusta pahaa selän takana, vaan menee antamaan paskanjauhajille köniin heti asiasta kuultuaan.

•  Ei maksa takuitasi vankilasta vaan istuu vierelläsi hokien "Miten vitussa me tänne jouduttiin?''

Kaipuu johonkin kauas

Minä olen ihan rikkipoikkikatki väsynyt.

Kuulokkeissa soi Tokio Hotelin in Your Shadow I Can Shine, mikä ei sopinut tähän mielentilaan sitten yhtään. Tuli kaukokaipuu.

Nyt minä helpotan oloani katselemalla, että mihin me päästäisi kesällä lomalle ja rälläämään. Oli se sitten Hampuri, Berliini tai vaikka Frankfurt, Köln se ei tule olemaan. Sinne ei mennä, koska siellä olisi kesäkuun alussa ollut Queer as Folkin fanitapahtuma, minkä liput oli niin ryöstöhinnoissa, että mä ja Marke jouduttiin skippaamaan. Lottovoittoa kun ei ole vielä kohdalle siunaantunut. 

Mutta johonkin on päästävä, ihan pakko. Minä haluan, että on taas kesällä jotain, mitä ihan oikeasti odottaa. Pääsen jonnekin, missä voin taas unohtaa kaiken ja antaa mennä urku auki ja ihan täysillä. Sen jälkeen voin taas palata turvallisesti kotiin ja jatkaa elämääni täällä. Sen minä haluan tehdä. 

Mitään ei vaan uskalla lyödä lukkoon, kun on semmoinen  riski olemassa, että minulla ei enää ensi syksynä ole työpaikkaa. Tai vastaavasti, minulla voi olla mahdollisuudet vakituiseen virkaan, mutta tiedä sitten hänestä. Kaupungilla on kuitenkin määräaikaisia työntekijöitä, jotka on painanu näitä hommia kymmenen vuotta. Minä vasta viisi. 

Mutta ainahan sitä voi katella ja haaveilla!

Ps.

Marke . sanoo (20:15)
JUOTAT TARPEEKS HUMALAAN NI MINÄHÄN TULEN VAIKKA ETELÄNAVALLE SUN KANSSAS

Marke . sanoo (20:15)
tosin, jos sinne haluisit mennä, niin tulisin mukaan ihan vesiselvänäki  *reps*
tosin saisit kustantaa mulle pilkkihaalarit
ja parit karvahatut

Miksi mä itken, kun lapset laulaa

Huomenna on joulujuhlan kenraaliharjoitukset. Mä tuun niin itkee, kuin pieni eläin, kun lapset esittää joulukuvaelmaa. Sillä hetkellä, kun veisataan Jouluyön hymniä tai Enkeli taivaan, niin kamalimmatkin lapsityrannit muuttuu ihan hirveän liikuttaviksi. Ne yleensä liikuttaa kaikkein eniten, jostain kumman syystä.

"Kyllä sä Aino voit itkee kans, niin meidän äitikin aina itkee, kun se näkee mut jossain tämmösessä."

Koska minä en nyt jaksa alkaa puhua politiikasta...

...Niin linkitän tähän Anssi Kelan blogin, jossa Kela perustelee, miksi Pekka Haavisto olisi hyvä presidentti. 

Tekaisin tuossa Ylen vaalikoneen päivällä töissä, eikä se kyllä oikeastaan mitään uutta kertonut. Tarvii pikkuhiljaa alkaa tutkia ja pohtia näitä juttuja, ei niihin vaaleihin niin pitkä aika enää ole. Äänestäminen on kansalaisoikeus, sen jälkeen saa taas jatkaa tätä kotona ruikuttamista, kun on edes jotain yrittänyt tehdä asioiden eteen!

Ja päivän sana on...

Hauskaa oli ja se on pääasia!

Minä en ole koskaan ollut mikään stand up-komiikan ystävä. Joskus sitä on tullut katseltua telkkarista ja kyllä minä muutamille koomikoille olen nauranutki, tai niille jutuille siis. Jokunen vuosi sitten Krisse Salminen oli esiintymässä Naantalin kaupungin kevätjuhlissa ja siitä minä tykkäsin. Krissen esiintymisistä oon kyllä aina tykänny, eipä sillä.

Me oltiin perjantaina työpaikan pikkujouluissa kattomassa stand upia. Esitys kesti parisen tuntia ja siihen sisälty kolmen koomikon esiintymiset. Ensimmäisen ehdittyä puoleen väliin minä totesin, että eipä kyllä oo mun juttu. Mun huumorintajussa on hirven mentävä aukko, kun mua ei naurattanut sitten pätkääkään. Tämän ääneen lausumisen jälkeen sain huomata, etten todellakaan ollut ainut. Okei. Kuka tahansa osaa kertoa alapäävitsejä, vääntää mukamas hauskoja vitsejä homoista tai kertoa mukamas hauskasti, miten paskoja tyyppejä on savolaiset, pohjalaiset ja totta kai myös turkulaiset. Sitten vielä höystää sen kirosanoilla.

Sitä vaan jotenkin olettaa, että kun lähtee katsomaan ammattilaisten esittämää komiikkaa, niin se myös oikeasti olisi hauskaa ja naurattaisi tosissaan. Vaan kun ei, niin ei. Maksavina asiakkaina sitä kuviteltiin, että saisi katsella jotain oikeasti laatuviihdettä, joka naurattaisi kaikkia, eikä vaan sitä sovinistista työkaveria, joka saapuu paikalle puoli tuntia myöhässä, valmiiksi humalassa ja hirveä vauhti päällä. En tiedä, että kumpi hävetti enemmän. Ne huonot vitsit siellä lavalla, vai se tuiskeessa ollut työkaveri, joka aiheutti sellaista myötähäpeää, että oksat pois. Tyyppi aukoi pomolle päätään ja alkoi kovaäänisesti haastaa riitaa siinä tilanteessa, kun oli rynninyt baaritiskille pitkän jonon ohi. Että joo, kyllä sitä humalassa saa olla, mutta käyttäytyä pitää osata. Lisäksi sen humalan voisi ajoittaa siihen hetkeen, kun siirrytään jatkoille ja annetaan mennä.

Kyseinen sankari ei kyllä jatkoille asti selvinnyt. Siinä vaiheessa, kun muut suunnattiin baariin ja tämä törppö lähti tyhjentämään rakkoaan, niin pistettiin kyllä vipinää kinttuihin ja porhallettiin vähin äänin eteenpäin. Ei ollut kyllä kellään ikävä niitä seksistisiä juttuja, epätoivoista flirttiä ja sen jälkeen vittuilua, että kuinka et hänelle lämpene, miksi et lähde hänen luokse yöksi. No vaikka siksi, että mä en näe sua mitenkään miellyttävänä. Ja siksi, kun maanantaina pitää kyetä kattomaan silmiin sun lisäksesi aika montaa työkaveria. Että kiitos vaan, mutta ei kiitos. 

Mutta oli kyllä kiva ilta! Laulettiin karaokea, tanssittiin Ressun ja Jussi Rainion tahtiin ja bailattiin oikein kunnolla. Minä tykkäsin. Vähän ennen neljää kompuroitiin taksiin ja sain nukuttua jopa puoleen päivään asti eilen. Pahin hängouveri kyllä iski vasta illansuussa, painoin yhdeksältä nukkumaan, kun en tosiaankaan halunnut enää mennä purjoilemaan siinä vaiheessa. Voin siis kehua, että oli helppo darra, kun en oksentanut kertaakaan. Isäntä sai kyllä kuulla kunniansa, kun oli erehtyny juomaan puolet mun darravissystäni.

Mutta joo, tuli ainakin viime yönä nukuttua hyvät yöunet! Huitelin 13 tuntia unta kaaliini ja aamulla heräsin selkä jumissa ja nielu kipeenä. Perjantaina kyllä taisin myrkyttää kaikki räkätautipöpöt pois, koska flunssa ei oo pahemmin enää vaivannu. Nyt sattuu enää nielu, toivottavasti sekin on ihan ohimenevää! 

Enää vajaat kaksi viikkoa töitä. Sitten alkaa loma, ja sitten me lähdetään minun kotiin. Ja minä nään kaikki rakkaani.

Pikkuruiset joulut

Joku menee aamulla kasilta kampaajalle. Sen jälkeen töihin. Auto pitäs saada keskustassa johonkin parkkiin, että pääsen sillä sit töihin. Ja ennenkaikkea sieltä pois. Isäntä nauraa mulle, kun mä pohdin tätä asiaa oikein Pohjanmaan kautta. 

"Pitäskö sun oikein ressi ottaa tuosta asiasta?"

Seuraavaksi minä tutkin googlemapsia ja bussiaikatauluja, että osaan varmasti mennä oikeaan paikkaan illalla. 

"Niin tuotko sä auton kotiin, ennen kun menet sinne pikkujouluihis?"

"No tuon! Käyn mä tääl suihkussa ja vaihtamassa vaatteetki. Olenko mä muka joskus ollut menossa autolla pikkujouluihin?!"

"No ei susta koskaan tiedä, että mitä sä tällä kertaa olet saanu päähäs..."

Pelkäsköhän se, että mä jätän meidän rakkaan pirssin jonnekin keskustaan vandaalien tuhottavaksi ja haen sen vasta rapulasta selvittyäni...? Mutta nyt on leggarit paikattu ja tissiliivit pesussa huomista iltaa varten. Jospa sitä onnistuis edes alkuillasta näyttämään ihan ihmiseltä. Loppuillasta ei sitten puhuta mitään, kun kompuroidaan silmät ristissä taksiin. Tällä kertaa ei tarvii rääpiä kenkiä jalasta taksijonossa, kun korot on sen verran matalat, että niissä pitäis selvitä ihan kotiin asti.

Joulu juhlista jaloin, pikkujouluista kontaten!

Unelmia ja toimistohommia

Hampuri, Amsterdam, Lontoo, Dublin, Pariisi, Berliini... Mä haluan reissuun! Johonkin kivaan kaupunkiin, missä tulee se samanlainen elämisen fiilis, kuin viime kesänä tuli Hampurissa. Tai no, mä haluan koluta nuo kaikki läpi. Rahatilanne vaan näyttää sille, että taidetaan harrastaa ensi kesänäkin pelkkää mielikuvamatkailua...

Today we celebrate our Independence Day!

Mä olen touhunnut posket punaisina koko päivän. Heti herättyäni toki kävin tossa pihalla polttamassa Marken kanssa röökin, kun se haki mun autoon unohtuneen kassinsa pois. Sen jälkeen sitten alettiinkin Isännän kans laittaa ruokaa, meil oli minikinkku! Siis semmonen rulla, mikä tunnetusti paiskattiin uuniin. Sen kanssa salaattia ja lohkoperunoita, nami nami. Nyt mulla on sitten ähky.

Jonkun joulukärpäsen puremana mä kaivelin eteisen kaapista läjän joulukoristeita leviteltäväksi sinne tänne ja paketoin loput joululahjat pois pyörimästä. Sen jälkeen leivoin pari pellillistä pipareita, eikä yksikään palanut! Yhestä muumipiparista katkesi kuono, mutta mitäs pienistä, kun ei nekään meistä. Mahaan ne menee kuitenkin, eikä mihinkään pipareitten missikisoihin.

Nyt mulla on kuuma, joten istun hetken ja sit purkitan noi jäähtymässä olevat piparit jemmaan, etten syö kaikkia tältä seisomalta. Illalla pyllähdän sohvalle kyyläämään Linnanjuhlia ja arvostelemaan pukuja. Ah, minä olen siinä niin hyvä. Arvostelussa nääs. 

Mutta oikein hyvää itsepäisyyspäivää kaikille!

Tule joulu kultainen

Melkein jo pelästyin, että Marke on pyllähtänyt botskilta Itämereen, mutta sillä olikin ollut puhelin koko reissun kiinni. Minä kun viime yönä jo uneksin, että se lähetteli mulle kännitekstareita, ja kun aloin unenpöpperöisenä kaivaa puhelinta ja vastata niihin viesteihin niin tajusin, että vitut mulle mitään viestejä ole tullut. Taisin olla jossain houreissa viime yön, tuli vanhat kunnon liskojen yöt mieleen. Fiilis oli sama, kuin jonkun hurjan ryyppyputken jälkeen nukuttu yö. Heräilin vähän väliä, hikoilin, palelin ja vapisin. Viime yönä ei kyllä ollut siitä kyse, eikä ollut kuumettakaan vaikka sitäkin epäilin. Vähän vaan flunssainen olo. 

Minäpäs olin tänään ihan hirveän reipas. Ostaa rumautin meinaan kaikki joululahjat valmiiksi! Isännän paketti on vielä kaupassa (se kun hummaili kaupoilla mukana), mutta ainakin minä tiedän, mitä minä sille ostan. On itseasiassa kaksikin vaihtoehtoa. Näkee sitten, että kumpaanka päädyn. Vanhuksille tilasin netistä radiollisen leivänpaahtimen, hommataan velipoikien kanssa kolmeen pekkaan se. Oisin halunnu semmosen, mikä paahtaa Paavo Pesusienen kuvia leipien kylkiin, mutta Gigantti ei mokomaa vempainta myynyt. No, kuunnelkoot radiota sitten. 

Mä ostin piparitaikinaakin. Ja kun pohdiskelin joulutorttujen leipomista, niin Isäntä viskasi pakastealtaasta kärriin paketin joulutorttuja, mitkä tarvii vaan tunkea uuniin. Ajatteli vissiin säästää mun hermojani. Joulutortut ja piparkakut minä saan (valmiista taikinasta) leivottua ilman suurempia katastrofeja, vaikken ensiksimainituista niin kovin paljon piittaakkaan. Mutta onpahan ainakin jotain jouluista laitettu ja tehty. 

Mutta nyt minä menen kirjoittelemaan joulukortit loppuun ja laittelen ne siihen kuntoon, että saa pudotettua laatikkoon tässä lähipäivinä.

 

Ps. Täällä sataa lunta! 

Kun on onnellinen, mutta silti on aina ikävä

Miulla oli ihan tautisen kiva viikonloppu. Vaikka oon koko ajan tiedostanu, että mun on ollu Sernaa ja Markea ihan jäätävä ikävä, nyt tuolla sen tajusi, kun löhnättiin kolmisteen sohvalla, katottiin mun mielestä huonoa leffaa ja puhuttiin sontaa. Tai kun yöllä oli eka kuskattu Sernan broidi kapakasta kotiin ja sen jälkeen maattiin kuoleman väsyneinä häröilemässä ja meinattiin läkähtyä nauruun. Voi elämä, mitä mie oon tehny, että oon kaks tuommosta enkeliä elämääni saanu?

Marke tuli mun kyydissä Turkuun, kun se lähti risteilemään kälynsä kanssa. Kävin sielläki istumassa ennen kuin hilauduin kotiin, oli kyllä ihan mukava vierailu. Sen verran kävin Marken kans täs kääntymäs, että tuotiin mun kamat ja käytiin veskissä. Marke teki myös sen havainnon, että uus näytönohjain mun koneessani ei oo vieny vikoja pois, eli voi tässä olla edessä matka konekauppaan... Isäntä oli niin seurallinen ja suulas, että teki mieli oikein karjua sille. Mikä kärpänen sitä lie sitte purru sillä aikaa, kun mä olin seurustelemassa noitten botskeilemaan lähtijöiden kanssa, kun kotiuduttua se istu täs mun koneella ja koitti selvittää, että mikä täs on vikana. Oli ihan eri ihminen, kun aikasemmalla käynnillä. Kiva niin, en mä olis jaksanu alkaa täs enää papattaa mistään tai katella mitään murjottamisia ilman syytä.

Silille huikkasin mesessä moi heti, kun sain kamoja vähän purettua ja istahdin tähän. Se lykkäsi samantien webbikameran päälle, ja mä sain katella lattialla naureskelevaa Neelaa, joka potkiutu innoissaan ja jutteli vieressä makaavalle koiralle. Mun tuli niin mieletön ikävä, niin hirvee, ettei mitään rajaa. Itku ei meinannu loppua millään, Isännälle sain vaan sanottua, että mun on niin karmee ikävä, että mä en oikeasti voi olla. Kaksi ja puoli viikkoa. Sit myö lähetään joulunviettoon minun kotiin ja minä jään sinne varmaan loppiaiseen asti, Isäntä junailee kotiin aikasemmin. Mä en halua lähteä sieltä aikasemmin pois, en sitten millään. 

Miksi minulla aina pitää olla niin hirveä ikävä minun rakkaitani?

I'm having so much fun!

Mistä on hyvä viikonloppu tehty?

Ystävistä, ystävistä ja ystävistä.

Lisäksi armottomasta kälätyksestä, extempore reissusta Ikeaan, grilliruuasta, huonosta leffasta, herkkumässäilystä ja kännikuskailusta. 

Niistä on ihana viikonloppu tehty.

Sano jotain kivaa

Nyt sano mulle jotain kivaa, tai saan pikkulapsikohtauksen!

Oli mun ekat sanat, kun raahauduin töistä kotiin kolmen kauppakassin kanssa, pipo vinossa, naama punaisena ja tuhannen kuumissani. Se aika kuusta, väsyttävä työpäivä ja pitkä kauppareissu takana. Väsytti, kuoletti, itketti ja nälätti. Isäntä kömpi sohvalta ylös ja tuli ihan kummissaan kattomaan, eikä se oikein osannu sanoa mitään. Veti syliinsä vähäksi aikaa.

Olisit soittanu, niin oisin tullu hakee Prismalta.

Enhän minä soittele. En pyydä apua, vaikka minulla ihana mies onkin. Kyllä minä selviän.  En minä halua soittaa vieressä olevan kaupan pihasta, että minulla on täällä kolme kassillista ostoksia, voisitko ystävällisesti tulla auttamaan minua. Ei, minä raahaan ne kyrpä otsassa ja itku kurkussa kotiin, vaikka mieli tekisi viskellä kaikki ympäri jalkakäytävää ja karjua kaikki raivonsa pihalle.

Kaupassa soi joululaulut, ihmiset säntäili edestakaisin ja joka paikasta tunki joulu esille. Mun hengitys meinasi salpautua, kun mä ajattelin, että kohta pitää olla joulukortit postissa, että ehtiivät ajoissa perille. Samoin ne lahjat. Minä olen ostanut tasan yhden joululahjan, senkin vasta tänään. Lilbro saa sen, mitä pyysi, muille en ole jaksanu vielä edes miettiä. Olisi varmaan paras alkaa pohtimaan, tulee muuten hirmuinen kiire. Nyt viikonloppuna en oo kotona juoksemassa lahjojen perässä, seuraavana lauantaina saattaa olla rapelo työpaikan pikkujoulujen jälkeen. Eli yksi sunnuntai ja yksi viikonloppu, siinä minun lahjojenosteluaikani. Tuskin arkena töitten jälkeen jaksan.

Onneksi huominen tulee pian. Jaksan työpäivän vaikka päälläni seisten, kun tiedän, että illalla nään kaksi niin tärkeää ja rakasta ihmistä.