Because of you I lose my mind

Mikä vittu tätä mun elämääni vaivaa. Mies otti yhteyttä pari viikkoa sitten. Nyt kuulemma kiinnostaisi yrittää, kun alotettaisiin se "yrittäminen" silkalla seksillä. Ei kiitos. Niin paljon, kun mieli tekisikään sanoa, että KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ. Ei siksi, että se pelkkä seksi olisi ollut niin jumalaisen hyvää, vaan koska minä ihan oikeasti tykkäsin siitä ihmisestä. Jos minä voisin saada takaisin sen tunteen, minkä se ihminen sai minussa jylläämään vuosi sitten. Minä en vaan luota, tai uskalla luottaa siihen, että se tilanne ajautuisi siihen. Tämä on Miehen kanssa niin monta kertaa nähty. Ei, ei ja ei. Mies ei vaan tunnu uskovan sitä, että minä en sen kanssa mihinkään panosuhteeseen suostu. 

Viime viikolla vartija kyseli kuulumisia. Joo, onhan me juteltu niitänäitä tiilenpäitä aina sillontällön, se on tosiaan vuoden verran seurustellu ja kyseli toki meikäläisen mieskuvioistakin. Kerroin sille Miehestä ja Fuuderista, se nyt vaan on sellainen ihminen, että sille voi kertoa.

Viime perjantaina kompuroin pilkun jälkeen tuhannen kännissä baarista kotiin. Vartija oli kömpinyt sadan kilsan päässä kaverinsa sohvalle nukkumaan samanlaista känniään pois. Se jumalauta laitto mulle viestiä, että sitä voisi vielä kiinnostaa... Siis nyt, kun minä tiedän, että meistä ei koskaan tulisi mitään oikeaa, niin HELL YEAH! Ihan vaan siitä pyhästä yksinkertaisesta syystä, että se seksi oli niin jumalaisen hyvää. 

Maanantaina vaihdettiin muutama sana tästä molemminpuolisesta avautumisesta. Tosissaan se jätkä oli ollut. Mikäs siinä...

...Kunnes tuli tämä ilta. Oltiin Main ja Viltsun kanssa parilla. Piti mennä pubiin pelaa lautapelejä, mutta päädyttiin sit vaan kiertelemään paikasta toiseen. Noh. Kotiinlähdön hetki koitti. Ja voi jumavitunlautaperkele, Vartija seistä tönöttää siinä baarin eteiskäytävällä! Miten voiki ihminen mennä sekaisin. Niin maan saatanan sekaisin ja hämilleen. Mä en ole turhaan sanonut, että meidän välillä oli aina tiettyä kemiaa, mä pystyin tuntemaan sen kemian edelleen. Me vaihdettiin muutama fraasi, se oli pikkujouluissa ja mä vaan sönkötin meneväni kotiin. Ne fraasit päättyi niihin kuuluisiin "kuullaan" vaihtoihin ja merkitseviin katseisiin. 

Päästiin Main kanssa pihalle ja minä tunnetusti vedin siinä kevyet pikku hajoamiset. Eipähän siinä. Hetkisen päästä Mai huomasi, että Vartija oli seissyt melkein vieressä koko ajan. Siinä kohtaa mä olisin antanut toisen käteni, molemmat munasarjani ja taivaspaikkani siitä, että maahan olisi auennut kolo, mihin olisin voinut hypätä. Voi hyvää päivää ja hyvää yötä ja näitä hävetyksen liekkejä, mitkä mun persettäni polttelee.

Okei. Mulle riitti sun näkeminen ja sekin sai mut haluamaan.

This is how we do

Jeh. Fuuderi kävi kylässä. Sit Mai tuo mulle vodkaa ja lähtään baanalle. Mai on autolla, ehkä mäkin osaan sit käyttäytyä. Yritys hyvä kymmenen!

Minun elämäni ja minun valintani

Viime yönä minä palasin elämässäni melkein kaksi vuotta taaksepäin. Mä näin unta, että istuin mustalla karvalankamatolla sen kermanvärisen sohvan edessä ja Idiootti hiero mun hartioita. Telkkari oli päällä ja keittiössä valot, mut muuten oli aika hämärää ja ulkona sato lunta. Ihan samanlaista, kun kaksi vuotta sitten joulun aikaan. Siinä unessa oli hyvä tunnelma, sekin oli samanlaista, kuin silloin joskus. 

Siitä huolimatta mä olin tyytyväinen siinä kohtaa, kun herätyskello soitti ja herätti mut aika törkysen pimeään ja sateiseen lokakuun aamuun. Ja vieläpä ihan yksin. Ei lunta, ei sitä kivaa olkkaria ja ennenkaikkea, ei Idioottia. 

Syy siihen, miksi mä olin tyytyväinen, löytyy ihan yksinkertaisesti siitä, että seuraavaksi mä olisin varmasti jo tarponut jopa unissanikin siinä samassa paskassa, missä tarvoin mun ja Idiootin epämääräisen sähellyksen päälle. Mähän olin ite vielä naimisissa, kun aloin ramppaamaan lähestulkoon naapurissa vieraan miehen luona. Siellä mut huomattiin, siellä multa kysyttiin mitä kuuluu, siellä mä sain hellyyttä ja mulla oli kivaa. Siellä mä pystyin jopa nukkumaan. 

Se sama ihminen kylläkin jälkeenpäin kusetti mua ja valehteli törkeästi päin naamaa. Idiootti yritti pelata mun parasta ystävääni omaan sänkyynsä mun selän takana, eikä suostunut edes suoraan kysyttäessä myöntämään asiaa. Säälittävää, sanon minä. Vaikka mä koko ajan tiesin, etten mä saa ihastua, enkä mitenkään hillittömän ihastunu idioottiin ollutkaan, niin kyllä mä siitä ihmisestä tykkäsin. Ei se kuitenkaan aiemmin ollut mulle mitään pahaa tehny. 

Mua ei harmittanu se, että Idiootti olis mieluummin valinnut Main mun sijastani. Mua harmitti se, että jätkä todellakin oli niin ääliö, että koitti saaha mun parasta ystävääni valehtelemaan mulle ja pelaamaan mun selkäni takana. Ei siinä enää anteeksipyynnöt tuntunu paljon miltään, kun Idiootin suunnalta jatkui sama touhu samantien uudelleen. Yhtään kyyneltä mä en sen ihmisen vuoksi vuodattanut, mutta kyllä mulla kesti kauan, ettei enää tullut jokaisella ajatuskerralla vähän oksennusta suuhun. Nykyään mä kykenen ihan helpostikin moikkaamaan, jos satutaan baarissa vastakkain. Saattaisin jopa kysäistä kuulumisia (ihan vaikka silkkaa kettumaisuuttani) jos jätkä ei juoksis mua karkuun joka kerta, kun on satuttu kohdakkain. Hohoo. 

Aamulla mä mietin tätä omaa elämääni, ehkä juurikin ton unen perusteella. Idiootti oli se, josta mä hain helpotusta siihen omaan mustuuteeni, missä mä tarvoin, kun en tiennyt mitä valintoja mun pitäis tehdä ja mitä olla tekemättä. Idiootista oli se hyöty, että se auttoi mua ymmärtämään, että elämässä voi ihan oikeasti olla muutakin, kun se paska, missä mä silloin elin. Se hyvä siitä ainakin jäi käteen, jos ei muuta. Tai no, on tässä kyllä monet hyvät naurut saatu Main kanssa aikaan, kun mokomaa pölkkypäätä on muisteltu. 

Nyt mä olen tainnut hommata itteni samanlaiseen kuvioon, tällä kertaa vaan eri roolissa. Mä säädän Fuuderin kanssa siitä huolimatta, että se on tahollaan naimisissa. Oon säätäny jo viimesen puol vuotta.  Mä en ole siihenkään ihmiseen ihastunut, vaikka kyllä mä siitä jollain tapaa pidän. No hei haloo, en mä viitsisi edes paneskella semmosen ihmisen kanssa, jonka läsnäolo tai luonne ärsyttäis mua. Vaikka olis kuin hyvä sängyssä.

Jotenkin tää kaikki saa mut niin skeptiseksi kaikesta. Mitä merkkaa nykyään parisuhde? Mitä ihmiset tarvii, että ne on onnellisia? Onko enää oikeasti ja vilpittömästi onnellisia ihmisiä, jotka on pysyny siinä parisuhteessa uskollisina toisilleen? Okei, ainakin yhden tiedän, mutta onko se se kuuluisa poikkeus, mikä vahvistaa säännön...?

Kiva kiva kiva

Mun sattuu selkään. Olin eilen kattoo leffaa säbäpojan luona ja röhnäsin koko illan sen nojatuolissa. Siinä sit menee selkä vähän kipeeks. Mä kehuskelin puolen yön aikaan poistuessani, että ei mun selkä ollu milläsäkkään koko tuolista. Mut voi kele, kun aamulla heräsin äitin puheluun. Ekat sanat vastaamisen jälkeen tais olla jotain tyyliin ai vittu, kun aloin kampee sängystä ylös. Seuraavalla kerralla istun lattialla, mieluummin puutunu perse, kun armottoman kipee ristiselkä. 

Mulla oli kiva ilta eilen. Kateltiin Vares, puhuttiin paskaa ja välillä vähän asiaakin ja naurettiin paljon. Hyräilin aika tyytyväisenä, kun kipittelin kauppatorille bussiin yöllä ja tulin kotiin nukkumaan. Tänään on lisää kivaa luvassa, kun Mai tulee kylään. Hajetaan jotain syömistä, kerrataan vähän kuulumisia ja ollaan vain. Voi että. Ai että. Tämmöstä mä olen kaivannut, pitkän pitkän aikaa. Kavereitten tapaamista ja hauskan pitoa. Exä tänään skypessä taas jaaritteli, miten ei yksin kulu aika ja jada jada. 

Mä tajusin sen kommentin jälkeen, että vaikka mä nyt asun yksin, niin mä en ole läheskään niin yksinäinen, kun mä olen ollut ehkä viimeisen vuoden ajan. Mieluummin kokonaan yksin, kuin mitä yksinäisenä kahdestaan. Huomasin tossa aamupäivällä, kun ensin olin tiskannut pois taas ihan jäätävän tiskivuoren ja sen jälkeen heiluttelin imuria, että ei sekään touhu niin kamalalta enää tunnu. Johtuisko siitä, että sitä siivoilee vain ja ainoastaan omia sotkujaan?

Maanantaina on onnenpäivä, mä pääsen kampaajalle! Mä oon viimeksi käyny kampaajalla ennen sitä kuuluisaa Auran reissua, mistä te voitte käydä lukemassa tarinan tuolta Idiotismin multihuipentumasta. On siis reuhka päässyt vähän kasvamaan, tähän sais jo pienen ponnarin niskaan! Kamalaa. Oon tässä leikitelly ajatuksella, että uskaltaisko tempasta jo nyt jotain kesätukkamittaa, on noi posket kaventunu sen verran viimesen puolen vuoden aikana, että jos sitä ei niin läskipäältä näyttäis, vaikka tukka oliskin vähän lyhempi, kuin korvanlehtiin asti. Tiedä häntä. Pitää vielä miettiä ja kerätä vähän rohkeutta. 

Mitäs mitäs mitäs. Mä en malta odottaa helatorstaiviikonloppua. Marke lähtee ehkä sillon mun mukaan kotipuoleen, ja jos ne suunnitelmat menee reisille niin puksuttelen sitten junalla yksinäni. Mä oon niin odottanu! Joulusta on jo ikuisuus, mun muruseni on kasvaneet hirveän isoiksi, ja on mun ollut ikävä niitä isompiakin ihmisiä siellä. Nessu oli tänään jäänyt ukin ja mummon luokse muun perheen suunnistaessa kotiin. Päiväunet oli maistunu sohvalla tosi hyvälle, kun ukki oli ensin lukenut ja lopuksi laulanut vähän, niin neiti oli nukkua pössöttänyt kolmatta tuntia ukin kainalossa. 

Nessulla on muuten hyvä musiikkimaku. Mun muruseni alkaa välittömästi tanssimaan, kun ämyreistä kajahtaa soimaan Jontte Valosaaren Jos mä oisin sun mies. Joskus on jääny päiväunetkin kesken, kun oli radio jääny liian kovalle ja Nessun oli kesken unien tarvinnu loikata sängystä ylös tanssimaan. Mä en niin kestä, soitan sitä biisiä loputtomalla luupilla, kun pääsen kotipuoleen. Samalla nauran ja itken onnesta, kun katon sen pikkuihmisen tanssimista. Mä en niin malta odottaa! Mun on taas ollut ihan liian kova ikävä.

Silleen ja tälleen ja vähän tolleenkin

Mä olen viimepäivät ollu vähän... Miten mä sanoisin. Oiskohan sekaisin oikee sana? Mä en ihan oikeesti enää kestä itteeni kovin kauan, jos tää kerroksilla käyminen ja tyhjän nauraminen ei lopu. Niin. Minä kovin sunnuntaina (ja vielä maanantainakin) vannoin, etten enää koskaan tapaa sitä lumilautailijapoikaa. Mä olin ihan vissi, että ei se oikeasti ollut yhtään niin söpö, kun mä muistelin, että mä olin vaan juonut sen niin kauniiksi. Sit darrassa se vaan näytti niin kauniilta pojalta, kaikesta darrasta huolimatta.

Me saatettiin Main kanssa lähteä tiistai-iltana vähän lenkille. Me saatettiin lenkkeillä (tai oikeastaan ajaa auto) suoraan niille nurkille, mistä mä sunnuntaina hiippailin kaikessa hiljaisuudessa himaan. Me saatettiin eka kiroilla tovi siellä kadun toisella puolen, kun sen yksiö näytti olevan pimeenä. Meidän odotus ehkä myös palkittiin, koska hetikohta rappuun hipsi joku, ja siinä asunnossa syttyi valo. Mä meinasin kuolla siinä kohtaa. Herrajumala, me seistiin siellä vakoilemassa vierasta ihmistä ja naurettiin katketaksemme. Enkä tosiaan ollu juonu sitä kaveria kauniiksi! Voi tauti sentään.

Se oli paljon paljon paljon söpömpi, kuin mitä mä muistinkaan. Mehän ei suinkaan sen jälkeen tehty mitään tyhmää. Ei ainakaan kerätty maasta pikku kiviä ja heitelty niitä sen pojan ikkunaan. Se olis voinu olla jopa noloa. Varsinkin, kun mä en edes osunu siihen ikkunaan, niin lopulta Main piti hoitaa se heittelypuoli. Helvetin kauan saatiinkin heitellä, ennen kuin se kuuli ja huomasi meidät. Tuli se sit pihalle, kun mie vilkuttelin ja viitoin sen tulee alas.

Mä meinasin niin saaha jonkun halvauksen, ihan oikeesti. Mä en edelleenkään tiedä, että minkäikänen se kaveri oli. Vissiin silleen sopivasti ainakin neljä tai viis vuotta mua nuorempi, oli vähän kehdonryöstäjä olo sunnuntaina herätessä. Mikäs siinä, sain mä sen numeron mutta siihen se sitten jäikin. Mä olin vähän turhan rehellinen ja paljastin suoraan, että mä saatoin jättää siviilisäädystäni jotain kertomatta. Että se siitä sitten, oli vissiin liian kiltti ja tunnollinen poika. Mutta niin armottoman söpö! Että koko toi meidän kohellus vois nolottaa ihan sikana, mutta enemmän mua harmittais, jos ois jätetty menemättä. Tällä hetkellä se namu on jossain päin Egyptiä surffaamassa, en oo yhtään kade. Ei mua ainakaan huvittais olla jossian lämpimässä ja auringonpaisteessa, tän kylmyyden ja pimeyden sijasta.

Mä en edelleenkään tunne minkäänlaista syyllisyyttä ton seikkailuni takia. Mä en vaan jaksa. Ei varmaan tarvii edes sanoa, että on oma parisuhde kyllä ihan kevyesti kuollu, kun ei yks syrjähyppy tunnu kerrassa miltään. Enemmänkin naurattaa, kun sai vähän jännitystä ja jotain eloa elämäänsä. Miksi mä en sitten lähde pois? Niin, siinäpä hyvä kysymys.Kun mä en taida itsekään tietää, että mitä mä haluan. Haluanko mä saada oman avioliittoni ihan aikuisten oikeesti kuntoon, vai haluanko mä antaa olla ja lähteä pois. ois kai se helpompaa, jos joku vaan kertois ja tekis kaiken mun puolestani.

Joo, olen paha ihminen, kyllä kyllä.

Sovinnolla, hunningolla, kuutamolla

Herään vieraassa talossa, 

mietin miten vaikeaa ois kertoa tuolle
nukkuvalle miehelle että olen naimisissa.
Ja miten vaikee ois selittää, 

kuinka liitto laimenee. 

Nelkytvuotta saman
miehen lakanoissa, naiseuteni niihin pudotin. 

Sen löytämän sun halusin.

Ja mä mietin kuinka mä ratsastin, 

kuinka autossa jo liikkuvassa sua halusin, 

otin tietoisen riskin kun hairahdin. 

Olin vanha nainen
hunningolla. 

Olin vanha nainen hunningolla.

Kyllä se vajaa kymmenenki vuotta riittää. Ja se jännitys. Se tunne, kun kaikki oli uutta ja outoo ja ihmeellistä. Se tunne, kun vielä tuntee kelpaavansa muillekin. Mä olen edelleen paha ihminen, kun olen nauraa käkättänyt viikonlopun muistoille. Ja huomenna mennään Main kanssa lenkille ja sitte vissiin kebabille. Että se siitä lenkistä, mut ainakin tulee olee kivaa! 

We'll be forever young

Tonight, we're going hard, hard, h-h-hard  

Just like the world is ours, ours, o-o-ours  

We're tearing it apart, part, p-p-part  

You know we're superstars, 

we are who we are

 
We're dancin' like we're dumb, dumb, d-d-dumb 

Our bodies going numb, numb, n-n-numb 

We'll be forever young, young, y-y-young  

You know we're superstars, 

we are who we are

Olipahan paardit!

Siis voi laaki ja vainaa, myö vähä Main kanssa bailattiin. Ihan vaan pikkusen, silleen niinku hienojen rouvien kuuluukin. Taidettiin keskenämme riehua tuolla tanssijuottolan tiskillä, että vittu myö ymmärretä semmosta hienostelua, että juodaan kaks sidua ja sit lähetään yheltä kotiin ja seuraavana aamuna ihmetellään, että eipä muuten oo ees darra, kova väsymys on ja lässynlässynlää.

Myö taijettiin naukkailla vähä enemmänkin, kun vaan pari sidua. Siitäkin huolimatta, että tuolla SOK:n rafloissa oli menossa semmonen tarkka seuranta päällä, että asiakas ei todellakaan saanu yhdellä tilauksella enempää, kun sen yhden alkoholiannoksen. Eli ei saanu drinkkiä ja shottia, niinku on yleensä saanu, vaikka laki varmaan määrää, että yks per nekku. Syynättiin kyllä sisälle mennessä paperitki ihan törkysen tarkkaan. Mä olin tosi yllättyny, kun multa kysytään paperit johonki k-20 paikkaan. Kerrankin luulin näyttäväni nuorelta.

Kissanvitut, nyt on kuulemma ollu baareissa joku tehovalvontaviikonloppu. Eli tuskin näytin yhtään sen nuoremmalta, ne vaan syynäsi jokaisen henkkarit.

Sitten siinä pääsi taas käymään silleen hassusti, että myö Main kanssa sotkeuduttiin vähän jatkoille. Voi sen kämpän naapuriparkoja, oli siellä varmaan semmonen elämä viiden hengen kesken siinä pikku yksiössä, että voi tauti sentään. Kotiin sieltä lähettiin hipsimään joskus vissiin seittemän korvilla, ihmiset tuli vastaan aamulenkillä kusettaen koiriaan ja taisi joku olla töihinki menossa. Me kävellä hipsuteltiin tuolla heräävässä keskustassa kohti taksitolppaa, että päästiin himaan. Isäntä oli hereillä jo siinä vaiheessa, kun meikä tuli kotiin ja kaatu sänkyyn.

Minä onneton raukka kuvittelin, että selvisin ilman rapelorapua, kun heräsin joskus puolen päivän aikaan. Vedin rahkan ja vissyä naapuriini ja ihmettelin, että mikäs tässä on ollessa. Olis vissiin tarvinnu pitää turpansa kiinni ja ajatuksensa kurissa, nimittäin voi hyvää päivää ja kättä päälle, kun mä oikeasti olin eilen kipee! Mä sain halata vessanpönttöä useempaan otteeseen, eikä mulla pysyny mikään safka sisällä. Kelasin jo mielessäni, että montakohan aivosolua mä taas olen tappanu, kun syljin sisälmyksiäni vessanpönttöön. 

Melkein teki mieli jo sanoa ne neljä kuuluisaa sanaa, en juo enää ikinä.  Mut enpä viittiny ihteeni huijata, juon kuitenkin. Ja kärsin varmaan yhtä hirveetä darraa, kun eilenkin. Viime kerrasta muuten onkin aikaa, varmaan pääsiäisenä viimeks tollai, että oon iltaan asti purjonnu. Paitsi eilinen oli kyllä siinä mielessä taas pahin, että paiskasin kasin jälkeen sänkyyn, ku en enää jaksanu sitä kuvotusta ja oksetusta. Se on vissiin ihan suoraan verrannollista hauskuuden määrään se krapulan määrä, mitä kivempaa on, niin sen kovempi on darraki!

Että jäi kyllä eilen juoksukoulun treeni tekemättä. No, tein eilisen sit tänään ja keskiviikon taukopäivä jääpi poikkeen. Huomasin kyllä tuolla juostessani, että ei eilen oo tosiaan paljo sapuska suolistossa viihtyny, olin niin saatanan hapoilla, kun tulin kotiin. Mua kyllä naurattaa itteeniki jo, että vittu tällä viikolla pitäs kyetä juoksee jo neljä minuuttia putkeen. Joo, onnea mulle, tuun varmaan kuolleena sillon kotiin. Tai ryömin viimesillä voimillani ja kupsahan tohon eteisen lattialle. Sit jos joku vielä ihmettelee, että miksi mie vihaan kaikenlaista ryhmäliikuntaa. No just siksi, kun tällä kunnolla ei tosiaan juosta kummia lenkkejä tai jumpata kovin ihmeitä ilman, että makaan ruumiina omassa hiessäni sen jälkeen. 

Partyyyyyy!

Viikonlopun tanssimuuvit!

Myö lähtään Main kanssa viihteelle! ♥

Hyvä ostos, parempi mieli

Niin, farkuista tosiaan meni eilen sormet läpi. Tänään tolskasin hame päällä töihin, mutta iltapäivällä painoin Haloselle tarmoa täynnä, pakkohan ne on uudet housut ostaa, ellen halua kävellä kalsareissa koko vuotta. Ja muuten löyty hyvät! Siis ihan huiput, melkein miun unelmien farkut. Eihän siinä muuta, mutta kun merkki sattu olemaan Levis, niin hintaakin oli ihan kiitettävästi. Mutta kun ne oli niin hienot! Ja onpahan nyt perkele housut.

Ja sit mä saatoin ostaa kengät...

Ja sit mä saatan olla menossa kuitten vaihteessa Main kanssa rällää Helsinkiin. Niin sit pitää olla kengät. Niitähän mulle ei jo ennestään olekaan ollenkaan... Mut ei ollukaan kiilakorkoja!

Että niin. Tili huutaa hoosiannaa, mut mieli laulaa dirlandaata. Onneks tulee viikon päästä puolikas tili, niin säilyy edes jonkinlainen kauhuntasapaino. Sit pitäs vielä ostaa jotkut kunnolliset tennarit, ettei menis jalkapohjat niin tautisen kipeiksi, kun töissä joutuu seisoskelemaan pihalla aika paljon. Noissa markan maksaneissa conversekopioissa on menny pohjat jo niin huonoksi, että kohta tulee varmaan jalat läpi. Eikä mun adidaksetkaan ikuiset oo, alkaa nekin jo muistuttaa siitä, että aika ois mennä hakee uudet. Haluun jotkut kivat niket tai adidakset tai jotkut... Kivat.

Sitte mulla on huomispäivä aikaa harjotella, miten mä selitän kampaajalle, että mitä haluan tukalleni tehtävän. Menin tosiaan varaa ihan eripaikasta ajan, ku missä oon ennen käyny. Kävi vaan se 40e leikkauksesta vähä liikaa kukkarolle, mä nyt toivon, että tossa Prisman kyljessä olevassa kampaamossa ei oo hinnat noussu ihan samoihin kantimiin! Meinaan sit kyllä tulee itku. Varsinkin, jos eka on tukka menny ihan perseeksi ja siitä pitää vielä maksaa ittensä kipeeksi. Onnee mulle.

Kotona on kiva olla

Ajeltiin tänään Isännän kanssa ja olen hyvin hyvin yllättynyt yhdestä asiasta. Ei nimittäin kinattu koko aikana yhtään mistään! Vaikka minä ajoin valtaosan matkasta, ei pelkääjän paikalta kuulunut yhtään vastahakosta sanaa. En sit tiijä, että oonko mä mukamas parantunu kuskina, vai onko toi lopultakin oppinu pitämään suunsa kiinni. Samalla tavalla minä edelleenkin ajan, kun oon ajanu ennenkin, viime kesänä nimittäin sitä kommenttia kyllä sateli. Että ehkä ennemminkin on kyse siitä, että Isäntä on tajunnu, että en mä hivauta sitä autoo mehtään tai päin rekka-autoa, jos lisään vauhtia kaheksastakympistä sataseen. Tiedä häntä. 

Mä tykkään edelleenkin hirveesti ajamisesta. Uuden auton myötä siitä ajamisesta on tullu taas vähän kivempaa, onhan se nyt selkee ero, kun saa allensa kahdeksan vuotta uudemman auton! Kyyti on tasasta ja hiljasta, eikä autoon meinaa paistua jos aurinko vähänkään sattuu pilkahtamaan pilvien raosta, kun tossa nykysessä on ilmastointi. 

Niin juu, mie muistan viime kesänä, kun sain ite kilarit, kun ajeltiin meiltä kotopuolesta takasin Turkuun. Isäntä pöryytteli motarilla kaheksaakymppiä, vaikka olis saanu painaa 120 lasissa. Mie en nyt tarkota sitä, että siellä on pakko painaa säällä kuin säällä reikäpään lailla, mutta ei sinne kyllä kannata turruttelemaankaan lähteä! Lisäksi, kun siinä autossa saa istua semmoset kahdeksan tuntia, niin ois ihan jees ajella rajotusten mukaan. Sit toki, kun mä siitä nopeudesta menin mainitsemaan, niin toihan turras uhallaankin, kun tiesi, että mua ärsyttää. Jostain kumman syystä kuitenkin minä ajoin kaikki motaripätkät tällä kertaa. 

Isäntä istu kiltisti vieressä ja paineli kaikkia nappeja, mitä siitä auton kojelaudasta sattui löytymään. Niin ja tietty vaihto levyä, se suostu kuuntelemaan jopa Bushidoa vähän aikaan. Kokonaista kolme biisiä. Sitten kuultiin taas se tuttu ja turvallinen kaikkea sääki kuuntelet ja lähti levy vaihtoon.

Mä tajusin aamulla lähtöä tehdessä, että jos mie oikeesti meen vasta syyslomalla seuraavan kerran kotiin, niin Nekku kävelee varmasti jo sillon. Saattaa jopa puhuakin jotain. Hitto soikoon, kun on nyt tätä ohjelmaa tullu jo loppukesälle hirveesti, niin en mahda enää kesäloman aikana ehtiä takasin. Kourasi kyllä sydänalaa aika rajusti siinä kohtaa, mutta äkkiä se meni ohi. Jos mä olisin vielä aamulla nähny Nekun ennen lähtöä, niin oisin varmaan nostanu kytkintä itku kurkussa. Nyt mä lähdin hyvillä mielin, ilman sitä raastavaa ikäväntunnetta. Oliko tää ihan liian helppoa? Iskeekö se ikävä viimestään siinä vaiheessa pintaan, kun vedän Main tai Marken kanssa kunnon kännit ja laskuhumala alkaa olla käsillä? Tai siinä vaiheessa, kun makaan jossain tuhannen darraani pois? 

Tilannetta helpottaa varmasti sekin, että mulla on tosiaan vaikka mitä kivaa tiedossa. Perjantaina meen moikkaa Melli-murusta ja viemään sille synttärilahjan ykksvuoden kunniaksi ja sen jälkeen kaappaan Main mukaani meille, ottamaan vähä pohjia ja sen jälkeen me singotaan radalle. Sunnuntaina tai maanantaina mä sitten suuntaan Markelandiaan, viettämään varmasti yhtä elämäni hienointa viikkoa talonmaalauksen parissa. Kun vaan nyt ei satais, niin saatais kans maalattua! 

Tanssivarvasta kutittaa

Mulla on niin armoton kyty bailaamaan, ettei mitään rotia. Mä sain tänään tukkaani uuden värin ja torstaina mä puhallun kampaajalle ja viikonloppuna mennään Main kanssa rälläämään, mä en jaksa odottaa! Viimeksi pääsiäisenä oon riekkunu oikein kunnolla, joten kai sitä jo vähä menoa kaipaakin. Okei, en kyllä suunnitellu vetäväni itteeni yhtä tukkoon, kun viime pääsiäisenä, mutta jotain greisibailausta mä kyllä haluan!

Mä haluisin vetää jalkaan ne Berliinistä ostetut korkkarit, vaan kun kammottaa, että rymyän ne rikki heti ekalla kerralla. Okei, käytettäviksihän kengät on tehty, mutta silti... Lättäpohjaset ballerinat ois yks viissataakolme kertaa turvallisemmat vaihtoehdot, mutta ne mustat timanteilla koristellut korkkarit ois niin paljon nätimmät! Mut voi armo mun jalkoja ja varvasparkojani sen perään, kun rämistelisin illan menemään mokomilla. Äh. En mä tiedä. Vaatekriisiäkin varmaan tarviis vähän potea ja ehkä poiketa alennusmyynneissäkin vaikka sillon torstaina. 

Mä lupasin lähtä heinäkuun lopussa Marken mukaan kattoo Lovexia Tampereelle. Voi hyvät hyssykät, mihinkähän mä olen oikein menossa. Mun pitäs varmaan vähän alkaa kuunnellakin sitä bändiä, etten seiso ihan törppönä siellä ihmisten keskellä taivastelemassa ja kyselemässä tyhmiä. "Siis mikä tää bändi nyt oikein on?" "Onks näitten biisejä tullu radiossa?" "Tiedänks mää sen?" "Jaa, kyl mä tän biisin oon joskus kuullu!" Mä oon sen verran tynnyrissä (tai ihan muunlaisen musiikin pauloissa) eläny, että mä en edes tienny koko bändiä ennen ku joskus vähäsen aikaa sitte. Kyllä mie muistan, kun jengi vohkasi siitä Guardian angelista, kun se aikoinaan julkastiin. Mutta eipä ollu miun juttu.

Lupasin Markelle, että otan mukaan jonkun vitun ison banderollin, tekstillä Missä jatkot? Aki Tykki ei vissiin kuullu, kun mä koitin yleisön seasta huutaa sille Ylexpopissa, että mihin pubiin ne lähti jatkoille. Tai sit se ei vaan halunnu kertoa, kun ois muuten istuttu Marken kanssa viereisessä pöydässä lipittämässä sidua vodkaa koko ilta.

Lovexin jälkeen ois vähä suunnitelmissa rynniä Fat Ladyyn. Hitto soikoon, ei oo tammikuun jälkeen taidettu siinä puljussa vierailla! Joten on kyllä jo aikakin. Eikä kyllä edelleenkään oteta uusiksi viime syyskuun vierailua, kun Marken puhelin hävis ja mie vaan meinasin hävitä. Luojan kiitos kaks herrasmiestä löysi mut ja ehti vielä Markenkin mun puolestani, että päästiin turvallisesti yhdessä kotiin. Hatarien muistikuvien saattelemana. 

 Huah. Huomenna on vika päivä kotopuolessa, keskiviikkona lähetään aamusti ajelee kohti länsirannikkoa. Nyyh. Mun jää ikävä. Vaikka toisaalta on kyllä ihan hirveän kiva mennä omaan kotiin ja olla ihan omassa rauhassa, mut silti... Mä en taida enää tänä kesänä ehtiä millään ilveellä takasin tänne, mutta onneks mul on tiedossa kaikkee muuta kivaa loppulomaksi. Isännällä on vielä tää ja ens viikko vapaata, sit sillä on edessä paluu arkeen. Mä meen ens viikolla maalaa Marken luo (jos sataa niin sit vaan ei maalata), anoppilassa pitäis poiketa ja mennä sit tonneki Tampereelle riekkuu. 

Kai se tästä. Miten musta taas tuntuu, että tää kesä saattaa olla ohi nopeemmin, kun mä uskalsin edes ajatella.

Sit mä lopetan

Mulla on opintolainaa maksettavana enää vähä reilut 500e. Sen saan siis maksettua ens talveen mennessä pois. Jos mä olisin fiksu, niin mähän toki alkaisin laittaa sen siihen menneen satkun sen jälkeen säästöön, että on sitten kesällä rahaa millä rällätä. Tai no rällätä ja rällätä, mutta saa ainaki ruokaa ostettua. Mä toivottavasti olen syksyyn mennessä tupakkalakossa. Tai siis lopettanu kokonaan. Mä kelailin sitäkin, että kun heittäisi viikossa sen kympin johonkin purkkiin, mikä aiemmin on menny röökiin. Okei, alkuun se varmaan tulee menemään nikotiinipurkkaan ja vaikka mihin muuhun vastaavaan paskaan, millä pääsen tosta paheestani irti. 

Mutta että niin. Näin kun asiaa ajattelee, niin mulla pitäs kohta olla rahaa missä rypeä. Pitäs siis varmaan tosissaan ryhdistäytyä ton asian suhteen, niin sitä tosiaan saattais jäädä vähän säästöön. Sovittiin Isännän kanssa, että mä alan syksyllä maksaa tuota autoa pois, Isäntä makso käsirahan ja hoitaa sit vuokran. Visalaskun pahimman potin mä olen jo maksanu pois, kiitos autokauppojen. Vielä muutaman satasen potti sieltä pitäs ropsahtaa postiluukusta, eli toivoa sopii, että saisin maksettua senkin nyt tässä kesällä vielä pois. 

Ja se tupakoinnin lopettaminen. Voi helvetti sentään. Välillä musta tuntuu, että mä imen nyt tota röökiä sillä periaatteella, että nyt kun mä vielä voin, niin poltan. Kun jos mä en päätä jotain tiettyä hetkeä, milloin mä lopetan, niin se mun lopettamiseni on aina "huomenna", eikä sitä huomista tule koskaan. Niinhän sitä aina käy mun laihduttamisienkin kanssa. Siinä touhussa mä kyllä yleensäkin vaan kyllästyn, että ku ei tää ollukaan kivaa. Mut tupakointi. Okei, mä olen polttanu "vasta" reilut kuus vuotta, mutta silti. Mua niin kammottaa se ensimmäinen vastoinkäyminen, mikä tulee vastaan, kun mä olen lopettamiseni tehny. Mä tuun olemaan niin rikki, poikki ja hukassa, kun mä en vaan voi enää marssia röökille ja purkaa siinä sitä kiukkuani pois. Pitää varmaan alkaa purra porkkanaa tai potkia seiniä sen sijasta. 

Mä olen päättäny sen nimittäin jo hyvän aikaa sitten, että kun Serna saa uudet keuhkot, niin minä lopetan tupakoinnin. Mä olen nyt puhunu siitä jo niin moneen suuntaan, että miun on sitten pakko myös tehä se. Mun ego ei kestäis sitä, että oon puhunu jostain suulla suuremmalla, enkä sitten oikeasti kykeniskään siihen. Muutaman repsahduksen mie voin antaa itelleni anteeksi, mutta tapaa siitä ei saa tulla. Mie en voi ostaa kotiin mitään "jemmatupakoita", koska mie poltan ne muuten samantien, kun vähänkään kyrsii. Mun on vaan sitten kärsittävä. 

Voi Isäntä parka. Voi kaikki miun läheiset, mä pyydän jo etukäteen kaikilta anteeksi, että tuun varmaan ole ihan vittupää sitten, kun mä kärvistelen tupakan tuskissani. Mutta kyllä mie sen hitto soikoon teen! Isännälle kun sanoin, että se saa sit alkaa juosta ulkona röökillä, kun mie en kestä, jos se hyppää tossa partsilla ja mie lopetan. Ensin se vähän ihmetteli, että kuin mä mistään lopettamisesta edes puhun, kun en oo koskaan aikasemmin puhunu. Nyt sit vaan sanoin, että mie lopetan kuhan Sernalla on keuhkot, niin Isäntä oli hetken hiljaa ja totesi, että no kyl hänki sit lopettaa. 

Että juu, katotaan onko otettu toisemme hengiltä, erottu, vai oikeesti saatu tuettua toisiamme siinä hommassa, kunhan se tilanne eteen tulee. Mai-murunen lupasi juoksuttaa mua lenkillä sillon tällön, jos mie en ihan kerrostalon kokoseksi paisuisi lopettamisen myötä. Sitä minä pelekään varmaan kaikkein eniten, että lihon tästä vielä yhen kymmenen kiloa. Meinaan sitte en kyllä kestä, liikkuisin pyörimällä eteenpäin siitä lähtien.

Blah

Miun pitäs jaksaa nyt ryhdistäytyä ja vähän siivoilla ja alkaa taas kerran alkaa katella tavaroita, mitä mie haluan reissuun mukaan. Ylihuomenna startataan molemmat autot ja ajellaan Isännän kans peräkanaa kotipuoleen viikoksi. Jätetään sit toi vanhempi auto sinne, pääsee äiti sit ajelemaan corollalla entisen rottelonsa sijaan. 

Liitosta ei oo vieläkään kuulunu yhtikäs mitään. Mun hakemukseni pitäs päivämäärien mukaan olla jo käsiteltynä tai ainakin käsittelyssä, mutta mulle asti ei oo vielä tullu minkään valtakunnan infoa. Mie nyt todella toivon, että siitä hakemuksesta ei puutu mitään tärkeetä, minkä takia päätös miun päivärahasta seisoo taas jonkun viikon, ennen kun ne saa mulle ilmotettua, että mikä siellä mättää. Ei olis eka kerta. 

Pitäs varmaan uskaltautua vilkasemaan pankkitilillekin, että mitenkä paljo mie oon pannu haisemaan tässä viime päivien aikana. Tommoset extemporereissut millon mihinkin tykkää vähän viedä rahaa, kun ei toi bensa ainakaan ilmasta ole. Saatikka sit junaliput. Lisäksi lauantaiset grillibileetkin söi vähän rahaa, mutta ainakin miulla oli ihan huippukivaa! Kahden viikon päästä mennään sit Main kans ihan kahdestaan pitämään hauskaa. 

Mua kyllä pelottaa, että mitä tuskaa se kotoota pois lähteminen sit saattaa olla. Luojan kiitos, mie oon tosissaan menossa Main kanssa rälläämään ja sen jälkeen meen Marken luokse loisimaan ja auttaa sitä talon maalaamisessa, jos ei koti-ikävä pääsis iskemään ihan hirveellä voimalla. Vaikka mulla täs vielä lomaa onkin, niin porukat lähtee elokuun alkupuolella johonki reissuun, niin turhaan mie sitte sinne enää änkeen. Enkä oikein tiijä, että oisko mulla rahaakaan.

Mut joo, maalamishommaa mä kyllä odotan ihan mielelläni! Viime kesänä meillä oli muutaman päivän huonekaluhelvetti, kun hiottiin Marken huonekaluja. Nyt ne tosiaan maalaa siellä koko taloa, ja mä urhoollisesti lupasin Markelle, että totta kai mie voin tulla auttaa, jos eivät oo koko mökkiä saanu siihen mennessä maalattua, kun mie tuun kotipuolesta pois. Mikäs siinä. Pitää vaan kaivaa jotkut maalausretkut päällensä ja toivoa, että olis oikeasti hyvät kelit. Vesisateessa ei ainakaan maalata yhtikäs mitään!

Ei yksinäinen unta saa

Siis mie oon niin pulassa, kun jouvun nukkumaan yksin. Isäntä on kaverinsa kanssa mökillä, ja mie vietin sit viime yön yksinäni. Marken kans käytiin eilen Hesassa kattomassa Sernaa, tultiin sieltä joskus yhdentoista kieppeillä tähän. Marke lähti sit vähä ennen puoltayötä ajaa kotiinsa ja mie jäin tuijottaa Criminal Mindsia. Ei varmaan ollenkaan hyvä idea... 

No, sit kun Marke laitto tekstarin, että on päässy turvallisesti kotiin mie kellasin sänkyyn lukemaan. Joskus kahen aikaan sammutin valot ja sammuin ku saunatonttu, ihme kyllä. Mut voi hyvä Jumala, sitten se alko. Mie heräsin viime yönä kaikenkaikkiaan ainakin kolmesti. Joka kerta sillai, että mie tuijotin silmät selällään tätä huonetta ihan paniikissa ja mietin, että missä hitossa mie oikein olen. Sen jälkeen, ku tajusin, että kotona ja omassa sängyssähän täs ollaan niin nukahin uudestaan. Viimesellä kerralla olin napsauttanu yövalon päälle jo ennen, ku ees kunnolla heräsin ja havahuin siihen kun tiirasin kelloa. Se näytti puolta neljää. Mä jotenkin kuvittelin, etten oo nukkunu vielä yhtään, joten nappasin kirjan käteen ja aloin lukemaan.

Ehin lukee kolme riviä, kun tajusin, että miehän oon puoliksi ihan unessa, nakkasin kirjan lattialle ja aloin nukkua. Sit en enää heränny, kun puol kymmenen aikaan herätyskellon soittoon. Mutta siis voi jeesus, miten voikin olla yks nukkuminen hankalaa! Miun oli jollain välillä ihan törkeen hikikin, mutta jostain syystä en tajunnu avata parvekkeen ovea. Olin vissiin nähny jotain painajaista, enkä uskaltanu aukasta tota ovea, ettei tänne hiivi mitään mörköjä sisälle häirihtemään miun yöunia enää yhtään lisää!

Onneks mä sain kuitenkin nukuttua puol 12 asti ihan hyvin tänään, ettei mee ilta ihan harakoille. Hyppäsin sillon reippaana ylös, vedin aamupalan naamaan ja lähdin kaupoille. Oon tänään menos Main luo grillaamaan, se tulee hakee mua joskus kolmen jälkeen. Mä oon vaan niin onneton noissa "omat grillattavat mukaan" -jutuissa, ku en viiti mitään pihvipakua ostaa yksin mukaan, eikä makkarakaan niin herkkua ole, että sitä pakettitolkussa vetäis. Onneks kananugetit on keksitty, ne on grillissätehtynä oikein hyviä!

Isäntäki ehkä kotiutuu tänään, saas nähä. Ei siitä oikein selkoa ottanu, että koska se on kotiin tulossa. Sataan kertaan mä olen sille sanonu, että mä en lähde tänään ajelee perässä sinne mökille, koska mul on muuta menoa. Eilen soittaessaan se muisteli, että mä olisin eilen ollu menossa sinne grillaamaan. Että joo, ihan sama mitä sanot, ei se muista kuitenkaan. Tai sit ei vaan yksinkertasesti kuuntele.

Uah. Pitäs vielä kokata vähän jotain, etten ihan nälissäni lähe rillailee. Sit pitäs mennä suihkuun ja taikoo itestään ihminen. Mitä mie paan piälleni?!

Tahdon auringonlaskuun ratsastaa

Kävin tänään Lidlissä ekaa kertaa herra ties mitenkä pitkään aikaan. Vähän kyllä meinasi suorastaan jännittää, kun himoitsin tortilloja ja sain lidlissä hyvän tovin seikkailla, että löysin kaiken tarvittavan.

Mutta voi härrendyydelis, mitä mä rehulaarilta löysinkään! Siis voi pyhä lehmä sentään. Mä näin varmaan maailman kauneimman pojan. Tai okei, oli se jo varmaan mies, kun sillä oli semmonen sinertävä sänki leuan ympärillä. Mielestäni naamioiduin erittäin hyvin vertailemaan ja tutkimaan eri tomaatteja, mutta todellisuudessa kyyläsin suu auki sitä kävelevää mestariteosta. Skannasin sen tapauksen verkkokalvoilleni ja kun olin vahtinut tarpeeksi, pyyhin kuolat suupielestäni ja läksin jatkamaan matkaa. Kävelin sen pojun ohi ja sitten käännyin kuin ohimennen tutkimaan erilaisia olutmerkkejä ja tsekkasin samalla, että minkälainen berberi sillä herkkupalalla oli. Juu, kannatti kyllä kääntyä. 

Kassajonoon vaappuessani mä heitin koriin vielä muffinsseja. Hyvästi laihis, eiköhän tässä ole sikailtu jo ne kilot takaisin, mitkä ehkä ehti kadota, kun elin niukalla linjalla mässäilyn suhteen. Samalla tunsin taas kerran itteni ihan vanhaksi likaiseksi tädiksi, se poika oli ehkä hikiseen joku kaksikymppinen. Juu, olihan se ainakin aikuinen (tai sellaiseksi luettava), mutta siitä huolimatta. Mutta voi hyvänen aika, jos minun silmiini sattuu joku köyhän naisen versio Bill Kaulitzista, niin saa poju painaa karkuun jos baarissa sattuu tulemaan vastaan.

Mä muuten totesin tänä aamuna, että kannattais varmaan useammin mennä illalla seittemältä nukkumaan, jos aamulla soi kello kuudelta. Ei, en hypännyt sängystä jänöjussin ripeydellä ylös, mutta ei ainakaan ollu niin lamauttava väsymys, kun normaalisti on! Vielä kehtasin illalla kuuden aikaan miettiä, että mahtaiskohan riittää unta aamuun asti, jos nyt pistän nukkuu. Kyllä muuten riitti! Ja ois varmaan vielä parisen tuntia riittäny. Sillä asialla on ehkä jotain tekemistä unen riittämisen kanssa, että lauantaiaamuna kompuroin Main kanssa nukkumaan kuuden maissa. Ylös noustiin puolikymmenen aikaan ja siinäkin muutaman hassun tunnin aikana tuli kyllä heräiltyä ja nukuttua enemmän ja vähemmän huonosti. Se oli kyllä jo iso voitto, kun ei tarvinnu Main miehelle kiljua, että pysäytä tää auto, että mää pääsen tienposkeen voimaan pahoin, kummitytyn ja tämän isoveljen killittäessä takapenkillä.

Lisäksi noi purjoiluperformanssidarrat vetää mehut aika rajusti pois. Raapi kyllä napa eilen selkärankaa, kun illalla lopulta uskalsi varovasti vetää leivän naamariinsa. Oli voittajafiilis, kun se ruoka jopa pysyi sisällä. Uni ei kyllä maistunu päivällä, yritin kolmen aikaan pistää tunnin päikkäreille, heräsin 20 minuuttia myöhemmin ja se siitä sitten. Onneksi illalla sammuin, kuin saunatonttu ja aamulla olin kuin uusi ihminen. 

Mä olen tänään ollu jotenkin ihan hepulissa. Lauantai oli kyllä niin huippu ilta, naurattaa edelleenkin kaikki se koheltaminen. Vaikka ei me kyllä Main kanssa nyt edes niin pahasti kohellettu, mitä kohellettiin kaks viikkoa sitten Marken ollessa mukana. Mulla on kyllä se ilta niin täynnä mustia aukkoja, ettei mitään rajaa! 

Että nyt pitäs vissiin vähän saada juhlaputkea poikki. Ihan oikeesti, ei kestä kroppa, luonne eikä kukkaro, jos jatkan samalla vauhdilla eteenpäin. Vappua mä vietänkin muuten ihan huippu merkeissä, kun lähden kotipuoleen neljän päivän vapaan kunniaksi! Mä jo eilen kiemurtelin tuskissani, kun oli niin järjetön ikävä Neppulaa. Enää kaksi viikkoa, sitten minä menen kotiin, tilaan äitiltä munkkia ja simaata ja lellittelen Neppulan ihan pilalle. En malta odottaa.

Tango delirium

• Minä en juo enää ennen Berliinin reissua.
• Seuraavan kerran kun juopottelen Turun yöelämässä, niin tulen kotiin yöksi. Vaikka Main vierestä on kiva herätä, niin vielä kivampi on herätä omasta sängystä ja heittää purjoa omassa vessassa. 
• Minä taidan oikeasti kuolla. Tai pelkään, etten kuolekaan. 
• Enkä mä halua mennä huomenna töihin. 
• Rapulahajotus potenssiin sata.

Pako todellisuudesta

Mä olen sukeltanu taas dekkarimaailmaan. Tätä on nyt kestänyt vissiin parisen viikkoa. Siitä asti, kun ostin sen Liza Marklundin uusimman dekkarin. Tähän mennessä oon ahminu läpi sen uusimman lisäksi viisi vanhempaakin osaa samasta sarjasta, mulla kun nököttää kaikki Liza Marklundin Annika Bengtzon -kirjat hyllyssä. Iltasin sukellan sänkyyn kirja kainalossa, että mukamas rupeaisin nukkumaan aikaisemmin.

Paskat, sanon minä. En millään malta heittää sitä lukemista kesken. Luen niin kauan, että Isäntä pistää nukkumaan, sitten alan vilkuilla kelloa, että kohta pitäisi pistää nukkumaan. Jos Isäntä ei ala kuorsata, niin oon armollinen ja siirryn lukemaan keittiön pöydän ääreen, että se saa nukkua makkarissa rauhassa. Aamusin istun bussissa nokka kiinni kirjassa ja jatkan samasta iltapäivällä, kun hyppään bussiin kotiinpäin tullessa. 

Mie oon oppinu lukemaan viiden vanhana. Ennen kouluikää äiti ja sen siskot lahjotti mulle vanhat Tiina-kirjansa, sen sarjan olin kahlannut melkein kokonaan läpi kouluun mennessä. Siitä siirryin Neiti Etsiviin, nekin lukaisin varmaan melkein kaikki. Kai niitä nykyään on ilmestynyt jo uusiakin. Nummelan Ponitalli -sarja oli kans kova sana. Lisäksi mä luin jotain Anni Polvan kirjottamia hömppärakkausromaaneita, en varmaan ymmärtäny läheskään kaikkea sitä tunteen paloa, mutta luin kuitenkin. 

Oon siis aina tykänny lukemisesta. Tai paremminkin mä olen aina rakastanut lukemista. Teini-ikäsenä mä saatoin viettää viikonloppunu istuen nokka kiinni kirjassa. Kannoin kirjastosta kirjoja kassi kaupalla, ja oikeasti myös luin ne läpi. Muistan, kun ostin ensimmäisen Leena Lehtolaisen kirjottaman Maria Kallio -dekkarin pokkariversion. Taisin olla joku 16 sillon. Mietin, että oisko vähän hienoo, jos omistais kaikki tän naisen kirjottamat dekkarit. No, nyt se päivä on koittanu. Meillä alkaa taas olla hyllytila lopussa, kun noita kirjoja vaan sikiää jostain. Samoin mä olen saanut kerättyä itelleni melkein kaikki Tess Gerritsenin kirjat, Reijo Mäen Varekset ja Tuija Lehtistä löytyy toista hyllyä. Kotikadut ja Hovimäet löytyy kanssa, jälkimmäisiä en oo koskaan pystyny telkkarista kattomaan, mutta kirjoista tykkään, kuin hullu puurosta. Noitten lisäksi löytyy Torey Haydenia, Joy Fieldingiä ja Stephen Kingiä. Ja sata muuta!

Kirjat on aina on ollu yks mun tapani paeta todellisuutta ja rentoutua. Mä niin rakastan sitä tunnetta, kun löytää jonkun ihan mahtiteoksen, mitä saa lukea ihan rauhassa. Että kyllä mie tykkään leffojaki katella, mutta lukeminen on jotain ihan omaa luokkaansa. Meidän piti yläasteella täyttää äikän vihkoa sieltä loppupäästä pitämällä lukupäiväkirjaa. Seiskan keväällä mä olin kuluttanu kolme vihkoa, kun se lukupäiväkirja täytti aina ne vihkot. Samaa vauhtia jatkoin koko yläasteen, siinä oli yks syy, miksi mun äikän numero oli melkein koko yläasteen ysi. Äikän opettaja sanokin ysin viimesinä päivinä, että hän ei oo koko 30 vuotta kestäneen uransa aikana nähny yhtään samankaltasta lukupäiväkirjaa, ja se todella arvosti mun harrastustani. 

 Viime aikoina toi lukeminen on ihan silkan ajanpuutteen takia jääny vähemmälle. Nyt oon tosiaan taas innostunu. Saas nähdä, että kuinka kauan innostus tällä kertaa kestää. Mä voin kyllä sanoa, että saan kiittää kaikkia lukemiani kirjoja siitä, että mulla on ihan hillittömän vilkas ja rikas mielikuvitus. Oon aina ollu ihan suht hyvä kirjottajakin, kun oon tienny minkälaista ite tykkään lukea niin koittanu pyrkiä ite tuottamaan samanlaista tekstiä, varsinkin koulussa kun piti kaikenmaailman aineita kirjotella. Nykyään tota kirjottamista tulee harrasteltua lähinnä tän bloggailun merkeissä. Katotaan sitten kesällä, kun makaan perse homeessa kotona, josko mä saisin taas väännettyä jotain muutakin, lähinnä kylläkin menee tonne fanfiction -osastolle. Helpompaa kirjottaa jotain, mihin saa ryöstää valmiit hahmot jostain! 

 Mutta niin. Mitenkä minä vietän siis tämän perjantai-illan? No en ainakaan television edessä! Alotan seuraavan Annika Bengtzonin ja luen niin kauan, että kirjaimet hyppii silmissä. Huomenna porhallan puoliltapäivin ravistelemaan Sernan hereille ja viihdytän sitä parhaani mukaan. Sen jälkeen Mai hakee mut kaupan kautta niille, juhlitaan vähän toisen rouvan vanhenemista. Siis silleen todella arvokkaasti ja sivistyneesti, niinkuin hienot rouvasihmiset aina tekee. 

Toivottavasti haistoitte sarkasmin viimeisessä lauseessa.

Paluu arkeen

Minulla oli hyvä pääsiäinen. Perjantaina lähinnä löhöttiin Marken kanssa sohvalla telkkarin edessä, lauantaina kirmattiin ostoksille ja sen jälkeen alettiin tälläämään ja odottamaan Maita. 

Oli kyllä onnistunut ilta. Minä olin hyvin hyvin humalassa, mutta siitä huolimatta minulla oli hyvin hyvin hauskaa. Tanssin uudet kenkäni rikki (okei, se kyllä vituttaa ja aika paljonkin) ja varpaani verille, mutta varpaat onneksi ainakin paranee. 

Meinasin kyllä saada semmosen kevyen sydärin yöllä baarista kotiuduttua, kun havahduin just ennen sammumista siihen, että puhelin soi. Main taksi oli ajanu päin liikenteenjakajaa, eikä mitään pikkusen ollukaan kolhassu. Autosta oli turvatyynyt pamahtanu auki ja kuski oli vaan selitetty jotain, että ei tuota jakajaa oo aikasemmin tossa ollu. Siis mitä vittua?! Ei se jakaja ole tyhjästä siihen ilmestyny. Ja vaikka edellä ajaiskin auto tai olis uus jakaja, ei sitä päin silti voi ajella. Mai soitti mulle ihan hysteerisenä, mä potkin Markenkin hereille siinä tohinassa. Luojan kiitos, ei käyny kuinkaan!

Mutta edelleenkin ihmettelen, miksi se taksikuski ei ollu edes soittanu poliiseja siihen paikalle? Se oli ajellu ihan ihme reittejä muutenkin, että mikä lie ollu miehiään. Ensimmäisenä heräsi epäilys, että joko se oli nukahtanu rattiin, ajanu törkysen pitkää vuoroa, kun on pääsiäispyhät. Tai sitten ei ollu ihan selvinpäin. Kun eihän se saa vakuutuksestakaan mitään, jos poliisit ei oo käyny paikalla toteamassa tilannetta.

Onneksi mulle oli jääny talteen kuitti siitä matkasta, mikä me tultiin keskustasta tähän. Siinä kuitenkin luki kaikki tiedot autosta ja kuskista, niin saa sit Mai ilmotella taksikeskukseen tai johonki, että minkälainen ukko siellä oikein on ollu ratissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. 

Sunnuntaina minulla oli hyvin hyvin hyvin paha krapula. Lopulta pelkäsin, etten kuolekaan, kun se kuvotus ja yrjötys ei menny ohi. Pidettiin Marken kanssa kunnon purjoiluperformanssit, Marke yökkäs aamupäivän ja minä iltapäivän. Iltaa kohti onneksi parani olo sen verran, että uskallettiin ajella (Marke ajo ja minä vapisin) kylään Marken velipojan luokse tohon vähän matkan päähän. 

Sen fyysisen darran lisäksi mua hajotti eilen ihan hirveesti. Siis niin. Minä voin hummailla vaikka missä reissussa viikkotolkussa ilman, että kuolen ikävään tota Isäntää kohtaan. Mutta voi auta armias, kun se erehtyy lähtemään reissuun ja mulla on darra. Mä olisin varmaan eilen maannu koko päivän sängyssä, nuuhkinu sen tyynyä ja parkunu pahaa oloani, mulla oli niin jäätävä ikävä. Taivaan kiitos Marke oli mun kans täällä, jos mä olisin ollu yksin niin voi hyvää päivää, en olis selvinny. Vaikka mä useinkin makaan täällä rapelon kourissa sillai, että Isäntä puuhailee vaan niitä omia juttujaan, niin ainakin se on täällä. Mun ei tarvii olla yksin, se on darrassa jotain niin hirveänkamalansurkeeta, että en oikeesti selviäis. 

Tossa vajaa tunti sitten tulin kotiin, kun heitin Marken bussiin. Nyt mua hajottaa enää ainoastaan se, että huomenna pitää mennä töihin. Ei pitäs ikinä tehä yhtään mitään kivaa näillä lyhyillä lomilla, ois se töihin meno satamiljoonaa kertaa helpompaa, jos ois vaan maannu tylsyyksissään kotona. Tai niin mä ainakin luulen. Onneksi Isäntä kotiutuu ens yönä, isken siltä hampaat kurkkuun jos se ei ehdi viimeseen Tampereelta tulevaan junaan ja mä joudun nukkumaan yöni yksin. Kun mä tiedän ihan varmaksi sen, että en varmaan nuku silmällistäkään, ennen kun ulko-ovi on ukkokullan perässä napsahtanu kiinni ja sen on mun vieressä vaakatasossa.

Että huhheijaa, sanon minä. Ens viikonloppuna pitäs Main kanssa vielä vähäsen juhlia! Sit on kyllä meikäläisen bailut taas hetkeksi bailailtu, eihän tämmöstä touhua kestä kroppa, kukkaro eikä kengät.

Anywhere you are, I am near

Anywhere you are, I am near
Anywhere you go, I'll be there
Anytime you whisper my name, you'll see
How every single promise I keep
Cuz what kind of friend would I be
If I was to leave when you need me most

What are words
If you really don't mean them
When you say them
What are words
If they're only for good times
Then they don't
When it's love
Yeah, you say them out loud
Those words, They never go away
They live on, even when we're gone

And I know an angel was sent just for me
And I know I'm meant to be where I am
And I'm gonna be
Standing right beside her tonight
And I'm gonna be by your side
I would never leave when she needs me most

What are words
If you really don't mean them
When you say them
What are words
If they're only for good times
Then they don't
When it's love
Yeah, you say them out loud
Those words, They never go away
They live on, even when we're gone

Anywhere you are, I am near
Anywhere you go, I'll be there
And I'm gonna be here forever more
Every single promise I keep
Cuz what kind of friend would I be
If I was to leave when you need me most

I'm forever keeping my angel close

 ***

Mä. En. Malta. Odottaa. Huomista. Onneksi mun Marke tulee jo tänään.