Pukkia odotellessa

Tekniikan ihmelapsi saa joulupukilta uuden puhelimen tänään. Vanhan möin pikkuveljelle aamupäivällä ja voi onnea mulle. Sain kopioitua osoitekirjasta kaikki numerot puhelimen muistikortille, mutta tota noin. Miten hitossa ne saa sieltä muistikortilta takaisin osoitekirjaan?! Nyt ei kannata tulla viisastelemaan, että olisit vaan pitäny ne siellä sim-kortilla, koska se sama kortti ei käy siihen uuteen älymystöpuhelimeen, minkä mä pukilta saan. Että joo, yksi jouluntoivotus tekstari on jo tullu, ei kyllä mitään hajua, että keltä. Mulla on siis LilBron vanha puhelin käytössä, joka on muuten kans mun vanha. Ei siellä tosiaan yhden ainutta yhteystietoa ole, mutta ainakin mut saa tarpeentullen kiinni... 

Noh, pitää koittaa keksiä jotain ja toivoa parasta. Jos vaikka saisin sen muistikortin koneeseen kiinni ja sieltä kautta sitten vaikka käsipelissä. Okei, ei varmaan maailma kaadu, vaikkei niistä 142 yhteystiedosta ihan kaikki säilykään tallessa, mutta kyllä siellä aika monta tärkeääkin numeroa on! 

Hoh hoi. Väsyttää. Koko päivä on ollu aikamoista hulinaa, vielä pitäis siirtyä hetkeksi BigBron ja Silin torppaan lapsenvahdiksi siksi aikaa, että aikuiset pääsee kahdestaan saunaan. Sen jälkeen sit ruokaa ja pukkikin tänne kuulemma on tulossa, wuhuu. Älkää käsittäkö mua väärin, mä rakastan perhettäni ihan hirveästi ja tykkään joulusta tosi paljon, mut kyl tää tohina osaa väsyttääkkin. Lisäksi täällä on ihan jäätävä pakkanen, ei paljon tee mieli ulos. 

Mun pinna oli kiree, kun viulunkieli, kun reissattiin isännän kanssa junalla tänne. Musta tuntu, että mä en kestä siltä yhtään sanaa ilman, että räjähdän silmille samantien. Asemalle päästessä kiskoin tautisen isoa matkalaukkua perässäni ja ärisin, että nyt elä puhu miulle yhtään mitään, multa lähtee järki ihan just. Ymmärsi onneksi oman parhaansa ja piti suunsa kiinni. 

Toi on vissiin lähdössä ennen uuttavuotta himaan, mä en vielä tiedä, että mitä minä teen. Toisaalta mä voisin lähteä, jos löytyy jotain sopivaa ohjelmaa vuodenvaihteelle, mutta voisin mä toki jäädä tännekin. Tiedä hänestä nyt sitten vielä. 

Mä voisin ottaa lasin punaviiniä ja istua sitten vaan hetken, ennen kuin lähen taas touhottamaan eteenpäin. Rauhallista joulua kaikille, muistakaa syödä hyvin, juoda hyvin ja lukea paljon hyviä kirjoja. Tai jotain sinnepäin. 

Joulu ja sen tuleminen

Voihan joulu sentään. Kahden viikon päästä se on jo ohi ja mulla on ihan hirvee jouluressi. Mä en jaksa edes muistaa, että koska mä oisin viimeksi hermoillu näin paljon. Kaikkein koomisinta tässä on se, että mä en edes itse tiedä, että mikä mua rassaa.

Mä oon ihan hillittömän väsyny. Töitä riittää, viime viikko oli niin kamalaa pyöritystä, että kolme päivää tuntu viikolta. Sen päälle neljän päivän reissu kotipuoleen, niin kyllä väsytti. Siis oli tosi ihanaa käydä kotona ja nähdä Jarnon ristiäiset ja viettää aikaa kaikkien kanssa, mutta seki mukavuus vaatii veronsa. Varsinkin, kun kotiin matkustaessa juna oli puoltoista tuntia myöhässä.

Lapset alkaa töissä olla kanssa aika joulupärinöissään. Vauhti on sen mukasta, tuntuu, että koko ajan sattuu ja tapahtuu. Ite kun ei jaksais enää mitään ylimäärästä, ihan tarpeeksi näissäki normihommissa. Ei onneks enää ole, kun kuus kokonaista työpäivää tämän jälkeen.

Töitten jälkeen mä painun enemmän ja vähemmän väsähtäneenä ja kiukkusena kotiin ja Isäntähän sen saa sitten tuntea nahoissaan. Mä en jaksa yhtään mitään ylimäärästä, tai saan hepulin. Mä en kestä, jos se olettaa, että mä olen ottanu asioista valmiiksi selvää sen takia, että hän voi vaan leikkiä tyhmää ja kysyä multa. Yksin viime maanantainen joulukorttien ostaminen sai mut raivon partaalle ja mä yllätin itteni Tiimarin kassalta tiuskimasta Isännälle ja siinä kohtaa hävetti ihan hirveesti.

Mä olen ostanut melkein kaikki joululahjat. BigBro, Sil, LilBro ja Tyttis on vielä vailla omiaan. Mellin ja Nessun lahjat hajen varmaan huomenna töitten jälkeen, kun tiedän mistä mä mokomat saan hommattua. Isännän joululahja on tilattu, että senkään puolesta ei tarviis hermoilla. Ehkä mä ressaan sitäkin, että vieläkö tässä tulee jotain ennen joulua, että ei päästäkään yhessä lähtee meille kotiin ens lauantaina. Viime vuonna Isäntä sairastu just ennen lähtöä, mua jotenkin kammottaa, että taas tulee sama.

Mä en tänä vuonna suostunut edes harkitsemaan sitä vaihtoehtoa, että me ois möllötetty kaksistamme Turussa. Ei, joulu on perhejuhla. Minä en suostu viettämään sitä kaksin kerrostalokaksiossa, jossa me ei keksitä toisillemme edes mitään puhuttavaa. Tai siis, kun ei meidän kuulemma tarvitse puhua. Tai kun se minun juttelemiseni ahdistaa, niin ollaan sitten vittu hiljaa.

Minä huomasin kotona taas sen katkeruudenpistoksen, minkä minä tunnen nykyään ihan liian usein. Mä istuin BigBron ja Silin sohvalla Jare sylissäni ja Nessu leikki siinä vieressä. Mä nuuhkin sitä Jaren vauvantuoksua ja mietin, että mulla saattais olla itsellänikin jo tämä kaikki, jos mä joskus olisin valinnut toisin. Isännällehän mun on ihan turhaa mennä näitä asioita sanomaan, ei se tajua kuitenkaan. Se ei tuu koskaan tajuamaan sitä, että minä tulen syyttämään sitä koko loppuikäni, jos minulla ei enää ole mahdollisuuksia saada omaa lasta. Niin monta vuotta minä suostuin odottamaan, ja nyt hän vasta mulle kerto, että ei hän halua koskaan lapsia. Että kiitos tästä, kiitos, kun annoit minun kuvitella muuta ja haudata omat haaveeni.

Mutta kyllä minä silti odotan joulua. Sitä, että pääsen kotinurkkiin, se tunnelma siellä. Jare, Neela, Saara ja kaikki muutkin. Saa hyvää ruokaa, voi vaan olla, eikä tarvii hermoilla enää yhtään mistään. Mie niin odotan.

Toivon kyllä, että koko joulunaikaa ei oo niin hirveetä pakkasta, että lenkille on turha haaveillakaan lähtevänsä. Tai vastaavasti niin hirveetä lumipyryä, ettei ulos oo asiaa. Kammoan ajatustakin siitä, jos jumahdan taas viikoksi sisälle, että mitenkä monta kiloa siinä ajassa oikeasti lihoo takasin, näillä meikäläisen syömätottumuksilla joulun aikaan. Kääk. Eilen kyllä totesin, että on melkein itsari koittaa päästä juoksemaan, kun jalkakäytävät on joko aurattu tosi liukkaaksi tai sitten siellä on lunta nilkkoihin asti, että revi siitä sitten. Hiki tuli ainakin, kun valitsin turvallisemmaksi sen lumihangen ja rämmin siellä menemään.

Koska mahtaa tulla kesä?

Suuria ajatuksia pienen ihmisen mielessä

Joulupäivä. Tällä kylällä on tapana, että tänä iltana kaikki ryntää kapakkaan istumaan, purkamaan jouluressin pois ja tapaamaan siinä samalla miljoona tuttua. Tää on se ilta vuodessa, kun tän kylän kapakat menee sekaisin, kun joka paikassa on ihan oikeasti niin paljon porukkaa, ettei muulloin semmoista ihmispaljoutta nää. Pankkikorttien kanssa on ihan turha yrittääkkään tiskille, se on liian hidasta ja yhteydet todennäköisesti kaatuu jo alkuillasta. 

Mä koitin LilBrota houkutellu, että ois lähteny mun kans pubiin parille. Eihän se lähteny, pelkäsi varmaan, että saa muijaltaan viikon mykkäkoulun siitä hyvästä. En mäkään siellä baarissa olis aamuun asti istunut, mutta ihan vaan muutamalle. Sen verran, että olisin nähnyt muutamat tutut, vaihtanut vähän kuulumisia ja sitten kotiin, ennenkuin mä oikeasti muistan, että miksi mä tätä paikkaa niin paljon vihaan.

Mä kattelin just naamakirjasta, että mun lapsuuden paras ystävä oli tänään lähdössä viihteelle. Jos ajassa oltaisiin vuosi taaksepäin, se olisi jo moneenotteeseen varmistanut, että lähdenhän mä sen kanssa juhlimaan. Luvannut mulle yöpaikankin siinä samalla. Mutta ei tänä vuonna. Tänä vuonna mä en saanut edes hyvän joulun toivotusta, vaikka mä itse lähetin joulukortinkin. 

Mä en tiedä, että mitä pahaa mä olen tehnyt. Viime uv:na neiti itte teki mulle sikamaiset oharit, kun ensin oli itse vongannut mut baariin mukaan. Sen jälkeen mulle ei ole juteltu mesessä, korkeintaan vastailtu yksisanaisesti, jos mä olen aloittanut keskustelun. Jos mä olen naamakirjassa kommentoinut hänen tilaansa, mä en saa mitään vastausta. En yhtikäs mitään. Mä olen koittanut antaa koko asian olla, oon koittanu ajatella, että tää on asia, mille mä en voi mitään.

Lokakuussa se kävi pikapikaa kahveella tossa BigBron luona ja kaikki tuntu jollain tapaa olevan ok. Mutta ei ne kuitenkaan ole, kyllä mä sen tunnen, näen ja koen. Mutta mä en halua olla se, joka alkaa tingata, että mitä väärää mä olen tehnyt. Kesällä satuttiin samoihin rientoihin yhtä aikaa, niin mulle ei voinut edes jutella. Kun erehdyin sanomaan jotain, mulle käännettiin selkä. 

Tarvitseeko edes sanoa, että se sattuu ja sattuu ihan vitun paljon? Mä en vaan jaksa enää olla se, joka soittelee perään ja hoitaa asiat kuntoon. Mä en enää jaksa olla se, joka pitää sen toisenkin ihmisen pystyssä, mä olen sen jo kerran tehnyt. Mulle sai soittaa vaikka keskellä yötä, jos oli liian paska olla. Kertaakaan mä en ole kuullut minkäänlaista kiitoksen sanaa. Eipä sillä, kissa kiitoksella elää...

Mulle on niin moni ihminen sanonu, että mä en ole tässä tilanteessa se, joka menettää. Mä olen koittanut myös itse hokea itselleni, että mä en voi sille mitään, jos mua ei elämäänsä halua. Olkoon sitten ilman, ja ilman on opittava myös minunkin olemaan. Tällaisina hetkinä sitä vaan miettii, että mikä meni vikaan ja missä kohtaa. 

Onneksi mulla on olemassa muutama niin mahtava ystävä, joiden mä tiedän pysyvän mun rinnalla vaikka maailman tappiin asti. Mua ei jätetä siitä hyvästä, että mä ilmaisen pettymykseni, jos mulle tehdään oharit tai mulle tehdyt lupaukset rikotaan. Mua ei myöskään jatkuvasti arvostella pukeutumiseni tai meikkaamiseni takia, mä kelpaan ihan tällaisena, mitä mä olen. Mun ystävyyttäni arvostetaan ja minä arvostan näiden muutaman ihmisen ystävyyttä. Kiitos rakkaat, kun olette olemassa. Minä olisin niin hukassa ilman teitä.

Kun joulu on

Niin kaikilla on rauha ja hyvä tahto. Jopa täällä meillä, vaikka eilen meinasikin päästä parku ja itku, kun tekemistä oli vähän liikaa yhdelle ihmiselle. Onneksi LilBro tuli tänään ja BigBro ja Sil on kans olleet auttamassa. 

Nyt laitetaan iskän kanssa pikkuhiljaa ruokia siihen malliin, että nuo pääsee kohta joulusaunaan (minä kävin jo aamulla) ja sen jälkeen aletaan syömään, kuhan BigBro, Sil ja Neela tuleevat Silin mummolasta. 

Rauhallista Joulua kaikille! <3

Kotikotona!

Turvallisesti perillä, helvetillisen junamatkan jälkeen. Äitillä on kinttu paketissa ja se kompuroi menemään keppien kanssa, pitää aamulla viedä se terkkariin kuvattavaksi. Petollisen liukas tuo pihamaa siis. Bigbron kanssa on tässä jo makeat naurut otettu, kun seurattu tuota vauhdikasta menoa. Voi äitiparka. Lisäksi sain sen tänään kiinni salatupakoinnista. Menin itse pihalle tupakalle, ihan julkisesti siis. Lainasin jotain äitin rönttätakkia ja pukkasin käpäläni ajatuksissani takin taskuun, vaikkei toisten taskuille saa mennä... No, siellä oli malluaski! Mikäs siinä, Bigbron kanssa saatiin siitäkin kunnon räkänaurut aikaiseksi pihalla. Ei tietenkään äitille mitään sanottu, antaa sen nyt kuvitella, että salaisuus on turvattu. 

Neela on kasvanut hirmuisesti. Se syö nykyään jo velliäkin ja neitillä oli päällään melkein isojen tyttöjen mekko. Meinasin pakahtua onnesta, kun sain sen syliini ja se nauraa käkätti ja söi nyrkkiään samalla.

Eiköhän tämä joulu tästä iloksi muutu. Kovaa vauhtia ainakin on muuttumassa.

Kun menee metsään, niin menee sitten kunnolla

Voi hyvä Jumala. Mä saan ihan just hermoromahduksen, paniikkikohtauksen ja alan hyperventiloida. 

Isäntä on sairaana. Se makaa sohvalla puolikuolleena, lääkärin tuomio oli mahdollisesti kuumeeton keuhkokuume. Huomenna pitäis yhden aikaan lähteä reissuun, taisi jäädä Isäntä kotiin. Aamulla tuli jo pari raivon kyyneltä, minä oon odottanu tätä koko syksyn, ja nyt käy näin. Junaliput ja kaikki hommattu, tääl on jääkaappi tyhjänä eikä joulusta tietoakaan. Lukuunottamatta muutamia jouluvaloja, joulukortteja ja miljoonaa piparia. 

Mä lähden huomenna näillänäkymin yksin liikenteeseen ja Isäntä tulee sitten uudenvuoden viettoon perässä. Siihen on nyt tyytyminen, vaikka tekisi mieli itkeä ja parkua, että en minä näin halua. Minä haluan perhejoulun, missä on paikalla ihan kaikki. Ellei Isäntä ole aamulla siinä kunnossa, että jaksaa raahautua junaan ja istua siellä kuusi tuntia, sisältäen yhden junan vaihtamisen. 

Aamulla menen töihin, sit kauheella kiireellä kaupan kautta kotiin, käyn viskaamassa Isännän kummipojan lahjan naapuriin ja sit loput romut kasaan ja menoksi. Suurin osa tavaroista on pakattu, mutta väkisinkin kaikki meikit yms jää huomiselle. Pelottaa, että unohdan puolet siinä huomisen kiireessä, mikä todennäköisesti iskee päälle. Läppäri pitää vielä ladata ja kattoa kuntoon ja pakata kaikki tykötarpeet. Samoin mp3-soitin pitää ladata ja tunkea sinne jotain musaiikkia, mitä jaksan kuunnella junassa istumisen ajan.

ApuaApuaApuaApua. Mä en ihan oikeasti kestä. Mulla on vaan muutama tupakka ja aamulle pitää jäädä vähintään yksi. Luoja minua auta ja varjele, kun minä tästä selviän.

Neljä yötä jouluun

Ja mä olen aivan poikki. Mä voisin ruikuttaa tästä väsymyksen määrästä loputtomiin, kuten ehkä olette huomanneetkin. Mä paiskasin eilen kymmenen korvilla nukkuu ja nukuin puoli kasiin asti aamulla, silti iski töissä iltapäivällä ihan tautinen uupumus. Mulla on (taas kerran) flunssa, yskin niin kovaa, että kohta pääsen kunniajäseneksi johonkin hengitysvaikeuksista kärsivien kerhoon. Se vetää varmaan voimat aika hyvin ihan maihin. Lisänä toki se, että lomaan on enää kaks päivää. Tai siis, huominen on vielä normaali työpäivä, torstaina käyn vaan aamulla töissä ja se on sitten siinä tälle vuodelle! 

Mä kävin eilen pitkästä aikaa moikkaamassa Maita, kummitytyä ja koko niiden perhettä. Houkuttelin sitten Main mukaani mein joulujuhlaankin. Tajusin samalla sen, miten kovaa mä olen kaivannu Maita töissä ja koko ihmistä muutenkin, kun se on niin ihanarakaskultapieni mulle. Tässä on livahtanu ihan luvattoman pitkä aika, että me ei oo nähty ollenkaan, pitäis vissiin asialle koittaa tehdä jotain. Sovittiin, että mentäis tammikuulla ihan kaksistaan taas vähän kattelemaan yöelämää ja tilitettäis kaikki asiat pois mielen päältä. Minä en nimittäin mitään tipattomia pidä, painan loppiaisviikonlopuksi Markelandiaan ja vedetään taas semmoiset tumut, että siitä onkin hyvä sitten jatkaa maanantaina töitä. 

Nyt on joululahjat pakattu niin, että tarvii vaan muistaa kaapata tuo säkki torstaina mukaansa, kun  lähdetään reissunpäälle. Isäntä saa huomenna toimittaa kummipoikansa lahjan perille, niin sitten on kaikki ihan oikeasti hoidettu. Ylihuomenna tähän aikaan ollaan jo melkein Kuopiossa, mä alan pian laskee tunteja! Ihan hyvä, että tuun Tampereen kautta kotiin sieltä, niin on sit vähän pehmeempi lasku. Marke lupas, että saan juoda poruviinaa ja parkua sitten sen olkapäätä vasten ikävääni pois.

Niin juu, pyysin Markea tekemään mul tänne "mun näköisen" bannerin. Tuo on työn lopputulos, ihana! Tequila ja Brian Kinney.

Ps. 

Miksi mä itken, kun lapset laulaa

Huomenna on joulujuhlan kenraaliharjoitukset. Mä tuun niin itkee, kuin pieni eläin, kun lapset esittää joulukuvaelmaa. Sillä hetkellä, kun veisataan Jouluyön hymniä tai Enkeli taivaan, niin kamalimmatkin lapsityrannit muuttuu ihan hirveän liikuttaviksi. Ne yleensä liikuttaa kaikkein eniten, jostain kumman syystä.

"Kyllä sä Aino voit itkee kans, niin meidän äitikin aina itkee, kun se näkee mut jossain tämmösessä."

Hauskaa oli ja se on pääasia!

Minä en ole koskaan ollut mikään stand up-komiikan ystävä. Joskus sitä on tullut katseltua telkkarista ja kyllä minä muutamille koomikoille olen nauranutki, tai niille jutuille siis. Jokunen vuosi sitten Krisse Salminen oli esiintymässä Naantalin kaupungin kevätjuhlissa ja siitä minä tykkäsin. Krissen esiintymisistä oon kyllä aina tykänny, eipä sillä.

Me oltiin perjantaina työpaikan pikkujouluissa kattomassa stand upia. Esitys kesti parisen tuntia ja siihen sisälty kolmen koomikon esiintymiset. Ensimmäisen ehdittyä puoleen väliin minä totesin, että eipä kyllä oo mun juttu. Mun huumorintajussa on hirven mentävä aukko, kun mua ei naurattanut sitten pätkääkään. Tämän ääneen lausumisen jälkeen sain huomata, etten todellakaan ollut ainut. Okei. Kuka tahansa osaa kertoa alapäävitsejä, vääntää mukamas hauskoja vitsejä homoista tai kertoa mukamas hauskasti, miten paskoja tyyppejä on savolaiset, pohjalaiset ja totta kai myös turkulaiset. Sitten vielä höystää sen kirosanoilla.

Sitä vaan jotenkin olettaa, että kun lähtee katsomaan ammattilaisten esittämää komiikkaa, niin se myös oikeasti olisi hauskaa ja naurattaisi tosissaan. Vaan kun ei, niin ei. Maksavina asiakkaina sitä kuviteltiin, että saisi katsella jotain oikeasti laatuviihdettä, joka naurattaisi kaikkia, eikä vaan sitä sovinistista työkaveria, joka saapuu paikalle puoli tuntia myöhässä, valmiiksi humalassa ja hirveä vauhti päällä. En tiedä, että kumpi hävetti enemmän. Ne huonot vitsit siellä lavalla, vai se tuiskeessa ollut työkaveri, joka aiheutti sellaista myötähäpeää, että oksat pois. Tyyppi aukoi pomolle päätään ja alkoi kovaäänisesti haastaa riitaa siinä tilanteessa, kun oli rynninyt baaritiskille pitkän jonon ohi. Että joo, kyllä sitä humalassa saa olla, mutta käyttäytyä pitää osata. Lisäksi sen humalan voisi ajoittaa siihen hetkeen, kun siirrytään jatkoille ja annetaan mennä.

Kyseinen sankari ei kyllä jatkoille asti selvinnyt. Siinä vaiheessa, kun muut suunnattiin baariin ja tämä törppö lähti tyhjentämään rakkoaan, niin pistettiin kyllä vipinää kinttuihin ja porhallettiin vähin äänin eteenpäin. Ei ollut kyllä kellään ikävä niitä seksistisiä juttuja, epätoivoista flirttiä ja sen jälkeen vittuilua, että kuinka et hänelle lämpene, miksi et lähde hänen luokse yöksi. No vaikka siksi, että mä en näe sua mitenkään miellyttävänä. Ja siksi, kun maanantaina pitää kyetä kattomaan silmiin sun lisäksesi aika montaa työkaveria. Että kiitos vaan, mutta ei kiitos. 

Mutta oli kyllä kiva ilta! Laulettiin karaokea, tanssittiin Ressun ja Jussi Rainion tahtiin ja bailattiin oikein kunnolla. Minä tykkäsin. Vähän ennen neljää kompuroitiin taksiin ja sain nukuttua jopa puoleen päivään asti eilen. Pahin hängouveri kyllä iski vasta illansuussa, painoin yhdeksältä nukkumaan, kun en tosiaankaan halunnut enää mennä purjoilemaan siinä vaiheessa. Voin siis kehua, että oli helppo darra, kun en oksentanut kertaakaan. Isäntä sai kyllä kuulla kunniansa, kun oli erehtyny juomaan puolet mun darravissystäni.

Mutta joo, tuli ainakin viime yönä nukuttua hyvät yöunet! Huitelin 13 tuntia unta kaaliini ja aamulla heräsin selkä jumissa ja nielu kipeenä. Perjantaina kyllä taisin myrkyttää kaikki räkätautipöpöt pois, koska flunssa ei oo pahemmin enää vaivannu. Nyt sattuu enää nielu, toivottavasti sekin on ihan ohimenevää! 

Enää vajaat kaksi viikkoa töitä. Sitten alkaa loma, ja sitten me lähdetään minun kotiin. Ja minä nään kaikki rakkaani.

Today we celebrate our Independence Day!

Mä olen touhunnut posket punaisina koko päivän. Heti herättyäni toki kävin tossa pihalla polttamassa Marken kanssa röökin, kun se haki mun autoon unohtuneen kassinsa pois. Sen jälkeen sitten alettiinkin Isännän kans laittaa ruokaa, meil oli minikinkku! Siis semmonen rulla, mikä tunnetusti paiskattiin uuniin. Sen kanssa salaattia ja lohkoperunoita, nami nami. Nyt mulla on sitten ähky.

Jonkun joulukärpäsen puremana mä kaivelin eteisen kaapista läjän joulukoristeita leviteltäväksi sinne tänne ja paketoin loput joululahjat pois pyörimästä. Sen jälkeen leivoin pari pellillistä pipareita, eikä yksikään palanut! Yhestä muumipiparista katkesi kuono, mutta mitäs pienistä, kun ei nekään meistä. Mahaan ne menee kuitenkin, eikä mihinkään pipareitten missikisoihin.

Nyt mulla on kuuma, joten istun hetken ja sit purkitan noi jäähtymässä olevat piparit jemmaan, etten syö kaikkia tältä seisomalta. Illalla pyllähdän sohvalle kyyläämään Linnanjuhlia ja arvostelemaan pukuja. Ah, minä olen siinä niin hyvä. Arvostelussa nääs. 

Mutta oikein hyvää itsepäisyyspäivää kaikille!

Tule joulu kultainen

Melkein jo pelästyin, että Marke on pyllähtänyt botskilta Itämereen, mutta sillä olikin ollut puhelin koko reissun kiinni. Minä kun viime yönä jo uneksin, että se lähetteli mulle kännitekstareita, ja kun aloin unenpöpperöisenä kaivaa puhelinta ja vastata niihin viesteihin niin tajusin, että vitut mulle mitään viestejä ole tullut. Taisin olla jossain houreissa viime yön, tuli vanhat kunnon liskojen yöt mieleen. Fiilis oli sama, kuin jonkun hurjan ryyppyputken jälkeen nukuttu yö. Heräilin vähän väliä, hikoilin, palelin ja vapisin. Viime yönä ei kyllä ollut siitä kyse, eikä ollut kuumettakaan vaikka sitäkin epäilin. Vähän vaan flunssainen olo. 

Minäpäs olin tänään ihan hirveän reipas. Ostaa rumautin meinaan kaikki joululahjat valmiiksi! Isännän paketti on vielä kaupassa (se kun hummaili kaupoilla mukana), mutta ainakin minä tiedän, mitä minä sille ostan. On itseasiassa kaksikin vaihtoehtoa. Näkee sitten, että kumpaanka päädyn. Vanhuksille tilasin netistä radiollisen leivänpaahtimen, hommataan velipoikien kanssa kolmeen pekkaan se. Oisin halunnu semmosen, mikä paahtaa Paavo Pesusienen kuvia leipien kylkiin, mutta Gigantti ei mokomaa vempainta myynyt. No, kuunnelkoot radiota sitten. 

Mä ostin piparitaikinaakin. Ja kun pohdiskelin joulutorttujen leipomista, niin Isäntä viskasi pakastealtaasta kärriin paketin joulutorttuja, mitkä tarvii vaan tunkea uuniin. Ajatteli vissiin säästää mun hermojani. Joulutortut ja piparkakut minä saan (valmiista taikinasta) leivottua ilman suurempia katastrofeja, vaikken ensiksimainituista niin kovin paljon piittaakkaan. Mutta onpahan ainakin jotain jouluista laitettu ja tehty. 

Mutta nyt minä menen kirjoittelemaan joulukortit loppuun ja laittelen ne siihen kuntoon, että saa pudotettua laatikkoon tässä lähipäivinä.

 

Ps. Täällä sataa lunta! 

Kun on onnellinen, mutta silti on aina ikävä

Miulla oli ihan tautisen kiva viikonloppu. Vaikka oon koko ajan tiedostanu, että mun on ollu Sernaa ja Markea ihan jäätävä ikävä, nyt tuolla sen tajusi, kun löhnättiin kolmisteen sohvalla, katottiin mun mielestä huonoa leffaa ja puhuttiin sontaa. Tai kun yöllä oli eka kuskattu Sernan broidi kapakasta kotiin ja sen jälkeen maattiin kuoleman väsyneinä häröilemässä ja meinattiin läkähtyä nauruun. Voi elämä, mitä mie oon tehny, että oon kaks tuommosta enkeliä elämääni saanu?

Marke tuli mun kyydissä Turkuun, kun se lähti risteilemään kälynsä kanssa. Kävin sielläki istumassa ennen kuin hilauduin kotiin, oli kyllä ihan mukava vierailu. Sen verran kävin Marken kans täs kääntymäs, että tuotiin mun kamat ja käytiin veskissä. Marke teki myös sen havainnon, että uus näytönohjain mun koneessani ei oo vieny vikoja pois, eli voi tässä olla edessä matka konekauppaan... Isäntä oli niin seurallinen ja suulas, että teki mieli oikein karjua sille. Mikä kärpänen sitä lie sitte purru sillä aikaa, kun mä olin seurustelemassa noitten botskeilemaan lähtijöiden kanssa, kun kotiuduttua se istu täs mun koneella ja koitti selvittää, että mikä täs on vikana. Oli ihan eri ihminen, kun aikasemmalla käynnillä. Kiva niin, en mä olis jaksanu alkaa täs enää papattaa mistään tai katella mitään murjottamisia ilman syytä.

Silille huikkasin mesessä moi heti, kun sain kamoja vähän purettua ja istahdin tähän. Se lykkäsi samantien webbikameran päälle, ja mä sain katella lattialla naureskelevaa Neelaa, joka potkiutu innoissaan ja jutteli vieressä makaavalle koiralle. Mun tuli niin mieletön ikävä, niin hirvee, ettei mitään rajaa. Itku ei meinannu loppua millään, Isännälle sain vaan sanottua, että mun on niin karmee ikävä, että mä en oikeasti voi olla. Kaksi ja puoli viikkoa. Sit myö lähetään joulunviettoon minun kotiin ja minä jään sinne varmaan loppiaiseen asti, Isäntä junailee kotiin aikasemmin. Mä en halua lähteä sieltä aikasemmin pois, en sitten millään. 

Miksi minulla aina pitää olla niin hirveä ikävä minun rakkaitani?

Sano jotain kivaa

Nyt sano mulle jotain kivaa, tai saan pikkulapsikohtauksen!

Oli mun ekat sanat, kun raahauduin töistä kotiin kolmen kauppakassin kanssa, pipo vinossa, naama punaisena ja tuhannen kuumissani. Se aika kuusta, väsyttävä työpäivä ja pitkä kauppareissu takana. Väsytti, kuoletti, itketti ja nälätti. Isäntä kömpi sohvalta ylös ja tuli ihan kummissaan kattomaan, eikä se oikein osannu sanoa mitään. Veti syliinsä vähäksi aikaa.

Olisit soittanu, niin oisin tullu hakee Prismalta.

Enhän minä soittele. En pyydä apua, vaikka minulla ihana mies onkin. Kyllä minä selviän.  En minä halua soittaa vieressä olevan kaupan pihasta, että minulla on täällä kolme kassillista ostoksia, voisitko ystävällisesti tulla auttamaan minua. Ei, minä raahaan ne kyrpä otsassa ja itku kurkussa kotiin, vaikka mieli tekisi viskellä kaikki ympäri jalkakäytävää ja karjua kaikki raivonsa pihalle.

Kaupassa soi joululaulut, ihmiset säntäili edestakaisin ja joka paikasta tunki joulu esille. Mun hengitys meinasi salpautua, kun mä ajattelin, että kohta pitää olla joulukortit postissa, että ehtiivät ajoissa perille. Samoin ne lahjat. Minä olen ostanut tasan yhden joululahjan, senkin vasta tänään. Lilbro saa sen, mitä pyysi, muille en ole jaksanu vielä edes miettiä. Olisi varmaan paras alkaa pohtimaan, tulee muuten hirmuinen kiire. Nyt viikonloppuna en oo kotona juoksemassa lahjojen perässä, seuraavana lauantaina saattaa olla rapelo työpaikan pikkujoulujen jälkeen. Eli yksi sunnuntai ja yksi viikonloppu, siinä minun lahjojenosteluaikani. Tuskin arkena töitten jälkeen jaksan.

Onneksi huominen tulee pian. Jaksan työpäivän vaikka päälläni seisten, kun tiedän, että illalla nään kaksi niin tärkeää ja rakasta ihmistä.

Voihan joulu ja sen tuleminen

Joopasen joo, pikkujouluista selvitty hengissä. Eilinen ilta meni kyllä lähestulkoon limulinjalla, muutaman mukillisen boolia join. Ei oikein maistunu enempi!

Mä havahduin tänään semmoseen todellisuuteen, että joulu se vaan tulla jollottaa ja kovaa vauhtia. Sen mukana tietty talvi, kävin peukkubaarista tupakkaa ja paahtista, niin sain aika tovin rapsutella noita auton ikkunoita puhtaiksi. Lilbro tänään vihjasi aika suoraan, että mitä se tykkäis saada joululahjaksi. Luojalle kiitos, yksi päänvaiva vähemmän. Sitten pitäis enää keksiä Bigbrolle ja Silille jotain, kuten myös Isännälle ja kolmelle kummilapselle. Vanhuksille ostetaan velimiesten kanssa kimpassa jotain. Neela saa joululahjansa toivottavasti ens viikolla, kun Lilbron kanssa tilattiin sille sitteri.

Mun tulee aina ihan sikamaiset paineet joululahjojen kanssa, etenkin noilla kummilapsille menevien lahjojen kanssa ressaan ihan hirveesti. Okei, 5kk ikänen tuskin kamalasti alkaa itkemään, että nyt olit paskakummi ja ostit väärän lahjan. Mutta kuusivuotias (joka on tottunut saamaan tooodella hienoja lahjoja) saattaa jos itkeäkin ja kahdeksan vuotias neiti osaa myös jo aika tarkkaan pohtia, että mitä haluaa ja mitä ei.

Tästä päästäänkin siihen, että minä olen semmoinen paskakummi, joka ensinnäkin kyselee vanhemmilta, että mitäs se mun muruseni mahtaisi tarvita. Jos ei mitään tarvittavaa erityisesti tule, sitten kyselen, että no minkälaisesta vaatteesta, kirjasta tai lelusta teillä mahdollisesti tykätään. Eniten suosin vaatteita tai kirjoja. Mulla on joku antipatia dvd:itä kohtaan, että niitä en kauheen mielelläni lahjaksi osta. Mieluummin sitte joku kirja, mitä voidaan yhdessä lukea tai vaate, josta oikeasti on hyötyä ja se on käytännöllinen.

Lisäksi näitä lahjaostoksia rajottaa se, että mulla ei todellakaan oo laittaa viittäkymppiä yhteen lahjaan. Sen kun kertoo neljällä, niin onnea vaan mulle. Eipä tarvi kelleen muulle sit lahjoja ostellakaan! 

Siis minä tykkään joulusta ja niitten lahjojen antamisesta, mutta voi hyvänen aika sitä tuskaa, kun koittaa keksiä kivoja lahjoja! Mä inhoan sitä, että ostetaan suklaalaatikko tai jotain ihan tyhjänpäivästä roinaa vaan sen takia, että pitää ostaa jotain. Joinakin vuosina oon neulonu villasukkia, lapasia tai kaulaliinoja joululahjaksi, mutta tänä vuonna on kyllä jääny väliin. Mä arvostan vaikka enemmän sitä, että saan hyvän joulun toivotuksen ja vaikka lupauksen, että mennään joku kerta yhdessä leffaan tai syömään tai jotain, kun hätäpäissään ostettua karkkilootaa.

Noh, onhan tässä onneksi vielä vähän aikaa. Parin viikon päästä tulee tili ja veronpalautukset, ennen niitä ei oo varaa haaveillakaan joululahjojen ostamisesta. Että köyhät kyykkyyn ja sitä rataa.

Ps. Mä elän taas teini-ikää. Naama ainakin kukkii siihen malliin.