Kiukkunen mammeli ja mun pieni aurinkoni

Istuin tosiaan eilen tosi pitkät kuus tuntia junassa. Väsytti ihan törkysen paljon se reissu työpäivän päälle, mutta selvishän tosta hengissä. Mua vastapäätä tuli heti Turussa istumaan joku pikaisesti pääteltynä sata vuotias mammeli. Se oli semmonen valkohapsinen pikkumummo, joka näytti oikealta kiltteyden perikuvalta. Muutama sananen siinä taidettiin vaihtaa, kun mamma varmisti multa, että onhan hän varmasti oikealla paikalla junaan tullessaan.

Vähän ennen Jyväskylää mä istuin napit korvissa ja huomasin, miten se mamma pysäytti konnarin siihen meidän kohtaan. Ne kävi siinä jotain keskustelua, vaihtu biisi sillai sopivasti, että kuulin miten konnari sano, että hän vie viestiä eteenpäin kun ite jää Jyväskylässä junasta pois. 

Hetkisen päästä mä kiinnitin huomiota siihen, kun mummo tuijottaa tiiviisti mua ja suu käy koko ajan sangen kiivaaseen tahtiin. Otin sitten toisen nappin pois korvasta, niin muori kiekasee tosi tiukkaan äänen sävyyn, että kuunteletko sinä?! No vittu minähän kuuntelin. Mammeli oli jäämässä pois junasta, ja tarvis apua jäätävän kokosen kapsäkkinsä nostamiseen junasta pois. Tämä kyseinen konnari oli luvannut toimittaa eteenpäin viestiä, että joku toinen konduktööri tulisi auttamaan, kun itse tosiaan jäi pari asemaa ennen mummon pysäkkiä pois junasta. Tämähän ei muorille sopinut. Se haukku koko VR:n maanrakoon ja käytti kyllä semmosta kieltä, että meinasi munkin korvat punottaa. 

Siihen samaan se taivasteli senkin, mitenkä nykyään ei kukaan missään auta, nuoretkin ajattelee vaan itteensä ja näinpäin pois. Siinä kohtaa lensi ikkunasta ulos se hyvä ajatus, että olisin ite voinut siinä Hankasalmen aseman kohdalla mennä nostamaan sen mamman omaisuuden ulos junasta. Enpä sitten viitsinyt vaivautua, kun minulle auliisti kerrottiin, että minkälaista paska sakkia sitä oikein ollaan. Jos olisi asiasta ihan nätisti maininnut, niin mikäs siinä. Ei olis ollu paha rasti. Päädyin siis todentamaan muorin mielikuvaa nuorista ihmisistä. 

Teki mieli huikata sen mamman perään, että niin se metsä vastaa, kun sinne huudetaan. En minä ainakaan viitsi olla kiva kellekkään, joka haukkuu ja kiroaa ja möykkää siitä hyvästä, kun joku toinen ei työaikaansa jatka sen takia, että pääsee passaamaan yhden apua tarvitsevan mummon. Siinä samassa, kun leimataan koko oma ikäluokka paskaksi, niin kiva kiitos moi. Toivottavasti saat kassisi raahattua. 

Mä olin illalla ihan rätti, kun puolenyön aikaan kaaduin sänkyyn. Simahdin samantien, kun vaan painoin silmäni kiinni. Seuraavan kerran heräsin aamulla yhdeksän aikaan ja olin varmaan maannut samassa asennossa koko yön, kun selkä oli niin maan keleen jumissa. 

Nyt mä haisen ihan munkkirasvalle, kun äipäke paisto munkkeja ison satsin. Ei siis pääse tälläkään reissulla totuus unohtumaan, kun mässytän munkkia ja simaata naamaani koko ajan. Mun pelkoni siitä, että Neppula vierastaisi mua, osui muuten ihan turhaksi. Murunen hymyili mulle, kuin Naantalin aurinko, ja kun nappasin neitin syliini ja nyrpistelin nenääni sitä kohti, niin toinen toi oman nenänsä mun nenääni kiinni. Tuntu niin hyvälle, että teki mieli itkeä. Voi hitto, miten ikävä mun on ollu!

Olin vielä saunavahtina BigBrolle ja Silille, syötiin Neppulan kans puuroa iso lautasellinen ja kateltiin viidakon tähtösiä ja leikittiin mölyleijonalla. Sit alkokin tulla murusen nukkumaanmenoaika ja mä päätin siirtyä äitin ja iskän luokse, että pääsen itekin saunaan piakkoin. Saunan jälkeen tulee uni todennäkösesti taas maistumaan aika pian, kun oon koko päivän touhunnu jotakin. Huomenna äipäke laittaa ruokaa ja LilBrokin tulee muikkelinsa kanssa syömään.

Pikajuna hevonkukkuun tai sieltä pois

Kotona on ihan kiva olla, huolimatta hirveästä ikävästä kotikotiin. Junamatka meinasi kyllä tökkiä oikein olan takaa, vaikka juna olikin ihan ajallaan, kerrankin. Mutta kyllä mä silti mietin, että joillekin matkustajille olis paikallaan semmoset pienet ohjeistukset junassa matkustamisesta paikallaan, kun ns. väärin toimimalla se reissaaminen voi jollekin toiselle ihmiselle olla yhtä kivaa, ku raastinraudalla runkkaaminen.

Jos lähdetään ihan aluksi liikkelle siitä junaan menemisestä. Tämä ihan sama koskee bussiin tai muihin vastaaviin julkisiin kulkuvälineisiin mennessä, elikkä odotetaan ensin ihan kaikessa rauhassa, että sieltä junasta ehtii ne asemalle jäävät matkustajat ulos. Juna ei lähde niin kiireesti liikkeelle, että sinne pitäs rynniä hunnilauman tavalla, totta helkkarissa sieltä pitää ehtiä ulos ja uudet matkalaiset sisälle.

Sitten, kun päästään sinne junaan sisälle, niin ei jumaliste kuvitella omistavansa koko junaa. Ensinnäkin, nykyään saa automaattisesti paikkalipun, jos sen lipun on etukäteen hommannu. Jos taas ei ole, niin sitten varsinkin olisi ihan aiheellista odotella kaikessa rauhassa, että ne paikkansa ja lippunsa jo lunastaneet pääsee omille paikoilleen istumaan. Ihan turhaa olla naama näkkärillä, jos rynnii omasta mielestään parhaalle paikalle ja sitten tuleekin joku onneton kanssamatkustaja lippunsa kanssa, että sorge, tässä olis mun paikka. Mitäs et oo ollu ajoissa.

Matkatavaroille on junassa ihan omat paikkansa. Jos sitä romua on mukana kamelikuorman verran, niin osan voi jättää junan eteisessä oleviin säilytyspaikkoihin. Mutta muuten siellä vaunun katonrajassa on hattuhyllyt, mihin tavaransa voi nostaa. Jos oma laukku painaa niin paljon, ettei sitä sinne ite saa, niin suuta auki ja apua pyytämään. Ite oon ainaki tosi usein saanu kanssamatkustajiltakin apua ja viimestään konnari auttaa kyllä, jos ei tavalliset tallaajat mukamas suostu. Samalla voi toki miettiä, että kannattaisko ens kerralla pakata vähän kevyemmin sitten.

Nimittäin perkele soikoon, niitä omia romuja ei jätetä johonkin penkille tai penkin jalkotilaan. Tässä kohtaa varsinkin, jos sulla ei ole paikkalippua. Ja jos onkin, niin se paikka tarkoittaa vain yhtä paikkaa, ei sitä viereistä penkkiä! Meinaan jos levittelet kimpsut ja kampsut jollekin penkkiparille, niin siinä todennäköisesti ainakin ruuhka-aikana jää joku onneton jää ilman paikkaansa. Ja jos näin teet, niin istu hitto soikoon tiukasti perseelläsi edes toisesta niillä penkeillä, älä pyyhällä ravintelivaunuun tai tupakkaloossiin ja vietä siellä vähintäänkin tuntia. Sanoisinko, että tämä on varsin vittumaista käytöstä nimenomaan niissä ruuhkajunissa.

Sitten, jos sulla on mukana jonkunsortin elektroninen vempele, josta saa katteltua videota tai kuunneltua musiikkia. Jos ihan välttämättä tarvii siihen videonkatseluun ääniä, niin hanki jumalauta kuulokkeet! Ihan koko vaunu ei välttämättä innostu siitä, kun yheltä läppäriltä raikaa jenkkisaippuaa niin, että juna raikaa. Tai vastaavasti ne sun mielestä maailman parhaan youtube-videot ei oo kaikkien muitten mielestä yhtä hyviä. Välttääksesi sen, että joku kanssamatkustaja ei menetä hermojaan ja paiskaa sun läppäriä tai kannettavaa dvd-soitinta ikkunasta ulos, hommaa ne kuulokkeet ja käytä niitä!  Kuulokkeisiin saa myös semmosia liittimiä, että yhteen koneeseen saa samaan aikaan kiinni paritkin kuulokkeet.

Seuraavaksi päästäänkin junassa liikkumiseen. Kun lähdetään sinne ravintelivaunuun, tupakalle tai vaikkapa paskahuussiin, niin ihan silleen pikkusen kannattaa käyttää siinäkin järkeä. Jos mitenkään olis mahdollista välttää semmosta huvikseen juoksentelua pitkin junan käytäviä just sillon, kun juna saapuu tai lähtee asemalta. Sillon ne käytävät on täynnä ihmisiä, jotka joko tulee kyytiin tai jää pois. Tämä on ihan helkkarin kivaa, kun sulla on matkalaukku, olkalaukku ja läppäri ja yrität epätoivosesti päästä omalle paikallesi ja vastaan ravaa jengiä ilman kasseja ja väistäminen on ihan vieras käsite.

Ja se vessaan ryntääminen. Tai siellä käyttäytyminen, etenkin mieshenkilöt. Junan huussissa oikeesti on semmonen merkki, missä on kuva, miten siellä pitää pissiä. Kyllä. Istualtaan. Jos tämä sotii sinun miehisyyttäsi vastaan, niin ole mieluummin sitten kusematta. Juna kuitenkin heiluu ja pomppii niin paljon, että seisaaltaan sinne pönttöön osuminen tuottaa todennäköisesti suuria vaikeuksia. Se on taas muille matkustajille todella mieluinen yllätys, kun vessassa on kusta pitkin pöntön reunoja ja lattioita ja ihme, jos ei seinilläkin, kun siellä on joku käyny lorottelemassa seisaaltaan.

Että näin. Näistä pikku asioista kun lähdetään liikkeelle, niin ainakin minä nautin junassa reissaamisesta paljon enemmän. Kun istuu oikeasti kuus tuntia perseellään (myöhästymistapauksissa vielä pitempäänkin) niin olis ihan kivaa, kun sais pois ne ärsyttävät pikkuseikat, joihin jokainen voi vaikuttaa omalla käytöksellään ja ottamalla toiset huomioon!

Niin ja siihen lisäys vielä, että kun jemmaa ne rojut sinne hattuhyllylle, niin talvisaikaan kannattaa pyyhkästä lumet pois kassin pohjasta tai vaikkapa siitä lumilaudasta. Junassa on lämmin. Se lumi sulaa. Sitten se muuttuu vedeksi.  Se vesi tippuu ritilöitten välistä alas ja kastelee. 

Nimim. kaulaliina likomärkänä Pieksämäen asemalla.

Olen nyt vähän väsynyt

Mun selkä on kipeä. Laitoin eilen töissä videotykkiä paikalleen tunnin verran, könysin pitkin lattioita ja nurkkia johtojen perässä ja tuli kuroteltua ja kumarreltua suuntaan jos toiseenkin. Ergonomia ei vissiin ihan ollut lapasessa, nyt kärsitään sitten. Eipähän sillä, ei nuo hommat kyllä ehkä ihan meikäläisen heiniä olekaan, lapsia mun on tarkotus tuolla ohjata, eikä asennella teknisiä vempaimia. En vaan (taaskaan) osannut sanoa ei, kun tuli yksi työkaveri kysymään, että voisitko vähän tulla auttelemaan. 

Päivä oli yhtä juoksentelua. Yksi diabeetikko oli hukassa, muutamalla muulla muksulla muuten vaan rallivaihde silmässä ja opettajan läppäri alkoi temppuamaan kesken tunnin. Onneksi luokassa on tämmönen itseoppinut kotidatis, joka sai koneen taas toimimaan ilman isompia ongelmia ja päänvaivaa. Viimeisen oppitunnin jälkeen mukulat kiireesti kotiin ja sitten puolijuoksulla lasten psykiatriselle oman avustettavan verkostopalaveriin. 

Sitä on joskus miettinyt omaa ammattiaan ja työtehtäviään, että mikä se oma rooli oikein on. Tänään taas muisti, että minähän taidan tehdä ihan hirveän tärkeää työtä. Lapselta oli iteltään kysytty aiemmin, että mitä tykkää koulussa käydä ja kuinka se siellä oleminen on viime aikoina sujunut. 

"Mulla on ollu kivaa, eikä kukaan kiusaa mua. Paitsi joskus, mut sit Aino sanoo niille. Enkä mä kiusaa ketään. Aino auttaa mua olee kiltisti ja sit mä jaksan olla kiltisti, kun jutellaan Ainon kanssa, jos mä meinaan vahingossa vaikka kiusata. Mä tykkään siitä ja se nauraa ja juttelee mun kanssa."

Multa on moni kysyny, että kuinka mä jaksan omaa työtäni. Kyllä mä jaksan, (vaikka välillä tekee mieli itkee ja parkuu ja huutaa) mä oikeesti tykkään työstäni. Jokainen päivä on rutiineista huolimatta tosi erilainen ja tässä työssä todellakin oppii sen, että erilaisuus on oikeasti rikkaus. Toki muakin aamusin väsyttää ja kyllästyttää ja toisinaan on semmonen fiilis, että nyt kotiin enkä tuu tänne enää ikinä, mutta pohjimmiltani mä oon kyllä paikkani löytäny.

Palaverin jälkeen en jaksanu enää mennä takas töihin, vaan lähin keskustaan toimittelemaan asioita. Piti käydä siellä VR:llä riekkumassa, mutta ne riekkumisajatukset palo savuna ilmaan parin röökin mukana. Tiskin takana istuva setä tulosti mulle lipun ja totesi, että näitä sattuu aina toisinaan aika usein, että e-liput jää tulematta sähköpostiin. Siis häh? Että toisinaan vai usein? No, ihan kuinka vain. Mulle oli eka kerta ja toivottavasti samalla viimeinen.

Huvitti muuten, kun siinä aseman ovella jäin pitämään ovea auki muutaman hengen seurueelle, jotka oli selkeesti lähdössä johonkin reissuun kaikkien kapsäkkiensä kanssa. Tyylikkäästi pukeutuneita pukumiehiä ja jakkupuku naisia, ympärillä leijui kallis hajuvesi ja naamasta suorastaan paistoi raha ja asema. Mä seistä tönötin siinä oven pielessä ja pidin sitä ovea auki, eikä niistä yksikään vaivautunu sanomaan, että kiitos. Teki mieli karjaista perään, että olkaa toki hyvät vain! Pidin sit kuitenkin suuni, olkoot mun puolestani. Ei mun maailmani tosta radaltaan lennähtäny, pisti vaan miettimään. Miten voidaan nykyään olettaa, että lapset osais käytöstavat ja fiksut otteet, kun ne tuntuu olevan hukassa aikuisiltakin? 

Näkee joskus töissäkin niitä vanhempia, jotka seistä pönöttää jossain käytävällä odottelemassa kullanmurujaan kotiin ja kun ohimennessään sanoo hei, niin ei välttämättä edes katsota päin. Nyt onkin ollu viikon teemana tervehtiminen, suurimmalta osaa lapsia se kyllä tulee ihan luonnostaan, onneksi. Voisi olla paikallaan siellä kotonakin jossain kohtaa miettiä näitä juttuja.

Aseman jälkeen rynnistin vielä kirjastoon ja ostamaan sen isänpäivälahjan. Iskä saa nyt multa pyhänä tommosen eräilykirjan, toivottavasti se ei oo vielä lukenu mokomaa. Ja toivottavasti tuo ei ole mikään alottelijanopas, vähän selailin mutta en kyllä koko kirjaa viittiny alkaa siellä kaupassa lukemaan. No, kuten jo aikaisemmin totesin, niin ajatushan se on tärkein. Nyt tarvii enää tapella kirja pakettin (onneksi en ostanut vaikka kahvikuppia!) ja muistaa viskata paketti laukkuun.

Nyt survomaan noita ryöttejä kassiin. Pyykkikoneessa pyörii vielä satsi vaatteita, tarvii aamusta nappailla telineeltä viimeset mukaan. Ketä haluis lähtee mulle kantojuhdaksi? Koska mä oikein opin, että neljän päivän reissulle ei tarvii pakata koko elämää mukaansa?

Itkupotkuraivo

Voi ristus notta mua ottaa päähän. Kiitti VR! Tilasin just perjantaita varten junalipun Pohjois-Karjalaan ja hommahan hoitui todella helposti. Eka palvelin kaatuu muutamia kertoja, sit kun lopulta saan matkustukseen oikeuttavan läpyskän maksettua, niin kuinkas käykään. Rahat lähtee kyllä, mutta sähköpostiin lippua ei näy, ei kuulu. Että kiitos oikein paljon tästä! Semmonen kevyt kenttävitutus päällänsä, tekis mieli repiä tukkaa, kirkua ja paiskoa kamoja. Tulostan huomenna ton tilausvahvistuksen töissä ja menen sen jälkeen riekkumaan VR:lle paikan päälle, ellei sitä lippua ala meilipoksiin kolahtelemaan. 

Koko viikko on ollu ihan mahdotonta höyräkkää. Ystävä on ollu maanantaista asti sairaalassa keuhkojensa takia ja näillä näkymin on ainakin ensi maanantaihin asti. Huolettaa ihan hirveästi, vaikka ei ihan henkiheitosta olekaan vielä kysymys. Toivottavasti. Sitten tässä on ollu sen miljoonaa puuhaa töitten lisäksi, että oon perjantaina puolen päivän aikaan valmiina kiipeemään junaan ja lähtemään ristiretkelle. 

Voi miksi ei voi olla jo huominen. Olisi enää yksi yö nukuttavana, että pääsen kotiin äitin pöperöille, iskän lellittäväksi ja ite lellimään Bigbron ja Silin vauvelia! Mä en malta odottaa, että nään taas ne kaikki mulle niin rakkaat ihmiset ja saan sen ihan vauvalta tuoksuvan pikkupikku ihmisen syliini. Mä en tajua, miten jotain elävää olentoa voi rakastaa näin hirveän paljon. Miten onnelliseksi mä tulen jo siitä, kun näen sen isänylpeyden Bigbron silmistä, tai miten onnelliselta Sil näyttää imettäessään kaunista pikku ihmettä. Pelottaa kyllä vähän jo etukäteen, että miten vaikeaa se sieltä lähteminen tulee maanantaina taas olemaan.

Viime yö meinasi taas mennä harakoille, ei meinannu tulla uni silmään taas kerran millään. Mä olen ihan tautisen väsyny koko ajan, kun en saa illalla unta. Valvon, pyörin ja tuskailen. Mä haluaisin vaan nukahtaa! Isäntä jo kysy, että eikö tähän vaivaan ois jotain lääkettä. Ei oo mun kohdalla, mä en halua mitään nukahtamislääkkeitä. Mä oon aina ollu huono nukkumaan ja ajottain sitte mennään näillä, että työviikkon aikana nukun kaikenkaikkiaan jotkut hikiset 20 tuntia. Kyllä mä sitten nukun, kun oon niin väsyny, etten enää hereillä selviä. 

Huominen päivä (ja aamu) enää, sitten saan ainakin nukkua vähän pidempään. Toivottavasti posti muistais mua huomenna paketilla ja pääsisin hautautumaan Queer as Folkin ihmeelliseen maailmaan. Tietenkin kaiken pakkausriehumisen jälkeen. 

Ps. Simpsonit on ihan suolesta. Hyiyök!