Matkustan ympäri maailmaa

Mä aloitan taas tän saman ruikutuksen, mä tahtoisin niin lentää jonnekin kauas. 

Mä en voi lukea mitään blogeja, keskustelupalstoja tms, missä ihmiset kertoo tai vertailee omia matkakokemuksiaan. Mun on pakko ignoorata fabossa kaikki ne mun tykkäämiset, mitkä koskee jollain tapaa matkustusta. Mä en vaan nyt taas pysty. 

Mä haluisin pakata laukkuni ja hypätä seuraavaan bussiin, mikä vie mut Helsinki-Vantaalle. Tällä hetkellä se paikka, mihin mä tahdon, on Berliini. Sen jälkeen Hampuri. Sitten kiitos Amsterdamiin. Sieltä Brysselin kautta Pariisiin, mistä voisi siirtyä Sveitsiin. Sveitsin jälkeen Italiaan, mistä voiskin ehkä sitten suunnata taas kotiin maikailemaan uutta reissua. 

Että koskas lähdetään? Serna tekstas just, että sen alkaa jalat kantamaan ja omien sanojensa mukaan kipittää pian Meilahdesta karkuun. Marke on messissä luonnollisesti, niin kai mä voin pikkuhiljaa alkaa haaveilemaan siitä, että me kohelletaan kolmestaan jossain reissussa.

Mutta niin. Oisko mun elämäni yhtään sen kummempaa, vaikka mä kykenisinkin lähtemään reissuun tältä istumalta. Ongelmat ei jäis tänne, vaan ne seurais mun perässäni niin pitkälle, kun mä itse ikinä menisinkään. Turhaan mä niitä pakenisin. Tai jos ne hetkeksi jäisikin matkasta, niin jossain kohtaa tulee vastaan se tilanne, kun on palattava takaisin ja kohdattava ne omat ongelmansa ja vaikeutensa. 

Mutta toisaalta, sitä jaksais kohdata ne ongelmansa paremmin, kun sais hetkeksi karata jonnekin, missä vois leikkiä olevansa joku ihan muu ja elävänsä jotain ihan muunlaista elämää, kun tää tän hetkinen. Suomeksi sanottuna, oliskohan siis syytä ryhdistäytyä ja lopettaa tää rypeminen itsesäälissä ja kaikessa muussa paskassa. Joo, heti paikalla, kun vaan jaksan. Mä keskityn taas siihen, että jaksan huomenna hymyillä töissä ja kaikki on sinänsä ihan ok. Joo, toki mä voisin siellä sanoa, että nyt on elämä tääl kotona aika perseestä, mut mä en yksinkertasesti jaksa. Siellä mä voin olla vahva, heikkouden hetki on sitten se, kun mä olen niiden ihmisten seurassa, joiden nähden mä haluan olla heikko.

Ainut asia, mikä tässä kohtaa kiinnostaa on kömpiä tonne sänkyyn ja hautautua peittojen ja tyynyjen keskeen vähäksi aikaa. Sen jälkeen mä voisin pohtia, että millä tapaa viittisin siirtyä pankkiautomaatille, että saan huomenna bussikorttini ladattua valmiiksi.

Mun elämä. Milloin siitä tuli näin hirveä?

Hyvä ostos, parempi mieli

Niin, farkuista tosiaan meni eilen sormet läpi. Tänään tolskasin hame päällä töihin, mutta iltapäivällä painoin Haloselle tarmoa täynnä, pakkohan ne on uudet housut ostaa, ellen halua kävellä kalsareissa koko vuotta. Ja muuten löyty hyvät! Siis ihan huiput, melkein miun unelmien farkut. Eihän siinä muuta, mutta kun merkki sattu olemaan Levis, niin hintaakin oli ihan kiitettävästi. Mutta kun ne oli niin hienot! Ja onpahan nyt perkele housut.

Ja sit mä saatoin ostaa kengät...

Ja sit mä saatan olla menossa kuitten vaihteessa Main kanssa rällää Helsinkiin. Niin sit pitää olla kengät. Niitähän mulle ei jo ennestään olekaan ollenkaan... Mut ei ollukaan kiilakorkoja!

Että niin. Tili huutaa hoosiannaa, mut mieli laulaa dirlandaata. Onneks tulee viikon päästä puolikas tili, niin säilyy edes jonkinlainen kauhuntasapaino. Sit pitäs vielä ostaa jotkut kunnolliset tennarit, ettei menis jalkapohjat niin tautisen kipeiksi, kun töissä joutuu seisoskelemaan pihalla aika paljon. Noissa markan maksaneissa conversekopioissa on menny pohjat jo niin huonoksi, että kohta tulee varmaan jalat läpi. Eikä mun adidaksetkaan ikuiset oo, alkaa nekin jo muistuttaa siitä, että aika ois mennä hakee uudet. Haluun jotkut kivat niket tai adidakset tai jotkut... Kivat.

Sitte mulla on huomispäivä aikaa harjotella, miten mä selitän kampaajalle, että mitä haluan tukalleni tehtävän. Menin tosiaan varaa ihan eripaikasta ajan, ku missä oon ennen käyny. Kävi vaan se 40e leikkauksesta vähä liikaa kukkarolle, mä nyt toivon, että tossa Prisman kyljessä olevassa kampaamossa ei oo hinnat noussu ihan samoihin kantimiin! Meinaan sit kyllä tulee itku. Varsinkin, jos eka on tukka menny ihan perseeksi ja siitä pitää vielä maksaa ittensä kipeeksi. Onnee mulle.

Kotona on kiva olla

Ajeltiin tänään Isännän kanssa ja olen hyvin hyvin yllättynyt yhdestä asiasta. Ei nimittäin kinattu koko aikana yhtään mistään! Vaikka minä ajoin valtaosan matkasta, ei pelkääjän paikalta kuulunut yhtään vastahakosta sanaa. En sit tiijä, että oonko mä mukamas parantunu kuskina, vai onko toi lopultakin oppinu pitämään suunsa kiinni. Samalla tavalla minä edelleenkin ajan, kun oon ajanu ennenkin, viime kesänä nimittäin sitä kommenttia kyllä sateli. Että ehkä ennemminkin on kyse siitä, että Isäntä on tajunnu, että en mä hivauta sitä autoo mehtään tai päin rekka-autoa, jos lisään vauhtia kaheksastakympistä sataseen. Tiedä häntä. 

Mä tykkään edelleenkin hirveesti ajamisesta. Uuden auton myötä siitä ajamisesta on tullu taas vähän kivempaa, onhan se nyt selkee ero, kun saa allensa kahdeksan vuotta uudemman auton! Kyyti on tasasta ja hiljasta, eikä autoon meinaa paistua jos aurinko vähänkään sattuu pilkahtamaan pilvien raosta, kun tossa nykysessä on ilmastointi. 

Niin juu, mie muistan viime kesänä, kun sain ite kilarit, kun ajeltiin meiltä kotopuolesta takasin Turkuun. Isäntä pöryytteli motarilla kaheksaakymppiä, vaikka olis saanu painaa 120 lasissa. Mie en nyt tarkota sitä, että siellä on pakko painaa säällä kuin säällä reikäpään lailla, mutta ei sinne kyllä kannata turruttelemaankaan lähteä! Lisäksi, kun siinä autossa saa istua semmoset kahdeksan tuntia, niin ois ihan jees ajella rajotusten mukaan. Sit toki, kun mä siitä nopeudesta menin mainitsemaan, niin toihan turras uhallaankin, kun tiesi, että mua ärsyttää. Jostain kumman syystä kuitenkin minä ajoin kaikki motaripätkät tällä kertaa. 

Isäntä istu kiltisti vieressä ja paineli kaikkia nappeja, mitä siitä auton kojelaudasta sattui löytymään. Niin ja tietty vaihto levyä, se suostu kuuntelemaan jopa Bushidoa vähän aikaan. Kokonaista kolme biisiä. Sitten kuultiin taas se tuttu ja turvallinen kaikkea sääki kuuntelet ja lähti levy vaihtoon.

Mä tajusin aamulla lähtöä tehdessä, että jos mie oikeesti meen vasta syyslomalla seuraavan kerran kotiin, niin Nekku kävelee varmasti jo sillon. Saattaa jopa puhuakin jotain. Hitto soikoon, kun on nyt tätä ohjelmaa tullu jo loppukesälle hirveesti, niin en mahda enää kesäloman aikana ehtiä takasin. Kourasi kyllä sydänalaa aika rajusti siinä kohtaa, mutta äkkiä se meni ohi. Jos mä olisin vielä aamulla nähny Nekun ennen lähtöä, niin oisin varmaan nostanu kytkintä itku kurkussa. Nyt mä lähdin hyvillä mielin, ilman sitä raastavaa ikäväntunnetta. Oliko tää ihan liian helppoa? Iskeekö se ikävä viimestään siinä vaiheessa pintaan, kun vedän Main tai Marken kanssa kunnon kännit ja laskuhumala alkaa olla käsillä? Tai siinä vaiheessa, kun makaan jossain tuhannen darraani pois? 

Tilannetta helpottaa varmasti sekin, että mulla on tosiaan vaikka mitä kivaa tiedossa. Perjantaina meen moikkaa Melli-murusta ja viemään sille synttärilahjan ykksvuoden kunniaksi ja sen jälkeen kaappaan Main mukaani meille, ottamaan vähä pohjia ja sen jälkeen me singotaan radalle. Sunnuntaina tai maanantaina mä sitten suuntaan Markelandiaan, viettämään varmasti yhtä elämäni hienointa viikkoa talonmaalauksen parissa. Kun vaan nyt ei satais, niin saatais kans maalattua! 

Blah

Miun pitäs jaksaa nyt ryhdistäytyä ja vähän siivoilla ja alkaa taas kerran alkaa katella tavaroita, mitä mie haluan reissuun mukaan. Ylihuomenna startataan molemmat autot ja ajellaan Isännän kans peräkanaa kotipuoleen viikoksi. Jätetään sit toi vanhempi auto sinne, pääsee äiti sit ajelemaan corollalla entisen rottelonsa sijaan. 

Liitosta ei oo vieläkään kuulunu yhtikäs mitään. Mun hakemukseni pitäs päivämäärien mukaan olla jo käsiteltynä tai ainakin käsittelyssä, mutta mulle asti ei oo vielä tullu minkään valtakunnan infoa. Mie nyt todella toivon, että siitä hakemuksesta ei puutu mitään tärkeetä, minkä takia päätös miun päivärahasta seisoo taas jonkun viikon, ennen kun ne saa mulle ilmotettua, että mikä siellä mättää. Ei olis eka kerta. 

Pitäs varmaan uskaltautua vilkasemaan pankkitilillekin, että mitenkä paljo mie oon pannu haisemaan tässä viime päivien aikana. Tommoset extemporereissut millon mihinkin tykkää vähän viedä rahaa, kun ei toi bensa ainakaan ilmasta ole. Saatikka sit junaliput. Lisäksi lauantaiset grillibileetkin söi vähän rahaa, mutta ainakin miulla oli ihan huippukivaa! Kahden viikon päästä mennään sit Main kans ihan kahdestaan pitämään hauskaa. 

Mua kyllä pelottaa, että mitä tuskaa se kotoota pois lähteminen sit saattaa olla. Luojan kiitos, mie oon tosissaan menossa Main kanssa rälläämään ja sen jälkeen meen Marken luokse loisimaan ja auttaa sitä talon maalaamisessa, jos ei koti-ikävä pääsis iskemään ihan hirveellä voimalla. Vaikka mulla täs vielä lomaa onkin, niin porukat lähtee elokuun alkupuolella johonki reissuun, niin turhaan mie sitte sinne enää änkeen. Enkä oikein tiijä, että oisko mulla rahaakaan.

Mut joo, maalamishommaa mä kyllä odotan ihan mielelläni! Viime kesänä meillä oli muutaman päivän huonekaluhelvetti, kun hiottiin Marken huonekaluja. Nyt ne tosiaan maalaa siellä koko taloa, ja mä urhoollisesti lupasin Markelle, että totta kai mie voin tulla auttaa, jos eivät oo koko mökkiä saanu siihen mennessä maalattua, kun mie tuun kotipuolesta pois. Mikäs siinä. Pitää vaan kaivaa jotkut maalausretkut päällensä ja toivoa, että olis oikeasti hyvät kelit. Vesisateessa ei ainakaan maalata yhtikäs mitään!

Etkö sä nää mitä sun kuvan alle postasin

Olipas hurjat loman alottajaiset eilen. Sää oli kuin morsian, oli ihan vitun kylmä ja vettäki tuli välillä ihan omiksi tarpeiksi asti. Vedettiin Marken kanssa vähäsen skumppaa ja sen jälkeen sit suunnattiin säitä uhmaten keskustaan. Happoradion keikan jälkeen pällisteltiin vielä vähän aikaa keskustassa, imastiin Koskipuistossa sidut ja lonkerot ja lähdettiin sen jälkeen bussipysäkille hytisemään. 

Oltiin Markelandiassa jo ennen iltaysiä. Ei kyllä haitannu yhtään, ei meillä ajatuksissakaan enää ollu vähään aikaan ollu, että ryypättäis muistit ja tilit nollille. Mua kyllä väsyttiki ihan sairaasti. Heräsin eilen aamulla kuuden aikaan pyörimään sänkyyn, vaikka herätyskello soi vasta puol seittemän jälkeen. Aikasemmin tällä viikolla kävi kans kerran samalla tavalla, oon vissiin tulossa vanhaksi, kun tämmösiä merkkejä alkaa esiintymään. Mulla kun ei ole ikinä aikasemmin ollut tommosta ongelmaa, että uni loppuis aamulla kesken. 

Eilen simahdin yhdentoista korvilla. Ja ihan vahingossa. Marke oli vissiin koittanu mul jotain jutellaki, mutta olin jo nukkua pössöttäny täyttä häkää, kun en ollu enää vastannu. Huitelin sit puol kymppiin asti aamulla, olin kyl ihan eri ihminen herättyäni. Nyt onki koko päivä sätätty kaikkea valmiiks Berliiniä varten. Tulosteltiin valmiiksi junaliput tiistaille, kartat yhteen keskitysleiriin ja Berliinin vissiin ainoaan Budnikowsky-puotiin ja napattiin valokopiot passeista ja ajokorteista. Ihan vaan kaiken varalta.

Niin. Hampurissa Budneja kasvo joka nurkan takana ja kannettiin sieltä aika satsi meikkejä kotiinkin, kun se kaikki oli niin ihana halpaa. Me sitten toki nokkelina kuviteltiin, että Berliinistä niitä löytyy ihan samalla tavalla. Ja kissan hännät. Googlen mukaan löytyy tasan yks, sekin 20 kilsan päässä meidän hotellista. Budnikowsky-ketju on vissiin semmonen isompi juttu vaan siinä Hampurin nurkilla. Toivottavasti löydettäis joku yhtä mehevä halpakauppaketju eri nimellä, niin ei tarviis ihan noin kauas matkustaa. Vaan sit jos ei löydetä, niin matkustetaan ihan varmasti. Onhan meillä sentään jo karttakin. 

Kiskottiin kilpaa naamaamme rasiallinen kirsikoita, kun Marken porukat kävi kylässä ja toivat semmosia kivoja tuomisia. Eihän siinä mitään, nyt vaan meinaa maha huutaa kuolemaa. Jännityksellä odotan sitä hetkeä, kun jostain päin suolistoa kuuluu joku paljonpuhuva kurahdus tai korahdus ja sen jälkeen juostaan ja lujaa kohti pyttyä. Toivottavasti ehdin ajoissa, tai Marken nauru ei lopu ikinä. 

Kovasti me koitettiin tehdä jotain matkasuunnitelmaakin. Perjantaina mennään ostoksille ja sen jälkeen vähän juhlimaan. Nähtävyyksiä juostaan läpi sit kaikki muut maholliset päivät, ostettiin muuten netistä onlineliput Madame Tussaudsin vahakabinettiin! Meen niiin puristaa Bill Kaulitzia perseestä. Siellä on varmaan liikaa ihmisiä siihen, että kehtaisin iskeä hampaani sen vahanuken kankkuun. Muuten tekisin sen taatusti, sen lähemmäs tuun koskaan elämässäni pääsemään Bill Kaulitzin täydellistä takalistoa. Siitä varmaan pitää turvamiehet huolen.

Uh Ah. Pyysin MrHotin naamakirjakamuksi. Ainakin pystyn nyt stalkkaamaan sitä oikein kunnolla. Mä tuun olemaan niiiiiin hukassa. Mutta voi luoja, kun on se vaan niin hot. Ja jostain helvetin syystä mun päässäni on soinu koko illan se uus kesäkumibiisi. PANISIN! Woo-oo-oo-ouuu PANISIN!

We're going to Berlin!

34 päivää, ja me ollaan Marken kanssa Helsinki-Vantaan kentällä varmaan paskat housussa ja sekasin innosta. Meidän lento lähtee 10.25, mitä ennen me on mitä todennäköisimmin matkustettu bussilla Turusta Helsinkiin. Eli herätään siis ennen kukonpierasua, kun on pakko lähtä Turusta liikkelle jo ennen kuutta aamulla, että ehditään kentälle pari tuntia ennen lennon lähtöä. 

Sitä ennen me on hilluttu lauantaina (2.6.) Tampereella YleXpopissa. Tiistaiaamuna herätään Marken residenssissä taas kerran ennen sitä kuuluisaa kukon töräystä, ja junaillaan Turkuun. Tän rouvan tarvii nääs mennä työkkäriin! Sit Marke nukkuu meillä yhden yön ja seukkina aamuna meidän suuri seikkailu alkaa. 

Mä seikkailin google mapsin kautta eilen pitkin Berliiniä. Sain selville, että meidän hotellin vieressä on todennäkösesti mein kantisravintola, meinaan siinä muutaman askeleen päästä hotellistä on joku italialainen ravinteli. Ehkä me istutaan siellä yhtä ahkeraan, kun Hampurissa istuttiin meidän kulmaravintelissa, missä vedettiin vikana iltana varmaan 10 tequilaa per nuppi ja suurin osa ravintolan laskuun. Berliinistä ei kyllä lennetä darrassa pois, mulle riitti, kun oon kerran elämässäni rynnänny lentokoneessa yrjöämään krapuloissani veskiin. 

Meidän hotellin läheisyydestä löyty itseasiassa muutaman sadan metrin säteeltä aika hiton monta yökerhoakin... Voi onnea meille, mihin me ollaan menossa! Kuten eilen jo Markelle sanoin, mä haluan jonkun ylimakeen bilemekon ja sen jälkeen voidaan vapaasti löytää itsemme Vodkaloungesta. Siellä oli muuten huhtikuun tarjouksena Finlandia vodkaa... Tai sitten me eksytään sadan metrin päässä olevaan Kuubalaisen pubiin. Olipahan miten tahansa, mie en jaksa odottaa!

Mä kipeilen tän päivän kotona, yöllä yskin niin paljon, että piti siirtyä olkkariin nukkumaan, että edes Isäntä sai suht kunnolliset yöunet. Lisäksi rykimistä helpotti se, että sai tuettua ittensä puoliksi istuvaan asentoon. Köhin siis tänään kotona, meen sit huomenna taas räkimään töihin. Isäntä vähän aamusella vihjaili, että vois olla ihan poikaa mennä lääkäriin ja hakea itelleen jotain yskänlääkettä... Vitut. En tosiaan ala soittelemaan terkkariin ja tappelemaan jonkun hoitsun kanssa, että tarviinko mä lääkäriä vaiko en. Tuskailen sitten noitten käsikauppa yskänlääkkeiden kautta, vaikka harvemmin niistä mitään hyötyä on.

It's hard to say goodbye

Mun selkä ja takapuoli huutaa kuolemaa, kun reissasin taas junalla kotiin. Mä mietin tuossa tullessa, että mitenkähän pitkä matka tulis, jos pistäis peräkkäin kaikki ne kilometrit, jotka mä olen junalla reissannu millon mihinkäkin suuntaan. Pääsis varmaan pian kuuhun asti. Mä olen tälleen pikaisesti laskettuna reissannu kahdeksan ja puol vuotta junalla halki Suomen. Välillä toki muuallekin, mutta eniten tätä väliä. Mä olen nähny samat asemat lukemattomia kertoja, mutta on tullu seistyä välillä Pieksämäen, Kuopion ja Turun lisäksi myös Jyväskylässä, Tampereella, Joensuussa, Pasilassa... 

Mä olen myös nähny yhdet miljoonat jäähyväiset. Ja varmaan yhtä monta onnellista jälleennäkemistä. Mä olen myös lukemattomat kerrat ollu itse se, joka parkuu asemalla Isännän rintaa vasten, enkä oo halunnu päästää irti ja lähteä taas pois. Monta kertaa mä myös olen juossu tuon syliin pitkästä aikaa. Nykyään mun sisällä tuntuu hirveän lämpimältä, kun mä näen junan ikkunasta, kun asemalla seisoo äiti ja iskä tai BigBro ja Sil odottamassa mua, kun mä menen sinne päin. Eikä mee kauan, niin siellä seisoo myös Neppula odottamassa, kun kummitäti tulee kylään.

Juna seiso tänään Tampereen asemalla vartin verran. Mä kipasen siinä kohtaa aina polttamaan tupangin siihen asemalaiturille, niinkun tein nytkin. Siinä tupakoidessani mä näin, miten siihen laiturille tuli semmonen nuorimies kassien ja pussien kanssa, sitä saattamassa oli nuorehko nainen ja semmonen pikku tyttö, mikä osas just kävellä. Mä kuulin, kun ne jutteli siinä muita mukavia ja sitten se nainen sano sille tytölle, että Sano enolle heippa. Sen jälkeen mä jäin vaan tuijottamaan, kun se tyllerö juoksi sen miehen syliin. Miten se mies rutisti sen ihan hirveän lujaa itteensä vasten ja ihan selkeästi taisteli kyyneliä vastaan. 

Siis voi hyvä Jumala, miten muhun koski sen miehen puolesta. Mä niin tiesin sen tunteen, ja mä näin, miten kovaa siihen mieheen sattu, kun se keräs kaikki kimpsunsa ja kampsunsa ja nousi junaan. Mä en enää pystyny jäämään seuraamaan, että jäikö se miehen sisko ja tyttö vilkuttamaan junalle, mun oli pakko rynniä junaan sisälle ja suoraan vessaan itkemään. Mun tuli niin ikävä mun Neelaa. Se lähteminen on joka kerta niin saatanan raastavaa. Se tuntuu sille, kun sydän revittäis joka kerta rinnasta irti, ja osa musta jää aina sinne Neelan kanssa. 

Tää on tätä samaa ruikutusta joka kerta, kun mä tulen kotipuolesta takaisin tänne kotiin. Mun vaan on niin helkkarin ikävä sillä hetkellä, etten mä tiedä, että miten päin mä olisin. Tänään oli yllättävän helppo lähtö, vasta sillon Tampereella oikeesti tuntu sille, että mä en enää kestä. Mun ei tehnyt yhtään pahaa, kun äiti ja iskä jäi seisomaan asemalle ja vilkutti mulle, kun mun juna lähti liikkeelle. Mutta auta armias, jos siellä ois seissy BigBro ja Sil Neelan kanssa. Onnea vaan mulle sitten, mä alan sen jälkeen pian taas olla se, joka itkeä tillittää junassa koko helvetin matkan läpi Suomen. Sitä mä olen tehny yhden sata ja kolme kertaa ennenkin, aina täältä lähtiessä, kun asuin vielä kotona. 

Enkä taida olla sen enempää ensimmäinen, kun viimenenkään. Mutta sen mä vaan sanon, että mä helvetti soikoon vihaan asemia. Mä vihaan lähtemistä, mä vihaan jäähyväisiä. Kun ne koskee joka kerta yhtä paljon, vaikka aina tietää palaavansa takaisin jossain vaiheessa. 

Kiukkunen mammeli ja mun pieni aurinkoni

Istuin tosiaan eilen tosi pitkät kuus tuntia junassa. Väsytti ihan törkysen paljon se reissu työpäivän päälle, mutta selvishän tosta hengissä. Mua vastapäätä tuli heti Turussa istumaan joku pikaisesti pääteltynä sata vuotias mammeli. Se oli semmonen valkohapsinen pikkumummo, joka näytti oikealta kiltteyden perikuvalta. Muutama sananen siinä taidettiin vaihtaa, kun mamma varmisti multa, että onhan hän varmasti oikealla paikalla junaan tullessaan.

Vähän ennen Jyväskylää mä istuin napit korvissa ja huomasin, miten se mamma pysäytti konnarin siihen meidän kohtaan. Ne kävi siinä jotain keskustelua, vaihtu biisi sillai sopivasti, että kuulin miten konnari sano, että hän vie viestiä eteenpäin kun ite jää Jyväskylässä junasta pois. 

Hetkisen päästä mä kiinnitin huomiota siihen, kun mummo tuijottaa tiiviisti mua ja suu käy koko ajan sangen kiivaaseen tahtiin. Otin sitten toisen nappin pois korvasta, niin muori kiekasee tosi tiukkaan äänen sävyyn, että kuunteletko sinä?! No vittu minähän kuuntelin. Mammeli oli jäämässä pois junasta, ja tarvis apua jäätävän kokosen kapsäkkinsä nostamiseen junasta pois. Tämä kyseinen konnari oli luvannut toimittaa eteenpäin viestiä, että joku toinen konduktööri tulisi auttamaan, kun itse tosiaan jäi pari asemaa ennen mummon pysäkkiä pois junasta. Tämähän ei muorille sopinut. Se haukku koko VR:n maanrakoon ja käytti kyllä semmosta kieltä, että meinasi munkin korvat punottaa. 

Siihen samaan se taivasteli senkin, mitenkä nykyään ei kukaan missään auta, nuoretkin ajattelee vaan itteensä ja näinpäin pois. Siinä kohtaa lensi ikkunasta ulos se hyvä ajatus, että olisin ite voinut siinä Hankasalmen aseman kohdalla mennä nostamaan sen mamman omaisuuden ulos junasta. Enpä sitten viitsinyt vaivautua, kun minulle auliisti kerrottiin, että minkälaista paska sakkia sitä oikein ollaan. Jos olisi asiasta ihan nätisti maininnut, niin mikäs siinä. Ei olis ollu paha rasti. Päädyin siis todentamaan muorin mielikuvaa nuorista ihmisistä. 

Teki mieli huikata sen mamman perään, että niin se metsä vastaa, kun sinne huudetaan. En minä ainakaan viitsi olla kiva kellekkään, joka haukkuu ja kiroaa ja möykkää siitä hyvästä, kun joku toinen ei työaikaansa jatka sen takia, että pääsee passaamaan yhden apua tarvitsevan mummon. Siinä samassa, kun leimataan koko oma ikäluokka paskaksi, niin kiva kiitos moi. Toivottavasti saat kassisi raahattua. 

Mä olin illalla ihan rätti, kun puolenyön aikaan kaaduin sänkyyn. Simahdin samantien, kun vaan painoin silmäni kiinni. Seuraavan kerran heräsin aamulla yhdeksän aikaan ja olin varmaan maannut samassa asennossa koko yön, kun selkä oli niin maan keleen jumissa. 

Nyt mä haisen ihan munkkirasvalle, kun äipäke paisto munkkeja ison satsin. Ei siis pääse tälläkään reissulla totuus unohtumaan, kun mässytän munkkia ja simaata naamaani koko ajan. Mun pelkoni siitä, että Neppula vierastaisi mua, osui muuten ihan turhaksi. Murunen hymyili mulle, kuin Naantalin aurinko, ja kun nappasin neitin syliini ja nyrpistelin nenääni sitä kohti, niin toinen toi oman nenänsä mun nenääni kiinni. Tuntu niin hyvälle, että teki mieli itkeä. Voi hitto, miten ikävä mun on ollu!

Olin vielä saunavahtina BigBrolle ja Silille, syötiin Neppulan kans puuroa iso lautasellinen ja kateltiin viidakon tähtösiä ja leikittiin mölyleijonalla. Sit alkokin tulla murusen nukkumaanmenoaika ja mä päätin siirtyä äitin ja iskän luokse, että pääsen itekin saunaan piakkoin. Saunan jälkeen tulee uni todennäkösesti taas maistumaan aika pian, kun oon koko päivän touhunnu jotakin. Huomenna äipäke laittaa ruokaa ja LilBrokin tulee muikkelinsa kanssa syömään.

Pitkä päivä ja vielä pitempi matka takana. Väsyttää niin paljon, että nukun pian seisaalleni. Ehkä huomenna jaksan kirjoitella kiukkuisesta mammasta, mihin törmäsin junassa.Opin reissullani, kuinka ulkonäkö voi pettää pahemman kerran!

Mutta nyt nukkumaan. Hyvää yötä ja kauniita painajaisia.

Nyt se on päätetty!

Mä hajoilin Marken luota lähtiessä ihan urakalla, etten millään jaksaisi ajaa kahta tuntia himaan ja varmaan kuolen ja tuskastutti muutenkin. Ei siinä, kotiin on kiva tulla, mutta se ajomatka ja huominen töihinmeno kyllä meinasi kaataa pienen ihmisen maailman taas kerran. 

Alkumatkasta aurinko paisto niin alhaalta ja kirkkaasti, että mä olin ihan puolisokea. Arskoista tuntunu olevan mitään apua ja auton aurinkolippakin on vähän hyödytön, jos on niin hukkapätkä, ettei pää yllä niin korkealle, että se lippa varjostaisi jotenkin. Istuin sitten melkein koko alkumatkan ihan tikkusuorana ja pää kiinni niskatuessa, että näin edes vähän sitä muuta liikennettä. 

Kajareista soi Apulanta nupit kaakossa, ja mä hoilotin mukana, kuin paraskin rokkistara. Ei se ajaminen niin perseestä ollukaan, varsinkin sen jälkeen, kun aurinko alko painua mailleen. Moottoritielle päästyäni mä taas muistin, että miten paljon mä nautin siitä ajamisesta. Minä, auto ja öinen moottoritie. Vielä, kun sais alleen jonkun julmettomalla koneella varustetun viimestä huutoa olevan kaaran, niin mikäs siinä ois päästellessä.

Eilen vessassa juoksemisen ja yleisen rapuloinnin ohella myö Marken kanssa mietittiin päämme puhki, että mihin me oikeesti halutaan kesällä reissuun. Okei, Saksaan oltiin menossa. München oli vähän kallis, Frankfurtista oli saatu sen verran negatiivisia asiantuntijan kommentteja, että skipattiin. Sit me keksittiin Stuttgart. Vähän kyllä hirvitti, kun ois pitäny Köpiksessä tai Berliinissä vaihtaa konetta matkan aikana. Meidän tuurilla me olis jääty molempiin suuntiin mennessä siitä jatkavasta koneesta. Samoten Stuttgartiin oli matkaoppaita niin surkeasti tarjolla, että pitikin miettiä vielä hetki... 

Ich bin ein Berliner

 

 

 

 

 

Eli vapise Berliini! Varata päräytettiin hotsku ja lennot ebookersin kautta, eikä muuten ollu etes kovin kallista. Säästettiin kyllä tällä kertaa vähän, lennetään lufthansalla sinivalkosten siipien sijaan. Mutta sama kai tuo, pääasia kun päästään perille, eikä olla menossa millään pikkupurkilla matkaseurana vuohia ja lehmiä.

Meillä on nyt 95 päivää aika kahlata nuo oppaat läpi (lisäksi Marke osti vielä yhden) ja valkata, että mitä kaikkee myö halutaan tehä, nähä ja kokea. Voi elämän kevät, mie en millään jaksa odottaa, että myö päästään lähtemään. 

Ainakin me mennään paikan päälle tsekkaamaan vahanukkeversio Mr. Bill Kaulitzista. Mä taidan ottaa aamukamman käyttöön heti huomenna. Huomenna muuten tarvii palata taas ruotuun ruokailun suhteen, en nimittäin millään haluais ottaa tätä tänhetkistä etureppuani sinne Berliiniin mukaan.

Mie halluun reissuun!

Frankfurt, Berliini, München, Stuttgart, Barcelona, Budapest, Milano, Zürich, Madrid, Amsterdam, Rooma, Pariisi, Kööpenhamina, Wien... 

Mihin me mentäis? 

Missä olis parhaat bileet ja parhaat shoppailumatkat?

Missä olis yhtä mahtia, kun viime kesänä Hampurissa?

Mistä keräis yhtä mahtavat muistot, kun St. Paulista ja Reeperbahnilta?

Minne mä kaipaisin pimeinä syksyiltoina takasin?

Tule jo kesäkuu, sillon me pannaan Marken kanssa haisemaan, käydään taas koheltamassa jossain päin Eurooppaa ja pannaan koko city polvilleen.

Pikajuna hevonkukkuun tai sieltä pois

Kotona on ihan kiva olla, huolimatta hirveästä ikävästä kotikotiin. Junamatka meinasi kyllä tökkiä oikein olan takaa, vaikka juna olikin ihan ajallaan, kerrankin. Mutta kyllä mä silti mietin, että joillekin matkustajille olis paikallaan semmoset pienet ohjeistukset junassa matkustamisesta paikallaan, kun ns. väärin toimimalla se reissaaminen voi jollekin toiselle ihmiselle olla yhtä kivaa, ku raastinraudalla runkkaaminen.

Jos lähdetään ihan aluksi liikkelle siitä junaan menemisestä. Tämä ihan sama koskee bussiin tai muihin vastaaviin julkisiin kulkuvälineisiin mennessä, elikkä odotetaan ensin ihan kaikessa rauhassa, että sieltä junasta ehtii ne asemalle jäävät matkustajat ulos. Juna ei lähde niin kiireesti liikkeelle, että sinne pitäs rynniä hunnilauman tavalla, totta helkkarissa sieltä pitää ehtiä ulos ja uudet matkalaiset sisälle.

Sitten, kun päästään sinne junaan sisälle, niin ei jumaliste kuvitella omistavansa koko junaa. Ensinnäkin, nykyään saa automaattisesti paikkalipun, jos sen lipun on etukäteen hommannu. Jos taas ei ole, niin sitten varsinkin olisi ihan aiheellista odotella kaikessa rauhassa, että ne paikkansa ja lippunsa jo lunastaneet pääsee omille paikoilleen istumaan. Ihan turhaa olla naama näkkärillä, jos rynnii omasta mielestään parhaalle paikalle ja sitten tuleekin joku onneton kanssamatkustaja lippunsa kanssa, että sorge, tässä olis mun paikka. Mitäs et oo ollu ajoissa.

Matkatavaroille on junassa ihan omat paikkansa. Jos sitä romua on mukana kamelikuorman verran, niin osan voi jättää junan eteisessä oleviin säilytyspaikkoihin. Mutta muuten siellä vaunun katonrajassa on hattuhyllyt, mihin tavaransa voi nostaa. Jos oma laukku painaa niin paljon, ettei sitä sinne ite saa, niin suuta auki ja apua pyytämään. Ite oon ainaki tosi usein saanu kanssamatkustajiltakin apua ja viimestään konnari auttaa kyllä, jos ei tavalliset tallaajat mukamas suostu. Samalla voi toki miettiä, että kannattaisko ens kerralla pakata vähän kevyemmin sitten.

Nimittäin perkele soikoon, niitä omia romuja ei jätetä johonkin penkille tai penkin jalkotilaan. Tässä kohtaa varsinkin, jos sulla ei ole paikkalippua. Ja jos onkin, niin se paikka tarkoittaa vain yhtä paikkaa, ei sitä viereistä penkkiä! Meinaan jos levittelet kimpsut ja kampsut jollekin penkkiparille, niin siinä todennäköisesti ainakin ruuhka-aikana jää joku onneton jää ilman paikkaansa. Ja jos näin teet, niin istu hitto soikoon tiukasti perseelläsi edes toisesta niillä penkeillä, älä pyyhällä ravintelivaunuun tai tupakkaloossiin ja vietä siellä vähintäänkin tuntia. Sanoisinko, että tämä on varsin vittumaista käytöstä nimenomaan niissä ruuhkajunissa.

Sitten, jos sulla on mukana jonkunsortin elektroninen vempele, josta saa katteltua videota tai kuunneltua musiikkia. Jos ihan välttämättä tarvii siihen videonkatseluun ääniä, niin hanki jumalauta kuulokkeet! Ihan koko vaunu ei välttämättä innostu siitä, kun yheltä läppäriltä raikaa jenkkisaippuaa niin, että juna raikaa. Tai vastaavasti ne sun mielestä maailman parhaan youtube-videot ei oo kaikkien muitten mielestä yhtä hyviä. Välttääksesi sen, että joku kanssamatkustaja ei menetä hermojaan ja paiskaa sun läppäriä tai kannettavaa dvd-soitinta ikkunasta ulos, hommaa ne kuulokkeet ja käytä niitä!  Kuulokkeisiin saa myös semmosia liittimiä, että yhteen koneeseen saa samaan aikaan kiinni paritkin kuulokkeet.

Seuraavaksi päästäänkin junassa liikkumiseen. Kun lähdetään sinne ravintelivaunuun, tupakalle tai vaikkapa paskahuussiin, niin ihan silleen pikkusen kannattaa käyttää siinäkin järkeä. Jos mitenkään olis mahdollista välttää semmosta huvikseen juoksentelua pitkin junan käytäviä just sillon, kun juna saapuu tai lähtee asemalta. Sillon ne käytävät on täynnä ihmisiä, jotka joko tulee kyytiin tai jää pois. Tämä on ihan helkkarin kivaa, kun sulla on matkalaukku, olkalaukku ja läppäri ja yrität epätoivosesti päästä omalle paikallesi ja vastaan ravaa jengiä ilman kasseja ja väistäminen on ihan vieras käsite.

Ja se vessaan ryntääminen. Tai siellä käyttäytyminen, etenkin mieshenkilöt. Junan huussissa oikeesti on semmonen merkki, missä on kuva, miten siellä pitää pissiä. Kyllä. Istualtaan. Jos tämä sotii sinun miehisyyttäsi vastaan, niin ole mieluummin sitten kusematta. Juna kuitenkin heiluu ja pomppii niin paljon, että seisaaltaan sinne pönttöön osuminen tuottaa todennäköisesti suuria vaikeuksia. Se on taas muille matkustajille todella mieluinen yllätys, kun vessassa on kusta pitkin pöntön reunoja ja lattioita ja ihme, jos ei seinilläkin, kun siellä on joku käyny lorottelemassa seisaaltaan.

Että näin. Näistä pikku asioista kun lähdetään liikkeelle, niin ainakin minä nautin junassa reissaamisesta paljon enemmän. Kun istuu oikeasti kuus tuntia perseellään (myöhästymistapauksissa vielä pitempäänkin) niin olis ihan kivaa, kun sais pois ne ärsyttävät pikkuseikat, joihin jokainen voi vaikuttaa omalla käytöksellään ja ottamalla toiset huomioon!

Niin ja siihen lisäys vielä, että kun jemmaa ne rojut sinne hattuhyllylle, niin talvisaikaan kannattaa pyyhkästä lumet pois kassin pohjasta tai vaikkapa siitä lumilaudasta. Junassa on lämmin. Se lumi sulaa. Sitten se muuttuu vedeksi.  Se vesi tippuu ritilöitten välistä alas ja kastelee. 

Nimim. kaulaliina likomärkänä Pieksämäen asemalla.

Pakkaan mukaani puolielämää

Episodi tavaroiden pakkaus talvilomalle lähtöä varten. Laukku on keskellä sänkyä ja pitäs muistaa, että takasin tullessa mulle ei enää ole tuo sama hehtaari matkalaukku, vaan oma puolet pienempi. 

1 x huppari

3 x tunikaa

1 x bolero

2 x t-paitaa

3 x toppia

1 x pierukollarit

11 x sukat

11 x alkkarit

1 x tissiliivit

1 x villasukat

2 x pitkät kalsarit

Ja lisäksi päällä olevat vaatteet. 

1 x naamanpesuaine

3 x rasva (naamari, vartalo + jalat)

1 x hiuslakka

1 x muotovaahto 

1 x hiusvaha

1 x hiuspuuteri

1 x dödö

1 x spray-dödö

1 x hajuvesi 

1 x suoristurauta

Meikkipussi, inskat, Neppulalle menevät vaatteet ja läppäri.

Että näillä mennään viikko! Juu, minä en todellakaan osaa pakata järkevästi. Oon menossa kotiin reiluksi viikoksi, siellä voisi toki pyykätä, ettei tarvii kantaa useampia vaatteita matkassaan, kuten myös hiustuotteita varmaan löytyis siitäkin osotteesta. Vaan ku en minä jaksa, mieluiten raahaan puolielämää kotoa asti mukanani. Miten mä saankin etoasiasta näin hirveen ressin kasvatettua, seuraavaksi alan hermoilla eväiden tekemisestä ja siitä, että mitä jos se juna on yhen kuus tuntia myöhässä enkä pääse ikinä perille.

Toivottavasti mulla nyt on kaikki?!

Pitää lähteä, että voi tulla uudestaan

Mä kattelin junan ikkunasta talvista maisemaa ja mun kurkkua kuristi. 

Mä en muista, koska Marken luota lähteminen olis ollu niin vaikeeta, kun se oli tänään. Kun mä halasin Eepua sen kiivetessä omaan junaansa, mun sisintä kyllä puristi. Siitä on puoli vuotta, kun nähtiin viimeksi ja tämä viikonloppu meni ihan liian äkkiä. 

Marke saatto mut sitten mun junalle ja mä hyppäsin äkkiä kyytiin, enkä pystyny kattomaan taakseni. Junassa painuin kiireesti omalle paikalleni ja kaivoin ristikkolehden esiin, kurkussa oleva pala tuntu ihan liian karheelta ja kovalta käsiteltäväksi siinä kohtaa.Yksikin vilkaisu ulos ikkunasta ja yksikin halaava pari, niin mä olisin parkunu kuin pikkuvauva.

Mä vihaan asemia. Mä vihaan sitä hälinaa, ihmispaljoutta, kuulutuksia lähtevien ja saapuvien junien merkiksi. Asemat tarkottaa mulle aina lähtemistä, jäähyväisiä ja luopumista. Vaikka totta kai siellä asemalla tapahtuu niitä ihania jälleennäkemisiäkin, mutta vahvimpana vaan jää mieleen ne kurkkua kaihertavat heipat ja viimeset halaukset, kun takana on ihanat päivät yhdessä. 

Ilmota, kun oot perillä ja hyvää ja turvallista matkaa. 

Siihen ei enää pysty lisäämään, että mun tulee ikävä, kun mun on jo nyt ikävä. Älä lähde. Mä en haluu mennä. Mä haluan jäädä tänne. Ne on ne asiat, jotka noilla hetkillä kirkuu mielessä.

Kotona mä odottelin asemalla jonkun aikaa, että Isäntä tuli hakemaan. Sekin kyllä tuntui hyvälle, kun se nousi autosta, nosti mun laukun takakonttiin ja veti vielä syliinsä siinä parkkipaikalla. Hyvää synttäriä, ooks jo miettiny mihin lahjas käytät? Koko mies on muutenki ollu ihan pehmo koko illan. Okei, on tämäki välillä kivaa, kun hipaisee ohi kulkiessaan ja pussaa välillä. Musta tuntuu hyvälle. 

Vaikka mun on ikävä, niin olen mä onnellinen.

Kotikotona!

Turvallisesti perillä, helvetillisen junamatkan jälkeen. Äitillä on kinttu paketissa ja se kompuroi menemään keppien kanssa, pitää aamulla viedä se terkkariin kuvattavaksi. Petollisen liukas tuo pihamaa siis. Bigbron kanssa on tässä jo makeat naurut otettu, kun seurattu tuota vauhdikasta menoa. Voi äitiparka. Lisäksi sain sen tänään kiinni salatupakoinnista. Menin itse pihalle tupakalle, ihan julkisesti siis. Lainasin jotain äitin rönttätakkia ja pukkasin käpäläni ajatuksissani takin taskuun, vaikkei toisten taskuille saa mennä... No, siellä oli malluaski! Mikäs siinä, Bigbron kanssa saatiin siitäkin kunnon räkänaurut aikaiseksi pihalla. Ei tietenkään äitille mitään sanottu, antaa sen nyt kuvitella, että salaisuus on turvattu. 

Neela on kasvanut hirmuisesti. Se syö nykyään jo velliäkin ja neitillä oli päällään melkein isojen tyttöjen mekko. Meinasin pakahtua onnesta, kun sain sen syliini ja se nauraa käkätti ja söi nyrkkiään samalla.

Eiköhän tämä joulu tästä iloksi muutu. Kovaa vauhtia ainakin on muuttumassa.

Neljä yötä jouluun

Ja mä olen aivan poikki. Mä voisin ruikuttaa tästä väsymyksen määrästä loputtomiin, kuten ehkä olette huomanneetkin. Mä paiskasin eilen kymmenen korvilla nukkuu ja nukuin puoli kasiin asti aamulla, silti iski töissä iltapäivällä ihan tautinen uupumus. Mulla on (taas kerran) flunssa, yskin niin kovaa, että kohta pääsen kunniajäseneksi johonkin hengitysvaikeuksista kärsivien kerhoon. Se vetää varmaan voimat aika hyvin ihan maihin. Lisänä toki se, että lomaan on enää kaks päivää. Tai siis, huominen on vielä normaali työpäivä, torstaina käyn vaan aamulla töissä ja se on sitten siinä tälle vuodelle! 

Mä kävin eilen pitkästä aikaa moikkaamassa Maita, kummitytyä ja koko niiden perhettä. Houkuttelin sitten Main mukaani mein joulujuhlaankin. Tajusin samalla sen, miten kovaa mä olen kaivannu Maita töissä ja koko ihmistä muutenkin, kun se on niin ihanarakaskultapieni mulle. Tässä on livahtanu ihan luvattoman pitkä aika, että me ei oo nähty ollenkaan, pitäis vissiin asialle koittaa tehdä jotain. Sovittiin, että mentäis tammikuulla ihan kaksistaan taas vähän kattelemaan yöelämää ja tilitettäis kaikki asiat pois mielen päältä. Minä en nimittäin mitään tipattomia pidä, painan loppiaisviikonlopuksi Markelandiaan ja vedetään taas semmoiset tumut, että siitä onkin hyvä sitten jatkaa maanantaina töitä. 

Nyt on joululahjat pakattu niin, että tarvii vaan muistaa kaapata tuo säkki torstaina mukaansa, kun  lähdetään reissunpäälle. Isäntä saa huomenna toimittaa kummipoikansa lahjan perille, niin sitten on kaikki ihan oikeasti hoidettu. Ylihuomenna tähän aikaan ollaan jo melkein Kuopiossa, mä alan pian laskee tunteja! Ihan hyvä, että tuun Tampereen kautta kotiin sieltä, niin on sit vähän pehmeempi lasku. Marke lupas, että saan juoda poruviinaa ja parkua sitten sen olkapäätä vasten ikävääni pois.

Niin juu, pyysin Markea tekemään mul tänne "mun näköisen" bannerin. Tuo on työn lopputulos, ihana! Tequila ja Brian Kinney.

Ps. 

Kaipuu johonkin kauas

Minä olen ihan rikkipoikkikatki väsynyt.

Kuulokkeissa soi Tokio Hotelin in Your Shadow I Can Shine, mikä ei sopinut tähän mielentilaan sitten yhtään. Tuli kaukokaipuu.

Nyt minä helpotan oloani katselemalla, että mihin me päästäisi kesällä lomalle ja rälläämään. Oli se sitten Hampuri, Berliini tai vaikka Frankfurt, Köln se ei tule olemaan. Sinne ei mennä, koska siellä olisi kesäkuun alussa ollut Queer as Folkin fanitapahtuma, minkä liput oli niin ryöstöhinnoissa, että mä ja Marke jouduttiin skippaamaan. Lottovoittoa kun ei ole vielä kohdalle siunaantunut. 

Mutta johonkin on päästävä, ihan pakko. Minä haluan, että on taas kesällä jotain, mitä ihan oikeasti odottaa. Pääsen jonnekin, missä voin taas unohtaa kaiken ja antaa mennä urku auki ja ihan täysillä. Sen jälkeen voin taas palata turvallisesti kotiin ja jatkaa elämääni täällä. Sen minä haluan tehdä. 

Mitään ei vaan uskalla lyödä lukkoon, kun on semmoinen  riski olemassa, että minulla ei enää ensi syksynä ole työpaikkaa. Tai vastaavasti, minulla voi olla mahdollisuudet vakituiseen virkaan, mutta tiedä sitten hänestä. Kaupungilla on kuitenkin määräaikaisia työntekijöitä, jotka on painanu näitä hommia kymmenen vuotta. Minä vasta viisi. 

Mutta ainahan sitä voi katella ja haaveilla!

Ps.

Marke . sanoo (20:15)
JUOTAT TARPEEKS HUMALAAN NI MINÄHÄN TULEN VAIKKA ETELÄNAVALLE SUN KANSSAS

Marke . sanoo (20:15)
tosin, jos sinne haluisit mennä, niin tulisin mukaan ihan vesiselvänäki  *reps*
tosin saisit kustantaa mulle pilkkihaalarit
ja parit karvahatut

Unelmia ja toimistohommia

Hampuri, Amsterdam, Lontoo, Dublin, Pariisi, Berliini... Mä haluan reissuun! Johonkin kivaan kaupunkiin, missä tulee se samanlainen elämisen fiilis, kuin viime kesänä tuli Hampurissa. Tai no, mä haluan koluta nuo kaikki läpi. Rahatilanne vaan näyttää sille, että taidetaan harrastaa ensi kesänäkin pelkkää mielikuvamatkailua...

Itkupotkuraivo

Voi ristus notta mua ottaa päähän. Kiitti VR! Tilasin just perjantaita varten junalipun Pohjois-Karjalaan ja hommahan hoitui todella helposti. Eka palvelin kaatuu muutamia kertoja, sit kun lopulta saan matkustukseen oikeuttavan läpyskän maksettua, niin kuinkas käykään. Rahat lähtee kyllä, mutta sähköpostiin lippua ei näy, ei kuulu. Että kiitos oikein paljon tästä! Semmonen kevyt kenttävitutus päällänsä, tekis mieli repiä tukkaa, kirkua ja paiskoa kamoja. Tulostan huomenna ton tilausvahvistuksen töissä ja menen sen jälkeen riekkumaan VR:lle paikan päälle, ellei sitä lippua ala meilipoksiin kolahtelemaan. 

Koko viikko on ollu ihan mahdotonta höyräkkää. Ystävä on ollu maanantaista asti sairaalassa keuhkojensa takia ja näillä näkymin on ainakin ensi maanantaihin asti. Huolettaa ihan hirveästi, vaikka ei ihan henkiheitosta olekaan vielä kysymys. Toivottavasti. Sitten tässä on ollu sen miljoonaa puuhaa töitten lisäksi, että oon perjantaina puolen päivän aikaan valmiina kiipeemään junaan ja lähtemään ristiretkelle. 

Voi miksi ei voi olla jo huominen. Olisi enää yksi yö nukuttavana, että pääsen kotiin äitin pöperöille, iskän lellittäväksi ja ite lellimään Bigbron ja Silin vauvelia! Mä en malta odottaa, että nään taas ne kaikki mulle niin rakkaat ihmiset ja saan sen ihan vauvalta tuoksuvan pikkupikku ihmisen syliini. Mä en tajua, miten jotain elävää olentoa voi rakastaa näin hirveän paljon. Miten onnelliseksi mä tulen jo siitä, kun näen sen isänylpeyden Bigbron silmistä, tai miten onnelliselta Sil näyttää imettäessään kaunista pikku ihmettä. Pelottaa kyllä vähän jo etukäteen, että miten vaikeaa se sieltä lähteminen tulee maanantaina taas olemaan.

Viime yö meinasi taas mennä harakoille, ei meinannu tulla uni silmään taas kerran millään. Mä olen ihan tautisen väsyny koko ajan, kun en saa illalla unta. Valvon, pyörin ja tuskailen. Mä haluaisin vaan nukahtaa! Isäntä jo kysy, että eikö tähän vaivaan ois jotain lääkettä. Ei oo mun kohdalla, mä en halua mitään nukahtamislääkkeitä. Mä oon aina ollu huono nukkumaan ja ajottain sitte mennään näillä, että työviikkon aikana nukun kaikenkaikkiaan jotkut hikiset 20 tuntia. Kyllä mä sitten nukun, kun oon niin väsyny, etten enää hereillä selviä. 

Huominen päivä (ja aamu) enää, sitten saan ainakin nukkua vähän pidempään. Toivottavasti posti muistais mua huomenna paketilla ja pääsisin hautautumaan Queer as Folkin ihmeelliseen maailmaan. Tietenkin kaiken pakkausriehumisen jälkeen. 

Ps. Simpsonit on ihan suolesta. Hyiyök!