Et voi pilata mun fiilistä millään!

Tänä aamuna se kauan ja hartaasti odotettu puhelu viimein tuli. Sernalle oli löytyny keuhkot. 

Koko helvetin päivä oli yhtä tuskaa, kun vaan odotettiin, odotettiin ja sitten taas vähän odotettiin. Tää päivä tuntu melkein yhtä pitkältä, kun aikasemmat 11 yhteensä. Vähän aikaa sitten tuli tieto, että keuhkot on lähteny toimimaan ja tällä haavaa kaikki on hyvin. 

Mä olen niin onnellinen, helpottunut ja innoissani, etten tiedä, että miten päin olisin. 

Ps. Kassissa kaks pakettia nikotiinilaastareita ja yks aski purkkaa. Se oli sitten siinä, huomenna on mun loppuelämäni ensimmäinen päivä.

11 päivää

On ihan saatanan pitkä aika. En osaa sanoa, onko koskaan aikaisemmin tuntunu 11 päivää näin pitkältä. Sernalle on ollu keuhkoista hätähaku Pohjoismaihin päällä sen aikaa, eikä vieläkään mitään. Ei yhtikäs mitään. 

Mä en enää tänään uskaltanu vastata puhelimeen, kun Sernan mutsi soitti. Ilmotin jo aamusta Markelle, että nyt on sen vuoro. Minä en vaan nyt hetkeen kykene. Eilen tuli tieto, että Serna laitettiin taas vuorokaudeksi hengityskoneeseen, nukutettiin siis sitä varten. Mä valvoin viime yönä ihan hirveen kauan ja kelasin vaan Sernaa. Tän päivää mä pelkäsin saavani tiedon, että Serna ei ole heränny. Luojan kiitos, oli heränny kuitenkin. Oli ekana kysyny, että onhan sen äiti muistanu ilmottaa mulle ja Markelle. 

Mä oon ollu ihan hillittömän levoton koko päivän. Mä en pysty keskittymään mihinkään järkevään, kun mun järki on koko ajan jossain ihan muualla, kuin mä haluaisin sen olevan. Mä oon varmaan ihan oikeasti sekoamassa, jos ei niitä keuhkoja ala pian kuulumaan. 

Sen verran tässä on varmaan nöyrryttävä, että kun meen maanantaina työterkkarille työhöntulotarkastukseen niin tarvinnee mainita tosta nukkumisesta. Ei tuu meinaan kerrassa mitään, jos mä en saa nukuttua ennen aamunsarastusta, kunhan työt jatkuu. Eipä sillä, ei se unettomuus herkkua ole tälleen lomallakaan. Tämä on nyt se tilanne, kun minä oikeasti pystyn myöntämään, että minä en kykene nukahtamaan välttämättä omillani ja minä tarviin siihen jotain apua. Nyt minä alan olla siinä pisteessä, että oon valmis syömään nappeja siitä hyvästä, että pystyn nukahtamaan illalla. 

Toivottavasi huomenna päästäis Marken kanssa jatkamaan maalausurakkaa, että olis edes jotain tekemistä ja ajateltavaa. Keskiviikkona meidän oli tarkotus mennä käymään Meilahdessa, mutta tällä hetkellä Sernan kuosi on niin huono, että ei me kyllä sinne sairaalaan mennä. Mennään sit pyörähtää Hesassa pikaseen muuten vain, kun on bussiliputkin jo hankittu. Edelleenkin, onpahan edes jotain tekemistä ja saadaan muuta ajateltavaa. 

Niin ja Miumiulle kiitos haasteesta! Vastailen siihen, kuhan ehdin paneutumaan asiaan pikkusen enemmän. :)

Tarinoita rapulasta

Aamuyöstä rumuttiin Marken kanssa baarista kotiin. Eikä ees kompuroitu Marken naapuruston kukkapenkkejä lyttyyn, niinku joku oli tehny toissayönä. Kuultiin sillon kyllä, kun joku rämisteli rapussaki niin kovaa, että heräsi varmaan jokainen asukas. Mutta takaisin viime yöhön. Tai tähän aamuun, ihan mitenkä vain.

Ensin vetelin naamaani kebua riisillä, sen jälkeen alkoi nukuttaa. Valveutuneena tyttönä hain tietenkin varmuuden vuoksi yrjövatin viereeni. Mikäs siinä, onneksi otin vatin enkä ämpäriä. Pyörähin nimittäin sängystä lattialle, ja suoraan sen vatin päälle. Lyttäsin siis Marken ainokaisen vatin, kastelin peittoni ja mattokin on vähän kostea. En siis ollu yrjönny sinne vatiin, ainoastaan pistin vettä, että on mukavampi kippailla pukluja pois jos en vessan pönttöön asti selviä. Mietin vaan Markelle ääneen jälkeenpäin, että jos oisin mylskähtäny sankon päälle, niin tod näk se olisin ollu minä, johon olisi sattunu enemmän. Sain kyllä onneksi murjottua ton vatin takasin muotoonsa, siinä on nyt vaan hienoinen lommo kyljessä muistona minusta. 

Tänä aamuna tein sitten sen huomion, että en enää ikinä syö juovuspäissäni kebua riisillä. Jos sattuu aamulla olemaan huonovointinen, niin sitä riisiä on ihan helvettiä puklata pihalle. Testattu on. 

Sit mun silmässä on joku roska. Oon hangannu, huuhtonu ja kaivanu märällä vanupuikolla, mut silti toiseen silmään pistää ja sattuu aika hirveesti. Saan varmaan kohta jonku silmävamman, kun koitan selvittää, että mikä tuolla silmäluomen alla pistää. 

Fanta exotic on kyllä maailman paras darrajuoma. Heti vadelmavissyn jälkeen. Miksi ostin vaan yhen pullon?! 

Mun on ikävä mun ukkokultaani. Sit mun vasen pikkuvarvas on kipee ja veikkaan tuoksuvani aika hirveen hyvälle. Toivottavasti ei tarviis ainakaan purjota enää tänään, mä tahtoisin tehä jotain kivaa, ettei ehi tulee ihan tautinen darrahajotus.

Ja jos joku kerkesi ihmettelemään tuota mustaa taustaa jossain kohtaa tekstiä, niin bloggerilla on taas mua vastaan jotain, enkä jaksa nyt perehtyä asiaan sen tarkemmin. Sen voisin todeta, että kiitos tästä.

Mitäs sitten

Uf of. Mitä mä kirjoittaisin. 

Tiistain vierailu Meilahdessa oli jotain niin parasta. Serna oli oma ihana itsensä niin pitkälle, kun siinä tilassa oleva ihminen voi olla. Se jaksoi jutella, heittää läppää ja vähän nauraakin meidän kanssa. Mua meinas ensin alkaa hillittömästi itkettää, kun mä näin sen siinä sängyssä kaikkien laitteiden keskellä ja mun Sernani näytti niin hirveän pieneltä! 

Oli kyllä voimat aika lopussa, kun tiistai-iltana kaasuteltiin Helsingistä Markelandiaan. Siirryttiin sieltä vasta eilen päivällä Tampereelle. Tällä hetkellä mä loisin Marken nurkissa vielä ainakin viikon verran. Isännälle eilen soittelin ja infosin asiasta, niin se tuumasi, että ole toki rauhassa, hän on kuitenkin päivät töissä. Mä kyllä epäilen, että sillä saattaa olla mua ihan pikkuriikkinen ikävä. Se on tän päivän aikana lähettäny mulle jo kaksi tekstiviestiä, ilman mitään asiaa. Tässä kohtaa on vissiin hyvä kertoa, että me ei ton ukkokullan kanssa turhan usein tekstailla. Sitten viskellään viestiä, jos on jotain oikeeta asiaa. 

Isäntä kun on vielä tommonen aika tyypillinen suomalainen mies, ettei se ihan pienessä kummassa myönnä, että se kaipailee mua lähelleen. Se tosiaan lähettelee sillon tekstareita millon mistäkin, tai soittaa ilman sen kummempaa syytä. 

Musta tuntuu, että kaikki on tällä hetkellä ihan hirveen sekavaa. Ei mulla siis ole mitään hätää ja kaikki on omalla tavallaan oikein hyvin. Mutta silti mä en välillä tiedä, että miten pitäis suhtautua oikein mihinkään. Toi Sernan tila on melkein koko ajan päällimmäisenä mielessä, vaikka olis mitenkä päin. Mua tällä hetkellä kammottaa lähinnä se, että jos tilanne on edelleen sama muutaman viikon päästä, kun eletään sitä "kesän viimeistä viikonloppua". Eli sitä viikonloppua, minkä jälkeen alkaa taas työt. Mä tuun olemaan silloin jokatapauksessa ihan rikki. Mua ahdistaa, kun kesä on ohi. Sen ahdistuksen lisäksi mua kammottaa, että miten mä jaksan töissä keskittyä mihinkään, jos mie koko ajan vaan odotan. 

Ei nimittäin tässä tilanteessa paljon jaksa työasiat kiinnostaa. Pitänee töissä ilmottaa heti alkuunsa, että jos mä satun saamaan kesken päivää tärkeän puhelun, niin minä lähden töistä, kun kuppa töölöstä. 

Parasta ikinä

Meilahdesta on annettu lupa, että teho-osastolla pääsee kattomaan perheenjäsenien lisäksi ystävätkin. 

Me ollaan niin huomenna lähdössä. Me ajetaan Marken kanssa 300 kilsaa mennen tullen ja tavatessa sen kymmenen minuutin takia, mikä me saadaan Sernaa nähdä. 

Mä olen niin innoissani, että mun tekisi mieli tanssia. Nyt vaan peukut ja ukkovarpaat pystyyn, että Serna on huomennaki siinä kuosissa, että tosissaan päästään sinne. ♥ 

I could really use a wish right now

Väsyttääkö mua? Kyllä väsyttää. Mä olen ihan tautisen väsyny, enkä tiedä, että kumpaa enemmän, henkisesti vai fyysisesti. 

Serna nukutettiin eilen ja laitettiin hengityskoneeseen. Hyvästejä mein Marakatti ei ollu jättänyt, mikä on hyvä merkki. Ei Serna ainakaan vielä oo luovuttanu, vaan jatkaa sitä taisteluaan. Me ajeltiin Marken kanssa eilen Sernan vanhempien luona kylässä, mikä taisi tehdä hyvää meille kaikille. Mä ajelin yöllä kotiin reilun tunnin matkan ja huomasin pyyhkiväni kyyneleitä vähän väliä ja uudestaan. 

Mä olin vähän jälkeen puolen yön kotona, niiskutin ja vollotin räkä poskella Isännän kainalossa jonkun aikaa, kunnes se alkoi olla niin väsyksissä, että meinasi nukkua istualleen. Mua ei kyllä nukuttanu. Mun päässä vaan pyörii, pyörii ja pyörii. Mua ahdisti, mua pelotti ja teki vaikka helvettiä. Mä haluan uskoa koko ajan, että Serna selviää. 

Puoli neljän aikaan mä kömmin sänkyyn, missä mä pyörin vielä hyvän tovin, ennen kuin oikeesti nukahdin. Puol yhdentoista maissa mä heräsin puhelimen ääneen. Luojan kiitos mä olin laittanu illalla äänet päälle, koska Sernan äiti soitti. Mä kuulin heti sen äänestä, että nyt oli himppasen verran parempia uutisia, kuin eilen. Serna on nyt jonossa. Tai oikeastaan ei ole jonossa, se on joka hetki valmiina leikkausta varten. Leikataan ja siirretään uudet keuhkot välittömästi, kun semmoset vaan sattuu kohdalle. 

Ei ole väliä, onko ne miehen, naisen, aikuisen tai lapsen. Koollakaan ei ole väliä. Eikä veriryhmällä tässä tapauksessa.

Niin raakaa kuin se onkin, nyt vaan odotetaan jonkun kuolevan. Niin hirveältä kuin se kuulostaakin, sanon sen silti ääneen. Mä haluan jonkun kuolevan, että Serna saa toisen mahdollisuuden. Kesä sattuu olemaan semmoista aikaa, että elimiä siirretään paljon. Mä lueskelin uusinta Cityä, siellä oli juttu siitä, kuinka Suomessa nuoret naiset ja tytöt tekee eniten itsemurhia koko Euroopassa. Koko maailman listoilla Suomi on neljäntenä. 

Niin, minä esitän nyt hienoisen toivomuksen kaikille niille, jotka ovat itteään ottamassa hengiltä. Voisitteko tehdä sen mahdollisimman siististi ja siten, että teidän elimenne olisivat vielä käyttökunnossa sen jälkeen? Arvostaisin tätä tekoa suuresti. Plussaa olisi, jos et tupakoisi. Koska kaikki munlaiset tervakeuhkot ei voi omiaan lahjottaa eteenpäin oman kuolemani jälkeen. 

Mä olen niin kauan miettinyt, että miltä se sitten tuntuu, kun tämä tilanne sattuu kohdalle. Että Serna on kiinni letkuissa ja putkissa, eikä tiedä tän maailman menosta yhtään mitään. Me muut odotetaan, odotetaan ja odotetaan. Mä en uskalla jättää puhelintani hetkeksikään vahtimatta, jos Sernan äiti sattuu soittamaan tai tekstaamaan, että nyt on menty johonkin suuntaan. Paras mahdollinen puhelu tietenkin olisi se, että nyt on keuhkot ja se on menoa sitten. 

Mä olen aina ajatellu, että hirveältä se varmasti tuntuis. Mutta en osannu kuvitellakaan, että se tuntuis näin hirveältä. Mä en jotenkin osaa enää edes itkeä. Tunteet myllertää joka helvetin suuntaan. Mä olen yhtä aikaa toiveikas, ahdistunu, surullinen ja ihan helvetin peloissani. Ton kaiken lisäksi mä olen tavallaan myös helpottunu tästä viimeisimmästä tiedosta. Helpotti ihan hirveesti myös se, että Serna siirrettiin Turusta Meilahteen. Tästä maasta ei löydy enää sen asiantuntevampaa henkilökuntaa, kun Meilahdesta löytyy. 

Mut täytyy kyllä sanoa, että tänään löyty asia, millä mä sain appiukon hiljaseksi. Käytiin tänään siellä kylässä meinaan, eikä mee ihan mun lempipaikkojen top viitoseen. Okei, ei mul siellä kukaan mitenkään ilkeä ole tai mitään, mut mä en vaan jaksa kuunnella, kuinka vitun viisas appiukko luulee olevansa. Sen puheitten mukaan hän tietää kaiken pianon virityksesta aina norsun suolistukseen asti. Ja mitenkä aina kaikki tekniset vempaimet on viallisia, kun hän ne ostaa. Käyttäjässähän ei todellakaan voi olla vikaa! Sit mä en tajua sitä mun appivanhempien harrastusta. Nimittäin kaatopaikalla dyykkaaminen... Ja sillä törkymäärällä kehuminen, mitä sieltä kaatopaikalta on "pelastettu"... Voi hitto soikoon. 

Mut tosiaan. Haukottelin niin, että leuat lonksu anoppilassa ja totesin, että oon nukkunu vähä huonosti viime yönä. Sit jatkoin perään, että mun hyvä ystävä on eilen laitettu eilen hengityskoneeseen, ja se odottaa nyt uusia keuhkoja. Laskeutu kyllä syvä hiljaisuus siinä kohtaa. Kaikkein hirveimmältä tuntu ihan oikeasti siinä kohtaa sanoa ääneen, että pahimmassa tapauksessa mä en enää koskaan näe yhtä ihmistä, josta on tullu mulle tän kahden vuoden aikana ihan hirveän rakas.

Tässä kohtaa mä arvostan ihan hillittömästi kaikkea sitä tukea, mitä mä ja Marke ollaan omilta läheisiltämme saatu. Kaikki se tulee nyt tarpeeseen, riittää jo sekin, että voi laittaa tekstarin, ja kertoa fiiliksistään. Sekä tieto siitä, että jos mä nyt tarviin ystävää, mulla on mahdollisuus hakeutua semmosen seuraan. Mä arvostin ihan hillittömästi sitä, kun Marken ystävä kysy, että onko meille okei, jos hän laittaa seurakuntaansa esirukouspyynnön Sernan puolesta. Vaikka mä en todellakaan ole mikään uskonnollinen ihminen, tuo kosketti oikeasti tosi paljon. 

 Can we pretend that airplanes in the night sky are like shooting stars? I could really use a wish right now.

Tämä on niitä hetkiä, kun minä laitan kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja rukoilen kaikilta olevilta ja olemattomilta Jumalilta, että kaikki päättyisi vielä hyvin. Mun Sernani on sairaalassa ja aika hirveän pahassa kuosissa. 

Mua pelottaa. Mua pelottaa enemmän, kuin ikinä. Mä haluaisin olla positiivinen ja uskoa siihen, että Serna jaksaa vielä taistella, että se selviää sinne asti, että pääsee elinsiirtojonoon ja saa sen jälkeen uudet keuhkot. Siitä huolimatta mun mielessäni kummittelee koko ajan pelko, että mitä jos. Mitä jos tämä oli viimeinen kesä. Mitä jos se ei jaksakaan. Mitä jos.

Jos vaan onnistuu, niin me lähdetään Marken kanssa huomenna ajelemaan Turkuun ja käydään piipahtaa Sernan luona. Jos tästä tilanteesta tarvii hakea jotain hyvää, niin se, että me oltiin Marken kanssa jo valmiiksi samassa paikassa, kun mä ehdin hilata perseeni sen luo Satakuntaan. Tää olis ihan helvettiä yksinään, mä en vaan kestäis.

Mä en voi alkaa itkemään nyt, koska sille itkulle ei muuten tule koskaan loppua. Mun kurkussani painaa karvas pala ja mun rinnassa tuntuu jatkuvasti semmonen ikävä möykky. Mä niin toivon, että me päästäis huomenna edes piipahtamaan siellä Sernan luona. Meistä kumpikaan ei oo sinne hönkimässä sen takia, kun niin kuuluu tehdä. Me mennään tasan ja ainoastaan siitä syystä, että me halutaan mennä. 

Mä pelkään menettämistä ihan hirveästi. Mä pelkään sitä ikävää, sitä raastavaa surua ja tyhjyyden tunnetta, minkä se ystävän menettäminen toisi tullessaan. 

Mä vaan niin toivon, että kaikki tulee kääntymään hyvin, että vielä tää iloksi muuttuu. Meillä on vielä yks satamiljoona elämystä kokematta, eikä kukaan meistä halua luovuttaa vielä. 

Vanha rakkaus

Surffailin youtubessa ja meinasi vanha rakkaus herätä taas henkiin. Tuossa miehessä on niin sitä jotain. Esiteininä kävin ihan kuumana Eminemin perään... Okei, kyllä mä vähän nytki käyn. Juu, panisin! Woo-oo-oo-ooooooo!

Pitäskö sitä oikeesti keksiä jotain tekemistä?

✖ N Y T
missä olet? > Kotonahan mie.
mielialasi? > Hervoton. Naureskelen nyt vähän joka asialle, levotuttaa ja sen semmosta sontaa. :D
onko meikkiä? > Ripsiväriä ja meikkivoidetta.
mitä huomenna? >  Hah! Meen käymään Melli-murun synttäreillä sit illalla viihteelle Mai-murun kanssa.

✖ K E N E N
kenen kanssa tekstailit viimeksi? >  Main kanssa.
kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? > Marken kanssa! Se tiedusteli, että syönkö minä lohta.
entä mesessä? >  Marken kanssa parhaillaankin huudellaan Oi beibe-lyyrikoita toisillemme.
vieressä nukuit viimeksi? > Tuon ukkokullan viereshän minä.
luona olit viimeksi yötä? > Äitin ja iskän nurkissa lahottiin Isännän kans viikko.

✖ M I L L O I N
viimeksi nauroit? > Tänään! Mä oon kattonu netistä tota Marttiiiiiina ja Esko-ohjelmaa ja nauranu sille Eerikäiselle vedet silmissä. Sit mä nauroin vielä Markelle sen jälkeen. Oon ihan nauruhepulissa.
olet viimeksi syönyt leipää? > Tänään aamupalaksi.
olet viimeksi opiskellut? > No siis ihan virallisesti koulussa joskus 2007. Mutta kyllä mä tossa jokunen viikko sitten opiskelin, miten tota uutta autoa käytetään. Tai siis, että mitä mistäkin nappulasta tapahtuu, mitä sieltä sisältä löytyy.

✖ R A K K A U S
oletko ihastunut? > Ainahan minä, johonkin.
haluaisitko olla ihastunut? > No onhan se helkkarin kiva tunne!
seurusteletko? > Moon naimisis.
montaako ihmistä voit sanoa rakastavasi? > No joitakin. Isäntää, perhettäni, ystäviäni.
onnellinen? > Olen minä.
väsynyt? > No en hirveen. Semmonen normiryytyny.

✖ R A N D O M
mikä kappale tuo mieleesi rakkauden? >No hyvänen aika. Matin ja Tepon Minä rakastan sua.
minkä kappaleen aikana voisit ruveta itkemään? >Juha Tapion Sitkeä sydän ja Muistan miten hehkuit, Chris Medinan What are the words ja varmaan muutama muukin, mut noi nyt ensi hätään.
mikä kappale muistuttaa sinua ihastuksestasi/kumppanistasi? > Kumppanistani... Hmm. Eppujen Vihreän joen rannalla tuli radiosa sillon, kun toi vei mua ekaa kertaa junalle kun lähdin kotiin ekalta kyläreissulta. Siitä vaan tulee joka kerta ainakin mieleen.
itketkö vai nauratko useemmin? > No nauran! :D
oletko herkkä ihminen? > En mä oikein tiedä. Riippuu tilanteesta. Mä liikutun ihan hirveen helposti, välillä tekee tiukkaa lukea kuolinilmotuksiakin, mutta en mä mikään hirvee herkkis ole.
millainen sää on nyt? > Puolipilvistä ja tuulee. Aika kylmä, mutta ei mikään ihan pakkanen.
mikä saa sinut iloiseksi? >Ystävät ainakin ja kaikki kiva. Hah, kuinka kattavaa. Tällä hetkellä noi Marken häröilyt tekee mut aika iloiseksi... :D
tulevaisuutesi? > Toivottavasti ei mitään maata kaatavaa tuo tullessaan!
tykkäätkö tanssista? >Juu, kun olen sopivasti pierussa niin mä liimaudun tanssilattialle. Mut hyvää musaa pitää olla silti.
missä shoppailet eniten? >Vähä riippuu. Noissa normipuljuissa, mitä tuolta keskustasta nyt löytyy, mut ei mulla mitään ehdotonta suosikkia ole.
mitä kuuntelet nyt? > Lovexin Turn. Marke listas mulle niitten settilistan, tein siitä oikein soittolistan spottariin ja oon nyt kuunnellu.
mitä pelkäät eniten? > Jonkun rakkaan menettämistä. Ja pimeetä ja käärmeitä ja ahtaita paikkoja...

✖ O L E T K O  K O S K A A N
tehnyt jotain, jota kadut? >Noh, kadun ja kadun... En mä varsinaisesti kadu mitään, mutta on asioita, mitkä vaan olis voinu jättää tekemättä, tai tehdä vähän toisin.
hypännyt benji-hyppyä? > En ole. Vähän epäilyttää, että mahdanko tosissani koskaan tulla hyppäämäänkään, vaikka asiasta toisinaan haaveilen.
syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana? > En oo tainnu! Jäätelö pistää mun mahani toisinaan niin sekasin, että pysyy aikalailla kohtuuksissa sen mättäminen.
halunnut toisen niin paljon että sattuu? >No kyllä olen. Eikä siitä sen enempää.
itkenyt elokuvaa katsoessa? > Hoh, montakin kertaa. Välillä nolottaa, kun ei kehtais ihan kenen tahansa nähden alkaa pillittää.
kompuroinut ja loukannut itsesi? >  Jaa mää vai? No kysykää vaan, että monestikko ja miten! Että kyllä olen.

Kotona on kiva olla

Ajeltiin tänään Isännän kanssa ja olen hyvin hyvin yllättynyt yhdestä asiasta. Ei nimittäin kinattu koko aikana yhtään mistään! Vaikka minä ajoin valtaosan matkasta, ei pelkääjän paikalta kuulunut yhtään vastahakosta sanaa. En sit tiijä, että oonko mä mukamas parantunu kuskina, vai onko toi lopultakin oppinu pitämään suunsa kiinni. Samalla tavalla minä edelleenkin ajan, kun oon ajanu ennenkin, viime kesänä nimittäin sitä kommenttia kyllä sateli. Että ehkä ennemminkin on kyse siitä, että Isäntä on tajunnu, että en mä hivauta sitä autoo mehtään tai päin rekka-autoa, jos lisään vauhtia kaheksastakympistä sataseen. Tiedä häntä. 

Mä tykkään edelleenkin hirveesti ajamisesta. Uuden auton myötä siitä ajamisesta on tullu taas vähän kivempaa, onhan se nyt selkee ero, kun saa allensa kahdeksan vuotta uudemman auton! Kyyti on tasasta ja hiljasta, eikä autoon meinaa paistua jos aurinko vähänkään sattuu pilkahtamaan pilvien raosta, kun tossa nykysessä on ilmastointi. 

Niin juu, mie muistan viime kesänä, kun sain ite kilarit, kun ajeltiin meiltä kotopuolesta takasin Turkuun. Isäntä pöryytteli motarilla kaheksaakymppiä, vaikka olis saanu painaa 120 lasissa. Mie en nyt tarkota sitä, että siellä on pakko painaa säällä kuin säällä reikäpään lailla, mutta ei sinne kyllä kannata turruttelemaankaan lähteä! Lisäksi, kun siinä autossa saa istua semmoset kahdeksan tuntia, niin ois ihan jees ajella rajotusten mukaan. Sit toki, kun mä siitä nopeudesta menin mainitsemaan, niin toihan turras uhallaankin, kun tiesi, että mua ärsyttää. Jostain kumman syystä kuitenkin minä ajoin kaikki motaripätkät tällä kertaa. 

Isäntä istu kiltisti vieressä ja paineli kaikkia nappeja, mitä siitä auton kojelaudasta sattui löytymään. Niin ja tietty vaihto levyä, se suostu kuuntelemaan jopa Bushidoa vähän aikaan. Kokonaista kolme biisiä. Sitten kuultiin taas se tuttu ja turvallinen kaikkea sääki kuuntelet ja lähti levy vaihtoon.

Mä tajusin aamulla lähtöä tehdessä, että jos mie oikeesti meen vasta syyslomalla seuraavan kerran kotiin, niin Nekku kävelee varmasti jo sillon. Saattaa jopa puhuakin jotain. Hitto soikoon, kun on nyt tätä ohjelmaa tullu jo loppukesälle hirveesti, niin en mahda enää kesäloman aikana ehtiä takasin. Kourasi kyllä sydänalaa aika rajusti siinä kohtaa, mutta äkkiä se meni ohi. Jos mä olisin vielä aamulla nähny Nekun ennen lähtöä, niin oisin varmaan nostanu kytkintä itku kurkussa. Nyt mä lähdin hyvillä mielin, ilman sitä raastavaa ikäväntunnetta. Oliko tää ihan liian helppoa? Iskeekö se ikävä viimestään siinä vaiheessa pintaan, kun vedän Main tai Marken kanssa kunnon kännit ja laskuhumala alkaa olla käsillä? Tai siinä vaiheessa, kun makaan jossain tuhannen darraani pois? 

Tilannetta helpottaa varmasti sekin, että mulla on tosiaan vaikka mitä kivaa tiedossa. Perjantaina meen moikkaa Melli-murusta ja viemään sille synttärilahjan ykksvuoden kunniaksi ja sen jälkeen kaappaan Main mukaani meille, ottamaan vähä pohjia ja sen jälkeen me singotaan radalle. Sunnuntaina tai maanantaina mä sitten suuntaan Markelandiaan, viettämään varmasti yhtä elämäni hienointa viikkoa talonmaalauksen parissa. Kun vaan nyt ei satais, niin saatais kans maalattua! 

Tanssivarvasta kutittaa

Mulla on niin armoton kyty bailaamaan, ettei mitään rotia. Mä sain tänään tukkaani uuden värin ja torstaina mä puhallun kampaajalle ja viikonloppuna mennään Main kanssa rälläämään, mä en jaksa odottaa! Viimeksi pääsiäisenä oon riekkunu oikein kunnolla, joten kai sitä jo vähä menoa kaipaakin. Okei, en kyllä suunnitellu vetäväni itteeni yhtä tukkoon, kun viime pääsiäisenä, mutta jotain greisibailausta mä kyllä haluan!

Mä haluisin vetää jalkaan ne Berliinistä ostetut korkkarit, vaan kun kammottaa, että rymyän ne rikki heti ekalla kerralla. Okei, käytettäviksihän kengät on tehty, mutta silti... Lättäpohjaset ballerinat ois yks viissataakolme kertaa turvallisemmat vaihtoehdot, mutta ne mustat timanteilla koristellut korkkarit ois niin paljon nätimmät! Mut voi armo mun jalkoja ja varvasparkojani sen perään, kun rämistelisin illan menemään mokomilla. Äh. En mä tiedä. Vaatekriisiäkin varmaan tarviis vähän potea ja ehkä poiketa alennusmyynneissäkin vaikka sillon torstaina. 

Mä lupasin lähtä heinäkuun lopussa Marken mukaan kattoo Lovexia Tampereelle. Voi hyvät hyssykät, mihinkähän mä olen oikein menossa. Mun pitäs varmaan vähän alkaa kuunnellakin sitä bändiä, etten seiso ihan törppönä siellä ihmisten keskellä taivastelemassa ja kyselemässä tyhmiä. "Siis mikä tää bändi nyt oikein on?" "Onks näitten biisejä tullu radiossa?" "Tiedänks mää sen?" "Jaa, kyl mä tän biisin oon joskus kuullu!" Mä oon sen verran tynnyrissä (tai ihan muunlaisen musiikin pauloissa) eläny, että mä en edes tienny koko bändiä ennen ku joskus vähäsen aikaa sitte. Kyllä mie muistan, kun jengi vohkasi siitä Guardian angelista, kun se aikoinaan julkastiin. Mutta eipä ollu miun juttu.

Lupasin Markelle, että otan mukaan jonkun vitun ison banderollin, tekstillä Missä jatkot? Aki Tykki ei vissiin kuullu, kun mä koitin yleisön seasta huutaa sille Ylexpopissa, että mihin pubiin ne lähti jatkoille. Tai sit se ei vaan halunnu kertoa, kun ois muuten istuttu Marken kanssa viereisessä pöydässä lipittämässä sidua vodkaa koko ilta.

Lovexin jälkeen ois vähä suunnitelmissa rynniä Fat Ladyyn. Hitto soikoon, ei oo tammikuun jälkeen taidettu siinä puljussa vierailla! Joten on kyllä jo aikakin. Eikä kyllä edelleenkään oteta uusiksi viime syyskuun vierailua, kun Marken puhelin hävis ja mie vaan meinasin hävitä. Luojan kiitos kaks herrasmiestä löysi mut ja ehti vielä Markenkin mun puolestani, että päästiin turvallisesti yhdessä kotiin. Hatarien muistikuvien saattelemana. 

 Huah. Huomenna on vika päivä kotopuolessa, keskiviikkona lähetään aamusti ajelee kohti länsirannikkoa. Nyyh. Mun jää ikävä. Vaikka toisaalta on kyllä ihan hirveän kiva mennä omaan kotiin ja olla ihan omassa rauhassa, mut silti... Mä en taida enää tänä kesänä ehtiä millään ilveellä takasin tänne, mutta onneks mul on tiedossa kaikkee muuta kivaa loppulomaksi. Isännällä on vielä tää ja ens viikko vapaata, sit sillä on edessä paluu arkeen. Mä meen ens viikolla maalaa Marken luo (jos sataa niin sit vaan ei maalata), anoppilassa pitäis poiketa ja mennä sit tonneki Tampereelle riekkuu. 

Kai se tästä. Miten musta taas tuntuu, että tää kesä saattaa olla ohi nopeemmin, kun mä uskalsin edes ajatella.

Viisi pitkää vuotta

Tasan viisi vuotta sitten sanottiin Isännän kanssa tahdon ja luvattiin rakastaa myötä- ja vastamäessä. Tänään meinas kyllä vastamäkeä olla, otettiin ihan kunnolla yhteen autossa, kun venailtiin, että äiti selviäis apteekista ulos. Musta jotenkin tuntuu, että tää on Isännälle raskasta, kun ei voi kiukutella kylässä samalla tapaa, kun kotona vois. Varmaan taas kotiinpalatessa se kokee jonkun lomaltapaluuressin ja sit sitä vasta temputaankin, ihan olan takaa. Noh, kunnon riitely puhdistaa ilmaa välillä, mikäs siinä. 

Me katottiin Neelan kans tänään ikkunasta, kun iskä ja BigBro tuli kalasta. Tyttö nauraa käkätti oikein sydämensä kyllyydestä, kun näki noi kalamiehet. Siitä on tullu niin iso tyttö, kun se nousee jo seisomaan ihan tosta noin. Varsinkin syliin halutessaan, se nostelee jo kinttujaan siihen malliin, että pian kiipeilee jo ihan tosissaan. 

Mua väsyttää ihan hillittömästi. Tääkin päivä on suihkittu menemään jatkuvasti johonkin suuntaan. Tavallaan mä en haluaisi lähteä täältä enää millään pois, mutta tavallaan mie kaipaan jo sitä omaa rauhaa.Kuten esimerkiksi sitä, että kun mie koitan kirjottaa tätä tekstiä, niin kukaan ei jatkuvasti juokse miun ohi. Eikä varsinkaan kysele, että mitä mie teen kun surffaan netissä jotain. 

Mun suussa maistuu pepsi max, mä olen koko päivän haaveillu siitä pullonlopusta, mikä mua odottaa tuolla kylmässä. Taidan riipiä sen jo ennen saunaa huiviini. Saunan päälle voisin ottaa lasin valkkaria, istua hetkeksi portaille, poltella tupakan ja kuunnella kesäiltaa. Sen jälkeen mä voin leikkiä vähän kissanpennun kanssa ja nauttia olostani. 

Mä olen niin lomalla.

Kissa

Joku saa iltapäivällä kuulla kunniansa. Eilen oltiin Isännän kanssa menossa saunaan, kun emokissa ilmesty hengailemaan näihin nurkkiin. Se on nyt taas keksiny sen, että joko opettaa vauvaansa metsälle tai sitten kokee meidät suurena uhkana ja vie sen piiloon. Saunan jälkeen minä sitten juoksin kissan perässä, konttasin vanhassa heinäsuojassa, ryömin seinän alta sieltä ulos ja könysin itseni mittaisessa horsmikossa, ennen kuin löysin pikkukissankin. Ihan ne nätisti kotiin tuli, pikkukissa ei edes yrittäny raapia tai mitään, kun sylissäni kannoin sen tonne pukuhuoneeseen omaan laatikkoonsa. 

No mitä minä huomaan tänä aamuna. Joku tuhannen torvi on jättäny pukuhuoneen ikkunan selälleen ja kissoja ei näy mailla ei halmeilla. Että kiitos tästä, saan taas pian rymytä jonkun risunkasan alle hakemaan kisuja. Eipä olis eka kerta.

Minä niin mielelläni ottaisin sen pikkukissan omakseni. Perkele, kun toi Isäntä on allerginen noille naukuville nelijalkaisille.

Sit mä lopetan

Mulla on opintolainaa maksettavana enää vähä reilut 500e. Sen saan siis maksettua ens talveen mennessä pois. Jos mä olisin fiksu, niin mähän toki alkaisin laittaa sen siihen menneen satkun sen jälkeen säästöön, että on sitten kesällä rahaa millä rällätä. Tai no rällätä ja rällätä, mutta saa ainaki ruokaa ostettua. Mä toivottavasti olen syksyyn mennessä tupakkalakossa. Tai siis lopettanu kokonaan. Mä kelailin sitäkin, että kun heittäisi viikossa sen kympin johonkin purkkiin, mikä aiemmin on menny röökiin. Okei, alkuun se varmaan tulee menemään nikotiinipurkkaan ja vaikka mihin muuhun vastaavaan paskaan, millä pääsen tosta paheestani irti. 

Mutta että niin. Näin kun asiaa ajattelee, niin mulla pitäs kohta olla rahaa missä rypeä. Pitäs siis varmaan tosissaan ryhdistäytyä ton asian suhteen, niin sitä tosiaan saattais jäädä vähän säästöön. Sovittiin Isännän kanssa, että mä alan syksyllä maksaa tuota autoa pois, Isäntä makso käsirahan ja hoitaa sit vuokran. Visalaskun pahimman potin mä olen jo maksanu pois, kiitos autokauppojen. Vielä muutaman satasen potti sieltä pitäs ropsahtaa postiluukusta, eli toivoa sopii, että saisin maksettua senkin nyt tässä kesällä vielä pois. 

Ja se tupakoinnin lopettaminen. Voi helvetti sentään. Välillä musta tuntuu, että mä imen nyt tota röökiä sillä periaatteella, että nyt kun mä vielä voin, niin poltan. Kun jos mä en päätä jotain tiettyä hetkeä, milloin mä lopetan, niin se mun lopettamiseni on aina "huomenna", eikä sitä huomista tule koskaan. Niinhän sitä aina käy mun laihduttamisienkin kanssa. Siinä touhussa mä kyllä yleensäkin vaan kyllästyn, että ku ei tää ollukaan kivaa. Mut tupakointi. Okei, mä olen polttanu "vasta" reilut kuus vuotta, mutta silti. Mua niin kammottaa se ensimmäinen vastoinkäyminen, mikä tulee vastaan, kun mä olen lopettamiseni tehny. Mä tuun olemaan niin rikki, poikki ja hukassa, kun mä en vaan voi enää marssia röökille ja purkaa siinä sitä kiukkuani pois. Pitää varmaan alkaa purra porkkanaa tai potkia seiniä sen sijasta. 

Mä olen päättäny sen nimittäin jo hyvän aikaa sitten, että kun Serna saa uudet keuhkot, niin minä lopetan tupakoinnin. Mä olen nyt puhunu siitä jo niin moneen suuntaan, että miun on sitten pakko myös tehä se. Mun ego ei kestäis sitä, että oon puhunu jostain suulla suuremmalla, enkä sitten oikeasti kykeniskään siihen. Muutaman repsahduksen mie voin antaa itelleni anteeksi, mutta tapaa siitä ei saa tulla. Mie en voi ostaa kotiin mitään "jemmatupakoita", koska mie poltan ne muuten samantien, kun vähänkään kyrsii. Mun on vaan sitten kärsittävä. 

Voi Isäntä parka. Voi kaikki miun läheiset, mä pyydän jo etukäteen kaikilta anteeksi, että tuun varmaan ole ihan vittupää sitten, kun mä kärvistelen tupakan tuskissani. Mutta kyllä mie sen hitto soikoon teen! Isännälle kun sanoin, että se saa sit alkaa juosta ulkona röökillä, kun mie en kestä, jos se hyppää tossa partsilla ja mie lopetan. Ensin se vähän ihmetteli, että kuin mä mistään lopettamisesta edes puhun, kun en oo koskaan aikasemmin puhunu. Nyt sit vaan sanoin, että mie lopetan kuhan Sernalla on keuhkot, niin Isäntä oli hetken hiljaa ja totesi, että no kyl hänki sit lopettaa. 

Että juu, katotaan onko otettu toisemme hengiltä, erottu, vai oikeesti saatu tuettua toisiamme siinä hommassa, kunhan se tilanne eteen tulee. Mai-murunen lupasi juoksuttaa mua lenkillä sillon tällön, jos mie en ihan kerrostalon kokoseksi paisuisi lopettamisen myötä. Sitä minä pelekään varmaan kaikkein eniten, että lihon tästä vielä yhen kymmenen kiloa. Meinaan sitte en kyllä kestä, liikkuisin pyörimällä eteenpäin siitä lähtien.

Blah

Miun pitäs jaksaa nyt ryhdistäytyä ja vähän siivoilla ja alkaa taas kerran alkaa katella tavaroita, mitä mie haluan reissuun mukaan. Ylihuomenna startataan molemmat autot ja ajellaan Isännän kans peräkanaa kotipuoleen viikoksi. Jätetään sit toi vanhempi auto sinne, pääsee äiti sit ajelemaan corollalla entisen rottelonsa sijaan. 

Liitosta ei oo vieläkään kuulunu yhtikäs mitään. Mun hakemukseni pitäs päivämäärien mukaan olla jo käsiteltynä tai ainakin käsittelyssä, mutta mulle asti ei oo vielä tullu minkään valtakunnan infoa. Mie nyt todella toivon, että siitä hakemuksesta ei puutu mitään tärkeetä, minkä takia päätös miun päivärahasta seisoo taas jonkun viikon, ennen kun ne saa mulle ilmotettua, että mikä siellä mättää. Ei olis eka kerta. 

Pitäs varmaan uskaltautua vilkasemaan pankkitilillekin, että mitenkä paljo mie oon pannu haisemaan tässä viime päivien aikana. Tommoset extemporereissut millon mihinkin tykkää vähän viedä rahaa, kun ei toi bensa ainakaan ilmasta ole. Saatikka sit junaliput. Lisäksi lauantaiset grillibileetkin söi vähän rahaa, mutta ainakin miulla oli ihan huippukivaa! Kahden viikon päästä mennään sit Main kans ihan kahdestaan pitämään hauskaa. 

Mua kyllä pelottaa, että mitä tuskaa se kotoota pois lähteminen sit saattaa olla. Luojan kiitos, mie oon tosissaan menossa Main kanssa rälläämään ja sen jälkeen meen Marken luokse loisimaan ja auttaa sitä talon maalaamisessa, jos ei koti-ikävä pääsis iskemään ihan hirveellä voimalla. Vaikka mulla täs vielä lomaa onkin, niin porukat lähtee elokuun alkupuolella johonki reissuun, niin turhaan mie sitte sinne enää änkeen. Enkä oikein tiijä, että oisko mulla rahaakaan.

Mut joo, maalamishommaa mä kyllä odotan ihan mielelläni! Viime kesänä meillä oli muutaman päivän huonekaluhelvetti, kun hiottiin Marken huonekaluja. Nyt ne tosiaan maalaa siellä koko taloa, ja mä urhoollisesti lupasin Markelle, että totta kai mie voin tulla auttaa, jos eivät oo koko mökkiä saanu siihen mennessä maalattua, kun mie tuun kotipuolesta pois. Mikäs siinä. Pitää vaan kaivaa jotkut maalausretkut päällensä ja toivoa, että olis oikeasti hyvät kelit. Vesisateessa ei ainakaan maalata yhtikäs mitään!