Mahtava meno

Oh my. Lueskelin tässä noita vanhempia merkintöjäni ja ainakin tämä postaus sai mut hymyilemään. Enpä olisi kirjottaessani mokomaa uskonu.

Mä istun tässä edelleenkin lenkkivaatteissani, ulkovaatteita lukuunottamatta. Tänään kulki vähän huonommin, kuin toissapäivänä, mutta jaksoin kuitenkin jotenkuten. Ei tullu itku, ei angstia eikä epätoivoa. Mä alotin sen hemmetin juoksukoulun alusta ja nyt on vissiin menossa neljäs viikko. Silloin ekaa kertaa alottaessani meinasin oikeesit kuolla, kun piti juosta kaks minuuttia. Olin ihan sairaan huonossa kunnossa, hävettää jopa myöntää. Nyt mä jaksan juosta sen kymmenisen minuuttia, ennen kun alan tehä hidasta kuolemaa. Eihän mun vauhtini tietenkään mitään päätä huimaavaa ole, mutta hölkkää kuitenkin. 

Mä huomasin kunnon kohentumisen siinäkin, että me oltiin tänään lasten kans luistelemassa. Huitelin siellä jäällä tunnin verran menemään, eikä mun tuntunu se missään. Toki mun tuli lämmin, niinku kuuluuki tulla, mutta ei sattunu jalkoihin, ei menny lihakset jumiin tai mitään. Oli ihan sikamaisen mahtava tunne, voisko tää nyt ihan oikeesti onnistua? 

Multa on aika moni työkaveri kysyny, että olenko mä laihtunu. Samoin Sil totesi mulle äsken, että hän katto jo viimeksi mun siellä käydessä, että mä olin hoikistunu ja näytin paljon terveemmältä. Okei, sille musta tuntuukin. Terveemmälle siis. Hoikistumisen mä huomaan siinä, että mun kesällä ostamat farkut on mulle isot. Kyllä, ne mun ihanan pornonpinkit farkut, jotka meni kesällä kiinni nippanappa. Nyt ne ei istu mulle enää ollenkaan, mutta mukavampi näin päin. 

Niin, elokuun puolen välin jälkeen multa on lähteny kahdeksan kiloa. Juoksukoulua on vielä muutama viikko jäljellä, sen jälkeen mun pitäs vaan saada pidettyä se tahti, että lähden sinne lenkille, vaikkei jääkaapin ovessa välttämättä valmista ohjelmaa olekaan. Koska mä tosiaankin haluaisin vielä saada muutamia kiloja pois ja sen jälkeen pidettyä itteni siinä kunnossa, etten syksyllä paina saman verran, kun painoin loppukesästä. 

Mun pitäs kaivaa vaatekaapin syövereistä esiin yks punanen minihame, minkä ostin Tampereelta kirppikseltä kesällä. Marke kursi siihen muutamia kuminauhoja, kun se oli mulle sillon ihan auttamattoman pieni, josko se nyt menis vähän paremmin päälle. Tai no, ainakin mahanlitistyskalsareitten kanssa uskoisin menevän! Mä niin tahdon iskee sen rytkyn päälleni viikonloppuna.

Jaa, että miksikö mä isken viikonloppuna päälleni hameen, joka päällä näytän varmaan ihan maksulliselta?! No koska luvassa on jotain ihan übermahtavaa! Me nimittäin startataan Main kanssa lauantaina aamusti auto, ja lähdetään ajelemaan kohti Tamperetta. Koukataan matkalla Sernalandian kautta ja noukitaan Serna kyytiin ja sit kaahataan Marken ihmemaahan. Ja illalla me mennään koko lauma kattoo Cheekiä! Että olenko ees odottanu, mä oon tykästyny siihen artistiin ihan sikana. Olkoonkin sitten persoonaltaan miten ylpee ja ärsyttävä tahansa, muhun uppoo se musiikki, kun kuuma veitsi voihin. En ois kyllä ikinä uskonu sanovani tätä tuon genren edustajan kohdalla. 

Mutta niin. Ulkona sataa lunta, toivottavasti ei sada niin paljon, että bussit jumittuu lumikaaokseen aamulla ja mun töihinmeno on yks tuskien taival. Mut sen verran vois kyl tulla, että päästäis mukuloitten kanssa laskemaan mäkeä. Illalla tarvii taas painaltaa lenkille, mutta enköhän minä siihen taas kykene. 

Mulla on niin pirun hyvä fiilis!

Mistä tunnen mä ystävän

Mua väsyttää, mutta samalla mä käyn ihan järkyillä kierroksilla. Loppu taas viikonloppu ihan liian äkkiä, enkä olis millään malttanu lähtee Marken luota himaan. Siis voi elämä sentään, mie en oo varmaan ikinä darrapäivänä nauranu niin paljon, kun mie nauroin eilen! Ei miulla kyllä ees mitään hirveetä darraa ollu, kerran tuli niin hirvee pahoinvoinnin aalto, että piti halata pyttyä. Mut hei, halasin sentään pyttyä, enkä lennättäny pitkin seiniä!

Meinaan täältä voi jokainen käydä lukemassa tarinan darrasta ja elävästä elämästä. Että olis kyllä naurattanu, jos Marke ois purjonnu ittensä päälle. Vaan nauratti vielä vähän lisää, kun muidu purjosi mun päälle, sekä sänkyyn, että vielä lattiallekin. Mutta sattuuhan sitä, paremmissakin piireissä! Saapi siis sattua meillekin. Että niin, mistä tunnet sä ystävän. Siitä, että voit huoletta yrjötä sen päälle, eikä se edes vaivaudu hermostumaan. Taputtaa olkapäälle ja halaa ja sanoo, että kyllä tää tästä, oota mie käyn siivoomassa itteni niin siivotaan sit tää kämppä loppuun. Lisäksi toki nauraa ihan vitun räkäsesti koko viikonlopun koko äksidentille.

Näin kyllä viime yönä niin häiriintyneitä unia, että vaikka ei mikään hirvee liskojen yö ollukaan, niin unet oli kyllä sen mukaisia. Mä nimittäin oli Marken kans pyydystämässä heinäsirkkoja jossain helvetin heinikossa, kun se oli hommanni itelleen rotan, mikä söi niitä sirkkoja. Sen jälkeen mun piti laittaa ne taskuuni, mistä ne kaikki heinäsirkat sitten karkasi johonkin. En sitten tiijä, että mitenkä sitten siirryttiin siihen, että seuraavaksi olin panemassa BB-Tommin kanssa. Mikäs siinä, olihan se ihan mukavaa. 

Mutta tuli muuten tossa Mansea kohti ajellessa moneen kertaan kiiteltyä, että onneksi toi Isäntä otti noi talventulotoitotukset vähän vakavammin, kun minä. Se tosiaan vaihdatutti meidän autoon talvitassut alle viime keskiviikkona, juurikin siitä syystä, että sitä talvee oli jo povailtu. Oisin meinaan ollu perjantaina kusessa ja pahassa, jos oisin kesärenkailla päästelly tuolla menemään. Lunta tuli ihan maan helvetisti Turun päässä ja oli kyllä aika liukasta. Onneksi selkeni keli jo ennen puoltamatkaa, ois muuten tullu itku ajellessa. Eipä sillä, jos ei ois talvirenkaita ollu, niin ois tullu kyllä junailureissu. 

Totesinpa tuossa, että nyt ku oon tän flunssan takia joutunu pitämään jo aika pitkän tauon ton juoksukoulun kanssa, niin taidan alottaa koko paskan suorilta alusta. En vaan maha vielä huomenna uskaltaa, sen verran miehekästä rykimistä on ollu ilmassa. Samoin mun ääni, varsinkin nauraessani kuulostan ihan merihevoselta. Todella eroottista.

Etkö sä nää mitä sun kuvan alle postasin

Olipas hurjat loman alottajaiset eilen. Sää oli kuin morsian, oli ihan vitun kylmä ja vettäki tuli välillä ihan omiksi tarpeiksi asti. Vedettiin Marken kanssa vähäsen skumppaa ja sen jälkeen sit suunnattiin säitä uhmaten keskustaan. Happoradion keikan jälkeen pällisteltiin vielä vähän aikaa keskustassa, imastiin Koskipuistossa sidut ja lonkerot ja lähdettiin sen jälkeen bussipysäkille hytisemään. 

Oltiin Markelandiassa jo ennen iltaysiä. Ei kyllä haitannu yhtään, ei meillä ajatuksissakaan enää ollu vähään aikaan ollu, että ryypättäis muistit ja tilit nollille. Mua kyllä väsyttiki ihan sairaasti. Heräsin eilen aamulla kuuden aikaan pyörimään sänkyyn, vaikka herätyskello soi vasta puol seittemän jälkeen. Aikasemmin tällä viikolla kävi kans kerran samalla tavalla, oon vissiin tulossa vanhaksi, kun tämmösiä merkkejä alkaa esiintymään. Mulla kun ei ole ikinä aikasemmin ollut tommosta ongelmaa, että uni loppuis aamulla kesken. 

Eilen simahdin yhdentoista korvilla. Ja ihan vahingossa. Marke oli vissiin koittanu mul jotain jutellaki, mutta olin jo nukkua pössöttäny täyttä häkää, kun en ollu enää vastannu. Huitelin sit puol kymppiin asti aamulla, olin kyl ihan eri ihminen herättyäni. Nyt onki koko päivä sätätty kaikkea valmiiks Berliiniä varten. Tulosteltiin valmiiksi junaliput tiistaille, kartat yhteen keskitysleiriin ja Berliinin vissiin ainoaan Budnikowsky-puotiin ja napattiin valokopiot passeista ja ajokorteista. Ihan vaan kaiken varalta.

Niin. Hampurissa Budneja kasvo joka nurkan takana ja kannettiin sieltä aika satsi meikkejä kotiinkin, kun se kaikki oli niin ihana halpaa. Me sitten toki nokkelina kuviteltiin, että Berliinistä niitä löytyy ihan samalla tavalla. Ja kissan hännät. Googlen mukaan löytyy tasan yks, sekin 20 kilsan päässä meidän hotellista. Budnikowsky-ketju on vissiin semmonen isompi juttu vaan siinä Hampurin nurkilla. Toivottavasti löydettäis joku yhtä mehevä halpakauppaketju eri nimellä, niin ei tarviis ihan noin kauas matkustaa. Vaan sit jos ei löydetä, niin matkustetaan ihan varmasti. Onhan meillä sentään jo karttakin. 

Kiskottiin kilpaa naamaamme rasiallinen kirsikoita, kun Marken porukat kävi kylässä ja toivat semmosia kivoja tuomisia. Eihän siinä mitään, nyt vaan meinaa maha huutaa kuolemaa. Jännityksellä odotan sitä hetkeä, kun jostain päin suolistoa kuuluu joku paljonpuhuva kurahdus tai korahdus ja sen jälkeen juostaan ja lujaa kohti pyttyä. Toivottavasti ehdin ajoissa, tai Marken nauru ei lopu ikinä. 

Kovasti me koitettiin tehdä jotain matkasuunnitelmaakin. Perjantaina mennään ostoksille ja sen jälkeen vähän juhlimaan. Nähtävyyksiä juostaan läpi sit kaikki muut maholliset päivät, ostettiin muuten netistä onlineliput Madame Tussaudsin vahakabinettiin! Meen niiin puristaa Bill Kaulitzia perseestä. Siellä on varmaan liikaa ihmisiä siihen, että kehtaisin iskeä hampaani sen vahanuken kankkuun. Muuten tekisin sen taatusti, sen lähemmäs tuun koskaan elämässäni pääsemään Bill Kaulitzin täydellistä takalistoa. Siitä varmaan pitää turvamiehet huolen.

Uh Ah. Pyysin MrHotin naamakirjakamuksi. Ainakin pystyn nyt stalkkaamaan sitä oikein kunnolla. Mä tuun olemaan niiiiiin hukassa. Mutta voi luoja, kun on se vaan niin hot. Ja jostain helvetin syystä mun päässäni on soinu koko illan se uus kesäkumibiisi. PANISIN! Woo-oo-oo-ouuu PANISIN!

Ihan joka fiilikseen ei ole edes sanoja

Se tunne, kun vahingossa kuulet jonkun työkaverin selostavan jollekin ulkopuoliselle henkilölle jotain ihan puutaheinää.

Se tunne, kun ensin hetken kuuntelet, että mitä helvettiä tuo nainen puhuu tuolle toimintaterapeutille? Väittää olevansa tämän työpaikan konsulaatti, joka jakaa töitä avustajille? Lisäksi se vielä kehtaa oikein polleana selittää, että hän vastaa siitä, että diabeetikot saavat kaikki hoitoa, hän koordinoi nämäkin hommat eteenpäin.

Sitten se tunne, kun marssit ulos sieltä luokasta, minkä edessä tämä maailmannapa on itseään kehunut. Näät kehujan ilmeen ja heität perään jonkun puolipiikikkään kommentin, että minä kuulin ja minä muistan.

Siis antakaa mun kaikki kestää. Miten voi olla niin pölkkypää ja tittelinkipeä tapaus, että pitää alkaa tempomaan ihan tuulesta, mistä hommista täällä kukakin vastaa. Ja ennenkaikkea korottaa sitä omaa asemaansa. Miten hän vastaa siitä ja hän vastaa tästä ja hän johtaa tuota. Hohoo, ihan samanlainen rivityöntekijä, kuin aika moni muukin tässä talossa.

Kyllä, minä pidän omaa työtäni arvokkaana, minulla on tässä talossa vastuualueeni ja -oppilaani, kenen asioista minä vastaan ja minä hoidan. Keitten kohdalla minä suorastaan vaadin, että jos tulee jotain muutoksia niin minulle tullaan ilmoittamaan.

Mutta ei minulle tule mieleenkään alkaa kehuskelemaan täällä käyville vierailijoille, että minä se vastaan tästä ja tuosta ja tästä. Tämä itseään diabeteskonsulaatiksi kutsuva tyyppi kyllä vastasi niiden kahden lapsen hoidosta, joista minä vastaan nyt. Kaksi vuotta sitten vaan tuli tytön kotoa jotain negatiivisen sävyistä palautetta, ja sen jälkeen konsulaatti ilmoitti, että hän ei näitä hommia tee. Minulle ilmoitti, että ota sinä vaan ne hommat, mutta kyllä ne sieltä tytön kotoa sutkin vielä haukkuu.

No, eipä oo vielä kahden vuoden aikana haukuttu.

Muttaettäjottaniin. Miten tyhmä voi aikuinen ihminen olla? Ihanki oikeesti joku kuvittelee, että häntä pidetään parempana ihmisenä, kun leveilee tommosilla asioilla muille? Kaikenhuippuna vielä se, että valehtelee silmät kirkkaina. Toivottavasti tajuaa edes hävetä, kun varmasti huomasi, että minä kyllä kuulin kaiken sen potaskan mitä muija suustaan päästeli.

Ja nyt pitäisi jaksaa vielä mennä katselemaan muijan naamaa vähäksi aikaa. Sitten ajelen taas Marken luo syömään sen kanasalaattia ja illalla mennään kattomaan Essentiaa johonki mörönpyllynmutkaan.

Marke ajaa.

Nyt se on päätetty!

Mä hajoilin Marken luota lähtiessä ihan urakalla, etten millään jaksaisi ajaa kahta tuntia himaan ja varmaan kuolen ja tuskastutti muutenkin. Ei siinä, kotiin on kiva tulla, mutta se ajomatka ja huominen töihinmeno kyllä meinasi kaataa pienen ihmisen maailman taas kerran. 

Alkumatkasta aurinko paisto niin alhaalta ja kirkkaasti, että mä olin ihan puolisokea. Arskoista tuntunu olevan mitään apua ja auton aurinkolippakin on vähän hyödytön, jos on niin hukkapätkä, ettei pää yllä niin korkealle, että se lippa varjostaisi jotenkin. Istuin sitten melkein koko alkumatkan ihan tikkusuorana ja pää kiinni niskatuessa, että näin edes vähän sitä muuta liikennettä. 

Kajareista soi Apulanta nupit kaakossa, ja mä hoilotin mukana, kuin paraskin rokkistara. Ei se ajaminen niin perseestä ollukaan, varsinkin sen jälkeen, kun aurinko alko painua mailleen. Moottoritielle päästyäni mä taas muistin, että miten paljon mä nautin siitä ajamisesta. Minä, auto ja öinen moottoritie. Vielä, kun sais alleen jonkun julmettomalla koneella varustetun viimestä huutoa olevan kaaran, niin mikäs siinä ois päästellessä.

Eilen vessassa juoksemisen ja yleisen rapuloinnin ohella myö Marken kanssa mietittiin päämme puhki, että mihin me oikeesti halutaan kesällä reissuun. Okei, Saksaan oltiin menossa. München oli vähän kallis, Frankfurtista oli saatu sen verran negatiivisia asiantuntijan kommentteja, että skipattiin. Sit me keksittiin Stuttgart. Vähän kyllä hirvitti, kun ois pitäny Köpiksessä tai Berliinissä vaihtaa konetta matkan aikana. Meidän tuurilla me olis jääty molempiin suuntiin mennessä siitä jatkavasta koneesta. Samoten Stuttgartiin oli matkaoppaita niin surkeasti tarjolla, että pitikin miettiä vielä hetki... 

Ich bin ein Berliner

 

 

 

 

 

Eli vapise Berliini! Varata päräytettiin hotsku ja lennot ebookersin kautta, eikä muuten ollu etes kovin kallista. Säästettiin kyllä tällä kertaa vähän, lennetään lufthansalla sinivalkosten siipien sijaan. Mutta sama kai tuo, pääasia kun päästään perille, eikä olla menossa millään pikkupurkilla matkaseurana vuohia ja lehmiä.

Meillä on nyt 95 päivää aika kahlata nuo oppaat läpi (lisäksi Marke osti vielä yhden) ja valkata, että mitä kaikkee myö halutaan tehä, nähä ja kokea. Voi elämän kevät, mie en millään jaksa odottaa, että myö päästään lähtemään. 

Ainakin me mennään paikan päälle tsekkaamaan vahanukkeversio Mr. Bill Kaulitzista. Mä taidan ottaa aamukamman käyttöön heti huomenna. Huomenna muuten tarvii palata taas ruotuun ruokailun suhteen, en nimittäin millään haluais ottaa tätä tänhetkistä etureppuani sinne Berliiniin mukaan.

Tullaan viisammiksi niin

Loputtomalta tuntuneen työpäivän ja hermoja kokeilevan ajomatkan jälkeen mä lopultakin selvisin Marken luo Mänsesteriin parisen tuntia. Tein muuten ihan vitun näyttävän pihaanajon, kun peruutin autoa parkkiin niin pudotin sen penkkaan siinä samalla! Voi jumalan kiitos pihalla oli jotain ihan ylikilttejä Tamperelaisia, jotka pukkas mun auton ylös sieltä penkasta. Markeki sen verran selkävammanen, että ei me sitä autoa olis kaksisteen sieltä ylös saatu, vaikkei kovin syvään uponnukaan. Sillai sopivasti petti tienreuna alta. 

Oi oi oi, ihan justi pitäs rynniä suihkuun, sit väsätä ekat paukut ja alkaa tälläämään. Kahteen kuukauteen ei oo Marken kans käyty missään. Ja kyllä, se on meille todella pitkä aika! Tänään sit päästään nollaamaan ja tanssimaan ja juhlimaan ja nauramaan ja vaikka vallan mitä. 

Tänään minä aion olla kaunis ja pitää hauskaa. Eli käytännössä juon itseni kauniiksi ja rohkeaksi ja sitten mennään sillä vauhdilla, että heikkopäistä hirvittäisi. Huomenna on todennäköisesti taas ikimuistoinen rapula, mutta yleensä rapulan määrä on suoraan verrannollinen illan mukavuuteen. Tai niin mä ainakin joka kerta koitan itelleni uskotella, että edellinen ilta oli kaiken sen yrppäämisen ja voivottelun arvoista!

Eletään kuin viimeistä päivää

Holy shit. Markelandian pakkasmittari näytti -25, kun alettiin pohtia, että leffamässyt on vielä ostamatta. Noh, sitä pukeuduttiin kuin eskimot sotaan lähtiessä, että tarkeni taapertaa tuon sata metriä makuuniin ja valtsuun hakemaan mul tupakkia ja batterya. 

Voi jumalauta sentäs, en muuta sano. Eilen ku haettiin Eppulia asemalta, niin meinas ihan oikeasti paleltua perse ja varpaat ja reidet ja nenä ja joka vitun raaja irti. Marke sekoili bussiaikataulujen kanssa, niin jouduttiin sit vielä juoksee pysäkiltä toiselle ja odottamaan yks vartti lisää. Mä olin kyllä sitä mieltä, että tästä hyvästä Marken olis kuulunu ottaa mun varpaat suuhunsa ja lämmittää niitä. Marke oli toista mieltä. 

Käytiin fiinisti syömässä ulkona mun tulevien ja Eppulin jo menneiden synttäreitten kunniaksi. Sit kun tultiin kotiin, mä muistin, että onhan siinä vanhenemisessa jotain kivaakin! Mä sain niinku maailman mahtavimman synttärikortin! Se oli niin huippu, nauroin ihan katketakseni sitä lukiessani, että meinasi jo lahjakin unohtua siinä sivussa. Lahja se vasta huippu olikin. Siis kun mulla on joskus semmonen pieni taipumus loistaa jollain nippelitietoudella ja pelata sillä tapaa fiksumpaa, kuin oikeasti olenkaan. Noh, mun muruset oli ostanu mulle tommosen Idioottitietous tietovisan. 

Noh, sitähän sit testattiin jo eilen ja mä pääsin todellakin loistamaan, meinasin kyllä melkein sekaantua omaan näppäryyteeni välillä. Toki välillä kyllä pääsi oikein kunnon aivopierujakin, mikä sitte johti oikein kunnon huutonauruihin. 

Noh, tänään haettiin sitte jo mässyä ja iskettiin eka leffa pyörimään. Tolla karkkimäärällä sokerihumala on taattu ja naamassa kukkii huomenna viiskytäkaks finniä lisää jo näitten entisten lisäksi. Mua meinaa pelottaa jo valmiiksi, että miten hankalaa huomenna tulee olemaan, kun pitäs alkaa lähteä kotiinpäin. Tulee niin hirvee ikävä, ettei mitään rajaa.

Toisaalta, Isäntä oli perjantaina ihan ylihellällä päällä, eikä meinannu raskia bussiasemalla päästää millään irti. Lopulta piti vähän pyristellä ja nauraa kikattaa hölmön rakastuneesti ja antaa muutama suukko lisää ja vakuuttaa, että kyllä mä sitten sunnuntaina tuun kotiin. Että tuu sit hakee mua, rakastan!

Niin. Mun viimeinen päiväni 25-vuotiaana. Huomenna se kolmekymppiä on huomattavasti lähempänä, kun koskaan aikaisemmin tähän asti. Sen kunniaksi passaa tosiaan vetää kilo karkkia naamaansa ja voivotella vanhuuttaan kuulijoitten kyllästymiseen asti.

Perrrrrrrjantaiii!

32 minuuttia, sitten minä nostan kytkintä ja otan ritolat töistä. Kaahaan päätä pahkaa Turkuun, heitän auton Isännälle ja se nakkaa mut bussiin. Sit saan hyvänmatkanpusun ja reissaan Mänsesteriin. Heitetään elämä risaseksi, vähän ei tavalla kun yleensä. Eli maataan koko viikonloppu tuijottamassa leffoja ja mätetään karkkia. Mä en malta odottaa. Mitä mä nyt vaan kuulin uutisia, että eppulin juna on jo valmiiksi myöhässä. Fuck.

Meil on kotibileet

Mä tulin keskiviikkona kotipuolesta Mänsesteriin Marken luokse viettämään lomanlopettajaisia. Me kekstittiin jo ennen joulua, että mä tuun loppiaiseksi tänne ja sitten mennään juosten baanalle. 

Eilen käytiin moikkaamassa mun lapsuudenystävää ja meinattiin eksyäkin sieltä poistullessa. No, loppu hyvin, kaikki hyvin, selvittiin keskustaan ja päästiin hakee mulle tissiliivejä ja jotain bilevaatetta. Molemmat onneksi löyty, ois muuten tullu iso ketutus ja vatutus. 

Mä heräsin vajaa tunti sitten, Marke nukkuu vieläkin. Viime yönä mä heräsin, kun kuulin Marken puhuvan mulle. Kysyin sitten kovaan ääneen, että "ai mitä?" ja säpsäytin Marken hereille. Se oli vissiinkin puhunut unissaan. Tällä kertaa mä vaan taisin olla hereillä, kun vastasin sille. Joskus on meinaan unissaan höpisty kumpikin toisillemme. Ei selkeästi riitä se, että hereillä jutellaan...

Mä ehdin pelkäämään kotopuolesta lähtiessä, että se lähteminen olisi ollut ihan hirveen hankalaa. Mä pääsin yllättävän helpolla. En sitten tiijä, että minkälaiset ikäväitkut on vielä edessä. Varsinkin, jos juon vähän poruviinaa niin vollotan hyvinkin äkkiä. No, Marke on onneksi luvannut, että saan ulista sen olkapäätä vasten.

Mutta nyt minä menen tupakalle ja soitallan äitille, sen jälkeen menen hyppimään sänkyyn ja herätän Marken.