Onko taas vähä alkkisolo?

Viimeset kolme päivää on tehnyt tupakkaa mieli aika paljonkin. Mä oon taas miettinyt, että kaipaanko mä sitä nikotiinin tuomaa hyvää oloa vai yksinkertaisesti sitä tapaa. Mä vaan haluaisin niin mennä teemukin kanssa parvekkeelle ja polttaa yhden savukkeen. Eilen junassa mä kaipasin tupakkaa ihan hillittömästi, vaikka mulla oli kirja, neule ja läppäri mukana, ettei ainakaan tekemisen puute ollut. 

Eilenkin mä junassa pohdin useaan otteeseen, että tolleko mäkin haisin, kun mun ohi kulki joku, joka oli hetki sitte viihtyny siinä savua täynnä olevassa röökiloosissa. Että kyllä se mun nokkaan haisee ja pahalle, mutta silti mun tekee toisinaan mieli. Enkä tiedä, että tekeekö mieli vaan sitä tapaa vai ihan oikeesti tupakkaa. 

Hassua vaan, kun mä olen silleen omasta vapaasta tahdostani lopettanu ja se oli helppoa, niin nyt ihan viime päivinä mun mielessäni on tupakka pyöriny enemmän, kun varmaan koko lopettamisen jälkeen yhteensä. Ei mun siis mitään semmosia fiiliksiä ole, että pitäs oikeesti taistella ittensä kanssa, etten mee ja osta sitä tupakkaa. Kai tää vaan on joku vaihe, oon nimittäin viime aikoina nähny tupakoimisesta untakin tavallista enemmän. 

Karkkia ei oo viime aikoina tehny mieli. Viikonloppuna tuli kotopuolessa kyllä syötyä vähä enemmän ja vähemmän epämääräsesti, mutta paino ei ollu kyllä ottanu ihteensä yhtään.

Mua alkaa pikkuhiljaa keljuttaa tää flunssanpoikanen. Mun kurkkuun sattuu, mutta iltaan mennessä se yleensä helpottaa. Aamulla ja pitkälle päivään tuntuu siltä, että mulla on vähintään joku angiina tai raastinrauta kurkussa, mutta nytki alkaa olla aika jeesfiilis. Skippasin kyllä tän päivän juoksulenkin ja sen sijaan reippailin keskustasta kotiin. Meen sit huomenna juoksee, jos tää olo on yhtään kivempi.

Mun pitäis mennä suihkuun. Oikeastaan mun pitäis olla jo pitkälläni, kun aamulla on taas kuudelta herätys, vaan kun. Telkkarista alkaa Rizzoli ja Isles. Mun on ihan pakko valvoa ja kattoa ainakin se ensimmäinen osa, että tiedän jatkossa kannattaako vaivautua. Kuolen sit huomennaki väsymykseen töissä, mut sittepähän kuolen. Mulla on kaikki Tess Gerritsenin kirjottamat kirjat, missä noi kaks naista seikkailee, niin pakko nähä ne telkkaristakin. Toivottavasti ei käy samalla tapaa, kun Maria Kallion kanssa, että kirjana tykkään ku hullu puurosta, mut telkkarisarja oli ihan perseestä. 

Mä en malta odottaa viikonloppua Markella on nyt tässä viikolla synttärit (okei, mä en nyt taaskaan muista, että mikä päivä!) ja me mennään juhlimaan niitä perjantaina. Ja ollaan muuten sitten ihan maan vitun päissään. Perjantaina on ainaki Fat Ladyssa jotain Halloween häppeninkiä, ja jos pukeutuu joksikin niin pääsee ilmatteeksi sisään. Eli jos menee alasti, niin ainaki joutuu maksamaan. Se hyvä puoli tossa toki on, että jos näyttää valmiiksi möröltä kotoota lähtiessään, niin voi baarin ovella sanoa pukeutuneensa möröksi tai halvan näköiseksi. 

Ei tosiaan olla mitään naamiaisfaneja kumpikaan. Ollaan niin pellejä jo normielämässä ja arjessa, ettei enää jaksa kiinnostaa mikään halloweenpukeutuminen. Mulla on kyllä niin jäätävä vaatekriisi,että oksat pois. Vähänkö muuten nolottaa siinä fätin ovella, jos ne päästää ilmatteeksi sisään luullessaan, että meikäläinen on pukeutunu joksiki haudasta nouseeksi, vaikka itse olen kuvitellut näyttäväni niin vitun hyvälle. 

Onnea mulle, taas kerran.

Olipahan paardit!

Siis voi laaki ja vainaa, myö vähä Main kanssa bailattiin. Ihan vaan pikkusen, silleen niinku hienojen rouvien kuuluukin. Taidettiin keskenämme riehua tuolla tanssijuottolan tiskillä, että vittu myö ymmärretä semmosta hienostelua, että juodaan kaks sidua ja sit lähetään yheltä kotiin ja seuraavana aamuna ihmetellään, että eipä muuten oo ees darra, kova väsymys on ja lässynlässynlää.

Myö taijettiin naukkailla vähä enemmänkin, kun vaan pari sidua. Siitäkin huolimatta, että tuolla SOK:n rafloissa oli menossa semmonen tarkka seuranta päällä, että asiakas ei todellakaan saanu yhdellä tilauksella enempää, kun sen yhden alkoholiannoksen. Eli ei saanu drinkkiä ja shottia, niinku on yleensä saanu, vaikka laki varmaan määrää, että yks per nekku. Syynättiin kyllä sisälle mennessä paperitki ihan törkysen tarkkaan. Mä olin tosi yllättyny, kun multa kysytään paperit johonki k-20 paikkaan. Kerrankin luulin näyttäväni nuorelta.

Kissanvitut, nyt on kuulemma ollu baareissa joku tehovalvontaviikonloppu. Eli tuskin näytin yhtään sen nuoremmalta, ne vaan syynäsi jokaisen henkkarit.

Sitten siinä pääsi taas käymään silleen hassusti, että myö Main kanssa sotkeuduttiin vähän jatkoille. Voi sen kämpän naapuriparkoja, oli siellä varmaan semmonen elämä viiden hengen kesken siinä pikku yksiössä, että voi tauti sentään. Kotiin sieltä lähettiin hipsimään joskus vissiin seittemän korvilla, ihmiset tuli vastaan aamulenkillä kusettaen koiriaan ja taisi joku olla töihinki menossa. Me kävellä hipsuteltiin tuolla heräävässä keskustassa kohti taksitolppaa, että päästiin himaan. Isäntä oli hereillä jo siinä vaiheessa, kun meikä tuli kotiin ja kaatu sänkyyn.

Minä onneton raukka kuvittelin, että selvisin ilman rapelorapua, kun heräsin joskus puolen päivän aikaan. Vedin rahkan ja vissyä naapuriini ja ihmettelin, että mikäs tässä on ollessa. Olis vissiin tarvinnu pitää turpansa kiinni ja ajatuksensa kurissa, nimittäin voi hyvää päivää ja kättä päälle, kun mä oikeasti olin eilen kipee! Mä sain halata vessanpönttöä useempaan otteeseen, eikä mulla pysyny mikään safka sisällä. Kelasin jo mielessäni, että montakohan aivosolua mä taas olen tappanu, kun syljin sisälmyksiäni vessanpönttöön. 

Melkein teki mieli jo sanoa ne neljä kuuluisaa sanaa, en juo enää ikinä.  Mut enpä viittiny ihteeni huijata, juon kuitenkin. Ja kärsin varmaan yhtä hirveetä darraa, kun eilenkin. Viime kerrasta muuten onkin aikaa, varmaan pääsiäisenä viimeks tollai, että oon iltaan asti purjonnu. Paitsi eilinen oli kyllä siinä mielessä taas pahin, että paiskasin kasin jälkeen sänkyyn, ku en enää jaksanu sitä kuvotusta ja oksetusta. Se on vissiin ihan suoraan verrannollista hauskuuden määrään se krapulan määrä, mitä kivempaa on, niin sen kovempi on darraki!

Että jäi kyllä eilen juoksukoulun treeni tekemättä. No, tein eilisen sit tänään ja keskiviikon taukopäivä jääpi poikkeen. Huomasin kyllä tuolla juostessani, että ei eilen oo tosiaan paljo sapuska suolistossa viihtyny, olin niin saatanan hapoilla, kun tulin kotiin. Mua kyllä naurattaa itteeniki jo, että vittu tällä viikolla pitäs kyetä juoksee jo neljä minuuttia putkeen. Joo, onnea mulle, tuun varmaan kuolleena sillon kotiin. Tai ryömin viimesillä voimillani ja kupsahan tohon eteisen lattialle. Sit jos joku vielä ihmettelee, että miksi mie vihaan kaikenlaista ryhmäliikuntaa. No just siksi, kun tällä kunnolla ei tosiaan juosta kummia lenkkejä tai jumpata kovin ihmeitä ilman, että makaan ruumiina omassa hiessäni sen jälkeen. 

Reklamaatioo!

Minä se sitten osaan. Lähin eilen intoa piukkana työkavereitten mukaan kattomaan Juha Tapioo, ja länttäsin toki uudet kengät jalkaani. 

Kyllä. Se repesi. Ja kyllä, paikkasin sen rakkolaastarilla, pakkohan se oli jollain konstilla saaha pysymään jalassa! Enkä tosiaan humalapäissäni röykätessä särkeny kenkääni, vaan ihan vesiselvänä (eiku anteeksi, olin juonut tuntia aikaisemmin yhen pienen lonkeron) tepastelin kohti Naantalin rantaa, kun astuin jotenkin hassusti ja kuulu KRUNTS. Se siitä kengästä sitten.

No, onneksi minä oon vähän hövelönlaiska heittämään tavaroita pois... Oli meinaan jääny kenkien kuitti talteen. Vein kengät takasin kauppaan, kyllä mun mielestä kenkien kun kenkien kuuluu kestää pitempään, kun yhen vuorokauden. Ja sillonkin hajota ihan normikävelyssä. Sain tilalle uudet, ja jos neki hajoaa niin käskivät Haloselta viedä ne takasin niin saan rahani pois. Toivon kyllä, että oli vaan toi yks kenkä joku maanantaikappale. Pitää ehkä silti ottaa Hesaan varalta toisetkin kengät mukaan...

Mutta niin tosiaan. Oli ihan huippu ilta. Täytyy sanoa, että Juha Tapio oli kyllä jotain ihan mahtavaa. Totesin kyllä illalla, että onneksi lähin mukaan, ois jääny paljon näkemättä muuten! Mie en muista, koska oisin nauranu noin hirveesti yhen illan aikana. Että miten voi ihminen olla tyytyväinen noin ihanista työkavereista, mitä miullaki on. Bailattiin tosiaan ihan pilkkuun asti, sen jälkeen taaperrettiin grillille ja taksilla kotiin. Minä olin sängyssä pitkälläni varttia yli viis, enkä ees järettömässä humalassa.

Aamulla oli kyllä vähä ankee olo. Päätä särki ja suussa maistu siideri, kun sitä tuli eilen kitattua. Siitä vaan tulee niin armottoman huono olo, vaikkei jois montaakaan! Sain mä onneks nukuttua aika pitkään, niin meni se pahin olo ohi. Tais muuten olla jotain hyötyä siitä, kun sain Isännälle kunnon itkupotkuraivarikilarit viime viikolla. Kiljuin sille päin naamaa kaiken, mikä miun mieltä paino.

Tänään tuo ukkorakas nimittäin ehdotti, että jos mentäis kaupungille syömään samalla, kun mä meen palauttaa noita kenkiäni. Seikkailtiin vähän siellä ja täällä ja sit käytiin Rossossa syömässä. Oli hyvää! Ja ennenkaikkea, oli kivaa. Oli ihan semmonen hölmön rakastunu olo, kun valuttiin käsi kädessä pitkin kävelykatua ja käytiin kattelemassa poliisimaijoja ja moottoripyöriä, kun niitä oli jostain syystä näytillä Stokkan edessä.

Pyykit pitäs ripustella kuivumaan ja pistää uus satsi pyörimään. Huomenna tarviis vähän putsailla nurkkia siihen malliin, että miun omat äiti ja isi tulee maanantaina meille! ♥ Aattelin pyytää, josko äiti lähtis miun kanssa ostaa mulle kenkiä. Tossa Prismalla jo sovittelin parit Reebokit ja Pumat, mut haluisin mukaan jonkun vähä vihmerämmän siinä touhussa. Toki se saa maksaakin ne, jos vaan haluaa. Hohoo.

Vaikkei oo rapulaa, niin väsyttää kyllä ihan kevyesti. Mun pitäs jaksaa vähä opetella laittaa tätä tukkaani, etten näytä tarhapöllöltä maanantaina töissä. Kampaajalta kotiutuessani näytin ihan röllipeikolta ja mulla on aika ihmeellinen otsatukka, enkä vielä tiijä, että tykkäänkö mie siitä vaiko en. Ja miksi tämä bloggeri ei suostu muotoilee tätä tekstiä sillai, kun mie sen haluisin olevan?!

Tarinoita rapulasta

Aamuyöstä rumuttiin Marken kanssa baarista kotiin. Eikä ees kompuroitu Marken naapuruston kukkapenkkejä lyttyyn, niinku joku oli tehny toissayönä. Kuultiin sillon kyllä, kun joku rämisteli rapussaki niin kovaa, että heräsi varmaan jokainen asukas. Mutta takaisin viime yöhön. Tai tähän aamuun, ihan mitenkä vain.

Ensin vetelin naamaani kebua riisillä, sen jälkeen alkoi nukuttaa. Valveutuneena tyttönä hain tietenkin varmuuden vuoksi yrjövatin viereeni. Mikäs siinä, onneksi otin vatin enkä ämpäriä. Pyörähin nimittäin sängystä lattialle, ja suoraan sen vatin päälle. Lyttäsin siis Marken ainokaisen vatin, kastelin peittoni ja mattokin on vähän kostea. En siis ollu yrjönny sinne vatiin, ainoastaan pistin vettä, että on mukavampi kippailla pukluja pois jos en vessan pönttöön asti selviä. Mietin vaan Markelle ääneen jälkeenpäin, että jos oisin mylskähtäny sankon päälle, niin tod näk se olisin ollu minä, johon olisi sattunu enemmän. Sain kyllä onneksi murjottua ton vatin takasin muotoonsa, siinä on nyt vaan hienoinen lommo kyljessä muistona minusta. 

Tänä aamuna tein sitten sen huomion, että en enää ikinä syö juovuspäissäni kebua riisillä. Jos sattuu aamulla olemaan huonovointinen, niin sitä riisiä on ihan helvettiä puklata pihalle. Testattu on. 

Sit mun silmässä on joku roska. Oon hangannu, huuhtonu ja kaivanu märällä vanupuikolla, mut silti toiseen silmään pistää ja sattuu aika hirveesti. Saan varmaan kohta jonku silmävamman, kun koitan selvittää, että mikä tuolla silmäluomen alla pistää. 

Fanta exotic on kyllä maailman paras darrajuoma. Heti vadelmavissyn jälkeen. Miksi ostin vaan yhen pullon?! 

Mun on ikävä mun ukkokultaani. Sit mun vasen pikkuvarvas on kipee ja veikkaan tuoksuvani aika hirveen hyvälle. Toivottavasti ei tarviis ainakaan purjota enää tänään, mä tahtoisin tehä jotain kivaa, ettei ehi tulee ihan tautinen darrahajotus.

Ja jos joku kerkesi ihmettelemään tuota mustaa taustaa jossain kohtaa tekstiä, niin bloggerilla on taas mua vastaan jotain, enkä jaksa nyt perehtyä asiaan sen tarkemmin. Sen voisin todeta, että kiitos tästä.

Tango delirium

• Minä en juo enää ennen Berliinin reissua.
• Seuraavan kerran kun juopottelen Turun yöelämässä, niin tulen kotiin yöksi. Vaikka Main vierestä on kiva herätä, niin vielä kivampi on herätä omasta sängystä ja heittää purjoa omassa vessassa. 
• Minä taidan oikeasti kuolla. Tai pelkään, etten kuolekaan. 
• Enkä mä halua mennä huomenna töihin. 
• Rapulahajotus potenssiin sata.

Paluu arkeen

Minulla oli hyvä pääsiäinen. Perjantaina lähinnä löhöttiin Marken kanssa sohvalla telkkarin edessä, lauantaina kirmattiin ostoksille ja sen jälkeen alettiin tälläämään ja odottamaan Maita. 

Oli kyllä onnistunut ilta. Minä olin hyvin hyvin humalassa, mutta siitä huolimatta minulla oli hyvin hyvin hauskaa. Tanssin uudet kenkäni rikki (okei, se kyllä vituttaa ja aika paljonkin) ja varpaani verille, mutta varpaat onneksi ainakin paranee. 

Meinasin kyllä saada semmosen kevyen sydärin yöllä baarista kotiuduttua, kun havahduin just ennen sammumista siihen, että puhelin soi. Main taksi oli ajanu päin liikenteenjakajaa, eikä mitään pikkusen ollukaan kolhassu. Autosta oli turvatyynyt pamahtanu auki ja kuski oli vaan selitetty jotain, että ei tuota jakajaa oo aikasemmin tossa ollu. Siis mitä vittua?! Ei se jakaja ole tyhjästä siihen ilmestyny. Ja vaikka edellä ajaiskin auto tai olis uus jakaja, ei sitä päin silti voi ajella. Mai soitti mulle ihan hysteerisenä, mä potkin Markenkin hereille siinä tohinassa. Luojan kiitos, ei käyny kuinkaan!

Mutta edelleenkin ihmettelen, miksi se taksikuski ei ollu edes soittanu poliiseja siihen paikalle? Se oli ajellu ihan ihme reittejä muutenkin, että mikä lie ollu miehiään. Ensimmäisenä heräsi epäilys, että joko se oli nukahtanu rattiin, ajanu törkysen pitkää vuoroa, kun on pääsiäispyhät. Tai sitten ei ollu ihan selvinpäin. Kun eihän se saa vakuutuksestakaan mitään, jos poliisit ei oo käyny paikalla toteamassa tilannetta.

Onneksi mulle oli jääny talteen kuitti siitä matkasta, mikä me tultiin keskustasta tähän. Siinä kuitenkin luki kaikki tiedot autosta ja kuskista, niin saa sit Mai ilmotella taksikeskukseen tai johonki, että minkälainen ukko siellä oikein on ollu ratissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. 

Sunnuntaina minulla oli hyvin hyvin hyvin paha krapula. Lopulta pelkäsin, etten kuolekaan, kun se kuvotus ja yrjötys ei menny ohi. Pidettiin Marken kanssa kunnon purjoiluperformanssit, Marke yökkäs aamupäivän ja minä iltapäivän. Iltaa kohti onneksi parani olo sen verran, että uskallettiin ajella (Marke ajo ja minä vapisin) kylään Marken velipojan luokse tohon vähän matkan päähän. 

Sen fyysisen darran lisäksi mua hajotti eilen ihan hirveesti. Siis niin. Minä voin hummailla vaikka missä reissussa viikkotolkussa ilman, että kuolen ikävään tota Isäntää kohtaan. Mutta voi auta armias, kun se erehtyy lähtemään reissuun ja mulla on darra. Mä olisin varmaan eilen maannu koko päivän sängyssä, nuuhkinu sen tyynyä ja parkunu pahaa oloani, mulla oli niin jäätävä ikävä. Taivaan kiitos Marke oli mun kans täällä, jos mä olisin ollu yksin niin voi hyvää päivää, en olis selvinny. Vaikka mä useinkin makaan täällä rapelon kourissa sillai, että Isäntä puuhailee vaan niitä omia juttujaan, niin ainakin se on täällä. Mun ei tarvii olla yksin, se on darrassa jotain niin hirveänkamalansurkeeta, että en oikeesti selviäis. 

Tossa vajaa tunti sitten tulin kotiin, kun heitin Marken bussiin. Nyt mua hajottaa enää ainoastaan se, että huomenna pitää mennä töihin. Ei pitäs ikinä tehä yhtään mitään kivaa näillä lyhyillä lomilla, ois se töihin meno satamiljoonaa kertaa helpompaa, jos ois vaan maannu tylsyyksissään kotona. Tai niin mä ainakin luulen. Onneksi Isäntä kotiutuu ens yönä, isken siltä hampaat kurkkuun jos se ei ehdi viimeseen Tampereelta tulevaan junaan ja mä joudun nukkumaan yöni yksin. Kun mä tiedän ihan varmaksi sen, että en varmaan nuku silmällistäkään, ennen kun ulko-ovi on ukkokullan perässä napsahtanu kiinni ja sen on mun vieressä vaakatasossa.

Että huhheijaa, sanon minä. Ens viikonloppuna pitäs Main kanssa vielä vähäsen juhlia! Sit on kyllä meikäläisen bailut taas hetkeksi bailailtu, eihän tämmöstä touhua kestä kroppa, kukkaro eikä kengät.

Tullaan viisammiksi niin

Loputtomalta tuntuneen työpäivän ja hermoja kokeilevan ajomatkan jälkeen mä lopultakin selvisin Marken luo Mänsesteriin parisen tuntia. Tein muuten ihan vitun näyttävän pihaanajon, kun peruutin autoa parkkiin niin pudotin sen penkkaan siinä samalla! Voi jumalan kiitos pihalla oli jotain ihan ylikilttejä Tamperelaisia, jotka pukkas mun auton ylös sieltä penkasta. Markeki sen verran selkävammanen, että ei me sitä autoa olis kaksisteen sieltä ylös saatu, vaikkei kovin syvään uponnukaan. Sillai sopivasti petti tienreuna alta. 

Oi oi oi, ihan justi pitäs rynniä suihkuun, sit väsätä ekat paukut ja alkaa tälläämään. Kahteen kuukauteen ei oo Marken kans käyty missään. Ja kyllä, se on meille todella pitkä aika! Tänään sit päästään nollaamaan ja tanssimaan ja juhlimaan ja nauramaan ja vaikka vallan mitä. 

Tänään minä aion olla kaunis ja pitää hauskaa. Eli käytännössä juon itseni kauniiksi ja rohkeaksi ja sitten mennään sillä vauhdilla, että heikkopäistä hirvittäisi. Huomenna on todennäköisesti taas ikimuistoinen rapula, mutta yleensä rapulan määrä on suoraan verrannollinen illan mukavuuteen. Tai niin mä ainakin joka kerta koitan itelleni uskotella, että edellinen ilta oli kaiken sen yrppäämisen ja voivottelun arvoista!

Hängouveri

Voi pyhä parahdus, mun teki pahaa, kun ajeltiin pirssin kyydissä kaupungista kotiin yöllä. Tai siis aamuahan se jo oli, kun neljään asti piti ravintelissa hillua. Sen jälkeen haettiin kebua ja rymyttiin taksiin. Matkalla rupateltiin saman lippuntangon mittaisen miehen kanssa, joka tanssitti mua Fat Ladyssa. Tai minä tanssitin sitä, ihan miten vain. Pitkä se kuitenkin oli, kun piti oikein niskat kenollaan kattoa, että minkäs näkönen kaveri siinä vieressä oikein haastelee. 

Baaritiskillä tuli joku poju tekemään tuttavuutta, puristamalla samantien takapuolesta kun viereen pääsi seisomaan. Kundilla oli ikääkin kuulemma "jo kakskyt!" ja partaki meinasi vähän kasvaa. Joo, en innostunu, enkä lämmenny, en todellakaan. 

Mun pitäs uskaltautua kattomaan tilille ja huomenna pitäs hilata ittensä Turkuun. Maanantaina pitää mennä töihin, mä en ihan oikeasti halua! Tänään tuli kyllä itku, kun Sil lähetti kuvan Neelasta. Tää krapula ja ikävä on ihan vitun huono yhdistelmä! Tai siis, krapulassa tulee aina ikävä. Aamulla en oikein tienny, että oliko enempi ikävä Isäntää vai lapsuuden kotiin. Karmiva olo oli kuitenkin, kunnon manaajayrjöt piti lennättää pariin otteeseen, mutta kyllä tämä nyt tästä. Tupakkaakin tekee jo mieli, sen on sen merkki, että alkaa darra olemaan voiton puolella. 

Kuka tahtoo tulla pakkaamaan mun kamat? Mä oon tässä muutaman päivän aikana pamauttanu nuo törkyni niin tyylikkäästi pitkin Marken kartanoa, että varmaan unohtuu ainakin kolmasosa tänne. Mua ahdistaa nyt loman loppuminen ja töihin meno ihan hirveästi. Mä olen aina vihannut tätä loppiaisen aikaa ja koulujen alkua, ihan aina. Mä en voi sietää sitä aikaa, kun alkaa härkäviikot ja kaikki perkeleen alkaneen vuoden hyvät päätökset pitäis laittaa voimaan. Ei oo mun juttu sitten ei yhtään.

Mä olen nyt alkanut ihan vakavissani miettimään, että jos mulle ei vakkariduunia tuolta lohkene, niin mitä mä haluaisin elämässäni tehdä. Yhtä vakavissani olen tullut siihen tulokseen, että eipä satu olemaan asiasta harmainta haisuakaan. Kuka päättäis mun puolestani?

Hauskaa oli ja se on pääasia!

Minä en ole koskaan ollut mikään stand up-komiikan ystävä. Joskus sitä on tullut katseltua telkkarista ja kyllä minä muutamille koomikoille olen nauranutki, tai niille jutuille siis. Jokunen vuosi sitten Krisse Salminen oli esiintymässä Naantalin kaupungin kevätjuhlissa ja siitä minä tykkäsin. Krissen esiintymisistä oon kyllä aina tykänny, eipä sillä.

Me oltiin perjantaina työpaikan pikkujouluissa kattomassa stand upia. Esitys kesti parisen tuntia ja siihen sisälty kolmen koomikon esiintymiset. Ensimmäisen ehdittyä puoleen väliin minä totesin, että eipä kyllä oo mun juttu. Mun huumorintajussa on hirven mentävä aukko, kun mua ei naurattanut sitten pätkääkään. Tämän ääneen lausumisen jälkeen sain huomata, etten todellakaan ollut ainut. Okei. Kuka tahansa osaa kertoa alapäävitsejä, vääntää mukamas hauskoja vitsejä homoista tai kertoa mukamas hauskasti, miten paskoja tyyppejä on savolaiset, pohjalaiset ja totta kai myös turkulaiset. Sitten vielä höystää sen kirosanoilla.

Sitä vaan jotenkin olettaa, että kun lähtee katsomaan ammattilaisten esittämää komiikkaa, niin se myös oikeasti olisi hauskaa ja naurattaisi tosissaan. Vaan kun ei, niin ei. Maksavina asiakkaina sitä kuviteltiin, että saisi katsella jotain oikeasti laatuviihdettä, joka naurattaisi kaikkia, eikä vaan sitä sovinistista työkaveria, joka saapuu paikalle puoli tuntia myöhässä, valmiiksi humalassa ja hirveä vauhti päällä. En tiedä, että kumpi hävetti enemmän. Ne huonot vitsit siellä lavalla, vai se tuiskeessa ollut työkaveri, joka aiheutti sellaista myötähäpeää, että oksat pois. Tyyppi aukoi pomolle päätään ja alkoi kovaäänisesti haastaa riitaa siinä tilanteessa, kun oli rynninyt baaritiskille pitkän jonon ohi. Että joo, kyllä sitä humalassa saa olla, mutta käyttäytyä pitää osata. Lisäksi sen humalan voisi ajoittaa siihen hetkeen, kun siirrytään jatkoille ja annetaan mennä.

Kyseinen sankari ei kyllä jatkoille asti selvinnyt. Siinä vaiheessa, kun muut suunnattiin baariin ja tämä törppö lähti tyhjentämään rakkoaan, niin pistettiin kyllä vipinää kinttuihin ja porhallettiin vähin äänin eteenpäin. Ei ollut kyllä kellään ikävä niitä seksistisiä juttuja, epätoivoista flirttiä ja sen jälkeen vittuilua, että kuinka et hänelle lämpene, miksi et lähde hänen luokse yöksi. No vaikka siksi, että mä en näe sua mitenkään miellyttävänä. Ja siksi, kun maanantaina pitää kyetä kattomaan silmiin sun lisäksesi aika montaa työkaveria. Että kiitos vaan, mutta ei kiitos. 

Mutta oli kyllä kiva ilta! Laulettiin karaokea, tanssittiin Ressun ja Jussi Rainion tahtiin ja bailattiin oikein kunnolla. Minä tykkäsin. Vähän ennen neljää kompuroitiin taksiin ja sain nukuttua jopa puoleen päivään asti eilen. Pahin hängouveri kyllä iski vasta illansuussa, painoin yhdeksältä nukkumaan, kun en tosiaankaan halunnut enää mennä purjoilemaan siinä vaiheessa. Voin siis kehua, että oli helppo darra, kun en oksentanut kertaakaan. Isäntä sai kyllä kuulla kunniansa, kun oli erehtyny juomaan puolet mun darravissystäni.

Mutta joo, tuli ainakin viime yönä nukuttua hyvät yöunet! Huitelin 13 tuntia unta kaaliini ja aamulla heräsin selkä jumissa ja nielu kipeenä. Perjantaina kyllä taisin myrkyttää kaikki räkätautipöpöt pois, koska flunssa ei oo pahemmin enää vaivannu. Nyt sattuu enää nielu, toivottavasti sekin on ihan ohimenevää! 

Enää vajaat kaksi viikkoa töitä. Sitten alkaa loma, ja sitten me lähdetään minun kotiin. Ja minä nään kaikki rakkaani.

Pikkuruiset joulut

Joku menee aamulla kasilta kampaajalle. Sen jälkeen töihin. Auto pitäs saada keskustassa johonkin parkkiin, että pääsen sillä sit töihin. Ja ennenkaikkea sieltä pois. Isäntä nauraa mulle, kun mä pohdin tätä asiaa oikein Pohjanmaan kautta. 

"Pitäskö sun oikein ressi ottaa tuosta asiasta?"

Seuraavaksi minä tutkin googlemapsia ja bussiaikatauluja, että osaan varmasti mennä oikeaan paikkaan illalla. 

"Niin tuotko sä auton kotiin, ennen kun menet sinne pikkujouluihis?"

"No tuon! Käyn mä tääl suihkussa ja vaihtamassa vaatteetki. Olenko mä muka joskus ollut menossa autolla pikkujouluihin?!"

"No ei susta koskaan tiedä, että mitä sä tällä kertaa olet saanu päähäs..."

Pelkäsköhän se, että mä jätän meidän rakkaan pirssin jonnekin keskustaan vandaalien tuhottavaksi ja haen sen vasta rapulasta selvittyäni...? Mutta nyt on leggarit paikattu ja tissiliivit pesussa huomista iltaa varten. Jospa sitä onnistuis edes alkuillasta näyttämään ihan ihmiseltä. Loppuillasta ei sitten puhuta mitään, kun kompuroidaan silmät ristissä taksiin. Tällä kertaa ei tarvii rääpiä kenkiä jalasta taksijonossa, kun korot on sen verran matalat, että niissä pitäis selvitä ihan kotiin asti.

Joulu juhlista jaloin, pikkujouluista kontaten!

Hängouvör #2

Bailattiin lapsuuden ystävän kanssa eilen kuin rokkistarat. Kumosin kelkkaa, siideriä, dooleysia, salmaria ja tequilaa. Oli tukeva humala, onnellinen fiilis ja hyvät jatkot hesesafkan ja tilityksen merkeissä. Kompuroin kotiin joskus kuuden aikoihin, eipähän ollu takseihin ruuhkaa enää tohon aikaan.

Tänään on ollu sit kyllä rokkistaran darraki. En taaskaan saanu nukuttua rapeloani pois, vaan heräsin puol kympin jälkeen kärvistelemään. Isäntä vähän hymähteli mulle, mutta anto mun kuitenkin mönkiä peittonsa alle tuijottamaan telkkaria aamulla, kun ihan hetkisen pelkäsin, että saattaa kuolo korjata. 

Käytiin kaupassakin. Mä raahustin pipo päässä ympäriinsä ja viskelin kärriin kaikkea mahollista, mitä mieli sattu tekemään. Mä olin ihan varma, että kassatyttö tai -poika kattoo, että meillä on täällä jotkut Ahmattien Illanistujaiset sen ruokamäärän perusteella. Ei suinkaan, meidän rouvalla on kanki, tokas Isäntä kun mä suhisin sille epäilykseni. 

Isäntä makso kiltisti mun rapulahimoruokani, se on naureskellu mulle koko päivän. Kaupassa mä hätäilin ketsupin perään, se loppu torstaina ja oon ollu ihan hukassa ilman. Isäntä sano mua sen jälkeen ketsuppikyyppariksi, kun menin puol juoksua hakemaan isoimman pullon Felixia, mitä vaan löysin. 

Kyllä minä tuota miestä niin paljon rakastan, vaikka eilen olenkin sen haukkunu ihan kaikille ja pohtinut kaikki paskimmatkin vaihtoehdot läpi. Kai senkin tarvii musta edelleen välittää, kun se viittii mua katella, jopa näinä rapulapäivinä. 

Mikä boogie?

Meitsi lähtee bailaamaan. Unohdan kaiken vähäksi aikaa ja annan mennä. Seuraamuksia itken sitten huomenna.

Hängouvör

Semmonen pikkunen nääs. 

Olin eilen työkavereiden kanssa keilaamassa ja syömässä ja sen jälkeen istuttiin karaokebaarissa. Oli ihan kivaa, mitä nyt mun lonkat huutaa kuolemaa sen keilauksen jäljiltä. En oo eläissäni keilannu, että kertahan se oli ensimmäinenkin. En mä kyllä mikään haka siinä touhussa ollu, mut kyyyyyl siellä muutama keila nurinkin meni! 

Totesin kyllä eilen, että siideristä ei tuu kun jatkuva kuspe ja semmonen etova olo loppuillasta. Ei tuu semmosta lepposaa humalatilaa, mitä mäkin eilen ikään kun haeskelin. Nyt on vähä turhan vapiseva fiilis, ja tänään pitäs lähteä Jiin ja Ämmän pikkujouluihin. Jii lupas tulla hakee neljän jälkeen...

Mä nousin kymmenen aikaan ylös, kun olin jo vajaan tunnin pyöriny sängyssä. Siinä ensimmäinen krapulan merkki, minä en saa nukuttua! Ei nyt kyllä yhtään nappais noi pikkujoulut, tekis ihan hirveesti mieli vaan jäädä kotiin ja linnottautua sohvalle Qafin eteen. Mut enpä taida iljetä, kun on tullu jo luvattua. Pääseehän sieltä sitten kotiin, jos alkaa liiaksi uupelo iskemään kesken illan. 

Ei oo mitenkään hirveen paha olo, mutta ei kyllä tee tupakkiakaan mieli! 

Sitä on tainnu tulla vanhaksi, kun ei oikein enää jaksa kaksia kemuja samaan viikonloppuun. Pitäs varmaan pukea päälle, vetää pipo päähän ja mennä käymään ruokakaupassa. Suihkuun meen vasta sit, kun tekemään ittestäni taas ihmisen näköstä. Toivottavasti en ihan hirveen pahalle haise.