Oh my. Lueskelin tässä noita vanhempia merkintöjäni ja ainakin tämä postaus sai mut hymyilemään. Enpä olisi kirjottaessani mokomaa uskonu.
Mä istun tässä edelleenkin lenkkivaatteissani, ulkovaatteita lukuunottamatta. Tänään kulki vähän huonommin, kuin toissapäivänä, mutta jaksoin kuitenkin jotenkuten. Ei tullu itku, ei angstia eikä epätoivoa. Mä alotin sen hemmetin juoksukoulun alusta ja nyt on vissiin menossa neljäs viikko. Silloin ekaa kertaa alottaessani meinasin oikeesit kuolla, kun piti juosta kaks minuuttia. Olin ihan sairaan huonossa kunnossa, hävettää jopa myöntää. Nyt mä jaksan juosta sen kymmenisen minuuttia, ennen kun alan tehä hidasta kuolemaa. Eihän mun vauhtini tietenkään mitään päätä huimaavaa ole, mutta hölkkää kuitenkin.
Mä huomasin kunnon kohentumisen siinäkin, että me oltiin tänään lasten kans luistelemassa. Huitelin siellä jäällä tunnin verran menemään, eikä mun tuntunu se missään. Toki mun tuli lämmin, niinku kuuluuki tulla, mutta ei sattunu jalkoihin, ei menny lihakset jumiin tai mitään. Oli ihan sikamaisen mahtava tunne, voisko tää nyt ihan oikeesti onnistua?
Multa on aika moni työkaveri kysyny, että olenko mä laihtunu. Samoin Sil totesi mulle äsken, että hän katto jo viimeksi mun siellä käydessä, että mä olin hoikistunu ja näytin paljon terveemmältä. Okei, sille musta tuntuukin. Terveemmälle siis. Hoikistumisen mä huomaan siinä, että mun kesällä ostamat farkut on mulle isot. Kyllä, ne mun ihanan pornonpinkit farkut, jotka meni kesällä kiinni nippanappa. Nyt ne ei istu mulle enää ollenkaan, mutta mukavampi näin päin.
Niin, elokuun puolen välin jälkeen multa on lähteny kahdeksan kiloa. Juoksukoulua on vielä muutama viikko jäljellä, sen jälkeen mun pitäs vaan saada pidettyä se tahti, että lähden sinne lenkille, vaikkei jääkaapin ovessa välttämättä valmista ohjelmaa olekaan. Koska mä tosiaankin haluaisin vielä saada muutamia kiloja pois ja sen jälkeen pidettyä itteni siinä kunnossa, etten syksyllä paina saman verran, kun painoin loppukesästä.
Mun pitäs kaivaa vaatekaapin syövereistä esiin yks punanen minihame, minkä ostin Tampereelta kirppikseltä kesällä. Marke kursi siihen muutamia kuminauhoja, kun se oli mulle sillon ihan auttamattoman pieni, josko se nyt menis vähän paremmin päälle. Tai no, ainakin mahanlitistyskalsareitten kanssa uskoisin menevän! Mä niin tahdon iskee sen rytkyn päälleni viikonloppuna.
Jaa, että miksikö mä isken viikonloppuna päälleni hameen, joka päällä näytän varmaan ihan maksulliselta?! No koska luvassa on jotain ihan übermahtavaa! Me nimittäin startataan Main kanssa lauantaina aamusti auto, ja lähdetään ajelemaan kohti Tamperetta. Koukataan matkalla Sernalandian kautta ja noukitaan Serna kyytiin ja sit kaahataan Marken ihmemaahan. Ja illalla me mennään koko lauma kattoo Cheekiä! Että olenko ees odottanu, mä oon tykästyny siihen artistiin ihan sikana. Olkoonkin sitten persoonaltaan miten ylpee ja ärsyttävä tahansa, muhun uppoo se musiikki, kun kuuma veitsi voihin. En ois kyllä ikinä uskonu sanovani tätä tuon genren edustajan kohdalla.
Mutta niin. Ulkona sataa lunta, toivottavasti ei sada niin paljon, että bussit jumittuu lumikaaokseen aamulla ja mun töihinmeno on yks tuskien taival. Mut sen verran vois kyl tulla, että päästäis mukuloitten kanssa laskemaan mäkeä. Illalla tarvii taas painaltaa lenkille, mutta enköhän minä siihen taas kykene.
Mulla on niin pirun hyvä fiilis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti