Mmmmh. Multa tossa jo kyseltiin kuulumisia ja lupasin päivitellä mokomia teille, kunhan vähän saan ajatuksiani kasaan. No, siitä niiden kasasta tai selkeydestä en osaa sanoa mitään, mutta koitan jotain päivitellä kuitenkin.
Asioissa on menty aikamoinen harppaus eteenpäin. Tää asia tais olla isompi yllätys ainoastaan Isännälle. Se ei siis selkeästi ollut koko syksynä ottanu mua tosissaan, kun valitin sille pahaa oloani ja sitä, että tämä suhde ei oikein ole sitä, mitä minä sen haluaisin olevan. Nyt sille tietenkin tuli hätä, kun minä olin tosissani. Olisi ollut halukas hakemaan apua, menemään parisuhdeneuvontaa ja hakemaan vaikka kuun taivaalta.
Minun voimat ei vaan enää riitä. En minä huvikseni jo pitkin syksyä jutellut, että nyt tekee muuten aika pahaa. Minä oon ihan liian nuori siihen, että jään tähän istumaan ja odottamaan, josko ne asiat muuttuisi paremmaksi, kun ei ne ole aikaisemminkaan muuttunut. Minä luovutin. Oon luovuttanu ehkä jo kauan aikaa sitten, mutta nyt minä lopulta uskalsin myöntää asian itselleni ja sanoa myös ääneen. Monet väännöt tässä on Isännän kanssa väännetty lähtemisestä ja jäämisestä, mutta nyt on päästy yhteisymmärrykseen.
Minä muutan kahden viikon päästä pois. Sain asunnon tästä parin kilsan päästä, ihan kiva kaksio niillä samoilla nurkilla, missä asuttiin Isännän kanssa ensimmäinen yhteinen vuosi. Tavaroita on jaettu ihan hyvässä hengessä, vaikka mulla on kyllä joka pirun asiasta ihan jäätävä stressi. Multa puuttuu enää telkkari ja kotivakuutus, astiat pitää jakaa ja pakata ja sit pakata kaikki, mikä pakataan ihan viime tipassa. Tää asunto pursuaa nyt pahvilaatikoita ja vähän mua jännittää, että kuka helvetti noi oikeesti kantaa. Mai lupasi tulla ukkonsa kanssa ja tuovat peräkärrin tullessaan, samoin Marke ja Serena on lupautuneet paikalle. Työkaverille kans vähän vihjailin, että jos sitä huvittais tulla, eikä se ainakaan suoralta kädeltä kieltäny.
Täytyy sanoa, että olo on yhtä aikaa sekä helpottunut, että ihan helvetin väsyny. Nukkuminen on ollu vähä hankalaa viime aikoina. Sitten, kun lopultakin saan unen päästä kiinni, heräilen pitkin yötä ja viimeistään tuntia ennen herätyskellon sointia herään vilkasemaan kelloa ja sen jälkeen nukutaankin koiranunta loppuaika. Ehkä mä nukun sitten, kun oon päässy omaan kotiin ja saanu paikat kuntoon, tai edes vähän sinne päin. Tänään maksoin takuuvuokran ja pistin jemmaan ens kuun vuokrarahat. Nyt aletaan sit pihistelemään ihan tosissaan...
Äitille tää on varmaan ollu ihan hirveän kova pala. Se meinaa vieläkin revetä puhelimessa joka kerta itkemään, kun jutellaan. Eikä kuulemma pysty oikein edes puhumaan asiasta kellekään, kun tekee niin pahaa. Vaikka mä jatkuvasti sille hoen, että mulla ei ole täällä mitään hätää ja kaikki on ihan hyvin. Tai siis niin hyvin, kun tässä tilanteessa vaan voi olla. Mä oon kyllä saanu niin paljon tukea ja ymmärrystä mun läheisiltä, ihan hirveän monelta suunnalta on kuullu ne maailman kauneimmat sanat, kerrothan, jos mä voin jotenkin auttaa. Joo, kyllä mä kerron. Mä en jaksa enää näytellä niin vahvaa, että selviäisin yksin kaikesta. Nyt mä kehtaan pyytää jo apuakin.
Kaiken tän pyörityksen keskellä se ihminen, keneltä mä hain niillä ihan totaalisen väärillä konsteilla lääkettä yksinäisyyteeni tässä parisuhteessa, teki mulle tosi sikamaisen tempun. Vaikka meidän juttu oli kyllä jo ohi ennen sitä, niin mä loukkaannuin silti siitä valehtelemisesta ja selän takana pelaamisesta. Harmittaa niin paljon, että vaikka oli kivaa, niin nyt on päällimmäisenä paha maku suussa. Oon iteki sanonu pahasti, mutta en koe, että mulla olis enää mitään anteeksipyydettävää. Mulle valehdeltiin ja syötettiin paskaa, totuuksista myönnettiin osa siinä kohtaa, kun minä ajoin tilanteen umpikujaan.
Ehkä se sitten oli tarkoitettukin niin, en tiedä. Ihmetyttää vaan, miten ihmisistä voi paljastua niin uusia ja outoja puolia, mitä ei olisi ikinä uskonut. Ei edes lyhyen tuntemisen jälkeen. Tai miten idiootiksi sitä voi ittensä tunteakaan sen jälkeen, kun tajuaa, että mitä kaikkea sitä on taas uskonu. Hoh hoi.
Mä niin odotan, että nää kaks viikkoa menis äkkiä. Sen jälkeen mä saan painaa eteenpäin vain ja ainoastaan itteeni varten, eikä mun tarvii miettiä mitään kenekään muun, kun vain ja ainoastaan itteni kannalta. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä voin tehdä niin, mie saan elää ihan omilla ehdoillani.
1 kommentti:
Tuu jo takas!
Lähetä kommentti