Because of you I lose my mind

Mikä vittu tätä mun elämääni vaivaa. Mies otti yhteyttä pari viikkoa sitten. Nyt kuulemma kiinnostaisi yrittää, kun alotettaisiin se "yrittäminen" silkalla seksillä. Ei kiitos. Niin paljon, kun mieli tekisikään sanoa, että KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ. Ei siksi, että se pelkkä seksi olisi ollut niin jumalaisen hyvää, vaan koska minä ihan oikeasti tykkäsin siitä ihmisestä. Jos minä voisin saada takaisin sen tunteen, minkä se ihminen sai minussa jylläämään vuosi sitten. Minä en vaan luota, tai uskalla luottaa siihen, että se tilanne ajautuisi siihen. Tämä on Miehen kanssa niin monta kertaa nähty. Ei, ei ja ei. Mies ei vaan tunnu uskovan sitä, että minä en sen kanssa mihinkään panosuhteeseen suostu. 

Viime viikolla vartija kyseli kuulumisia. Joo, onhan me juteltu niitänäitä tiilenpäitä aina sillontällön, se on tosiaan vuoden verran seurustellu ja kyseli toki meikäläisen mieskuvioistakin. Kerroin sille Miehestä ja Fuuderista, se nyt vaan on sellainen ihminen, että sille voi kertoa.

Viime perjantaina kompuroin pilkun jälkeen tuhannen kännissä baarista kotiin. Vartija oli kömpinyt sadan kilsan päässä kaverinsa sohvalle nukkumaan samanlaista känniään pois. Se jumalauta laitto mulle viestiä, että sitä voisi vielä kiinnostaa... Siis nyt, kun minä tiedän, että meistä ei koskaan tulisi mitään oikeaa, niin HELL YEAH! Ihan vaan siitä pyhästä yksinkertaisesta syystä, että se seksi oli niin jumalaisen hyvää. 

Maanantaina vaihdettiin muutama sana tästä molemminpuolisesta avautumisesta. Tosissaan se jätkä oli ollut. Mikäs siinä...

...Kunnes tuli tämä ilta. Oltiin Main ja Viltsun kanssa parilla. Piti mennä pubiin pelaa lautapelejä, mutta päädyttiin sit vaan kiertelemään paikasta toiseen. Noh. Kotiinlähdön hetki koitti. Ja voi jumavitunlautaperkele, Vartija seistä tönöttää siinä baarin eteiskäytävällä! Miten voiki ihminen mennä sekaisin. Niin maan saatanan sekaisin ja hämilleen. Mä en ole turhaan sanonut, että meidän välillä oli aina tiettyä kemiaa, mä pystyin tuntemaan sen kemian edelleen. Me vaihdettiin muutama fraasi, se oli pikkujouluissa ja mä vaan sönkötin meneväni kotiin. Ne fraasit päättyi niihin kuuluisiin "kuullaan" vaihtoihin ja merkitseviin katseisiin. 

Päästiin Main kanssa pihalle ja minä tunnetusti vedin siinä kevyet pikku hajoamiset. Eipähän siinä. Hetkisen päästä Mai huomasi, että Vartija oli seissyt melkein vieressä koko ajan. Siinä kohtaa mä olisin antanut toisen käteni, molemmat munasarjani ja taivaspaikkani siitä, että maahan olisi auennut kolo, mihin olisin voinut hypätä. Voi hyvää päivää ja hyvää yötä ja näitä hävetyksen liekkejä, mitkä mun persettäni polttelee.

Okei. Mulle riitti sun näkeminen ja sekin sai mut haluamaan.

Kännitilitykset

Sunnuntai, 22.9.2013 klo 5.07

 

Mä en tiedä, että mitä sä mulle teet. Vittu, pelkkä sun näkeminen tai kuuleminen susta saa mun pään sekasin. Aina, kun mä luulen päässeeni susta yli, sä teet vittu jotain, että mä oon taas lähtöruudussa. Lähestulkoon. Okei, mä päätin tänään, että en itke, paru tai hajoa, vaikka näkisin sun lähtevän jonkun toisen naisen kanssa baarista kotiin. Eihän me koskaan mitään sovittu, luvattu tai uskottu. 

Sun kaveris möläytti jotain sun säädöstä, joka en ollu minä. Siinä kohtaa se ei koskenu, eikä se kyllä kamalasti koske nytkään. Lähinnä vähän hajottaa, oisin kyllä halunnu käydä sun kainaloon nukkumaan baari-illan jälkeen. 

EN MÄ VITTU TIEDÄ. 

Mä tavallaan haluisin sut, vaikka mä joka vitun ikinen hetki tiedän, että meistä ei aikuisten oikeesti vois koskaan tulla mitään. Mä kuitenkin ehkä jossain mielessä salaa haaveilen perheestä, sä et. Sä et halua lapsia tai perhettä, oot hyvinkin varma, että ei kiitos ikinä. 

 Sä olit se, joka kaiken mun kokemani paskan ja säätämisen jälkeen opetti mulle, mitä se upea seksi on. Sä oot siinä niin taitava, että mä en koskaan ikinä milloinkaan kykenis jakamaan sua mitenkään, varsinkaan jonkun toisen naisen kanssa. Mä haluaisin sut kokonaan. Mä kuitenkin tiedän, että sä tykkäät siitä jakamisesta.

Mut mä kuitenkin tiedän, että mä en sua saa. Mä en kykenis pakottamaan sua siihen, että sä oot vain ja ainoastaan mun, etkä saa koskaan edes haluta muuta. Mä tiedän, mitä sä edellisen pitkän suhteesi aikana olet puuhaillu ja se on mulle tässä kohtaa liikaa. 

Sulla on saanu olla muita, totta kai herrajumala sentään. Niinhän mullakin on saanut olla ja on ollutkin. Mä olen tavallaan ylpeä itestäni, että mä olen kyennyt niihin muihin, etten mä ole vaan jääny niin tiukasti kiinni suhun, etten kykenis säätämään enää mitään muiden kanssa. Eihän me ole koskaan mitään sovittu. 

Me vaan naitiin ja seki mentiin tekemään niin hölmösti, että mä jouduin itteni lisäksi peläyttämään sutkin oikein kunnolla sillä, koska mun menkat myöhästy melkein kahdella viikolla. Mä meinasin jo sillon sanoa, että mä en mitään niin lujaa toivo, kun sitä, ettei se olis vaikuttanu meidän väleihin. Mutta taisin olla jo myöhässä... Ehkä mä olin jo mennyttä kesää. 

Mä vaan olen niin saatanan tyhmä ja heikko, että mä ihastuin suhun, vaikka kuin vannoin, että minullehan ei semmosta käy. Hoh hoi. Sä vaan ehkä tiedät itsekin, että yksi sana ja se olis siinä. Mä lähtisin välittömästi vaikka just tällä hetkellä, tuhannen väsyneenä, meikit pestynä ja jalat kipeenä, jos sä vaan pyytäisit. Jos sä vaan sanoisit yhden sanan, mä tekisin mitä vaan. 

Mikä sussa on? 

Miksi sä teet mulle näin?

Miksi mä en vaan osaa antaa olla? 

Kun loppujen lopuksi mä itsekin tiedän, että musta ei jumalauta ole vielä parisuhteeseen. Mä en vielä kykene mihinkään oikeeseen kahden aikuisen ihmisen tilanteeseen, missä kuuluu ottaa toinen huomioon, luottaa siihen, olla sille uskollinen ja tykätäkin siitä. Mä kykenen vaan tohon viimeseen ja sehän tässä kohtaa koskeekin eniten. 

Mun on sua ikävä, mä tykkään susta ja vittu mä kärsin sun takiasi niin maan vitun paljon. Mä tavallaan kadun, että tapasin sut. Sä opetit mulle paljon, ja vaikka tilanne olis mikä, mä jättäisin ja pudottaisin käsistäni kaiken sen hetkisen ja lähtisin sun mukaasi.

Ja nyt minä menen nukkumaan humalani pois, katotaan aamulla onko tässä avautumisessa mitään julkaisukelpoista. Hyvää yötä Aino, toivottavasti aamulla ei ole krapula.

Ei oo ihmisenä oleminen helppoa

Taaskaan. Eikä varmaan ikinä.

Voi helvetin kuustoista sentään. En kyllä enää paremmin sano.

No niin. Tässä on nyt sitten vietetty muutama kuukausi enemmän ja vähemmän villiä sinkkuelämää ja kivaa on tullu pidettyä, välillä ehkä vähän liiankin kanssa. Hauskaa mulla on ollut, sitä en kyllä kiellä. 

Miten mä osaankin taas kääntää tän asian näin negatiiviseksi ja tehdä ehkä ongelman asiasta, josta ei välttämättä tarviisi, tai kun sitä ongelmaa ei ainakaan vielä ole olemassa. Tai on. Tai en minä vittu tiedä!

Tossa toukokuun alkupuolella rällättiin Main kanssa taas menemään paikallisessa bilemestassa. Iltahan päättyi meikäläisen kohdalta silleen mukavasti, että aamulla heräsin oikein mukavissa merkeissä yhen kivan Vartijan seurasta. Mä sitte saattelin sen bussipysäkille myöhemmin päivällä ja mietin pääni puhki, että mitäs tässä nyt sitte kuuluu tehdä. Yleensä nää mun yövieraani on tajunneet häipätä jo ennen aamua, tai sitten vastaavasti oon leikkiny tulella jonkun ukkomiehen kanssa, joka on käyny mun luonani ihan muina vuorokauden aikoina. 

Niin. Mie kun satun olemaan tämmönen peruspessimisti. Minähän olin jo pienessä mielessäni päättäny, että minen ala mitään puhelinnumeroa kyselemään. En varmasti. Mitä, jos se sanoo että ei? Tai vielä pahempaa, jos ei kehtaa sanoa ei, mutta ei myöskään halua pitää mitään yhteyttä? Meinasi paniikinpoikanen hiipiä maisemiin jo siinä kohtaa. Vartija pelasti tilanteen ja kysäsi multa ihan muina miehinä, että haluisinko mie vaihtaa numeroita.

Totta kai mie halusin. Hitto, se oli kiva, meillä oli ollu *kröhöm* oikein mukava yö ja mulla oli ollu ihan hillittömän kivaa sen seurassa. Taisi siinä kokonaista kaks päivää mennä, kun se seuraavan kerran poikkesi kylässä mun luona, ihan tollai muuten vaan. Kateltiin telkkaria, juteltiin eikä mitään sen ihmeempiä. Kivaa oli. Ja mä olin ihan paniikkipaskat housussa, että miten näissä tilanteissa pitää toimia. Paljastettakoon nyt semmoinen likainen yksityiskohta, että jos se olis sanoa täräyttäny, että hän tulee mun luo panemaan, niin minä olisin ollut huomattavasti rennompi. Koska joo, minä olisin tasan ja tarkkaan siinä kohtaa tienny, kuin homma olisi toiminu. Mutta en minä jumalauta tienny, mitä sillon kuuluu tehdä, kun tulee joku kiva Vartija kylään muuten vaan.

No niin. Eiliseen asti minä ihan aikuistenoikeasti kuvittelin, että minä kyllä kykenen pitämään itten ja fiilikseni tiukassa kontrollissani. Minähän en ihastu. 

Jumaleissön. Siis ei me olla edes mitään hirveän montaa kertaa tässä kesän aikana nähty (kiitos toisen epäsäännöllisen työn toisella paikkakunnalla, molempien elämän ja meikäläisen majailun kotinurkilla) mutta on juteltu fabossa, tekstailtu ja semmosta. Nyt on viimesen viikon sisään nähty vähä enemmän. Perjantaina lähettiin Main kanssa rälläämään ja Vartija kivana poikana heitti meidät lihatiskiin. Ja tadaa. Ilmesty vähän myöhemmin ite perässä. Voi tauti, meinasi ilopissat karata housuun siinä kohtaa, kun se bongas mut siellä. 

Minä tietenkin päädyin komeassa humalassa Vartijan kainaloon yöksi ja varmaan kännitilitin puolen elämääni sille siinä samalla. Sen mä kyllä tiedän, että en mä mitään tunteidenpaatospuheita sille pitäny, muttaa.... Sen mä muistan sanoneeni, että mä en ihan oikeesti edes tiijä, että uskallanko mä koskaan enää heittäytyä mihinkään. Koska mä pelkään. Mä pelkkään kiintyä, mä pelkään ihastua, mä pelkään, että muhun sattuu. 

Eli niin. Nytkin mun tekis ihan armottomasti heittää sille, että sustahan saattais melkein tykätä. Mut voi jestas, kun siinäkin on riskinsä. Sehän voi vaikka a) jättää vastaamatta mulle kokonaan tai b) vastata mulle jotain, mistä mä saan kynsilleni jo alkuun. Tai sitten on olemassa vaihtoehto c) että se vastaa nätisti jotain, että katotaan nyt ja voi apua sentään. Okei okei, voihan sitä olla olemassa myös se vaihtoehto d). Eli, että Vartija sanois mulle takasin jotain samansuuntaista. 

Nyt nostaa taas se vaikeaminä päätään. Minä hölmöilin viime talvena ja sain kynsilleni oikein pahemman kerran. Se kaikki näköjään jätti jälkensä muhun, mun itsetuntooni ja kykyyn uskoa itteensä ja luottaa toisiin ihmisiin. Mä pelkään sitä samaa nyttenkin. Mä antaisin mitä vaan, että mulle joku kertoisi, että mitä mä tässä kohtaa voin tehdä. Ja vielä kertoisi niin, että minä en samantien kumoaisi niitä sen jonkun toisen antamia vinkkejä omilla pessimistisillä näkemyksilläni. 

Miten voi olla niin hankalaa olla minä. Miten voi olla niin hankalaa, kun tekee yhtä aikaa mieli heittää kuperkeikkaa riemusta ja nauraa ja hymyillä ja virnuilla tyhmästi, mutta samalla hajottaa niin maan keleesti.

On se hienoo tää kesälomatyöttömän elämä, kun on vielä niin vitusti aikaa pyöritellä tätä kaikkea mielessään. Ensin pohdiskella kaikkea, että ei se varmasti olisi sanonu niin ja näin ja noin, jos mä en olis mitään... Ja seuraavassa ajatuksessa mä kumoan jopa ne omat perusteluni.

Että vittu. Muutama nätti sana, kaunis ele, kivat jutut, hyvää huomiota ja mahtavaa seksiä. Tervepä terve ja meikäläinen on mennyttä naista.

Vaan oikeesti. Miten kovaa ja korkeelta sitä sitten rämähtää alas, miten paljon se sitten koskee, jos mikään ei oo mitään. Älä usko, älä toivo, älä luota, älä halua, äläkä missään nimessä myönnä mitään. Sattuu niin paljon vähemmän.