Saahan sitä aina jotain mieltä olla

Mua on jo jonkun aikaa ihmetyttäny ihmiset, joitten tarvii leikkiä maailman viimeistä ja suurinta marttyyria jossain päin sosiaalista mediaa. Musta on niin huvittavaa lukea, kun joku tuttava postaa faboon jonkun katkeruutta tihkuvan päivityksen, missä ei kuitenkaan mainita kenenkään nimiä, tietenkään. Paasataan vaan, miten joku ottaa päähän. Tai jotkut on tehny väärin. Tai jotain muuta vastaavaa sontaa. Parasta on tietenkin se, jos vingutaan elämän vaikeudesta, ja odotellaan jonkun kysyvän, että mikäs siellä on hätänä. Kysymisen jälkeen vastataan, että en nyt jaksa puhua aiheesta. Tai en halua puhua siitä. okei? Miksi sitten toit koko asian ilmi?

Siis sehän on täysin luonnollista, että meillä jokaisella on joskus huonoja päiviä. Jokaista ottaa joku joskus päähän, välillä oikeesti on vaan niin känkkäränkkä, että tekis mieli sanoa pahasti niillekin ihmisille, joitten puolesta on oikeesti valmis tekee ihan mitä vaan. Se on ihan ymmärrettävää, hyvänen aika. Ihmisiähän tässä vaan kaikki ollaan! Mutta sitä mä en kykene ymmärtämään, että jos toinen ihminen ottaa päähän, niin minkä ihmeen takia siitä pitää mennä johonkin facebookkiin tai twitteriin tai muuhun vastaavaan paikkaan itkemään? Miksi sitä ei voi sanoa sille ihmiselle ihan suoraan, varsinkin jos tietää, että se kiukun aiheuttaja kyllä näkee ne postaukset sieltä naamakirjasta tai twitteristä. Sen mä ymmärrän, jos röykytään jossain sellaisessa paikassa, missä se kiukunkohde ei niitä avautumisia nää. Silleenhän sitä tehdään oikeessakin elämässä.

Tähän vastaisi varmaan moni, että no ku en mä halunnu pahottaa sen mieltä kuitenkaan. No aha, miulle tulis kyllä ainakin paskempi fiilis siitä, että pitäs arvailla jonkun tulikivenkatkusista facebook-tiloista, että mitähän minä nyt menin tekemään, kun tolle tommonen fiilis tuli. Verraten siis siihen, että toinen sano, että sä nyt jotenkin kokeilet mun hermojani. 

Minä yleensä arvostan suoraa puhetta ja rehellistä palautetta. Sillä minä tarkoitan nyt sitä, että jos joku asia oikeesti mättää, niin se tuodaan ilmi ja siitä keskustellaan, että mitäs tälle nyt voitais tehä, niin että olis kummallakin kivaa. Mutta, huomatkaa sana yleensä. Mun mielestä se on ihan turhaa "suoraa puhetta", että aletaan arvostella toisen ihmisen hiuksia, vaatteita tai olemusta muuten. Mun mielestäni meillä kellään ei ole oikeutta mennä sanoa täräyttämään jollekin tuttavalle tai kaverille tai ylipäänsä toiselle ihmiselle, että kuin sä oot noin hirveen näkösenä lähteny tänään liikenteeseen? Tai kysyä, että koskas oot muuten kampaajalle menossa, kun sun tukka on aika hirveen näkönen. 

Juu, saahan sitä ihan rauhassa olla toisen ihmisen vaatetuksesta tai mistä ikinä ihan sitä mieltä, mitä ikinä haluaa, mutta ei sitä tarvii ääneen mennä sanomaan. Eriasia, jos ollaan menossa johonkin vähän siistimpään paikkaan ja toinen on lähdössä liikkeelle vanhimmissa rönttävaatteissaan, niin siinä kohtaa on kyllä sitten jo hyvä todeta, että oisko sulla mitään muita vaihtoehtoja. Mutta senkin voi sanoa ihan nätisti!

Mä olen nyt tässä parin viikon aikana nimittäin töissä miettiny, että on ihan oikeesti hirveen kiva olla töissä, kun ei tarvii kuulla kenenkään suusta mitään suoraa kommenttia. Tai suoraa mielipidettä. Nimenomaan tommosia yllämainittuja. Että jos on ollu kiire aamu ja jokainen hius ei tosiaan ole tiukasti kurissa, niin siellä saattoi yks Tyranni läväyttää kummastelun, että onpas sun tukkas tänään ruma. Tai jos oli aamulla vetäny niskaansa hupparin ja kollarit, niin saatto kyllä tulla palautetta vaatteiden tyylikkyydestä. 

Kaiken huippuna tässä siis se, että Tyranni itse ei kyllä kamalan kummonen pukeutuja ole, saatikka että oma tukkansa näyttäisi joka aamu siltä, että hovikampaaja on asetellut joka suortuvan paikalleen. Mutta kun hän nyt sattuu olemaan tämmöinen luonne, että sanelee asiat ihan suoraan. No sit ei varmaan tarvii ihmetellä, miksi kovin moni ei susta pidä? Samoten joskus tyrmistytti kommentit tuo ei ole ollut muotia enää pitkään aikaan. No mitä vitun väliä? Mä olen tietääkseni mennyt tohon taloon tekemään töitä, enkä pukeutumaan viimeisen muodin mukaisesti ja esittelemään rytkyjäni kaikille. Jos vaate on kiva ja mukava, niin ei sen muotia tarvii ollakaan.

Tässäkin kohtaa huvittavinta on se, että Tyrannin omatkaan vaatteet mistään Pariisin muotiviikoilta olleet ja henkilön motto taisi olla tänne on tultu tekemään töitä! Jos siis joskus erehty tauolle ennen iltapäiväkerhoon rynnistämistä, kun oli eka vääntäny koulun puolella kevyet seittemän tuntia jonkun avustajana, ehkä jopa ilman taukoa.

Että niin. En mä jaksa oikein edes enää valittaa, että mua ei huvittais mennä töihin. Mä en ole ihan oikeasti koskaan ennen tajunnu, että töissä voi olla näinkin kivaa! Kun ei oo paremmasta tienny, niin tuohonkin on vaan tyytyny. Eikähän se joka päivä tommosta ollu, mutta ihan riitti muutama kerta viikossakin. Mut ei oo näkyny sunnuntaimasistakaan. Mä niin haluisin mennä hakee ikeasta semmosen hyllyn, mitä en eilen olis saanu yksin kannettua autoon, mutta taitaa olla ihan turhaa haaveilua saaha toi Isäntä ylös sohvalta, pukemaan päällensä ja lähtemään mun mukaani. Hoh hoi.

Niin juu, ja palatekseni siihen kyselyyn, mikä mul tääl oli. Teitä vissiin kiinnostais lukee, että kuka mie oon ja mistä mie tuun... Se postaus on tekeytymässä. Kyllä mie sen jossain vaiheessa julkasen.

TROUBLED!

Useaan otteeseen oon viime aikoina kelaillu, että hitto mie olisin pulassa, jos olisin sinkku ja kävisin läpi jotain kumppanin metsästystä. Mä havahduin vissiin viime syksynä ekaa kertaa siihen ajatukseen, että mulla ei ihan aikuisten oikeasti ole hajuakaan enää siitä, minkälaista se semmonen seurustelun alkuvaihe oikein on. Tai se, että millä tapaa sen toisen ihmisen mielenkiinto ihan aikuisten oikeasti herätetään ja saadaan se kiinnostumaan myös minusta. Kyllä minä sen tiedän, että kun baarissa keikuttaa pyllyä, niin sillä jo jotain lohkeaa, mutta jos ajatellaan noin niinkun pysyvämmällä kannalla. 

Mä olen jo niin tottunut siihen, että voin kotona röllöttää niissä maailman hirveimmissä ja epäseksikkäimmissä vaatteissa, mitä maa päällään kantaa. Samalla ne luetaan myös maailman mukavimmiksi vaatteiksi! Mun ei tarvii sheivata kinttuja kolmesti viikossa ilman, että ukko saa sätkyn kun näkee mun jetin jalkoja muistuttavat kinttuni. Mä pieren, röyhin ja sikailen kotona minkä ehdin, makaan sohvalla maha röllöttäen ja kaivan nenääni. 

Herrajumala mä olisin pulassa, jos pitäis oikeasti osata olla siististi ja ihmisiksi. Ei sillä, että mulla nyt olis tarvetta alkaa hätäillä uuden parisuhteen perään, en mä tästä suhteesta ole mihinkään lähdössä, kunhan nyt vaan mietin. 

Mä olen nimittäin tässä parina päivänä ollut hyvin hyvin hyvin hämilläni töissä. Muutama viikko sitten meille tuli töihin semmonen... Noh, mites sen nyt sopivasti muotoilis. Semmonen MrPerfectAssHotAssNiceAss. Eikä ole kyllä naamataulussakaan valittamista. Eikä missään muussakaan kohtaa. Mä olin leuka lattiassa saman tien ja tuijotin silmät kiiluen sen lähestulkoon täydellisyyttä hipovaa persausta. En siis tosiaankaan oikeesti tehny muuta, kun kihittelin yhen toisen työkaverin kanssa ja ulvoin Markelle ja Sernalle ens töikseni, että voi luoja mikä namu tänne on saatu!

Me on nyt kuluneella viikolla jostain syystä vaan satuttu tekemään aika paljon töitä MrHotin kanssa. Ja siis... Mikä mut ajaa hämilleni. Se on tarjonnu mulle jo kahteen otteeseen kyytiä kotiin. Dääm, toisella kertaa olin ite autolla, toisella kertaa olisin joutunu odottelee ihan liian kauan. Sitten se tapa, millä se juttelee. Mä en tiedä, tekeekö se sitä kaikille, vai vaan mulle. Kattooko se kaikkia muitakin yhtä kauan silmiin, hymyilee yhtä kauan jutellessaan ja tekeekö se muillekin tikusta puheenaihetta. Kun mä en helvetti soikoon ole huomannut niin tapahtuvan muitten kohdalla! Vilkutteleeko se muillekin töihin tullessaan toiselle puolen pihaa, kun mä olen valvomassa? Kyseleekö se muiltakin samalla tavalla, että mitä kuuluu? Mahdollisesti mä vaan olen niitten pakaroiden sokaisema likinäkönen myyrä, etten huomaa sitä muuten, kun omalla kohdallani.

Siis voi armo ja  laukaus, mä olen hukassa. Kun mä en ole tottunut tommoseen! Sehän tuntuu siis ihan helvetin hyvältä, kun joku oikeasti hyvännäköinen ihminen osottaa jollain tapaa posiitivista huomiota mua kohtaan. Mut kun mä en osaa suhtautua siihen. En sitten ollenkaan. Mä en osaa heittää kevyttä läppää ja flirttiä siinä sivussa kesken työpäivän, mä en osaa ottaa vastaan mitään pieniä kohteliaisuuksia, mitä se mul sanoo tai tekee. Mä olen yleensä niin hyvä suustani, enkä jää pienessä kummassa sanattomaksi. Mut auta armias, kun MrHot heittää, että mihin aikaan lähdet töistä kotiin niin mä mykistyn kun särki ja meen ihan vaikeeksi. 

Siis ARGH miten hajottavaa! Mä olen niin pulassa, jos MrHot ilmestyy tonne ensi syksynä. Niin pulassa. Toinen puoli musta kiljuis riemusta, kun taas toinen rääkyis ihan silkasta paniikista ja kehottais juoksemaan karkuun niin äkkiä, kun vaan jaloillani pääsisin.