Useaan otteeseen oon viime aikoina kelaillu, että hitto mie olisin pulassa, jos olisin sinkku ja kävisin läpi jotain kumppanin metsästystä. Mä havahduin vissiin viime syksynä ekaa kertaa siihen ajatukseen, että mulla ei ihan aikuisten oikeasti ole hajuakaan enää siitä, minkälaista se semmonen seurustelun alkuvaihe oikein on. Tai se, että millä tapaa sen toisen ihmisen mielenkiinto ihan aikuisten oikeasti herätetään ja saadaan se kiinnostumaan myös minusta. Kyllä minä sen tiedän, että kun baarissa keikuttaa pyllyä, niin sillä jo jotain lohkeaa, mutta jos ajatellaan noin niinkun pysyvämmällä kannalla.
Mä olen jo niin tottunut siihen, että voin kotona röllöttää niissä maailman hirveimmissä ja epäseksikkäimmissä vaatteissa, mitä maa päällään kantaa. Samalla ne luetaan myös maailman mukavimmiksi vaatteiksi! Mun ei tarvii sheivata kinttuja kolmesti viikossa ilman, että ukko saa sätkyn kun näkee mun jetin jalkoja muistuttavat kinttuni. Mä pieren, röyhin ja sikailen kotona minkä ehdin, makaan sohvalla maha röllöttäen ja kaivan nenääni.
Herrajumala mä olisin pulassa, jos pitäis oikeasti osata olla siististi ja ihmisiksi. Ei sillä, että mulla nyt olis tarvetta alkaa hätäillä uuden parisuhteen perään, en mä tästä suhteesta ole mihinkään lähdössä, kunhan nyt vaan mietin.
Mä olen nimittäin tässä parina päivänä ollut hyvin hyvin hyvin hämilläni töissä. Muutama viikko sitten meille tuli töihin semmonen... Noh, mites sen nyt sopivasti muotoilis. Semmonen MrPerfectAssHotAssNiceAss. Eikä ole kyllä naamataulussakaan valittamista. Eikä missään muussakaan kohtaa. Mä olin leuka lattiassa saman tien ja tuijotin silmät kiiluen sen lähestulkoon täydellisyyttä hipovaa persausta. En siis tosiaankaan oikeesti tehny muuta, kun kihittelin yhen toisen työkaverin kanssa ja ulvoin Markelle ja Sernalle ens töikseni, että voi luoja mikä namu tänne on saatu!
Me on nyt kuluneella viikolla jostain syystä vaan satuttu tekemään aika paljon töitä MrHotin kanssa. Ja siis... Mikä mut ajaa hämilleni. Se on tarjonnu mulle jo kahteen otteeseen kyytiä kotiin. Dääm, toisella kertaa olin ite autolla, toisella kertaa olisin joutunu odottelee ihan liian kauan. Sitten se tapa, millä se juttelee. Mä en tiedä, tekeekö se sitä kaikille, vai vaan mulle. Kattooko se kaikkia muitakin yhtä kauan silmiin, hymyilee yhtä kauan jutellessaan ja tekeekö se muillekin tikusta puheenaihetta. Kun mä en helvetti soikoon ole huomannut niin tapahtuvan muitten kohdalla! Vilkutteleeko se muillekin töihin tullessaan toiselle puolen pihaa, kun mä olen valvomassa? Kyseleekö se muiltakin samalla tavalla, että mitä kuuluu? Mahdollisesti mä vaan olen niitten pakaroiden sokaisema likinäkönen myyrä, etten huomaa sitä muuten, kun omalla kohdallani.
Siis voi armo ja laukaus, mä olen hukassa. Kun mä en ole tottunut tommoseen! Sehän tuntuu siis ihan helvetin hyvältä, kun joku oikeasti hyvännäköinen ihminen osottaa jollain tapaa posiitivista huomiota mua kohtaan. Mut kun mä en osaa suhtautua siihen. En sitten ollenkaan. Mä en osaa heittää kevyttä läppää ja flirttiä siinä sivussa kesken työpäivän, mä en osaa ottaa vastaan mitään pieniä kohteliaisuuksia, mitä se mul sanoo tai tekee. Mä olen yleensä niin hyvä suustani, enkä jää pienessä kummassa sanattomaksi. Mut auta armias, kun MrHot heittää, että mihin aikaan lähdet töistä kotiin niin mä mykistyn kun särki ja meen ihan vaikeeksi.
Siis ARGH miten hajottavaa! Mä olen niin pulassa, jos MrHot ilmestyy tonne ensi syksynä. Niin pulassa. Toinen puoli musta kiljuis riemusta, kun taas toinen rääkyis ihan silkasta paniikista ja kehottais juoksemaan karkuun niin äkkiä, kun vaan jaloillani pääsisin.
1 kommentti:
Ekan kesän puolvälissä kun olin tuol kys. paikassa mis nyttekin oon töissä, sinne otettiin parit sijaiset. Ja toinen oli just semmonen oikee Mies. Semmonen maailman hauskin ja komein ja raamikkain mitä ei ees uskois että tää maa vois päällään kantaa muualla ku elokuvissa. Kyl siin oli kiva katella kun jokasen keski-ikäsen eukon leuka laahas lattioita ja kahvipöydässä kujerrettiin ku mitkäki kiimaset pulut. Ite tuijottelin hämmentyneenä nurkassa ja häkellyin aina kun se minutkin huomioi vaikka lähes kaikenlaista sosiaalista kontaktia niihin aikoihin välttelinkin. Tai siis no välttelenpä edelleenkin kun töissä olemisesta on kyse, ei pala käpy niin nopeesti jos saa olla rauhassa. Viime kesän olin aika suruissani kun sitä ei oikeen näkyny, oli muit töitä ja viikon ehin tuollaki nyt tätä kevättä harmitella et misä se on miksei se tuu! Mut niin se sit vaa tuli ja auta armias ku työilmapiiri taas parani kerta heitolla. Yks tommoin ukko pistää kyl pahimmanki kanalauman paremmalle tuulelle pelkäl läsnäolollaa ku saa vähä silmänruokaa.
Mut et kattel rauhas, ei se mikää rikos oo ja nautiskel siit et kiva peppu on tullu maisemii. Ehkä se alkuihastuksen jälkee on helpompi sen kanssa jutella ja ystävystyy.
Lähetä kommentti