Talavi tulloo!

Hyvää synttäriä Markelle! 

No siinähän kävi just niin, kun mitä minä veikkasin. Nimittäin otin ja unohin ne Marken synttärit. Oon minä aika vitun kohtelias, aamulla tekstailen ja voivottelen vaikka mitä asiaa, vaan en hitto soikoon niitä synttäreitä muista. Sitte, kun avaan facebookin ja huomaan, että armas aviomieheni oli onnittellut, niin mun päässä alko kellot soimaan. Voi tauti, että muuten hävetti! Huomenna voin sit kruunata tän kaiken taivastelemalla tovin ja kysymällä sitten, että niin paljonkos sie nyt täytitkään?

Miun yskä on vähän pahentunu. Nyt oon siinä vaiheessa, että rykäseminen tekee vähän kipeetä ja kuulostan merileijonalta yskiessäni. Todella eroottista, eikö vain? 

Mut oon silti menossa huomenna bailaamaan! Laukku on pakattu, ainakin vaatteita pitäs olla ihan omiksi tarpeiksi viikonlopun ajaksi. Aamulla pitää sit muistaa meikit ja muut vastaavat tykötarpeet. 

Niin ja täällä sataa lunta! Joko pitäs lähtee hiihtämään?

Hiljaisuus humisee korvissa

Olohuoneen kello raksuttaa niin kovaa, että on pakko laittaa radio päälle tai tuun muuten hulluksi. Se kello on äitin isältä saatu perintökello ja kun suku on muutenkin vähän sukkelansorttista, niin kellokin on samanlainen. Edistaa jatkuvasti, nytkin se on yli puoli tuntia edellä.

Radiossa on joku paikalliskanava, kohdistettu ehkä vähän iäkkäämmille kuuntelijoille, kuin minä. Mun tekis mieli lätkästä sekin kiinni, mutta toi hirveä TIK TAK TIK TAK saa mut muuten hulluksi. 

Lisäksi täällä on niin hiljaista. Mä tulisin varmaan ihan oikeasti hulluksi, jos asuisin täällä. Äsken tein lumitöitä ulkona, ja ainut ääni mitä mä kuulin, oli mun oma yksinpuhelu, mitä mä kävin itseni kanssa tossa pihalla. Että miksikö, no vittu siksi kun mun pää hajoaa siihen hiljaisuuteen! Etenkin talvella se on täällä keskellä ei mitään ihan kamalaa. Kun seisoo pihalla yksinään ja vaikka kuin kuuntelee, niin ei kuulu edes koiran haukkumista mistään suunnasta kylää. 

Kun muumeissa Muumipeikko heräsi kesken talven talviuniltaan ja lähti ulos, niin se hämmästeli sitä, kun joka paikassa on niin hiljaista. Mä pystyin niin samaistumaan Muumipeikkoon siinä! Tänä aamuna kun ensin olin yksinäni hoidellu aamutoimet tässä sisällä ja lähdin aamuröökille, niin oli pakko houkutella kissa mukaansa sinne ja jutella sille samalla. Mun pää hajoaa siitä äänettömyydestä. Että olenko säälittävä vai säälittävä, kun meen kissan kanssa tupakalle.

Nyt mä odottelen, että tulis päivän kohokohta ja posti saapuis. Sen jälkeen mä vedän rytkyt niskaan ja taivallan ton tuulen ja tuiskun läpi naapuriin pakoon tätä hiljaisuutta, Sil ja Neppula ainakin pitää jotain ääntä mun kanssani. 

Mietin muuten äsken, että minkähän takia mä täällä vaivaudun edes laittamaan tukkaa tai sutimaan maalia naamaani, eihän mua kuitenkaan kukaan näe. Tai no siis oma porukka tässä, mutta ne nyt näkee mut täysin räjähtäneenä usein muutenkin, niin miksi ihmeessä vaivautua? Tekis varmaan mun pattinaamalle taas ihan hyvää olla vähän aikaa kokonaan ilman meikkiä. Vaan kun en minä halua. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sattuisi tulemaan äkkilähtö maitokauppaan tai johonkin, niin näytänpähän ainakin ihmiseltä.

Turussa mä voin ihan hyvin marssia meidän Prismaan pipo päässä ja ilman meikkiä, jalassa pierukollarit ja lenkkarit. Täällä mä en vois kuvitellakaan tekeväni niin. Turussa mua ei kukaan tunne, niin ihan sama, että millä oikeasti näytän. Täällä piirit on niin pienet, että aina tulee joku tuttu vastaan. Mä suorastaan kauhistun ajatuksesta, että joku tuttava näkis mut ihan seinästärevästynä ja pääsisi sitten juoruilemaan pitkin kyliä, että kylläpäs se Aino on muuttunu ryytyneen näköseksi.

Ainakin mä voin yrittää antaa semmosen kuvan, että oon yhtä nuori ja nätti, kuin täältä maailmalle lähtiessänikin.

Tunnen asuvani ryssän helvetissä

Aamulla tuli kiire lähtö ja siinä tohinassa mä unohdin mun kintaat kotiin. Isäntä tarjos kyllä autossa mulle omia hanskojaan, mutta ne oli mulle niin hiton isot, että päätin pärjätä töihin asti ilman. Nappasin sitte töissä löytötavaralootasta jotkut kintaat itelleni lainaksi. Sormet kyllä sinersi komeasti siinä vaiheessa, kun olin porhaltanu bussipysäkiltä töihin.

Musta on tullu ihan hirveen kylmänen viime aikoina! Ennen mä saatoin hummailla talvellaki t-paidalla, ennen oli hiki, kun että paleli. Nykysin mulla saa töissä olla vähintään huppari päällä, ettei mua palele. Ilman pitkiä kalsareita en asunnosta poistu näillä pakkasilla, vaikka ei tuolla ulkona nytkään ole, kuin kymmenisen astetta. Lisäksi siellä toki on erittäin seksuaalisesti virittävä meriviima, mikä yltää aina luihin ja ytimiin asti, vaikka olis miten paljon survonu vaatetta päällensä. Lisäksi mä nykyään survon ihan suosiolla farkkujen päälle toppahousutkin, muuten tulee kylmä.

Tällä viikolla heräsin kahtena yönä, kun hampaat melkein löi loukkua kylmästä. Sen jälkeen oon jo illalla menny suosiolla nukkuu pyjama päällä, ettei tarvi yöllä herätä palelemaan. Normaalisti mä herään yöllä siihen, että oon hikoillu tyynyni märäksi. Tänäaamuna suihkun jälkeen vedin fleecehousut ja villatakin päälleni. Fleecet tuntu ihan liian miellyttäviltä, houkutteli kovasti ajatus vetää niiden päälle toppahousut ja lähteä siltään töihin. Mä vaan luulen, että nää pinkit mulkosilmäisillä norsuilla koristetut housut ois vähän turhan eeppiset työvaatteet.

Hitto soikoon, sekin taitaa olla joku vanhuuden ensioire, kun ei enää jaksa murehtia siitä, että näyttääkö idiootilta. Pääasia, että ei tarvii palella! Ei tulis enää kuulonkaan, että lähtisin ulos ilman pipoa, mitä tein melkein koko viime talven. Hilluin vaan huppu päässä, ettei tukka menny ihan petolinnun perseeksi sen pipon takia. Nykysin sitten tuskailen enemmän tukkani kanssa ja sudin sitä vähän väliä johonkin suuntaan, mutta piposta en luovu.

Kotona mä tosiaan hummailen jatkuvasti näissä fleecehousuissa ja hupparissa. Jalassa on vähintään villasukat, mutta mieluummin punaiset aamutossut, jotka sain joululahjaksi töistä yhdeltä muruselta. Mä menen melkein paniikkiin ajatuksesta, että tuolla ulkona vois olla vielä enemmänkin pakkasta, vaikka semmoset keposet 25 astetta. Tuun niin kuolemaan sitten. Sitä varten mulla on töissä valmiina toinen takki, minkä saa survoa villakangastakin alle, että en kilahda umpijäähän ulkona. Okei, mä teen niin jo siinä vaiheessa, kun pakkasmittari laskee 15 pakkasasteen kohdalle.

Saatan alkaa vakavissani harkita myös lämpökerraston hankkimista. Se ei tuo vanhuus tuu tosiaankaan yksin, kun ei enää kroppa kestä tuota ulkona jylläävää pakkasta. Jumalauta, tulis jo kevät ja lämmin! Pääsisin sitte valittaa, kun hikoilen jatkuvasti, kuin Pate Mustajärvi keikalla.

Ps. Arvatkaa kuka lähtee lauantaina viihteelle?! Arvatkaa, kuka ei malta odottaa?! Arvatkaa, kuka aikoo olla aika hyvässä huppelissa ja pitää ihan hirrrrmuisen hauskaa ihan superihanien ihmisten kanssa?!