Vitun täysikuu, vitun ahdistus

Möllötinpä sitten koko viime yön hereillä kilpaa kuun kanssa. Ei jumalauta, ei tuu helvettiäkään tästä. Menin puoliltaöin sänkyyn, nousin vajaan tunnin päästä pois. Katsoin pari jaksoa Paljastavia valheita. Menin sänkyyn. Pyörin petivaatteet hikiseksi, kuuntelin Isännän kuorsaamista ja koitin kaivautua sen kainaloon. Siinä samalla koitin ikäänkuin vahingossa tönäistä sen hereille, että olisin voinut ruikuttaa sitä silittämään minut uneen. Kelloa katoin kakskytä vaille neljä. Sen jälkeen kulki postimies rapussa, ulkona kolisi lumiaura ja kuulin aamun ekat bussit. Puoli kuuden aikaan vilkasin kelloa ja tasalta se jo soi. Hoipertelin suihkuun ja teki mieli itkeä.

Ihan hirveä olo. Sydän hakkaa varmaan kolmatta sataa ja viskaa väliin muutaman rytmihäiriön, kädet tärrää, silmiä särkee ja olo on ihan sekava. Oksettaa, huimaa ja ahdistaa. Takaraivossa jyskyttää alkava migreeni, aloitin kyllä aamun särkylääkkeellä. Jos minä yhden päivän selviäisin. Tänään olisi paras tulla uni jo iltapäivällä, että saan nukuttua kaikki velat pois. Huominen tulee muuten olemaan vielä isompaa tuskaa.

Kyllä minä sinuna menisin lääkäriin, jos toi nukkuminen ei onnistu.

Isäntä oli varmaan ihan oikeassa. Mutta kun minä en ole se. En minä tiedä, että mihin minä soittaisin tai mitä minä tekisin. En minä vaan uskalla.

Mikä minusta tulee isona?

Aino. sanoo:

Oliskohan se ihan pälli idea, että lähtis opiskelee ens syksynä. *whistle*

Marke sanoo:

Kuule ei, jos vaan löydät jotain. 

Niin. Jos vaan löytäisin jotain. Nyt on taas semmoinen hetki, että on pakko katsoa tosiasioita silmiin ja alkaa pitää myös niitä takaportteja auki, kun ensi syksystä ei todellakaan ole mitään tietoa. Kotiin minä en voi työttömäksi jäädä, siinä ei käy muuta, kuin huonosti. Rahaa ei kovin  kummia tule mistään, mikä johtaa sitten siihen, että tässä taloudessa kiukkutelee sen jälkeen kaksi ihmistä. Minä kiukkuan, kun ei ole rahaa, Isäntä kiukkuaa, kun ei jaksa kuunnella minun kiukkuamistani. Että mene töihin ja tienaa sitä rahaa. Että ei kiitos. Minä tulen muutenkin lyhyen ajan sisällä hulluksi, jos minulla ei ole elämässä mitään säännöllisyyttä ja rutiineja. Meikäläisen kohdalla pitkä työttömyys hyvin äkkiä tarkoittaisi sitä. Minussa kun ei ole sitten yhtään semmoisen hyvän vaimon vikaa, joka tykkäisi ruuanlaitosta ja kodinhoidosta, että aika paksua purtavaa sekin olisi. Makaisin sohvalla ja tuijottaisin telkkaa, kun kaikki kaveritkin olisi töissä tai koulussa.

Noh, tutkailin tuossa ammattikorkeakoulun koulutustarjontaa, enkä tainnut tulla hullua hurskaammaksi. Olisihan siellä montakin sellaista alaa, mikä ehkä mahdollisesti kiinnostaisi. Mutta vain ehkä. Lisäksi sekin raaka fakta on myönnettävä, että minun papereillani ei mihin tahansa laitokseen päästäkään sisälle. Lukiossa tuli laiskoteltua niin paljon, että nyt minä saan maksaa siitä hyvästä. Siitä paperista kun siirtyi muutamat numerot myös ammattikoulun päästötodistukseen, vaikka ammatillisista opinnoista hyvät numerot sainkin. 

Teinpä sitten vähän ammatinvalintatestiäkin. Ne kysymykset oli vähän hassuja... Haluaisitko harrastaa piirtämistä tai maalaamista? Haluaisitko soittaa jotain instrumenttia? No hitto, kyllä kyllä ja kyllä! Sitä harrastamista vaan rajoittaa se, että piirtää minä osaan vaan jotain tikku-ukon tynkiä. Tai lapsille dinosauruksen malleja tai kärpässieniä töissä. Että nämä hieman rajoittuneet kuvataiteelliset lahjat vähän rajoittaa nuitten kahden ensimmäisen asian harrastamista. Joo, tykkäisin minä jotain instrumenttiakin soitella. Mutta kun siitäkin on jäänyt ihan alkeita myöten kaikki opettelematta, että hyljätty on sekin idea. 

Ammatinvalintatestin tuloksena mulle sopivia ammatteja olisi mm. Kulttuurisihteeri, kuvaamataidon opettaja,  maskeeraaja, musiikin opettaja, muusikko tai näyttelijä. Että joo. Enpä ihan tuon varaan laskisi. Opettajaa minusta tuskin tulee, vaikka muutaman kerran on OKL:n tullu haettua. Nyt varsinkin, kun sitä luokanopettajan hommaa on vierestä useamman vuoden katsellut, niin ei kiitos. Kulttuurisihteerin kohdalla en sano yhtikäs mitään muuta, kuin sen, että minä ja tuo ammattinimike ei taideta ihan mahtua samaan lauseeseen. 

Muusikko tai näyttelijä, joopasen joo. Tässä varmaan pitää olla myös vähän realisti. Nimittäin, minkähänlainen työllistyminen mahtaa noilla aloilla olla. Ehkä pitäisi olla vähän enemmän lahjaa suuntaan jos toiseenkin, mieli vaikka muusikoksi valmistua. Ei mahda riittää, että osaan soittaa pianolla Ukko Nooa ja Jänis istui maassa. Ehkäpä jopa Pienet sammakot muistuisi mieleen pienellä harjoittelulla. Noh, näyttelijää minusta ei kyllä tule. En vaan yksinkertaisesti osaa. 

Ehkä taitaa tämän suutarin nyt ainakin tällä hetkellä olla syytä pysyä lestissään. Tälleen yötä vasten onkin muuten ihan hillittömän järkevää alkaa tutkia mitään tällaisia elämää mullistavia juttuja. Varsinkin, kun aamulla pitää mennä töihin melkein kolmen viikon loman jälkeen. Ajatus ei houkuttele sitten p*skan vertaa, mutta jostain se vaan on elantonsa revittävä. Kaippa tämä tuskastumisen ja ahdistumisen tunne menee ohi, kunhan vaan pääsee tuohon arjensyrjään kiinni. Pitänee aamulla jaksaa Isännällekin vielä tuskailla tästä Mitäs jos Rouvasi alkaisi uudestaan opiskelijaksi -ideasta. 

Mutta nyt minä menen kaivautumaan sen kainaloon, olenpahan ainakin omassa sängyssä, vaikka ei uni meinaisi millään tullakaan.

Hängouveri

Voi pyhä parahdus, mun teki pahaa, kun ajeltiin pirssin kyydissä kaupungista kotiin yöllä. Tai siis aamuahan se jo oli, kun neljään asti piti ravintelissa hillua. Sen jälkeen haettiin kebua ja rymyttiin taksiin. Matkalla rupateltiin saman lippuntangon mittaisen miehen kanssa, joka tanssitti mua Fat Ladyssa. Tai minä tanssitin sitä, ihan miten vain. Pitkä se kuitenkin oli, kun piti oikein niskat kenollaan kattoa, että minkäs näkönen kaveri siinä vieressä oikein haastelee. 

Baaritiskillä tuli joku poju tekemään tuttavuutta, puristamalla samantien takapuolesta kun viereen pääsi seisomaan. Kundilla oli ikääkin kuulemma "jo kakskyt!" ja partaki meinasi vähän kasvaa. Joo, en innostunu, enkä lämmenny, en todellakaan. 

Mun pitäs uskaltautua kattomaan tilille ja huomenna pitäs hilata ittensä Turkuun. Maanantaina pitää mennä töihin, mä en ihan oikeasti halua! Tänään tuli kyllä itku, kun Sil lähetti kuvan Neelasta. Tää krapula ja ikävä on ihan vitun huono yhdistelmä! Tai siis, krapulassa tulee aina ikävä. Aamulla en oikein tienny, että oliko enempi ikävä Isäntää vai lapsuuden kotiin. Karmiva olo oli kuitenkin, kunnon manaajayrjöt piti lennättää pariin otteeseen, mutta kyllä tämä nyt tästä. Tupakkaakin tekee jo mieli, sen on sen merkki, että alkaa darra olemaan voiton puolella. 

Kuka tahtoo tulla pakkaamaan mun kamat? Mä oon tässä muutaman päivän aikana pamauttanu nuo törkyni niin tyylikkäästi pitkin Marken kartanoa, että varmaan unohtuu ainakin kolmasosa tänne. Mua ahdistaa nyt loman loppuminen ja töihin meno ihan hirveästi. Mä olen aina vihannut tätä loppiaisen aikaa ja koulujen alkua, ihan aina. Mä en voi sietää sitä aikaa, kun alkaa härkäviikot ja kaikki perkeleen alkaneen vuoden hyvät päätökset pitäis laittaa voimaan. Ei oo mun juttu sitten ei yhtään.

Mä olen nyt alkanut ihan vakavissani miettimään, että jos mulle ei vakkariduunia tuolta lohkene, niin mitä mä haluaisin elämässäni tehdä. Yhtä vakavissani olen tullut siihen tulokseen, että eipä satu olemaan asiasta harmainta haisuakaan. Kuka päättäis mun puolestani?

Meil on kotibileet

Mä tulin keskiviikkona kotipuolesta Mänsesteriin Marken luokse viettämään lomanlopettajaisia. Me kekstittiin jo ennen joulua, että mä tuun loppiaiseksi tänne ja sitten mennään juosten baanalle. 

Eilen käytiin moikkaamassa mun lapsuudenystävää ja meinattiin eksyäkin sieltä poistullessa. No, loppu hyvin, kaikki hyvin, selvittiin keskustaan ja päästiin hakee mulle tissiliivejä ja jotain bilevaatetta. Molemmat onneksi löyty, ois muuten tullu iso ketutus ja vatutus. 

Mä heräsin vajaa tunti sitten, Marke nukkuu vieläkin. Viime yönä mä heräsin, kun kuulin Marken puhuvan mulle. Kysyin sitten kovaan ääneen, että "ai mitä?" ja säpsäytin Marken hereille. Se oli vissiinkin puhunut unissaan. Tällä kertaa mä vaan taisin olla hereillä, kun vastasin sille. Joskus on meinaan unissaan höpisty kumpikin toisillemme. Ei selkeästi riitä se, että hereillä jutellaan...

Mä ehdin pelkäämään kotopuolesta lähtiessä, että se lähteminen olisi ollut ihan hirveen hankalaa. Mä pääsin yllättävän helpolla. En sitten tiijä, että minkälaiset ikäväitkut on vielä edessä. Varsinkin, jos juon vähän poruviinaa niin vollotan hyvinkin äkkiä. No, Marke on onneksi luvannut, että saan ulista sen olkapäätä vasten.

Mutta nyt minä menen tupakalle ja soitallan äitille, sen jälkeen menen hyppimään sänkyyn ja herätän Marken.

2012

Mun vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Seistiin BigBron kanssa niitten pihalla, Sil syötti Neelaa joka heräsi nälkäraivariin viisi minuuttia ennen puoltayötä. Ensin revittiin hiki päässä BigBron Land Cruiserin takaovea auki. 

Oletko sä vittu varma, että tää on jäässä, ettei vaan olis lukossa?

No vittuvarma en ainakaan ole.

*BigBro hinkkaa auton lasista jäätä pois*

No katohan perkele, onneks ei saatu auki. Lukossa tää on.

Viskattiin sitten kuitenkin raketit auton etupenkille jemmaan ja napattiin ekat mukaan. Minä avasin minikuoharin ja BigBro ampu ekat pommit taivaalle. Aika pommeja olivatkin, ei ollu meinaan kummanen tusahdus, mutta ääni oli kyllä sitä luokkaa, että kuului varmaan puolelle maalimaa.

BigBro lykkäs sitte muutaman raketin lähtemään, seistiin hiljaa vierekkäin, poltettiin tupakkia ja otettiin kuoharista hölät. Juurikin sillä vuoden vaihtumisen hetkellä.

Hyvää uutta vuotta vaan täti-ihmiselle.

Samoin. Isä-ihmiselle.

Kyllä muuten tuntu kymmenisen pakkasastetta kylmältä eilen! Meinas nakit jäätyä skumppapulloon kiinni. Sil sai Neelan onneksi nukkumaan, niin ehti sekin sitten kattelemaan viimeset raketit meidän kanssa. Sen jälkeen painuttiin sisälle, kateltiin hetki telkkaa, mussutettiin loput nakit ja painuttiin nukkumaan.

Oli muuten erikoisen mukavaa herätä alkaneeseen vuoteen ilman hirveetä kanjonia! Sen aika on sitten ensi lauantaina, kun Marken kanssa rynnitään loppiaisen kunniaksi örveltämään oikein kunnolla.