Möllötinpä sitten koko viime yön hereillä kilpaa kuun kanssa. Ei jumalauta, ei tuu helvettiäkään tästä. Menin puoliltaöin sänkyyn, nousin vajaan tunnin päästä pois. Katsoin pari jaksoa Paljastavia valheita. Menin sänkyyn. Pyörin petivaatteet hikiseksi, kuuntelin Isännän kuorsaamista ja koitin kaivautua sen kainaloon. Siinä samalla koitin ikäänkuin vahingossa tönäistä sen hereille, että olisin voinut ruikuttaa sitä silittämään minut uneen. Kelloa katoin kakskytä vaille neljä. Sen jälkeen kulki postimies rapussa, ulkona kolisi lumiaura ja kuulin aamun ekat bussit. Puoli kuuden aikaan vilkasin kelloa ja tasalta se jo soi. Hoipertelin suihkuun ja teki mieli itkeä.
Ihan hirveä olo. Sydän hakkaa varmaan kolmatta sataa ja viskaa väliin muutaman rytmihäiriön, kädet tärrää, silmiä särkee ja olo on ihan sekava. Oksettaa, huimaa ja ahdistaa. Takaraivossa jyskyttää alkava migreeni, aloitin kyllä aamun särkylääkkeellä. Jos minä yhden päivän selviäisin. Tänään olisi paras tulla uni jo iltapäivällä, että saan nukuttua kaikki velat pois. Huominen tulee muuten olemaan vielä isompaa tuskaa.
Kyllä minä sinuna menisin lääkäriin, jos toi nukkuminen ei onnistu.
Isäntä oli varmaan ihan oikeassa. Mutta kun minä en ole se. En minä tiedä, että mihin minä soittaisin tai mitä minä tekisin. En minä vaan uskalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti