Mistä tunnen mä ystävän

Meillä oli Marken kanssa auttamattoman tylsää ja hajoiltiin kimpassa mesessä. Siinä sitten ruikuteltiin aiheesta jos toisestakin ja sit repästiin, että blogataan jotain yhteistä. Mitään kuningasajatuksia ei kyllä syntyny, vaikka asiaa kauan ja hartaasti mietittiin. No, tähän myö sitten yhteisymmärryksessä päädyttiin. Kun myö niin paljon toisistamme tykättään.Tuolta Marken blogista näkee siis, että mitä se sanoo musta, jos jotakuta kiinnostaa.

Etunimi: 

Marke!

Siviilisääty: 

Sinkku se on. Ja kuulemma semmoseksi aikoo aika pitkäksi aikaa jäädäkin. Ellei Brian Kinney ilmottaudu puolisoehdokkaaksi. 

YLEISTÄ

Onko hänellä lemmikkejä? 

  On sillä kaks kisumisua, mitkä asuu Marken vanhempien kanssa. Niin ja sit sillä on mut ja Serna ja Eepu.

Milloin tutustuitte? 

Netissä tutustuttiin kesäkuussa 2010 ja heinäkuussa samaisena vuonna nähtiin ekan kerran IRL. Mutta musta kyllä tuntuu siltä, niinku ois tunnettu aina.

Hänen musiikkimakunsa? 

Tokio Hotel on paras! Sit se kuuntelee semmosta outoo discojytähumppaa, mitä mä en ihan joka kerta ymmärrä. Ja Bushidosta se tykkää. Niin ja Robinin Frontside Ollie on vieny senkin sydämen!

Harrastukset? 

JAA. Queer as Folk. Ei Markella kyllä mitään erityisempiä harrastuksia ole, joskus se kirjoittelee ja käy lenkillä. Datailee kans paljon, niinku minäki.

Mitä teette yhdessä? 

*Köh köh* Juhlitaan! Nykysin se on niin, että kun mä meen Marken luo, niin rynnitään baariin. Seuraava päivä on pyhitetty rapulalle ja lahoomiselle. Eli puhutaan paskaa, nauretaan ihan hirveesti, katotaan Qafia ja parannetaan maailmaa. Tehdään me nyt toki muutakin, aika pitkälle kaikkee mahollista. Kesällä hiottiin ja maalattiin yhessä huonekaluja ja olin mä auttamassa Markea muuton jälkeen, kun laitettiin sen kämppää kuntoon. Me voidaan myös vaan olla keskenämme tekemättä tai puhumatta mitään. Sitä kyllä harvoin tapahtuu, kun ollaan niin suulaita! Sit päivittäin jutellaan mesessä kaikkee enemmän ja vähemmän sontaa ja ei oo semmosta päivää, että tekstareita ei läheteltäis. Usein myös mennään yhessä röökille, eli puhutaan puhelimessa se aika, kun poltellaan tupakit.

Hänen intohimonsa?  

MINÄ TIETENKIN. Intohimo? Voiks tähänkin vastata, että Qaf? Tai Brian Kinney? Vai pitääkö tähän laittaa, että pollyt ja vodka ja hienot autot ja hyvä musiikki.

Miksi teet tämän gallupin juuri hänestä? 

No kun myö sovittiin! Ja kun se on mun elämäni nainen ja mie tykkään siitä ihan hirveesti ja kun Marke on vaan niin maailman paras ja ihanin. <3

ROMANTTINEN PUOLI

Tunnetko hänen seurustelukumppaninsa? 

No sattuneesta syystä en tunne. Jos sillä joskus semmonen on, niin varmasti tunnen. Työnnyn väkisin kylään esittelemään itselleni. Tai se tapaus pitää tuoda mulle näytille.

Onko hän romantikko? 

Kaikkea muuta!

Onko hän nymfomaani? 

No ei taida olla. Tai sitten Markella on joku salainen puoli, minkä se on mulle jättäny paljastamatta.

Millaiset olisivat hänen unelmatreffinsä? 

Tuota. Varmaan se, että kivan tyypin kanssa ajelemaan hienolla autolla johonkin, ja vaikka kreikkalaiseen ravintolaan syömään sen jälkeen. Nyt on pakko sanoa, että tää oli paha!

ULKONÄKÖ

Onko hän kaunis/komea? 

Mun mielestä Marke on nätti.

....tai ruma kuin apina? 

Apina ainakin! Mut ei mun Marke oo ruma.

Pukeutuuko hän paljastavasti?  

Ei se suostu! No ei vais. On se joskus ravitsemusliikkeeseen 

lähtiessä pannu avokauluksisen paidan.

Käyttääkö hän merkkituotteita? 

Kenkiä ainakin. Marke ja merkkitennarit kuuluu yhteen!

Meikkaako? 

Ei poistu asunnosta ihmisten ilmoille ilman, että on vähintään meikkivoidetta sutinut. Yleensä piirtää kulmatkin. Mutta kyllä se muutenkin meikkaa. 

HENK.KOHT.

Puhuuko hän sinulle salaisuuksiaan?  

Puhuu se. Sitä vartenhan minä olen olemassa. Me puhutaan kyllä ihan kaikeasta mahdollisesta.

Kertooko hän sinulle ongelmista, joita muut eivät pakolla tiedä? 

Kertoo. Voisin väittää, että olen ensimmäinen ihminen, joka näistä ongelmista kuulee, jos sellaisia ilmestyy.

Oletko nähnyt hänen itkevän? 

Olen mä.

Onko hän muuten valittavaa sorttia? 

No siis, Marke on ihan yhtä kova purnaamaan, kun minäkin. Mutta ei se semmonen jatkuva marisija ole. Mutta silleen asiasta se kyllä paahtaa ja sit koko juttu saattaa unohtua.

Arvosteleeko hän muita? 

*haha* Mun kanssa ainakin! Se on valitettavasti yksi meidän yhteinen huvi, että arvostellaan muita.Että joo, eihän sitä itekään täydellisiä olla, mutta huvinsa kullakin.

Pidätkö hänestä edes? 

Jaa että pidänkö? Pidän, ihan hirveän paljon. Mä rakastan Markea ihan hirveästi, enkä suostuis luopumaan siitä mistään hinnasta.

Mainitse joku erityisen hyvä puoli hänessä? 

En mä voi sanoa vaan yhtä. Markella on huippu huumori, se on tosi hyvä kuuntelija, ihan rehellinen ja mahtavaa seuraa. Mä voin luottaa Markeen tilanteessa kuin tilanteessa ja tiedän, että jos mä voin mennä soittamaan sen ovikelloa ihan koska vaan, eikä se käännytä mua pois. Ainoastaan pukkais vaatehuoneeseen piiloon, jos sillä ois makkarissa joku Brian Kinney odottamassa.

Milloin näät hänet seuraavaksi? 

Vajaan kahden viikon päästä, kun mennään Eepun kanssa Markelandiaan.

Mitä teette silloin? 

Perjantaina rynnitään baariin, mennään näyttää Eepulle suuren mualiman bilepaikkoja, samalla juhlitaan ennenaikaisesti mun vanhenemistani ja sen kunniaksi vedetään perseet.

Missä hän on nyt? 

Markelandiassa, istuu varmaan pornosohvalla läppäri sylissä.

Onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä? 

Fyysisesti se on mua ööö neljä vuotta nuorempi. (piti varmistaa tämä Markelta!) Mutta henkisesti sitä ei kyllä edes huomaa, että meillä on näinkin "monta" vuotta ikäeroa.

Tiedätkö hänen sukunimensä? 

No dah, totta kai tiedän. Mutta en julista sitä tässä.

Voitko kertoa hänelle salaisuuksiasi?  

Jos mä en Markelle vois kertoa, niin sitten en vois kenellekään.

Oletko nähnyt hänen vanhempansa? 

Juu olen! Loisin niillä viime kesänä parisen viikkoa, kun säädettiin Marken kanssa kaikkee.

Oletko itkenyt hänen takiaan?  

No en varsinaisesti. Silleen on tainnu tulla poruviinan jälkeen tulla pikku kyyneleet tirautettua, että jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään.

Entä oletko itkenyt niin että hän näkee? 

No voi kyllä olen! Hampurissa vedin oikein kunnon känni-itkut.

Oletko matkustellut hänen kanssaan? 

Joo olen! Kotimaan sisällä pari kertaa ja viime kesänä käytiin Hampurissa, Sernaki oli mukana.

Kuinka kauan olette tunteneet? 

Puoltoista vuotta. Mutta edelleenkin, tuntuu niinku ois aina tunnettu.

Oletko nähnyt hänet humalassa? 

Että olenko? Ei se nykyään pal olekaan muitten seurassa, kuin mun. Varmaan elämänsä kuningaskännit vetäny mun seurassani. Kuten myös minä Marken.

Tietääkö hän sinusta henkilökohtaisia asioita? 

Se tietää musta ihan kaiken. Mutta tykkää musta silti!

Onko hän joskus ostanut sinulle jotain? 

Ainakin sträppärit synttärilahjaksi! Siinä porukassa oli toki muitaki, mut Marke sen hommas. Ja sit tietty aina joskus ruokaa tai tupakkaa tai drinksuja, meillä menee silleen tyylikkäästi, että on melkein yhteiset rahat. Maksa sää nyt nää niin mää maksan sitten noi.

Kuinka hyvin tunnette toisenne? 

Hyvin. Ei kai enää tämän paremmin vois toista ihmistä tuntea.

Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? 

Joka kerta, kun mä meen Marken luo kylään, nukutaan kumpiki sen sängyssä. Tai no, melkein aina, nähtiin missä vaan, niin nukutaan vierekkäin. Hampurissaki me nukuttiin parisängyssä ja Serna lisävuoteessa.

Oletko halannut häntä? 

 Lukemattomia kertoja. Ja halaan taas, kunhan nähdään!

Onko hän ahdistellut sinua? 

Ainahan se mua ahdistelee! Varsinkin, jos oon sotkenu niin se ahdistelee mua siivoomaan jälkeni.

Onko hän käyttänyt fyysistä väkivaltaa sinua kohtaan? 

No ei kai? Ehkä mä oon joskus saattanu jotain läpsyjä saanu, mutta varmaan syystä! *repskops*

Onko hän kenties seonnut? 

Pakko olla, kun mun kanssa hengaa! Seura tekee kaltaisekseen, nääs. ;)

Joskus mua vähän pelottaa

Mietin tuossa, kun kapusin töistä tullessani portaita pitkin kotiovelle, että minun elämässäni on selkästi kaksi sellaista pelkoa, jotka toisinaan meinaa tehdä elämisestä hankalaa. Tai no jos ei nyt ihan sanan varsinaisessa merkityksessä hankalaa, niin ainakin ne vaikuttaa toisinaan aika merkittävästikin meikäläisen elämässä. 

Syy, miksi minä niitä portaita pitkin taapersin painavan kassin ja kipeän kropan (kiitos eilisen urheilusuorituskompuroimiseni) kanssa oli se, että alakerrassa oli hissiin tulossa joku pariskunta. Minä oon kakarasta asti pelänny ahtaita paikkoja. Hissejä oon kammonnu ihan pienestä asti. Ite en ees muista ensimmäistä kertaa, kun oon kieltäytyny hissiin menemästä, mutta mummo varmasti muistaa! Se on nimittäin joutunu kantamaan mut sairaalaan viidenteen kerrokseen, kun mentiin kattomaan äitiä ja LilBrota ekan kerran ja minen ollu suostunu lähtemään hissiin. 

Kun me muutettiin tähän taloon, minä juoksin koko muutonkin portaita pitkin. Onneksi asutaan vaan kolmannessa kerroksessa, ettei mistään jäätävistä rappumääristä ole kyse. Meni varmaan pari kuukautta niin, että kannoin kauppakassitkin kävellen, ennen kuin suostuin menemään hissiin. Nyt siihen taitoon on tullut opeteltua, mutta auta armias, jos samaan hissiin on tulossa vieraita ihmisiä. En suostu menemään. Ahdistaa ajatuskin siitä, että joutuisin seisomaan sen vajaan minuutin samassa pikku kopperossa jonkun naapurin tai muun vieraan ihmisen kanssa. Siksi siis tänäänkin tulin portaita pitkin. 

Tähän samaan minä luen sen, että joskus ruuhkabusseissa meen lähestulkoon paniikkiin. Musta on kamalaa, että mun viereen tulee joku istumaan ja sekin käytävä siinä bussin keskellä on miehitetty. Alan samantien pohtia, että mitäs jos vieruskaveri ei nousekaan ylös, tai käytävällä seisojat ei väistä ja minä en pääse bussista omalla pysäkilläni ulos. Se on ihan kamala tunne. Se alkaa siitä, että tulee semmoinen epämukava olo. Sen jälkeen alka sydän hakkaamaan lujempaa ja hengitys rupeaa kiihtymään, sitten alkaa nousta hiki pintaan. Joitakin kertoja oon tästä syystä jääny pysäkkiä tai paria aiemmin rynniny bussista ulos, kun en oo yksinkertaisesti enää kestäny.

Ahtaanpaikankammo esiintyy mulla myös siten, että mä saan sätkyn, jos mun jalat ei pääse liikkumaan. Isäntä-parka joskus mein yhteiselon alkuaikoina erehty heittämään jalkansa mun jalkojen päälle, kun ruvettiin nukkumaan. Sain siitä ihan jäätävän sätkyn! Samoin meinasin saada vuosi sitten syksyllä, kun nukuttiin Marken ja Sernan kanssa yks yö Raumalla autossa. Pistettiin takapenkki nurin ja nukuttiin Marken kanssa jalat takakontissa, yöllä pidin pikku potkiutumiset kun olin liukunut niin, ettei jalat mahtunu kunnolla liikkumaan. BigBron ja Silin koirat tykkää kans tulla aina polvien päälle nukkumaan, onneksi en oo kummallekaan mitään vammoja aiheuttanu, kun alan potkiutumaan ihan hädissäni keskellä yötä, kun jalkojen päällä on aika pirun monta kiloa nukkuvaa koiraa. 

En suostu menemään kyytiin henkilöauton takapenkille, jos autossa ei ole takaovia. Välttämättömän pakon edessä toki menen, mutta sittenkin mietin koko ajan, että mitä jos kuski kuhauttaa auton katolleen, niin minä oon satimessa ja pahasti.

Toinen mun elämääni vaikuttava pelko on pimeä. Minä pelkään pimeetä ihan hirveesti. Täällä kaupungissa se ei niin paljon vaikuta, kun katuvalot paistaa oikeastaan aina pimeässä. Eikä mua sinänsä pelota, jos vaikka nyt räpsähtäis sähköt poikki, kun oon kuitenkin kotona. 

Mun pimeänpelko on jotain ihan lamauttavaa. Syksyllä kotipuolessa käydessä ihan aikuistenoikeasti kuvittelin, että voin ihan hyvin kävellä muutaman sata metriä BigBron ja Silin luota äitin ja iskän luokse, mutta toisin kävi. Siellä landella on niin säkkipimeää, ettei nää edes omaa kättään. Pääsin vissiin puoleenväliin, kun jäädyin paikalleni ihan täysin. En uskaltanu hievahtaakaan ja kädet vapisten kaivoin puhelimen taskusta ja soitin BigBrolle. Ääni vapisten käskin sen tulla viemään mut, taisin niinkin nätisti pyytää, että nyt vittu tuut tai mä rikon sun autos saatana! Tulihan se onneksi, eikä velimiehen ilmekään värähtänyt kun kiipesin autoon ja tuhahdin, että uskallapas nauraa. 

Tästä syystä pimeäntultua vältän tupakointia kotipuolessa. Tai sitten kökötän rappusten reunalla sen alueen sisällä, mihin ulkovalo kantaa. Siinä on vaan se riskinsä, että siellä pimeydessä vaanivat möröt näkee mut, mutta mä en näe niitä. 

Jos mä ajan autolla vaikkapa Marken luota kotiin ilta-aikaan, mä toivon koko ajan, ettei tulis tilannetta, minkä takia mun pitäis pysähtyä ja nousta autosta. Mä kuolisin kauhusta, jos joku huitois tien poskessa mua pysähtymään. Mun mielikuvissani pahin mahdollinen vaihtoehto ois se, että se huitoja kiskois mut ulos autosta, pöllis mun auton ja jättäis mut yksinäni tienposkeen pimeeseen, keskelle ei mitään.

Mä olen teini-ikäsenä saanu ihan jäätävän itkupaniikkikohtauksen pimeänpelkoni takia. Olin mun exän kanssa kävelemässä yhtenä syysiltana mun senaikasen bestiksen luokse, ja oli pimeetä kun jouluna persesilmässä. Mä puristin exän kättä ihan kauhuissani, kun se keksi heittää, että seisooks tuolla tien reunassa joku. Mä jumituin paikalleni ja siinä kohtaa kuvittelin näkeväni vaikka mitä mörköjä siellä mettänpuskassa. Aloin parkumaan ihan hysteerisenä, että mua pelottaa ja mä en pysty kävelemään ja nyt sieltä tulee joku sekopääraiskarimurhaaja ja tappaa meidät just nyt tähän.

Sekin taisi sitten loppujenlopuksi päättyä niin, että bestis tuli fillarin kanssa kilometrin matkan vastaan helvetinmoisen taskulampun kanssa.

Marken luona mä en suostu nukkumaan, jos makuuhuoneessa olis sälekaihtimiet auki. Kuvittelen koko ajan, että siihen ikkunan taakse ilmestyy joku seisomaan ja tuijottamaan sisään. Päiväsaikaan mä en edes muista mokomaa asiaa. Samoin kotona on parvekkeen oven edessä oltava verho. Marken luona tää on sentäs vähän realistisempi pelko, kun se asuu maantasossa, mutta meidän parveke on kuitenkin kolmannessa kerroksessa. Mutta älkää kertoko sitä mulle, kertokaa se mun pelolleni. 

Mä en siis voi mennä lenkille pimeään, ellei reitti oo hyvin valaistu. Töihin kävellessä bussipysäkiltä en voi käyttää oikopolkua, koska se on aamuisin ihan säkkipimeä reitti, vaan menen suht hyvin valaistua jalkakäytävää pitkin. Vaikka joskus mietin, että kyllä mä nyt tän kerran voin tosta mennä, se yritys voi päättyä siihen, että kyyhötän jossain kuusen alla ja soitan parkuen töihin, että nyt joku hakemaan mua valonheittimen kanssa, tai poltan koko koulun kuhan päivä valkenee ja tulee valoisaa. 

 

Jos rappukäytävästä palais valot, niin ennen hyppäisin parvekkeelta, kuin menisin sinne pimeeseen pöhkimään.

 Ps. Aamupojat laulaa selkeesti mun ajatuksiani... :D

Vanhuus ei tuu yksin

Pentuna sitä saatto hillua luistimet jalassa vaikka päivän järven jäällä, välillä kupsahtaa nurin ja eikun ylös ja matka jatku. Ei tuntunu missään, illalla tuli uni äkkiä ja joskus oli jalat vähän kipeenä.

Mä olin tänään kolmen eri luokan kanssa kaikenkaikkiaan neljä tuntia jäähallissa. Niistä puoltoista tuntia olin luistimilla. Ensinnäkin, sen ajan, mitä en ollu luistelemassa, vaivuin semmoseen syväjäähän, että vapisin horkassa vaikka kuin kauan. Sitten bussilla koululle, mukuloitten vaihto, pikainen vessakäynti ja takas halliin. Luistimet jalkaan ja menoksi.

Mä olen kyllä pentuna ollut liikunnallinen lapsi ja pysynyt luistimilla pystyssä, mutta en tosiaankaan oo ollu mikään kiekkoilijan tai jääprinsessan kaltainen mestari luistimilla. Pystyssä pysyin ja eteenpäin pääsin ja osasin kyllä kaikki perusjutut, mutta siihen ne jäikin. Sitten kun muutin kotoa pois, niin en edes omistanut luistimia moneen vuoteen. 

Viime talvena sitten kävin ostamassa luistimet, kun aloin niitä ihan tosissani töissä tarvita ja hoipuin jäälle ekaa kertaa viiteen vuoteen. Ihan hyvin se sujui, vaikka tunsinkin itseni ylipainoseksi bambiksi siellä koheltaessani. 

Tänään sitte reippaana tyttönä painoin taas mukuloitten seassa kuin parempiki mestari. Luistelu itessään meni ihan hyvin, mitä nyt jaloissa kyllä huomasi, että tein jotain muutakin, kun hengailin tennareissa. Poislähtiessä sitten säädin niin maan perkeleen tyylikkäästi, että muistan varmasti lopun ikääni. Kuten muistaa varmasti myös ne, jotka oli todistamassa tätä upeaa tapahtumaa.

Lähdin kaukalosta pukkariin ja päästyäni ovesta pihalle mun vasen jalka vaan lähti luistamaan ja ennen kuin ehdin ees ajatella, että nyt mennään, tanner tömähti ja meikäläinen rojotti maassa. Voi ristusvittuperkele, että muuten sattu! Jysäytin vasemman pakarani niin kipeesti jäiseen maahan, että näin varmaan tähtiä. Lisäksi mua sattu selkään ja vaikka mihin, tuntu hitto soikoon siltä, että tulee munasarjatkin ulos sen kivun määrästä. 

Kaikkein suurimman kolauksen koko tietenkin mun egoni! Kiireesti tietenkin piti alkaa kampeemaan itteensä ylös, ennen ku kaikki mukulat tulee pois kaukalosta ja näkee mut rähmällään siinä. Paikat tuntu niin ehjiltä, että eikun ylös vaan ja pukkariin. Oli kyllä kävely ihan saatanan kömpelöä, mutta kai mä ihan kunnossa olen. Olisi siinä voinut hassumminkin käydä, eihän mulla tietenkään mitään kypärää ollut päässä! 

Viimestään aamulla on varmaan persuksissa ihan jäätävän kokonen mustelma ja saas nähdä, kuin jumiin vetää selän mokoma tärähdys. Mulla oli suunnitelmissa, että oisin huomenna menny liikuntatunnilla muksujen mukaan jäälle, mutta jotenkin tässä olen tullut siihen tulokseen, että saattaa jäädä menemättä. Istun koko ajan paino sijoitettuna lähinnä oikean kankun päälle, on tuo vasen vähän kosketusarka. 

Onneksi mulla on tätä pehmustetta luitten päällä niin mukavasti, että oli ainakin suht pehmeä lasku. Ja luojalle kiitos en jysähtänyt häntäluu edellä tantereeseen, sit olis tullu itkuhuutoparku. Mä olen kerran lukiossa loikannu rullalaudan päälle ja pasauttanu lanttiaan perseluu edellä ja sen jälkeen kävelin jonkun aikaa siihen tyyliin, niinku oisin paskonu housuuni. Vielä tänäkin päivänä mun häntäluu alkaa huutaa hoosiannaa, jos istun liian kauan liian väärässä asennossa.

Se etu tuossa hallissa riekkumisessa oli, että tuli kyllä jo kotimatkalla bussissa uni. Mulla on vahva epäilys siitä, että kun tänään meen illalla kuumaan suihkun (tällä hetkellä myisin sieluni saunasta) niin unimatti on sen jälkeen täällä nopeemmin, kun mä osaan odottaakaan.

Kulta-aika lapsuuden

1. Missä ja koska synnyit?
- Pohjois-Karjalan keskussairaalassa 5. helmikuuta armon vuonna 1986.

2. Onko sinulla sisaruksia?
- Jep! Vuoden vanhempi BigBro ja vuotta nuorempi LilBro.

3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
- Kotonahan mie. Hirveen paljon toki häiriköin sitten mummon helmoissa, missä sain leikkiä olevani hoidossa, mummo kun oli perhepäivähoitaja.

4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
- Meillä oli lehmiä! (Mitkä hävitettiin vissiin 92) Mutta niitä ei taideta lemmikeiksi laskea. Sitten meillä oli kolme koiraa, Jami, Julle ja Möykky. Lisäksi navetassa asusteli kissa nimeltä Vertti, joka sai sittemmin viisi pentua. Minä ja velipojat saatiin jokainen valita yksi pentu itellemme. Vasta yläasteella tajusin, että mihin se Vertti ja loput pennut sitten oikeasti "hävisivät"... Myöhemmin kissoja on ollu enemmän ja vähemmän. Vissiin vuosina 96-06 meillä oli sekarotunen metästyskoira Hubert.

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin?
- Meillä oli ainaki pojilla istuimet ja mulla oli semmonen istuintyyny, minkä päällä en tykänny istua. Nökötin siis takapenkillä keskellä poikien välissä. Ja voi hyvää päivää sitä tappelun määrää, mitä me harrastettiin autossa! Harvassa oli ne kerrat, kun äiti ja iskä ei uhkaillu jättävänsä jotakuta (tai kaikkia) tienposkeen, jos ei se sotiminen takapenkillä lopu. Auto oli tähän oikein otollinen paikka, kun karkuun ei kukaan mihinkään päässyt.

6. Oliko sinulla mielilelua?
- No ei varmaan varsinaista. Äitin siskot osti mulle vaaleenpunasen pehmopossun, Löh-löhin, kun olin vissiin kolme. Se mulla on vieläkin tallessa.

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
- Minustahan piti tulla vaikka mitä, aina presidentistä lähtien. Suunnittelin mäkihyppääjän ja valokuvamallin (nyt saa kuolla nauruun) uraa, sittemmin haaveilin asianajajan (joo, katoin vähän liikaa Ally McBealia) poliisin tai palomiehen uraa.

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
- No kyllä mie aika apina olin. Työnsin nokkani joka paikkaan ja lusikkani joka soppaan, muistan äitin joskus sanoneen, että tossa touhussa voi tulla joku kerta vielä nenä kipeäksi. Mutta loppuunsa, kyllä minä aika kiltti olin, varmaan kiltein siinä meidän katraassa. Tai vähiten vilkkain, ei meidän pojatkaan mitään hirviöitä olleet! :D

9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
- Meillä ei ollu omia kotiavaimia. Oli yks avain, mikä oli kotona oven vieressä purkissa ja vara-avain sitte liiterissä tai navetassa. Mutta piirit oli isot ja leikkikavereita paljon, vaikka välimatkat tuolla landella onkin aika pitkiä.

10. Nukuitko valot päällä?
- Joskus ihan pikkuriikkisenä, kun vielä asuttiin poikien kanssa samassa huoneessa meillä oli yövalo. Sittemmin opettelin nukkumaan pimeässä, ellen vahingossa nukahtanu lukuvalo päällä. Oon aina ollu aikamoinen yöpöllö.
 

11. Lempilastenohjelmasi

- Alfred J. Kwak, Muumit, Matka maailman ympäri ja Kummikarhut. Ja Prätkähiiret! Olin ihan rakastunu siihen keltaseen hiireen.

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
- Juu! Lilli oli mun mukana ja mulla oli Minni-reppu, mikä oli ostettu mummon ja ukin kanssa. Opettaja oli hirvee sählä ja päätin jo ekana päivänä, että mie se en tuosta ämmästä tykkää.

13. Keräilitkö jotain?
- No vaikka mitä. Pullonkorkkeja, Muumi-kortteja ym ym. Kaikenlaista pientä sälää. Olin oikee hamsteri, äiti meinasi saada hepulin, kun säilöin ja jemmasin kaikkea mahdollista.

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
- Eeeeh... Varmaan kuvaamataito, liikunta ja jossain määrin käsityöt, niissä ainakin olin hyvä. Sitten joku ympäristöoppi oli jees, jos oli kiva aihe. Matikkaa inhosin ja äikkä oli ekaluokalla tylsää, kun muut vasta opetteli lukemaan ja ite olin kuusvuotiaasta lähtien kahlannu läpi niin Pekka Töpöhännät kuin Tiina-kirjatkin.

15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?
- No en ainakaan ala-asteella kumpaakaan. Minä olin semmonen kaikkien kaveri ja kuullutin tasavertaisuuden ja kaikkien kanssa leikkimisen perään. Joskus yks luokkakaveri syytti mua kiusaamisesta, kun en antanu sen tulla pistämään kaikkia leikkejä uuteen uskoon tai päästäny joka paikassa pomoksi. Yläasteella sitten opin vittuilun todellisen merkityksen. Välillä sain niskaani semmoista paskaa ja huorittelua, mitä en tänäkään päivänä ole antanut anteeksi, enkä anna ikinä. Mutta en mä jotenkin sitä kiusaamisena osannut silloin pitää. Auoin toki takaisinkin päätäni, mutta kyllä varsinkin se huoritteleminen tuntu pahalle, kun olin kaikkea muuta kun joku yleinen jakorasia. 

16. Mitä harrastit?
- Ala-asteesta asti ravasin harrastuksissa monena iltana viikossa. Oli jazzbalettia, kansantansseja ja judoa. Yläasteella lopetin sitten melkein kaikki.

17. Ystäväsi?
- ÄmKoo oli varmaan miun eka ystävä. Se ystävyys meni välillä katki ja saatiin aikuisiällä teini-iässä rikkoutuneet välit kuntoon, mutta nyt mennään taas pakkasen puolella... Sit Lilli ja pari muuta.

18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
- Hmmm. En minä tiijä. En kyl osaa mitään yksittäistä mainita... Kyllä se kouluunmeno ihan kaikkikaikessaan oli hieno kokemus.

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
- Hmm. Sanotaanko näin, että ees pienenä ekaluokkalaisena en osannu arvostaa sitä ihmistä. Sähläsi ihan liikaa.

20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
- Kymmenen vuotta sitten olisin vastannut, että mun vanhemmat on hirviöitä, enkä mä saa koskaan tehdä mitään kivaa. Jälkikäteen mä olen tajunnut, että aika rentoa meillä oli. Luottamuksella pelattiin, ja jos jäi vaikka valehtelusta kiinni, niin vähemmän paino vaakakupissa ne väärät teot kuin mitä se, että olin valehdellu kotona. Rajoja ja rakkautta. En olis parempaa lapsuutta ja kasvatusta voinut saada.

21. Miten perheesi lomaili?
- Lähinnä kotona. Joskus pienenä käytiin asuntoauton kanssa reissaamassa ympäri Suomea tai tyyliin Ruotsissa tai Norjassa tai oltiin mummon ja ukin entisellä kesämökillä.

22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
- Mummon jauhelihakastike + makaronit + perunat

23. Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa?
-Ei. Eikä meillä kyllä tupakoitu yhtään missään, ainakaan omien vanhempien toimesta.

24. Mitä asioita pelkäsit?
- Ukkosta, kovaa tuulta (varsinkin öisin kun miun huoneen katto paukku), pimeetä ja mörköjä. Ja sitä, että äiti tai iskä kuolee. 

25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?
- Ei oo.

Mä silmiäni usko en...

...Kun se tyttö tekiiii seen, täydelliseeeen frontside ollieeeeeen!

Elkää kertoko kellekään, mutta mie oon varmaan kuunnellu tän jo ehkä kakskyt kertaa. Kerta kiellon päälle siis vielä. Ainakin.

Ps.

Marke . sanoo (22:33)
mahtaa tuolla sulosella pojulla olla vientiä ikäsiensä kansa
Aino . sanoo (22:33)
NO IHAN VARMAAN
Marke . sanoo (22:34)
tunnen itteni taas ihan vanhaks tädiks

Ja mulla on toinen jalka haudassa.