Happy fucking birthday!

Perskankku on leffojen kattomisesta ihan jumissa, toinen polvi vihloo välillä ja neulekin on valmistunut hyvää vauhtia. Ei se vanhuus yksin tuu, selkeesti. Viikonlopun leffalöhöily ja mässäily jättää näköjään myöskin jälkensä.

Eletään kuin viimeistä päivää

Holy shit. Markelandian pakkasmittari näytti -25, kun alettiin pohtia, että leffamässyt on vielä ostamatta. Noh, sitä pukeuduttiin kuin eskimot sotaan lähtiessä, että tarkeni taapertaa tuon sata metriä makuuniin ja valtsuun hakemaan mul tupakkia ja batterya. 

Voi jumalauta sentäs, en muuta sano. Eilen ku haettiin Eppulia asemalta, niin meinas ihan oikeasti paleltua perse ja varpaat ja reidet ja nenä ja joka vitun raaja irti. Marke sekoili bussiaikataulujen kanssa, niin jouduttiin sit vielä juoksee pysäkiltä toiselle ja odottamaan yks vartti lisää. Mä olin kyllä sitä mieltä, että tästä hyvästä Marken olis kuulunu ottaa mun varpaat suuhunsa ja lämmittää niitä. Marke oli toista mieltä. 

Käytiin fiinisti syömässä ulkona mun tulevien ja Eppulin jo menneiden synttäreitten kunniaksi. Sit kun tultiin kotiin, mä muistin, että onhan siinä vanhenemisessa jotain kivaakin! Mä sain niinku maailman mahtavimman synttärikortin! Se oli niin huippu, nauroin ihan katketakseni sitä lukiessani, että meinasi jo lahjakin unohtua siinä sivussa. Lahja se vasta huippu olikin. Siis kun mulla on joskus semmonen pieni taipumus loistaa jollain nippelitietoudella ja pelata sillä tapaa fiksumpaa, kuin oikeasti olenkaan. Noh, mun muruset oli ostanu mulle tommosen Idioottitietous tietovisan. 

Noh, sitähän sit testattiin jo eilen ja mä pääsin todellakin loistamaan, meinasin kyllä melkein sekaantua omaan näppäryyteeni välillä. Toki välillä kyllä pääsi oikein kunnon aivopierujakin, mikä sitte johti oikein kunnon huutonauruihin. 

Noh, tänään haettiin sitte jo mässyä ja iskettiin eka leffa pyörimään. Tolla karkkimäärällä sokerihumala on taattu ja naamassa kukkii huomenna viiskytäkaks finniä lisää jo näitten entisten lisäksi. Mua meinaa pelottaa jo valmiiksi, että miten hankalaa huomenna tulee olemaan, kun pitäs alkaa lähteä kotiinpäin. Tulee niin hirvee ikävä, ettei mitään rajaa.

Toisaalta, Isäntä oli perjantaina ihan ylihellällä päällä, eikä meinannu raskia bussiasemalla päästää millään irti. Lopulta piti vähän pyristellä ja nauraa kikattaa hölmön rakastuneesti ja antaa muutama suukko lisää ja vakuuttaa, että kyllä mä sitten sunnuntaina tuun kotiin. Että tuu sit hakee mua, rakastan!

Niin. Mun viimeinen päiväni 25-vuotiaana. Huomenna se kolmekymppiä on huomattavasti lähempänä, kun koskaan aikaisemmin tähän asti. Sen kunniaksi passaa tosiaan vetää kilo karkkia naamaansa ja voivotella vanhuuttaan kuulijoitten kyllästymiseen asti.

Perrrrrrrjantaiii!

32 minuuttia, sitten minä nostan kytkintä ja otan ritolat töistä. Kaahaan päätä pahkaa Turkuun, heitän auton Isännälle ja se nakkaa mut bussiin. Sit saan hyvänmatkanpusun ja reissaan Mänsesteriin. Heitetään elämä risaseksi, vähän ei tavalla kun yleensä. Eli maataan koko viikonloppu tuijottamassa leffoja ja mätetään karkkia. Mä en malta odottaa. Mitä mä nyt vaan kuulin uutisia, että eppulin juna on jo valmiiksi myöhässä. Fuck.

Mulle kelpais jo vaikka kevät

Pakkanen. Siitä suomalaiset tykkää. 

Minä oon syntyjäni tuolta itärajalta, missä tälläki hetkellä pakkanen paukuttelee kolmessakymmenessä asteessa. Tänä aamuna pakkasmittari vajosi täällä lounaisrannikolla -22 asteeseen, niin meikä kisko jalkaansa toppahousujen ja farkkujen lisäksi vielä paksut pitkiksetkin. Sitte varastin Isännältä fleecen takin ja puseron väliin, siitä huolimatta meinasi vähän viluttaa. 

Töissä mua kyllä meinasi suututtaa, kun tuli ilmotus, että ainakin ensimmäiset välitunnit vietetään sisällä, kun ulkona on niin hirveä pakkanen. Hei, ihan oikeesti. Mukuloista osa oli jo naulakoilla menossa vetämään vaatetta päälleen, kun tuli tämä kuullutus. Mä olisin ollut ihan valmis menemään valvomaan vartiksi sinne pihalle, sitenhän mä olin varustautunutkin. Mutta kun ei, niin ei. Mikäs siinä sitten, pannaan pennut riehumaan luokkaan välitunniksi ja meidän luokassa se tarkottaa sitä, että avustaja pitää siellä sitten kuria. Jihuu.

Tällä tavalla sitä pullamössösukupolvea saahaan lisää! Ei herranen aika sentäs, kun vedetään kunnolla vaatetta päälle, niin jokainen tarkenee vartin kahenkymmenen asteen pakkasessa! Lisäksi lapset liikkuu koko ajan, ei ne seistä pönötä paikallaan, niinkuin se valvoja siellä pihalla tekee. Totta helvetissä siellä tulee kylmä, jos liikenteeseen on lähdetty farkkuleggareilla ja ilman pipoa. Kun ei tuo meidän Terttuliina-Marjatta tykkää laittaa toppahousuja, kun se on jo tokaluokalla. 

Hitto mitä paskaa sanon minä. Jokaisen peruskoulun alaluokilla olevan perusvaatetukseen näillä pakkasilla kuuluu toppahousut (tai toppahaalari) ja piste. Sitä ei tosiaankaan aleta kyselemään, että haluaisitkohan sinä nyt pukea ne toppahousut jalkaan, vaan ne puetaan ja sillä sipuli. Minut saa taas kivittää kärkevästä suhtautumisestani asiaan, mutta kyllä minä ite muistan pentuna, kun ei olis huvittanu vetää sitä toppahaalaria niskaan, farkut ja takki olis ollu niin paljon enemmän pikkuminun tyyliin. Vaan ei auttanu, kun kotoota sanottiin, että ulkovaatteet päälle ja pulinat pois. 

En mä nyt siis sitä tarkoita, että koko koulun lapsilauma olis pitäny heittää värjöttelemään sinne pakkaseen. Sitä ajelen tässä perästä, että mitä varten ne muruset, kellä oli sitä vaatetta tarpeeksi ja intoa mennä ulos leikkimään, eivät sinne saanu lähtee? Ei sitä kukaan ihan tietämättä kylmään vielä näillä asteilla kuole. Totta kai sitten tullaan kipeiksi ja on ikävän tuntusta ja itkukin voi tulla, jos vaatetta on niin vähä, että jäätyy pystyyn samantien, kun nokkaansa edes näyttää pihalle.

Kantapään kautta oon muuten minäki oppinu, että mikä sen talvella pukeutumisen tarkotuksen on. Elettiin vissiin tammikuuta 2001, kun hummailtiin kavereitten kanssa kylillä, pakkasta oli vaatimattomat -28 astetta. Pipoahan mulla ei ollu, tietenkään. Mähän olisin näyttänyt se päässä ihan urpolta. Tätä mun exäkin jaksoi mulle hokea, että käytä mieluummin vaikka pantaa. Hei haloo, ja oisin näyttäny joltain ysärin alkuun unohtuneelta... No, joka tapauksessa. Oikea korvanlehti paleltu niin suloisesti, että teki monta viikkoa tuskaa nukkua se korva tyynyä vasten. Ja vielä tänäkin päivänä tuntuu ikävälle toi korva, kun saa vähänkään kylmää.

Jostain kumman syystä sen reissun jälkeen alko se pipo kulkemaan kassissa mukana ja löysi toisinaan jopa tiensä päähänkin asti. Ei vissiin järkikulta ihan kokonaan ehtiny jäätymään, kun sen verran viisastuin kuitenkin. 

Niin, pakkasta on huomennakin. Pitää hommautua ajoissa töihin, että saan auton tolppapaikalle, ettei jäädy sinne koko viikonlopuksi. Uutisissa on toitotettu, että ihmisiä kuolee tän pakkasen takia ympäri Eurooppaa. YleX:n aamupoikia siteeraten, suurin osa kuolee varmaan vitutukseen.

Ps. Mun pitäs alkaa pakata, huomenna töitten jälkeen on suuntana Markelandia, pidetään Eepun ja Marken kans leffaviikonloppu!

Uskooko kaikki oikeesti niille syötettyihin satuihin?

Kuulin bussissa kyllä niin mielenkiintosen keskustelunpätkän, että korvat kasvo samantien Dumbon kuuloelinten kokoseksi, oli ihan pakko kuunnella. Keskustelijana oli pari alle parikymppistä neitoa ja mä en oikein tienny, että oisko pitäny itkee vai nauraa. Pakkohan mun ei tietenkään olis ollu kuunnella, mutta utelias kun olen, niin kuuntelinpa kuitenkin. Mitäs joriset bussissa yksityisasioitasi. 

Et sit kerro täst kellekkään, mut mä oon tapaillu yhtä miestä jo pual vuatta! Se on aivan ihana!

Sitten tuli pitkät pätkät liirumlaarumia miehen ihanuudesta ja mahtavuudesta ja luettelo lahjoista, mitä mies on ostanu. Kaveri ihasteli vieressä. Mies oli lähemmäs nelikymppinen, mutta mikäs siinä... Vähän mä ihmettelin, että miten kukaan nelikymppinen jaksaa katella semmosta teiniä, joka siinä mun takanani istu.

Nii, eihän siinä mitään muuta, mut se on naimisis. 

Mulla meinas mennä tässä kohtaa purkka väärään kurkkuun. Henkeä kyllä kuulu vetävän se kertojan kaverikin. 

Siis me ollaan niin rakastuneit! Siis tietäsit, että mimmonen se sen muija on! Ihan kauhee kotinatsi. Markolla on tosi rankkaa siellä kotona, kun se joutuu kattelee semmosta akkaa. Se aikoo jättää sen heti, kun tulee oikee aika. Mut lasten takii on pakko olla yhes. Ne on ollu yhes jo ainaki kakskytä vuatta.

Teki mieli kääntyä ympäri ja kysyä, että uskotko sie tyttöraukka ihan oikeesti noita satuja, mitä sulle syötetään? Hei hoi, järki käteen ja menoksi. Mä en tietenkään voi tietää, minkälaisessa tilanteessa tämä Marko oikeasti on ja kuinka tosissaan herra on asian suhteen, mutta ihan pienet epäilykset heräsi. 

Ettei vain nyt olisi kyseessä semmoinen tapaus, että tämä perheenisä on lähtenyt etsimään elämäänsä vähän jännitystä. Kotona on tuttu ja turvallinen  oma vaimo ja pienet lapset, ehkä sekin yhteinen aika on siis vähissä. No, sitä seikkailua on sitten ehkä haettu enemmän tai vähemmän tarkoituksella ja eräänä baari-iltana kohdalle on sattunut sopivan naivi neitokainen, joka uskoo kaikki sadut. 

Ja kotona hirveä natsimuija. Niin, tässä on kyllä nyt kuultu taas vaan toisen osapuolen versio. Mutta milläpäs sitä on parempi kerätä sääliä ja ennen kaikkea säälipimppiä, kun sillä, että oma muija on niin kamala ja yök yök yök eikä siltä edes lohkea. Ei kai nyt kukaan salarakkaalleen kuvailisi, kuinka ihana ja mahtava se oma vaimo (tai mies) on, hullua kai se touhu olisi. Eikä sillä, en minä ainakaan kamalan suuressa arvossa pidä tuommoista perheen isän pelehdintää jonkun toisen ihmisen kanssa. 

Vähän vaan veikkailen, että sitä eroon sopivaa hetkeä saa tuo neiti näppärä tovin odotellakin. Sitä nimittäin tuskin tulee ikinä, tai ainoastaan siinä mielessä, että se natsihirviömuija ottaa ja pistää pettäjäukkonsa kävelemään.

Mulla ei nyt todellakaan ole tarkoituksena tuomita tässä yhtään ketään. Jokainen eläköön ihan silleen, niinkuin itse parhaakseen näkee ja kokee, ei kuulu mulle. Mun tehtäväni ei myöskään ole jakaa tuomioita, että kuka tekee oikein tai kuka väärin, jokaisella meillä on oma ristimme kannettavanamme. Minua vaan huvittaa se, miten sinisilmäisesti se tyttörukka suhtautui tuohon ah jo niin kuultuun tarinaan. Että löytyy se maailman täydellisin mies, mitä sitten, että se on naimisissa. Vannoo rakkauttaan ja jättää kyllä vaimonsa, joka on aina se tarinan hirviö. Yleensä siinä vaan käy niin, että odotteluista huolimatta sitä eroa ei vaan koskaan tule. 

Uskon nimittäin vakaasti siihen, että jos se parisuhde-elämä oikeasti olisi niin kamalaa, kuin tässäkin tarinassa annettiin ymmärtää, niin kyllä siitä tervejärkiset olisi osanneet jo sanoutua irti. Se on ihan vihonviimeinen temppu, että lasten takia pitkitetään sitä yhteiseloa. Lapset kyllä vaistoaa hyvin äkkiä sen, jos jotain on pielessä. Ero voi siinä kohtaa olla paras vaihtoehto kaikille. Ei sellaista tilannetta korjata sillä, että hankitaan joku salapimu 18 vee Onnelan bileistä salarakkaaksi. 

Noh, eihän tuokaan asia millään tavalla meikäläisen persettä kutita. Mutta pitipähän nyt taivastella siitä huolimatta.