Kuulin bussissa kyllä niin mielenkiintosen keskustelunpätkän, että korvat kasvo samantien Dumbon kuuloelinten kokoseksi, oli ihan pakko kuunnella. Keskustelijana oli pari alle parikymppistä neitoa ja mä en oikein tienny, että oisko pitäny itkee vai nauraa. Pakkohan mun ei tietenkään olis ollu kuunnella, mutta utelias kun olen, niin kuuntelinpa kuitenkin. Mitäs joriset bussissa yksityisasioitasi.
Et sit kerro täst kellekkään, mut mä oon tapaillu yhtä miestä jo pual vuatta! Se on aivan ihana!
Sitten tuli pitkät pätkät liirumlaarumia miehen ihanuudesta ja mahtavuudesta ja luettelo lahjoista, mitä mies on ostanu. Kaveri ihasteli vieressä. Mies oli lähemmäs nelikymppinen, mutta mikäs siinä... Vähän mä ihmettelin, että miten kukaan nelikymppinen jaksaa katella semmosta teiniä, joka siinä mun takanani istu.
Nii, eihän siinä mitään muuta, mut se on naimisis.
Mulla meinas mennä tässä kohtaa purkka väärään kurkkuun. Henkeä kyllä kuulu vetävän se kertojan kaverikin.
Siis me ollaan niin rakastuneit! Siis tietäsit, että mimmonen se sen muija on! Ihan kauhee kotinatsi. Markolla on tosi rankkaa siellä kotona, kun se joutuu kattelee semmosta akkaa. Se aikoo jättää sen heti, kun tulee oikee aika. Mut lasten takii on pakko olla yhes. Ne on ollu yhes jo ainaki kakskytä vuatta.
Teki mieli kääntyä ympäri ja kysyä, että uskotko sie tyttöraukka ihan oikeesti noita satuja, mitä sulle syötetään? Hei hoi, järki käteen ja menoksi. Mä en tietenkään voi tietää, minkälaisessa tilanteessa tämä Marko oikeasti on ja kuinka tosissaan herra on asian suhteen, mutta ihan pienet epäilykset heräsi.
Ettei vain nyt olisi kyseessä semmoinen tapaus, että tämä perheenisä on lähtenyt etsimään elämäänsä vähän jännitystä. Kotona on tuttu ja turvallinen oma vaimo ja pienet lapset, ehkä sekin yhteinen aika on siis vähissä. No, sitä seikkailua on sitten ehkä haettu enemmän tai vähemmän tarkoituksella ja eräänä baari-iltana kohdalle on sattunut sopivan naivi neitokainen, joka uskoo kaikki sadut.
Ja kotona hirveä natsimuija. Niin, tässä on kyllä nyt kuultu taas vaan toisen osapuolen versio. Mutta milläpäs sitä on parempi kerätä sääliä ja ennen kaikkea säälipimppiä, kun sillä, että oma muija on niin kamala ja yök yök yök eikä siltä edes lohkea. Ei kai nyt kukaan salarakkaalleen kuvailisi, kuinka ihana ja mahtava se oma vaimo (tai mies) on, hullua kai se touhu olisi. Eikä sillä, en minä ainakaan kamalan suuressa arvossa pidä tuommoista perheen isän pelehdintää jonkun toisen ihmisen kanssa.
Vähän vaan veikkailen, että sitä eroon sopivaa hetkeä saa tuo neiti näppärä tovin odotellakin. Sitä nimittäin tuskin tulee ikinä, tai ainoastaan siinä mielessä, että se natsihirviömuija ottaa ja pistää pettäjäukkonsa kävelemään.
Mulla ei nyt todellakaan ole tarkoituksena tuomita tässä yhtään ketään. Jokainen eläköön ihan silleen, niinkuin itse parhaakseen näkee ja kokee, ei kuulu mulle. Mun tehtäväni ei myöskään ole jakaa tuomioita, että kuka tekee oikein tai kuka väärin, jokaisella meillä on oma ristimme kannettavanamme. Minua vaan huvittaa se, miten sinisilmäisesti se tyttörukka suhtautui tuohon ah jo niin kuultuun tarinaan. Että löytyy se maailman täydellisin mies, mitä sitten, että se on naimisissa. Vannoo rakkauttaan ja jättää kyllä vaimonsa, joka on aina se tarinan hirviö. Yleensä siinä vaan käy niin, että odotteluista huolimatta sitä eroa ei vaan koskaan tule.
Uskon nimittäin vakaasti siihen, että jos se parisuhde-elämä oikeasti olisi niin kamalaa, kuin tässäkin tarinassa annettiin ymmärtää, niin kyllä siitä tervejärkiset olisi osanneet jo sanoutua irti. Se on ihan vihonviimeinen temppu, että lasten takia pitkitetään sitä yhteiseloa. Lapset kyllä vaistoaa hyvin äkkiä sen, jos jotain on pielessä. Ero voi siinä kohtaa olla paras vaihtoehto kaikille. Ei sellaista tilannetta korjata sillä, että hankitaan joku salapimu 18 vee Onnelan bileistä salarakkaaksi.
Noh, eihän tuokaan asia millään tavalla meikäläisen persettä kutita. Mutta pitipähän nyt taivastella siitä huolimatta.
1 kommentti:
No justiisa näitä... hohhoijaa likkaparkaa. Kyl sitä onneksi ite on aina ollu niin kyyninen että tietää ettei avioliittomiehet hae kun tiukkaa pimppiä (tai vähä homostelukokemuksia) josta ei lapsikatrasta oo ulos puskettu, ja suihinottoja. Kyllähän se ukon itsetuntoa pönkittää ettei oteta itsestäänselvyytenä eikä tarvi arkea kestää sellaisenaan mut että jos suhde ei päivänvaloa kestä heti alusta alkaen nii kui se vois tyhmemmänkään plikan pään mukaan kestää myöhemminkään. Varmaa oon siunki kommenttilootaa paasannu yhestä likkakaveristani (koska paasaan siit joka paikkaan) jolla näitä naituja hoitoja on omien puheidensa mukaan useampiakin ja hyvin playeriasenne sillä akalla myös on kun mahtaillen näistä kaadoistaan, jotka vielä vuosienkin jälkeen häntä pyytelee hotelleihin paneskelemaan, kertoo. Samaan aikaan neiti haaveilee avioliitosta ja lapsista ja rinsessahäistä eikä sitä ajattele että mitäs sitten kun se oma komee (mielikuvitus)ukko alkaa samalla tavalla ettimään kaheksantoistakesäsiä pikkupimuja pyöritettäväkseen kun omat paikat alkaa roikkua ja revetä. Että joo. Niin... Onhan se pelottava ajatus että suht iso prosentti miehistä (mutta myös naisista) pettää vaikka kuinka rakastaisi. Mutta minkäs faktoille mahtaa!
Et joo, voi tuota tarinas likkaa, kyllä vedetään siltä ne siniset silmät nopeesti päästä irti inhottavan karulla tavalla.
Ja kaneista viel; siis ne on hyvin arkoja otuksia ja vieraiden seurassa useesti vaikuttaakin just siltä ettei ne mitään muuta tee ku tärisee omassa paikassaan ja välillään tömisyttää maata kun alkaa pelottamaan. Ei oo sinisilmäsiä ja luottavaisia kuten bimbot koirat jotka käy nuolemassa jokasen vastaantulijan naaman ja hakee jatkuvaa huomiota. Kanit on aika samanlaisia kun kissat, kunhan on itsetunto kohillaan. Ei mitään maailman helpoimpia elukoita kun vaatii jokapäivästä hoitoa ja tarkkailua, mutta hyvin mahtavia ja tutustumisen arvosia persoonia aina, jos ne vaan on kunnolla kasvatettu. Jospa teille joskus joku karvapallero saadaan, vaikka sit nii et isäntäs nokka teipataan umpeen ihan varuiks.
Lähetä kommentti