Minä haluan tulla takaisin!

Mun on ollu niin ikävä sitä aikaa, kun mä vaan klikkasin tuota "kirjoita" looraa ja tekstiä alko tulvimaan. Kuinka monta kertaa mä olen tuijottanut tätä valkoista lootaa ja koittanut saada tekstiä tulemaan! Tai miten monta kertaa mä olen lukenut omaa blogiani ja hävennyt sitä,etten saa enää mitään aikaiseksi...

Vuosi. Ihan vitun pitkä aika. 12 kuukautta. 365 päivää. Tunteja en viiti edes laskea! Mun edellinen postaus koski Vartijaa... Voi voi. Vartija on nykyään... noh. Parisuhteessa tahollaan. Eikä mua edes sattunut, kun se mulle asiasta kertoi. Koska samalla mie huomasin, että mie oon päässy yli. Sen lisäksi huomasin, että se ihminen on mulle jonkunsorttinen ystävä. Mä tiedän, että jos mulle pamahtaa vaikka just tällä sekunnilla joku hätä, niin mä voin pyytää siltä ihmiseltä apua. Ja se auttaa mua. Niin se vaan menee. :) Ihana ihminen.

Huaaaaa, mitä miulle muuten? Uskaltaako kukaan edes kysyä.

No paskaakos tässä! Sinkkuna edelleen. Onnellisena? KYLLÄ.

Vajaa vuosi sitten mie löysin Miehen. Siinä Miehessä oli se kaikki. Se sano asiat suoraan, se puhui mulle kauniisti, se oli sinkku. Sillä oli lapsi. Se suuteli hyvin. Hitto soikoon, se sai miun sydämen. Se sai sen ja vei sen ja rikko sen. Puoli vuotta mä tuhlasin elämästäni siihen, että ihastuin ihmiseen, joka oli vielä astetta vaikeampi, kun minä oon tai tuun koskaan olemaan. Jumalauta, siinä Miehessä vaan oli se kaikki, mitä mie oon koskaan keltään saanu. Se kaikki loppu jo viime keväänä, vaan vielä kesälläkin se idiootti sai mut parkumaan räkä poskella. Siihen riitti se, että Mies kehtasi kertoa mulle, että mie oisin ollu sitä, mitä se ois koskaan parisuhteelta halunnu, vaan omaa hankaluuttaan rikkoi kaiken. Mut ei enää, vaikka välillä vihlaseekin. En enää itke.

Mies aiheutti sen, että mie en oo pitkään aikaan ehkä ketään halunnutkaan. Kesällä oli yks kiva kolli kiikarissa, mutta se jäi kesään se kolli. Kesäkolli. Pienen kauniin tytön lähestulkoon yh-iskä. En mä tiedä, olisko musta loppuunsa ollut siihenkään leikkiin. Kun mä en jumalauta osaa käyttäytyä edes kahden aikuisen ihmisen parisuhteessa, niin miten sitten, jos siihen lisätään mukaan joku vaahtosammutimen kokoinen eläjä? Hui.  Siihen mä vasta pelkäisinkin kiintyväni!

Hei, mie vaihoin työpaikkaa! Samoissa hommissa edelleen alakoulussa muksujen kanssa, mut työpiste on eri. En olis voinu tehdä parempaa päätöstä, kun tuon! Tykkäsin edellisestäkin duunista, mut ehkä just siksi, kun en paremmasta tienny. Ei enää toimistokuukkelia, ei enää ruskeakieliä rakastavaa lähiesimistä, ei enää hankalia esiteinejä... AAH! Meen nykyään hymy huulilla töihin jopa sinä aamuna, kun pitää pungertaa ittensä sängystä ylös kuudelta. Joo, kivaa taitaa oikeesti olla.

Ei hyvää päivää, en mie enää osaa kirjottaa. En ainakaan samalla tapaa, kun joskus. Apua, haluun oppia uudestaan! Kuulostaa muuten ihan vitun säälittävältä huutaa, mutta huudan silti. Painakaa nyt hitto soikoon joku edes tota "luin" namiskaa, jos täällä enää ketään käy. Vielä parempaa olis, kun joku erehtyis ihan kommentoimaan, että luki tän läpi. Mie muistan ne ajat, kun lähestulkoon joka postaukseen tuli kommentti, joskus jopa pari. Aikana, jolloin mulla oli miljoona mielipidettä ja lauoin ne täällä pihalle.

Mitä mulle oikein sit on tapahtunu?! No en tiijä, musta on tullu ehkä vaan niin maan saatanan laiska. Laiska ja tyhmä ja saamaton. Ennenkaikkea ekaa ja viimestä, keskimmäistä oon aina ollu!

Noniin. Jos minä nyt ihan oikeasti yritän tulla takaisin. Minä haluan taas kirjoittaa. Minä haluan taas kertoa, miltä musta tuntuu, mitä mulle kuuluu, mitä mä haluan. Miltä musta tuntuu, miltä elämä maistuu, miltä maailma haisee. Minä ihan oikeasti lupaan yrittää. Tiedä sitten, että kenelle. Ehkä kaikkein eniten itelleni?