Mitä minulle kuuluu

Kesä alkaa olla lopuillaan. Tasan viikon päästä mä olen ollu jo kaksi päivää töissä. Mä olen taas Markelandiassa. Sunnuntai oli Sernan tilan romahtamisen takia semmonen aallonpohja, että mie meinasin oikeesti hajota ihan palasiksi. Mie itkin sen päivän aikana enemmän, kun oon itkeny koko tänä Sernan sairaalassa ollessa yhteensä. Mai oli aamulla meillä, kun Sernan äiti soitti. Mie en tainnu vielä sillon oikein edes ymmärtä koko asiaa... Itku tuli vasta siinä vaiheessa, kun Isäntä kotiutu Hesan reissultaan.

Äiti soitti mulle, kun Silille oli mesessä kertonu. Mä repesin siinä puhelimessa parkumaan ja kuulin, että äitinkin teki tosi tiukkaa kuunnella, kun mä vaan toistelin, että äiti mie en tiijä, että miten kauan pitää vielä odottaa. Mie en tiijä, miten kauan meistä kukaan jaksaa. Sen jälkeen soitti Sernan äiti uudestaan kertoakseen, että Sernaa oli jouduttu elvyttämäänkin, joten paruin sitten sillekkin. Lopuksi minä soitin Markelle ja uikutin sille puhelimessa, se oli ihan kamalaa. Sen jälkeen Marke loikkasi autoon ja ajeli hakemaan mut niille kotiin. Johan mä olin kolme päivää ehtiny kotona ollakin. Mutta meistei kumpikaan vaan kestäny sitä tilannetta yksin.

Nyt on taas asiat vähän paremmin. Nyt mie uskallan taas ajatella, että huomenna tai torstaina ois aika siirtyä taas kotiin ja totutella normiarkeen. Sunnuntaina iltana mun naama ja silmät oli ihan törkeen kipeet siitä kaikesta parkumisesta. Sit kun autoradiosta alko soimaan ulkona on kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä, mä itkin vielä vähän lisää.

Että kaiken ton rinnalla, miulle kuuluu hyvää. Mie uskallan taas ajatella, että kyllä tämä tästä. Tänään mie sain kuulla, että Serna on jo kaks kertaa käyny tuolla pilven reunalla kurkkaamassa, että mitä siellä toisella puolen on ja palannu silti takasin. Ehkä mie nyt uskallan toivoa, että Serna ei oo vielä lähdössä yhtään mihinkään.

Mun ei tee yhtään mieli tupakkaa. Huomenna tulee tasan viikko viimesestä röökistä ja hienosti oon pärjänny. En oo saanu itkupotkuraivokilareita, en oo tarvinnu nikotiinilaastareita ja purkkaa on menny edelleenkin ne hikiset viis kappaletta. Lauantaina baarissa mie tajusin, että se osa, mistä hipsitään pihalle tupakalle haisee oikeesti ihan hirveelle. Että semmoselleko mieki oon haissu koko ajan, kun körssittelin menemään? Enkä pummannu keltään savuketta, jämiä tai edes paria hatsia koko illan aikana. Ei kai sitten tehny kunnolla edes mieli, vaikka olinkin itelleni luvannu, että jos nyt armottomasti mieli alkaa tehdä niin mikäs siinä. Niin kauan, kun en juokse ostamaan omaa askia tai ala Isännältä pummailemaan joka päivä, mä en ole retkahtanu.

Mun kesäoperaariona oli saada omat kynteni näyttämään taas suht normaaleilta. Kun käyttää värillistä kynsilakkaa pari vuotta putkeen, niin kynnet alkaa näyttää ja voimaan aika herkullisesti. Mun kynnet oli ihan keltasenaan kaikesta siitä lakkamäärästä, mitä mä niille aina työnsin. Lisäksi ne alko liuskottumaan ja lohkeilemaan, ei ollu enää merkkiäkään niistä ihanan pitkistä ja vahvoista kynsistä, mitkä miulla joskus oli. Oon siis koko kesän leikelly kynsiäni ihan lyhyiksi ja kasvattanu sitä keltasuutta pois. Nyt alkaa tosiaan näyttää siltä, että kynnet alkais olla kunnossa. Seuraavaksi tarvii metsästää joku huippulaadun aluslakka, että uskallan ehkä vielä joskus lakata kynsiäni vielä.

Ulkona on ihan sairaan pimeetä ja siellä haiskahtaa jo vähän syksy.

Mua pelottaa

Serna on taas hengityskoneessa. Ne uudet keuhkot ei sitten halunneetkaan lähteä toimimaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Pahimmassa tapauksessa Serna on taas pian lähtöpisteessä, eli odottaa seuraavia keuhkoja. 

Mä olen niin väsyny, niin turta, niin peloissani ja turhautunu. Mua vaan itkettää ihan koko ajan, enkä mä tiedä, että mitenkä päin mä olisin, ettei sattuis niin paljon. Ei olis saanu vielä iloita niin paljon, ei tosiaan olis saanu. 

Jaksa Serna kulta rakas vielä vähän aikaa. Taistele vielä, mä en ole valmis päästämään susta irti, en ikinä.

76 tuntia ilman tupakkaa

Mulla on selkeästi alkanu uusi ajanlaskukausi. Tänään on menossa neljäs päivä tupakoinnin lopettamisesta ja... TATTARADAADADAA! Mulla on edelleenkin menny vain ne viis nikotiinipurkkaa. Laastarit on avaamattomissa paketeissa eteisen pöydällä edelleenkin. Enkä oo sortunu. 

Mä en tiedä, että minkä kirouksen mä langetan ylleni jos mä jo nyt sanon, että oliko tää oikeasti näin helppoa? Siis sitähän mä en kiellä, etteikö mun tekis tupakkaa mieli. No kyllä tekee! Toissayönä teki niin paljon mieli tupakkaa, että jauhoin purkkaa leuat lonksuen, kävelin olohuoneessa ympyrää ja meinasin oikeesti purskahtaa itkuun. Siinä kohtaa oli ihan hillittömän lähellä, etten marssinu Isännän askille ja sen jälkeen parvekkeelle henkosille. 

Mutta mä selvisin! Ja olen selvinny sen jälkeenkin. Tavallista purkkaa kuluu varmaan enemmän, kuin ennen ja vissyä ja limua mä kittaan kanssa aika paljon. Karkkia tekee toki kanssa mieli aika paljon, mutta sen oon kyllä onnistunu jättää kauppaan vielä... 

Mä olin ihan varma, että mulle tulee jotain ihan järkyttäviä vierotusoireita. Että mä hikoilen, vapisen, ahdistun, masennun ja kärsin hirveestä päänsärystä. Mut ei. Nyt on alkanu yskittää, kun lima lähtee keuhkoista liikkelle. Että jos tää ei tästä enää tän pahemmaksi muutu, niin en tosiaan olisi osannu edes kuvitella, että seitsemän vuoden tupakoinnista pääsee näinkin helposti eroon. 

Mä olen tainnu olla enemmän koukussa siihen tapaan, kun mitä itse nikotiiniin. Että toki mä nyt huomaan, että esim. puhelimessa puhuminen on tosi outoa, kun ei enää voikaan marssia tupakalle. Yöllä Marken kanssa joristessani mä huomasin käveleväni ympäriinsä, siivoilin tavaroita omille paikoilleen ja lopulta lakasin pölykoiria nurkista pois. Hyödyllistä ainaki!

Tänään on sitten ensimmäinen koetus edessä, kun ollaan Main kanssa lähdössä bailaamaan. Onneksi ei oo yhtään tupakkia tässä huushollissa, ettei tuu ihan järetön mieliteko heti ekan sidun jälkeen. Sen verran mä annan itelleni anteeksi, että jos mä humalapäissäni baarissa poltan jonkun tupakasta pari hatsia, niin mä en katso sitä sortumiseksi tai epäonnistumiseksi. Kun mä tiedän, että niiden henkosten jälkeen mä en palaa takasin siihen vanhaan, missä köhyytin maxiaskin kahdessa päivässä. Jos mä alan Isännän perässä marssia tohon parvekkeelle vinkumaan hatseja tai jämiä, niin siinä kohtaa mä olen sortunu. Koska sitten mä teen itselleni liian helpoksi sen, että alotan taas uudestaan. Juurikin kyllä Isäntä puhelimessa jutteli, että kuhan palaa huomenna Helsingistä kotiin ja noi röökit on poltettu niin alkaa hänki lakkoilee. 

Saas nähdä, alanko mä saada jotain hulluja kilareita, kun vaan nään Isännän. Ainakin, jos se yrittää tohon partsille tupakalle niin mä olen valmis hirmutekoihin. Se on meinaan ihan suoranaista kiusantekoa. 

Mulla on jotenkin hassu fiilis. Mä olen ollu nyt kaks päivää kotona ja tuntuu jotenkin hassulta. Mä haistan nyt niitä kesänloppu -fiiliksiä. Mä muistelen tätä kesää, Berliinin reissua, matkoja kotipuoleen, maalaustalkoita Marken kanssa ja nyt tätä viimesintä pätkää, minkä mä olin Marken luona. Melkein tasan kaks kuukautta sitten me lähdettiin Berliiniin. Mulla on ikävä sinne. Mulla on ikävä Markea. Mulla on ikävä Siliä, BigBrota ja Nekkulaa, jonka kuvia posti eilen toi mulle kolme kappaletta. Mulla on ikävä Sernaa, mä näin toissa yönä unta, miten me oltiin Marken ja Sernan kans kolmistaan bilettämässä jossain, Serna oli jo parantunu ihan kokonaan. 

Luojan kiitos Mai tulee tänne illalla ja vielä yöksikin. Vaikka mulla ei mitkään jäätävän paskafiilikset ja ikävät ja ahdistukset olekaan, niin nää osais kyllä muotoutua semmosiksi tässä iltaa kohden. Säästetään ne ahdistus- ja ikäväitkut sitten ens viikonlopulle, kun on oikeasti se kesän viimeinen viikonloppu.

Haaste!

Kiitos Miumiulle haasteesta! 

1. The person nominated must share 11 facts about themselves.

2. The person nominated must answer the questions the tagger set for them.

3. The person nominated must choose 11 people to tag and create 11 questions for them to answer. Then they must go to their pages and let them know the were nominated! There are no tag backs!

11 Faktaa minusta: 

1. Tällä hetkellä olen ollut savuttomana 52 tuntia. 

2. Olen kuluttanut ainoastaan neljä viisi nikotiinipurkkaa sinä aikana!

3. Minulle puhkesi diabetes joulun jälkeen 1991.

4. Nukun melkein aina alasti. Hikoilen nukkuessani pienen sian lailla, joten kaikki yövaatteet on turhia. Paitsi jos oon jossain kylässä. 

5. Mun suurin pelkoni tässä savuttomuudessa on se, että lihoa rysäytän ihan hirveän määrän. 

6. Kärsin kroonisesta puhelinkuumeesta.

7. Haaveilen toisinaan, että minkälaista elämää haluaisin elää. En kuitenkaan koskaan tee asian eteen mitään, eli taidan sitten kuitenkin olla tyytyväinen tähänkin. Tai sitten olen vain saamaton. 

8. Näin viime yönä unta, että olin suihkussa Cheekin kanssa. Siksi en halunnu herätä!

9. Tää faktojen keksiminen tuottaa mulle ihan tautisen suurta päänvaivaa. 

10. Oon vasenkätinen. 

11. Yrjöän lähestulkoon joka ikinen kerta, kun mulla on darra.

Miumiun kysymykset:

1. Mikä on villeintä, mitä olet tehnyt?

- Villeintä, mitä olen ikinä tehnyt... Nyt on kyllä pakko sanoa, että en mä tiedä. Paljon mä olen kaikkee tehny ja varmaan kaikkea villiäkin, mutta en kyl osaa mitään yksittäistä tapausta. 

 

2. Mitkä kolme asiaa haluaisit vielä tehdä elämäsi aikana?

- Matkustaa johonkin mahtavaan paikkaan, viettää Marken ja Sernan kans ihan huippuhetkiä ja vaikka tuota... Nähdä niitä eläviä rapuja. 

3. Miksi ihmiset kiusaavat toisiaan?

- Sen kun tietäis. Mä luulen, että suurin syy tässä on se, että siinä kiusattavassa ihmisessä joko ärsyttää joku niin hirveesti, tai sille ollaan kateellisia. Kiusaaminenhan on tässä kohtaa ihan vihonviimenen ja väärin mahdollinen keino, mutta noita mä epäilen syiksi. 

 

4. Kumpi on parempi, antaa ymmärtää vai ymmärtää antaa?

- Antaa ymmärtää... Mun kohdallani.

5. Teko, jota kadut yli kaiken?

- Eäh. En mä tiedä. Periaatteestakaan mä en kadu mitään. Että toki on asioita, mitä olis voinu jättää tekemättä tai tehdä toisin, mutta ei mun elämästäni löydy semmosta "tätä mä kadun yli kaiken" -juttua.

6. Elämäsi kaunein tapahtuma?

 - Oli se aika kaunista, kun sanottiin Isännän kanssa tahdon. Tai kun BigBro ja Sil sano toisilleen notta tahon. Tai kun sain veljentytön syliin ekaa kertaa. 

7. Millaiset häät haluaisit? Vai haluatko ylipäätään?

- En mä enää toisia haluais. Edelliset oli ihan kivat! Aika pienet, lähimmät sukulaiset paikalla eikä ollu mitään isoja hössötyksiä tai rumeluureja. Oli meidän näköset, rennot häät. 

 

8. Mikä saisi sinut syömään Pelkokertoimestakin tuttuja toukkia/hämähäkkejä/torakoita?

- Siis hyi saatana. Mun mielestä on niin kuvottavaa,  että mistään rahamäärästä en suostuis suuhuni tunkee jotain sian peräsuolta tai hämähäkkejä, hyi helvetti. Mä en tajua, miten kukaan viittii semmosta edes kattoa telkkarista. Jos mä sillä tapaa tyyliin pelastaisin jonkun mulle rakkaan ihmisen hengen, niin sit voisin syödä. Mut en muuten, en vaikka saisin lottovoiton sillä tapaa. 

9. Mitä sanonta "Suosi suomalaista, potki pakolaista" sinussa herättää?

- No mulla on sen verran kiero huumoriontaju, että saatan omassa lähipiirissäni heittää ton sorttista läppää. Tosissani mä en sitä kuitenkaan tarkota, vaikka kai mussa pikku rasisti asuu. Mun mielestä se on kyllä realisti, mutta jos joltain mamulta kysyttäis niin oisin varmaan rasisti. 

10. Mitä on erilaisuus?

- Se on just tätä, mitä me kaikki ollaan. Jokainen omanlaisiamme, toisilla on jotain samanlaisia ja yhteisiä piirteitä, mut kaikki ollaan erilaisia. 

 

11. Loppuviikon suunnitelmat?

- Isäntä lähtee Helsinkiin, minä oon kotimiehenä. Tänään pesen pyykkiä, laitan jtn sapuskaa ja kuhan Isäntä tulee töistä, niin kirpputorikierros vois olla ihan jeespoksjuttu. Sit huomenna Mai tulee tänne tai jotain ja sit mennään kattomaan, että miltä se Turun yöelämä näyttää. Sunnuntaina teen kuolemaa ja hajoilen darran kourissa. 

Mä haastan Marken tekee tän! Mut samoilla kysymyksillä, koska olen laiska paska enkä jaksa keksiä omia. Johan mulla kesti kaks päivää, että sain ylipäänsä tehtyä tän...

Et voi pilata mun fiilistä millään!

Tänä aamuna se kauan ja hartaasti odotettu puhelu viimein tuli. Sernalle oli löytyny keuhkot. 

Koko helvetin päivä oli yhtä tuskaa, kun vaan odotettiin, odotettiin ja sitten taas vähän odotettiin. Tää päivä tuntu melkein yhtä pitkältä, kun aikasemmat 11 yhteensä. Vähän aikaa sitten tuli tieto, että keuhkot on lähteny toimimaan ja tällä haavaa kaikki on hyvin. 

Mä olen niin onnellinen, helpottunut ja innoissani, etten tiedä, että miten päin olisin. 

Ps. Kassissa kaks pakettia nikotiinilaastareita ja yks aski purkkaa. Se oli sitten siinä, huomenna on mun loppuelämäni ensimmäinen päivä.