Vittu. Tätä. Vitun. Paskaa.

Sit ihan semmonen käytännön varotus, että jos nyt haluaa lukea jotain fiksua ja aikuismaista tekstiä, jossa joka kolmas sana ei oo kirosana, niin jätä väliin. Jos ei vittu huvita lukea, kun mulla on kaikki niin päin persettä, kun vaan olla ja osaa niin se ei vittu ole enää mun ongelmani. 

Tänään on ollu niin maailmankaikkeuden hirvein päivä, ainakin toivottavasti. Jos tästä paskemmaksi voi päivä mennä, niin mä oon varmaan jo haudassa sitten. 

Aamulla hyökkäsin labraan syömättä, juomatta ja kusematta todetakseni, että d-neuvolasta ei helvetti soikoon oo pantu lähetteitä, joten se niistä verikokeista. Toivottavasti ei sit kans tarvinnukaan.

Isännälle kilahdin jo eilen ja oli aamullaki vielä paska olo siitä riitelystä. Kun hän kerran tykkää niin kovin olla puhumatta, niin minä mökötin aikuismaisesti koko aamun.

Ja voin kertoa, että siinä kohtaa, kun tosiaan tuhannen nälkäsenä lähdet sieltä saatanan vitun paskalabrasta töihin, kun ulkona on varmaan viiskytastetta lämmintä ja helvetin kostee, niin meinaa kyllä jo itku tulla. Siihen päälle kunnon päänsärky, niin täydellistä. 

Sit kun ei toimi maha ja joka paikka on ruokavalion muutoksesta huolimatta niin saatanan turvoksissa, niin ihan silleen kevyesti turhauttaa. Jos en kuole keuhkosyöpään tupakan takia, niin kuolen varmaan siihen, kun oon niin jumalaton läski.

Siinä kohtaa, kun huomasin farkkujen olevan perseestä niin puhki, ettei niitä voi enää laittaa töihin, pääsi itku. Että kun vittu olis vaatteita, mitkä päällä näyttäis ihan siedettävälle. Yhdet farkut ja yksi huppari on ihan liian vähän. Mä tarviisin ainaki 15 hupparia ja muutamat farkut, mutta milläs ostat kun rahaa ei oo. Sit jos noi valopäät tuolla palkanlaskennassa sais saatana hoidettua hommansa ja edes ilmotettua, että koska sitä tiliä passais odotella.

Tai kun omais semmosen vartalon, ettei tarviis tota keskikroppaa varten jotain lainapeitettä, että tän saatanan oksettavan pötsin sais piiloon. 

Mie en tiijä ketään, kellä ois yhtä iso maha kun mulla. Paitsi Silin, ja se on kohta kaheksannella kuulla raskaana. 

Tää on vaan kaikki niin vitun perseestä. Sit kun vielä sataa vettä, niin kaikki on täydellistä. 

Toivottavasti huomenna ois paremmin kaikki. Väsyttää niin maan vitusti, että en jaksa yhtikäs mitään.

Ehkä mä vielä joskus osaan blogata muutakin, kun jatkuvaa kitinää. Vaikka sitä varten kai tää blogi on olemassa, että mä saan kitistä tänne. 

Minä pienempi kuin kolme maanantai

Mä olen ihan poikki. Ensimmäinen normaali maanantai takana ja minä meinaan nukkua istualleni. Ja voi että mua sitten jakso ärsyttää kuunnella, kun Toimistokuukkeli marisi tauoistaan pomolle. Kun mä haluaisin pitää tässä ja tuossa ja kun mä olen koko ajan siinä lapsessa kiinni jota avustan ja...

Kuule. Annapa mie kerron jottain. Minäkin haluisin pitää taukoni keskellä päivää. Mieluiten joku välkkä, että ehtis vähä työkavereitaki nähä. Minustakin olis kiva ehtiä istua alas teemukin kanssa. Niin, ja niin minä, kuin muutama muukin, ollaan kiinni niissä omissa avustettavissamme koko päivä. Kun nyt ei oo ketään, joka pystyis tauottamaan kaikkia.

Että on se varmaan raastavaa, kun työaikana ei enää ehdikkään pitämään kahta välituntia taukoja ja surffailemaan naamakirjassa samalla. Mulla oo tommoseen ollu ikänä aikaa. Että kehtaakin sitten vielä valittaa. Ja voi voi, kun nyt sattui käymään niin, että Toimistokuukkelin on oltava viiteen asti töissä. Mutta kun minun pitäisi tulla kahdeksaksi, kun minua siellä luokassa tarvitaan niin mitenkäs... Hitto soikoon, sinä et oo kenenkään henkilökohtainen avustaja, joten sinun työaikasi ei voi määräytyä sen mukaan, miten joku lapsi tulee töihin. 

Lisäksi, jos saat valtaosan palkkasi iltapäivätoimen puolelta, sinne sinun tuntisikin sijoittuvat sitten. Miten se voi olla niin ylivoimasen vaikeeta ymmärtää, kun kaikki muut sen tuntuu ymmärtävän, mutta ei Toimistokuukkeli. Sit ku on niin paljon vaivaa ja sairautta ja voi voi, kun työaikana ei saisi mennä lääkäriin. Kuule, minä tiedän senkin. Oon kuitenkin jo viis vuotta tehny tätä hommaa täyspäiväsenä, toisin kun eräät. Siihen viiteen vuoteen kun sumplit sen, että kolmesti vuodessa on käytävä d-kontrollissa, niin onnea mulle. 

Että voi vittu sentäs, miten se osaa olla hankalaa. Kuten nyt huomaatte, helppoa se ei tunnu olevan mullakaan. Mua vaan rassaa se, että yks ei mitenkään kykene toimimaan niitten ohjeiden mukaan, jotka hänelle annetaan. Sit, kun koitat tehdä jotain työvuorolistan kaltaista paprua seinille mistä näkyy, että kuka on mihinkin aikaan paikalla niin sitä joko a) kuvitellaan, että minä määrään mihin aikaan hänen on oltava töissä, b)  taivastellaan, että mitenkäs minä nyt kahville ehdin, kun sinä tulet vasta tuohon aikaan iltikseen tai c) ollaan ihan helvetin pihalla koko ajan ja ihmetellään työkavereille, että mitenkäs ne minun työvuoroni menivätkään. Voi naamapalmu sentään.

Raaka fakta on sekin, että jos tullaan kymmeneksi töihin ja työaika on 7h ja 39 min, kotiin ei voi lähteä kolmen aikaan. Ei, vaikka olisi perjantai. Ja jos joskus on jotain erityisentärkeäähuippuasovittua menoa, niin sitten siitä asiasta pitää jutella työkavereitten kanssa. Neuvotella, että voisiko joku tuurata ja sen jälkeen keskustella asiasta esimiehen kanssa, että passaako tämä siihenkin suuntaan.

Että anna minun kaikki kestää. Okei, kyllä mua päivällä jo naurattikin, kun seurasin esimiehen ilmeitä, kun se kuunteli Toimistokuukkelin selityksiä ja taivasteluja. Samalla tein sen huomion, että samaiset palaverit ei ole koskaan aikasemmin ollu noin vapautuneita, rentoja ja onnistuneita. Ketään ei ketuttanu, kukaan ei kiristelly hampaitaan eikä kellekkään tullu kesken palaverin semmoista oloa, että mitä helvettiä toi yks tyranni oikein sepittelee esimiehen edessä. 

Loppuunsa siis kuitenkin mieluummin vaikka kaks Toimistokuukkelia, kun yhtään tyrannia. Mut väsyttää silti.

Ensimmäinen Tyttö

Se tunne, kun havahdut kaupan käytävällä siihen, että tuijotat Isännän kanssa edellä kulkevan naisen lähestulkoon täydellistä takapuolta melkein kuola valuen. Tai siis, havahdut siinä kohtaa, kun Isäntä alkaa tökkiä kylkeen, että jatkettaisko matkaa. Mulla meni pasmat kyllä niin sekasin, kun vaan mennä voi. Se vaaleansinisiin farkkuihin verhottu takamus ja sotkusella ponnarilla oleva pitkä musta tukka, voi hyvää päivää ja kättä päälle. 

Mä olen viimeksi menny yhtä sekasin sillon, kun mä tapasin sen Ensimmäisen Tytön, johon mie ihastuin niin suinpäin, ettei millään tuntunu olevan mitään väliä. Sen tytön, joka oli miulle niin tärkee, mutta mie pilasin sen kaiken sanomalla ensin kyllä ja sitten ei. 

Mie tapasin  ET:n ensimmäisenä päivänä ammattikoulussa. Mie olin 19, edellisen kevään ylioppilas ja alotin kouluni uutuuttaan kiiltelevä kihlasormus sormessani. ET oli just täyttäny 23. Siinä tytössä oli sitä jotain. Jotain semmosta, mitä mä en ensin pystyny millään tapaa määrittelemään. Mä tiesin samantien, että joko meistä tulee ystäviä, tai vastaavasti me ei voida sietää toisiamme. No, ystäviä meistä tuli. 

ET oli se, jonka kanssa mä aloin ramppaan baareissa ja viettämään sitä hurjaa opiskelijaelämää. Sen tytön kanssa minä taisin oppia polttamaan tupakkaa. Me nauraa räkätettiin yhdessä, seistiin vesisateessa röökillä tai juostiin käsi kädessä bussiin, kun lintsattiin joltakin meidän mielestä ihan turhalta tunnilta. Me hajoiltiin yhdessä, kun edessä oli joku karmiva harjottelu, vaikee tentti tai piti opetella antaa jotain helvetin lihaspiikkejä. Jostain kumman syystä me ei suostuttu niillä tunneilla olemaan pari, vaikka paljo kaikessa muussa oltiinkin. Ei vissiin haluttu satuttaa toisiamme, vaikka niinhän siinä loppujen lopuksi kuitenkin, että molempiin koski ja kovaa. 

Vaikka mä olin ihan umpirakastunu Isäntään silloin, mä ihastuin silti. Se kaikki alkoi ihan viattomasti, lämmin suukko poskelle sillon tällön, halaus toisinaan ja paljon kauniita sanoja. ET kehui mun tukkaani, joka oli sillon melkein puoleen selkään ulottuva harja, kirkkaanpunaiseksi värjätty. Sen mielestä mun tukkani oli kun tulta, ja se kuulemma sopi mun sieluuni. Mun letti ei ollu kyllä mitään sen oljenvaalean tukan rinnalla, joka oli letillä mun ranteenpaksunen ja ulottu ristiselkään asti. Aika kauan mä kielsin iteltäni kaiken, kunnes lopulta mun vaan oli pakko myöntää, että mä olin ihastunu ja pahasti. 

ET oli kova laulamaan. Mä muistan, kuinka mä olen laulanut ekaa kertaa elämässäni karaokessa ET:n kanssa. Me laulettiin Don Huonojen hyvää yötä ja huomenta, mistä tuli meidän biisi. ET laulo sitä usein mulle, monesti se soitti mulle illalla jonkun asian varjolla ja lopuksi laulo mun korvaani hiljaa hyvää yötä ja huomenta. 

Sitä kaikkea kesti puoltoista vuotta, kunnes maaliskuussa meidän valmistumiskeväänä me lähdettiin yhdessä kattomaan Apulantaa. Mun mahassa leiju perhosia ja mä olin ihan paskat housussa, en tiijä johtuko se sitte ET:stä vai Apulannasta. Jokatapauksessa, me seistiin eturivissä koko keikka ja laulettiin mukana joka biisi. Nänni oli kanssa samassa porukassa, mutta se lähti keikan jälkeen kotiinsa ja me suunnattiin keskustaan jatkoille. Mä istuin taksissa ET:n sylissä. Fortesta sai sillon eurolla tuopin, niin sinnehän me sitten suunnattiin, kuten aika monena muunakin iltana oli tehty. 

Jotenkin me sitten päädyttiin silloin siihen, että ET suuteli mua ensimmäisen kerran silleen kunnolla. Mie leijuin jossain vaaleenpunasissa pilvissä, eikä ET:n tarvinnu kahta kertaa kysyä, kun se ehdotti, että lähdettäis sen kämpille. Enkä varmaan tuu ikinä unohtamaan sitä, miten ensin hävetti ja nolotti ja vaikka mitä, mutta ET sai sen kaiken pois. Se kerto, miten mie olin kaunis ja seksikäs ja ihana, että ei mun tarvii hävetä mitään. 

Enkä unoha myöskään sitä syyllisyyttä, mikä iski niskaan, kun kaikki oli ohi. ET koitti pyytää mua jäämään yöksi, mutta en mie voinu. Kimposin sängystä ylös, vedin vaatteet niskaan ja häivyin. Painuin takas baariin ja vedin semmoset ördät, ettei millään ollu mitään rajaa. Luojan kiitos selviydyin hengissä kotiin kuitenkin! 

Suurin syyllisyys tuli varmaan siitä, että miten minä saatoin olla niin tyhmä, että menin pilaamaan meidän ystävyyden noin? Minä kuitenkin ehkä jo tavallaan tiesin, että ET oli muhun paljo enemmän ihastunu, kun minä olin siihen. En mä siitä huolimatta koskaan kertonu Isännälle musta ja ET:stä. Joskus se ihmetteli, että kuin me ei enää hengailtu ET:n kanssa missään, mutta mä vaan ohitin aina ne kyselyt. Mä hautasin kaikki murheeni kevään kestäneeseen työharjotteluun ja siinä sivussa järkkäsin mun ja Isännän häitä ja välttelin ET:tä parhaani mukaan. 

Vaikka eihän ketään voi loputtomasti vältellä. Vähän ennen valmistujaisia mä menin käymään ET:n luona. Itkuksihan se meni. ET lupasi, ettei kerro Isännälle mitään, niin paljon se mua rakasti kuitenkin. Seuraavana kesänä ET muutti pois. Se lähti mun takiani, koski kuulemma liikaa olla mun kanssa samassa kaupungissa. Pyysi se mua mukaansa, mutta en mä enää lähteny. Vaikka en mä yli ollu päässy, en tiijä oonko vieläkään. 

Siis mie niin haluisin takasin ne ajat, kun me oltiin ystäviä. Pari kertaa ET on kyselly, että voitaisko nähdä, mennä kaljalle tai kahville ja jutella ja koittaa paikata kaikkea. Mut en mie herrajumala uskalla. Mie pelkään, että ihastun uudestaan ja teen samat temput uudestaan, että satutan sitä taas ihan liikaa. Että sanon ensin kyllä ja sitten taas ei, rikon sen ihmisen toisen kerran.

Mitäs sit

Niinpä niin. 

Ukko tuli eilen terassin kautta kotiin. Ei siinä mitään, ei se missään huppelissakuppelissa ollut kotiutuessaan. Mut siitä mie en enää tykänny, kun se kippasi kitaansa muutaman oluen ja ryntäsi puoli yheksän korvilla vielä Prismalle hakemaan lisää. No, sinänsä se ja sama, mie painoin aika aikaseen nukkumaan, niin ei oo kyllä mitään hajua, että miten hökkerössä se on tääl säätäny. Sen verran kävin hereillä, kun se tuli nukkuu, että kielsin sulkemasta partsin ovea. Oisin muuten tukehtunu siihen vanhan viinan hajuun, mikä tääl ois aamulla leijunu.

No, sitten koitti tämä aamu. Minä muistaakseni tiistaiaamuna männä viikolla totesin, että tämä huusholli on siinä kunnossa, että viikonloppuna siivotaan. Ja mitäs tekee meidän isäntä? Makaa tietenkin sohvalla ja marmatus alkaa samantien, kun minä rupesin siivoamaan. Voi voi, kun väsyttää. Juu, väsyttää varmaan, oisko kannattanu jättää muutama olut juomatta eilen?

Minä en tykkää siitä, kun se juo. Tai siis minä en tykkää siitä, kun se juo silloin, kun minä olen tässä näkemässä. Minua ei haittaa, jos se juo pari-kolme-neljä kaljaa, kun ei se nyt niistä mitenkään humalaan tuu. Mut sit jos aletaan olla hiprakassa, niin en tykkää. Ei sillä, että mun sitä tarviis pelätä, mutta minen vaan tykkää. Okei, sen jälkeen, kun se kerran meinasi panna tuhannen kännissä koko kämpän paskaksi, minä en luota sen juomiseen. Sit sen lisäksi siitä vaan tulee helposti niin saatanan idiootti, kun on vähän humalassa, että ihan oikeesti hävettää. Se on jotenkin niin säälittävää, kun toinen luulee olevansa hauska, mutta on todellisuudessa ihan tautisen nolo. 

Nyt on sitten taas ärhennelty siis. Mut ainakin koko huusholli on siivottu. Vaan sen lisäksi minä oon äyskiny, tiuskinu ja kironnu, kun on ottanu kuuppaan niin ankarasti. Mulla on tainnu olla vähän huono päivä. Tässä kohtaa joku vois varmaan kysyä, että miksi mä en lähde menemään tai pistä tota ukkoa kävelemään. Helvetin hyvä kysymys. Mä en kuitenkaan tiedä, että onko se joskus tapahtuva kaljoittelu oikeasti sen arvosta? Kun niitä hyviä hetkiä kuitenkin vielä löytyy enemmän, kuin huonoja hetkiä. Vaan en minä tiedä. Tänään ainakin vitutti niin paljon, että jos tämmönen alkaa olla joka viikkoista, niin minä en ihan oikeesti jaksa. 

Minua ressaa ajatuskin siitä, että pitäs alkaa muuttamaan ja jakamaan tavaroita. Kuka saa mitäkin, mihinkä mikäkin mahtuu, miten minulla on ikinä varaa muuttaa yhtään mihinkään. Kuka mun kamat kantaisi, kuka sen kaiken maksaisi, kun ois pakko kuitenkin hommata sitä ja tätä ja vähän tuotakin. Sen kaiken rinnalla sitä vielä ajattelee, että kai sitä jonkun verran tuota kaikkee paskaa jaksaa. Mulla olis jotenkin ihan luuseri olo, jos tuon takia pistäsin avioeron vireille.

Aamulla mun oli ihan tautinen ikävä Sernaa. Mä luulen, että näin jotain Sernaan liittyvää unta yöllä, mitä en enää herätessäni muistanu. 

Ulkona haisee taas ihan syksy. Mun on tehny ihan sairaasti mieli tupakkaa koko illan! Siis ei, mun ei oo semmonen hajottava olo, että pitäs ottaa nikotiinipurkka, mun vaan tekee mieli tupakkaa. Ois niin kiva mennä siideripullon kanssa seisomaan parvekkeelle ja polttaa se yks savuke. Sitä tapaa minä jotenkin kaipaan. Nikotiinipurkka toki auttaa niissä vieroitusoireissa, mitkä mulla meni ohi tosi äkkiä, heti ekojen parin päivän aikana. Mutta ei ne auta siihen tiettyyn fiilikseen, mikä sen tupakan jälkeen tuli. Mä olen kyllä aika varma, että jos nyt tupakalle marssisin, niin se maistuis ihan saatanallisen pahalta.

Sitten minä kaipaan jonnekin kauas. Jonnekin, missä nenään pistää se vieraan kaupungin haju. Mä haluisin taas hermoilla siitä, mihin ravintolaan passaa mennä syömään, mä haluisin kävellä jalkani kipeiksi ja tutustua kaupunkiin. Mä haluaisin upottaa varpaani hiekkaan ja haistella merta. Mä haluaisin mennä juhlimaan johonkin, mihin mä en sen kerran jälkeen palaisi välttämättä koskaan enää.

Mä niin usein haaveilen minkälaista se oikeasti olis, jos hyppäis tuntemattomaan ja vaan lähtis. Hakis töitä jostain ulkomailta, lähtis kokeilemaan, että minkälaista elämä siellä olis. Hohohoo, ei musta semmoseen olis. Mä tulisin varmaan ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen itku kurkussa kotiin. En mä kestäisi olla enää yhtään sen kauempana mun perheestä ja ystävistä, kun mä olen jo nyt. Hirveetä, jos välillä olis muutaman sadan kilsan sijasta muutama tuhat. Mutta niin, kun rahaa olis ku roskaa, niin oisin kyllä varannu parikin reissua.

Mun menojalkaa vähän vipattais. Mutta toisaalta, mä olen jotenki liian väsyny siihen, että jaksaisin laittaa itteni ihmisen näköseksi ja sitte lähtee hummailee mihinkään. Ja mä olen tainnut joskus ite sanoa, että on jotenkin säälittävää mennä yksin baariin. Onks se? 

Niin ja MrHot oli vissiin siirtymässä kavereidensa kanssa pubiin. Koitin stalkata naamakirjasta, että mihin pubiin niin ois voinu "vahingossa" änkeä samaan. Sehän se ei olis ollu lainkaan säälittävää... 

Seitsemän

7 TOTUUTTA MILLOIN VIIMEKSI
O1 Poltit tupakkaa? - 1.8.
O2 Joit alkoholia? - Tuotanoin. Sillon, kun olin Main kanssa viihteellä viimeksi, eli melkein tasan kaksi viikkoa sitten.
O3 Söit pizzaa? - Viime viikon lauantaina Marken kanssa mussutettiin, ennen ku lähettiin ajelee sinne keleen Pohojanmaalle!
O4 Oksensit? - Noh, yksi päivä sen päivän jälkeen, kun olin viimeksi juonut alkoholia.
O5 Suutelit? - Tsädäm. Tällä viikolla joku päivä. En jaksa nyt muistaa.
O6 halasit jotakuta? - Tänään töissä.
O7 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? - Tänään töissä! Toimistokuukkeli kerto huikeesta nuoruudestaan, meinas multa ja Blondilta tulla naurupissat housuun niitä kuunnellessa.

7 TOTUUTTA NYKYHETKESTÄ
O1 Oletko surullinen? - En mä varsinaisesti. Vähä hämmentyny ja jotain... Kaukokaipuu, ja kova semmonen.
O2 Onko sinulla lävistyksiä? - Ei yhtään.
O3 Mitä sinulla on päälläsi? - Pyjamanhousut ja toppi.
O4 Oletko tyytyväinen elämääsi? - Olen mä. Nyt on taas vaan niitä hetkiä, kun lennän jossain haavemaailmassa ja kaipaan kauaksi pois.
O5 Minkälainen olo sinulla on nyt? - Edelleenkin, kaukokaipuu. Kun voisin, niin varaisin samantien äkkilähdön jonnekin kauas. Tai sitten mä haluaisin sinne Hampuriin, mihin mä selkeästi aina syksyisin alan kaipaamaan... Mä niin haluaisin nähdä, rakastaisinko mä syksyistä Hampuria yhtä paljon, kuin kesäistä kaupunkia.
O6 Onko koruja päällä nyt? - d-ranneke ja vihkisormus.
O7 Onko sänkysi pedattu? - Ei oo melkein ikinä. Paitsi jos tulee vieraita niin sit ehkä.

7 TOTUUTTA EILISESTÄ
O1 Oliko kiva päivä/ilta? - Siinähän se meni. Aika perus arki-ilta.
O2 Olitko tietokoneella? - Juu, olinhan mie, kun en jaksanu muutakaan.
O3 Tajusitko jotain uutta? - Mulla on semmonen haisu, että mä todellakin tajusin eilen jotain uutta, mutta en nyt kuolemaksenikaan muista, että mitä!
O4 Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - Lasketaanko se, että päivitin uuden kalenterini käyttökuntoon?
O5 Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - No vittu en tehny. Olis kyllä pitäny.
O6 Mitä teit ennen nukkumaan menoa? - Luin yhtä kirjaa, mitä en olis millään malttanu jättää kesken!
O7 Monelta aloit nukkumaan - Puoli kahentoista aikaan. Mut simahdin kyllä ihan samantien, kun vaan raaskin laskee kirjan kädestäni.

7 SATUNNAISTA
O1 Nimesi? - Aino
O2 Lempinumero? - 5
O3 Lempikouluaine? - No ei oo ollu enää vähään aikaan.
O4 Kännykkäsi merkki? - noksu
O5 Lempinimesi? - Akke, Arnie, tsikku
O6 Lempilaulajasi? - asdfsfsfsfsdfs Tokio Hotel, Adam Lambert jne
O7 Juotko alkoholia? - Sillontällöntoisinaaaaan, toivottavasti huomennakin...

7 TOTUUTTA, HALUAISITKO
O1 Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - Jos se ei vielä tuolla aikaisemmin tullu selväksi, niin kyllä haluaisin. Tällä hetkellä enemmän, kuin mitään muuta. Antaisin taivaspaikkani, jos voisin huomenna nousta lentokoneeseen ja elää viikon yhtä unelmaa.
O2 Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - Kyllä mie haluisin. Varmaan aika montakin. Viime aikoina oon kelaillu hirveesti kaikkia kivoja juttuja, mitä on Sernan kanssa koettu, ne haluaisin kokee uudestaan. ♥
O3 Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - Haluisin!
O4 Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - Isännälle tekis mieli huutaa, että oot taas aika vitun rasittava, juo vähä enemmän sitä kaljaa niin vedän sua turpaan.
O5 Haluaisitko halata jotain tiettyä? - Haluaisin mä. Kaikkein eniten ja kaikkein koviten Sernaa.
O6 Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - Ihan hyvä mun on näinkin, mutta voisin mä toki jonkun, jota on nyt vähän ikävä.
O7 Haluaisitko seurustella nyt? - No tää naimissaolo riittää kyl nyt.

7 TOTUUTTA KAVEREISTA
O1 Onko sinulla parasta kaveria, kuka hän on? - Muutamakin, joita en pysty laittamaan mihinkään "parhausjärjestykseen".
O2 Kavereissa määrä vai laatu? - Mikä kysymys tää on? Laatu tietenki!
O3 Kuka on paras miespuolinen ystäväsi? - Eh öh. BigBro varmaan, koska Isäntää en nyt tähän laske.
O4 Tukevatko ystäväsi sinua? - Ne ei olis mun ystäviä, ellei tukis. Ne seisoo mun vieressä viimeseen asti ja pitää mua pystyssä, jos en mä ite jaksa.
O5 Tuetko sinä heitä? - Sama koskee myös niitä.
O6 Onko sinulla mennyt kaverisuhteita poikki? - On kai. Aikaa myöten niitä vaan menee, maailma muuttuu ja viskoo ihmisiä erilleen.
O7 Ystävyys vai rakkaus? -Ilman rakkautta ei voi olla ystävyyttäkään, koska kyllä minä ainakin rakastan ystäviäni. Eli molemmat siis.