This is how we do

Jeh. Fuuderi kävi kylässä. Sit Mai tuo mulle vodkaa ja lähtään baanalle. Mai on autolla, ehkä mäkin osaan sit käyttäytyä. Yritys hyvä kymmenen!

Minun elämäni ja minun valintani

Viime yönä minä palasin elämässäni melkein kaksi vuotta taaksepäin. Mä näin unta, että istuin mustalla karvalankamatolla sen kermanvärisen sohvan edessä ja Idiootti hiero mun hartioita. Telkkari oli päällä ja keittiössä valot, mut muuten oli aika hämärää ja ulkona sato lunta. Ihan samanlaista, kun kaksi vuotta sitten joulun aikaan. Siinä unessa oli hyvä tunnelma, sekin oli samanlaista, kuin silloin joskus. 

Siitä huolimatta mä olin tyytyväinen siinä kohtaa, kun herätyskello soitti ja herätti mut aika törkysen pimeään ja sateiseen lokakuun aamuun. Ja vieläpä ihan yksin. Ei lunta, ei sitä kivaa olkkaria ja ennenkaikkea, ei Idioottia. 

Syy siihen, miksi mä olin tyytyväinen, löytyy ihan yksinkertaisesti siitä, että seuraavaksi mä olisin varmasti jo tarponut jopa unissanikin siinä samassa paskassa, missä tarvoin mun ja Idiootin epämääräisen sähellyksen päälle. Mähän olin ite vielä naimisissa, kun aloin ramppaamaan lähestulkoon naapurissa vieraan miehen luona. Siellä mut huomattiin, siellä multa kysyttiin mitä kuuluu, siellä mä sain hellyyttä ja mulla oli kivaa. Siellä mä pystyin jopa nukkumaan. 

Se sama ihminen kylläkin jälkeenpäin kusetti mua ja valehteli törkeästi päin naamaa. Idiootti yritti pelata mun parasta ystävääni omaan sänkyynsä mun selän takana, eikä suostunut edes suoraan kysyttäessä myöntämään asiaa. Säälittävää, sanon minä. Vaikka mä koko ajan tiesin, etten mä saa ihastua, enkä mitenkään hillittömän ihastunu idioottiin ollutkaan, niin kyllä mä siitä ihmisestä tykkäsin. Ei se kuitenkaan aiemmin ollut mulle mitään pahaa tehny. 

Mua ei harmittanu se, että Idiootti olis mieluummin valinnut Main mun sijastani. Mua harmitti se, että jätkä todellakin oli niin ääliö, että koitti saaha mun parasta ystävääni valehtelemaan mulle ja pelaamaan mun selkäni takana. Ei siinä enää anteeksipyynnöt tuntunu paljon miltään, kun Idiootin suunnalta jatkui sama touhu samantien uudelleen. Yhtään kyyneltä mä en sen ihmisen vuoksi vuodattanut, mutta kyllä mulla kesti kauan, ettei enää tullut jokaisella ajatuskerralla vähän oksennusta suuhun. Nykyään mä kykenen ihan helpostikin moikkaamaan, jos satutaan baarissa vastakkain. Saattaisin jopa kysäistä kuulumisia (ihan vaikka silkkaa kettumaisuuttani) jos jätkä ei juoksis mua karkuun joka kerta, kun on satuttu kohdakkain. Hohoo. 

Aamulla mä mietin tätä omaa elämääni, ehkä juurikin ton unen perusteella. Idiootti oli se, josta mä hain helpotusta siihen omaan mustuuteeni, missä mä tarvoin, kun en tiennyt mitä valintoja mun pitäis tehdä ja mitä olla tekemättä. Idiootista oli se hyöty, että se auttoi mua ymmärtämään, että elämässä voi ihan oikeasti olla muutakin, kun se paska, missä mä silloin elin. Se hyvä siitä ainakin jäi käteen, jos ei muuta. Tai no, on tässä kyllä monet hyvät naurut saatu Main kanssa aikaan, kun mokomaa pölkkypäätä on muisteltu. 

Nyt mä olen tainnut hommata itteni samanlaiseen kuvioon, tällä kertaa vaan eri roolissa. Mä säädän Fuuderin kanssa siitä huolimatta, että se on tahollaan naimisissa. Oon säätäny jo viimesen puol vuotta.  Mä en ole siihenkään ihmiseen ihastunut, vaikka kyllä mä siitä jollain tapaa pidän. No hei haloo, en mä viitsisi edes paneskella semmosen ihmisen kanssa, jonka läsnäolo tai luonne ärsyttäis mua. Vaikka olis kuin hyvä sängyssä.

Jotenkin tää kaikki saa mut niin skeptiseksi kaikesta. Mitä merkkaa nykyään parisuhde? Mitä ihmiset tarvii, että ne on onnellisia? Onko enää oikeasti ja vilpittömästi onnellisia ihmisiä, jotka on pysyny siinä parisuhteessa uskollisina toisilleen? Okei, ainakin yhden tiedän, mutta onko se se kuuluisa poikkeus, mikä vahvistaa säännön...?

Minä ja minun vaivani

Mun mahassa on epämukava olo. Hyyvin epämukava olo. Kääntää, vääntää ja koskee. Päivän ruokasaldona on kaurapuuroa banaanilla, mehua ja äsken vedin naamaani eilisiä tacoja maidon kanssa. Mä epäilen, että kyse on joko epämääräsestä ruokailusta tai sitten siitä, mikä mun mieltäni on painanut jo joitakin viikkoja.

Kävin diabeteskontrollissa tuossa jokunen viikko sitten ja verikokeissa oli selvinnyt, että mulla on aika iso mahdollisuus sairastaa keliakiaa. Mitään isompia oireita mulla ei oo ikinä ollu, mutta kun lääkärin kanssa ongelmaisesta massustani juttelin, niin lääkäri katto viisaammaksi pistää lähetteen uusiin labrakokeisiin ja siitä sitten selviää, tarviiko alkaa nielemään letkuakin vielä. Tiistaina lääkärin pitäs asian tiimoilta mulle soitella.

Mä oon nyt pyöritelly tuota asiaa päässäni enemmän, kun paljon. Eihän se maailmanloppu ole, vaikka se diagnoosi niskaan romahtaiskin, mutta on se ainaki pienoinen maanjäristys ja aika totaalisen iso muutos miun elämään! Mä oon aina sanonu, että ei tää diabetes haittaa mitään, mutta jos ois vaikka keliakia niin se kyllä vituttais ja rankasti. Noh, pahimmassa tapauksessa mulla on sitten sekin. Tulee sitten elämään aika iso muutos, koska ruokavalion muutoksen kohalla se tarkottaa mulla sitä, että tarvii opetella laskemaan kaikki hiilaritkin uusiksi, että osaan pistellä oikeat määrät inskaa syömisilleni. 

Totta kai mä märehdin heti ensimmäisenä, että mie en saa enää syyvä tavallista pullaa, tavallista pitsaa tai tavallisia nuudeleita! Mutta tosi asia on se, että kaikkein eniten tuun varmasti kaipaamaan ruisleipää, jos mun siitä täytyy luopua. Se kuitenkin kuuluu mun jokapäiväseen elämääni ja mä oikeasti tykkään siitä. Ruisleivälle ei myöskään oo mitään gluteiinitonta vaihtoehtoa, vaan on vaan opeteltava olemaan kokonaan ilman. Mutta kai sitä kaikkeen tottuu. Onhan muutkin tottunu, niin miksi en minäkin. 

Positiivista siinä diagnoosissa olis tietenkin se, että kaikenmaailman kummalliset mahaongelmat saattais ihan oikeasti hävitä! Tai ainakin vähentyä tosi paljon. Toki mua jännittää se, että minkälaista sapuskaa sitä alkais töissä saamaan, jos joutuu siirtymään gluteiinittomaan vaihtoehtoon. Kai sekin ihan syötävää on, varsinkin kun oon tämmönen, joka syö melkein kaikkea. Sen kyllä näkeekin... :D 

Voi laupias taivas, miten mulla osaa olla tylsää! Nukuin yöni ihan hirvittävän huonosti ja könysin yhentoista korvilla ylös keittelemään aamupalapuuroa. Syönnin jälkeen paiskasin takasin pitkälleni kirjan kanssa ja mietin jo sitäkin vaihtoehtoa, että viitsinkö nousta koko päivänä ylös. Järki voitti, ens yön unensaannin kannalta oli varmasti fiksumpi idea tempoa ittensä ylös ja koittaa keksiä jotain tekemistä. Järjestelin vähän paikkoja ja etin jo huomista varten vaatteet valmiiksi. Sen päälle ressasin raha-asioista ja nypin kulmakarvojani. 

Lakanat voisin vaihtaa. Heräsin yöllä valomerkin aikaan, kun Fuuderi (propsit Markelle!) laitto suloisessa humalassa viestiä ja kyseli, että missä mie oon. Onneksi olin nukkumassa ihan ikiomassa sängyssäni ja omassa ihanassa seurassani, tiedä mistä sitä muuten olisi ittensä tänä aamuna herättäny. Tai kenen seurasta. Valvoin sen jälkeen pitkän tovin ja musta tuntu, että mun lakanat tuoksui edelleen Fuuderille ja seksille. Siitäkin huolimatta, että se oli keskiviikko ilta, kun me lojuttiin yhdessä noissa lakanoissa.  Tänään mä lopultakin vaihdan ne, eihän se olekaan ollut homman nimenä kun öööö... Viikon? Ihan hyvä tavote sunnuntaille.