Väsynyt, nero ja nipo

Mä olen valittanu väsymystäni pitkin talvea, mutta tänään tää väsymyksen taso on kyllä ollu ihan omaa luokkaansa. Ei tän enempää voi enää hereillä ollessa väsyttää! Ei todellakaan voi. Tunnen itteni ihan ameebaksi. Aneemisen pienet yöunet yhdistettynä kevään viimeiseen maanantaihin ei ole ollenkaan nautinollinen yhdistelmä.

Huomenna kello kilahtaa taas kuudelta, se on sitten viimenen kasin työaamu tälle vuodelle. Viikon päästä kello kilahtaakin sitten siinä neljän korvilla, samoin keskiviikkoaamuna. Vaan ei se sillon enää haittaa, leijun sillon jo puoliksi Berliinissä. 

Mun tissiliiveistä tunkeutuu kaarituki ulos. Periaatteestakaan en heitä niitä pois, ja olen jo keksiny, että millä voisin korjata sen ongelman. Ekaksi koitin ommella, mut kangas oli siitä kohtaa niin paksua, että neula ei menny läpi. Seuraavana vaihtoehtona testasin nitojaa, ei pysyny sekään. Ja olis varmaan ikävästi hiertäny se niitti. No, kolmas kerta toden sanoo. Vippaan töistä jeesusteippiä ja paiskaan sitä sen reijän päälle. Paree olis toimia.

Että en mä ihan turha ämmä ole, en ollenkaan. En olekaan koskaan tavannut ketään, joka olis paikannut tissiliivinsä roudarinteipillä. Mäkkaivurikin olisi musta ylpeä.

Nii ja sit mä olin nipottava akka, enkä käyny ostaa semmoselle hikiseen 15 kesäselle neiti kesäheinälle röökiä, vaikka se roikku Ärrän ovenpielessä mun kävellessä ohi. Eipä varmaan sekään kiskantäti olis tajunnu, että kelle sitä röökiä ollaan ostamassa, kun se neitokainen oli vissiin pysäyttäny jo muutaman muunkin ohikulkijan. Kuulosti niin epätoivoselta.

Ps. Töissä oli niin kiire, että näin MrHotin vaan ohimennen kiireesti. Sillonkin edestäpäin. 

Kevätpurjo ja jalkapalloa!

Kevään ihanuus muuttui ihan järkyttäväksi painajaiseksi tänään, kun luokkaretkellä yksi tuleva isänmaantoivo ensin pyörtyä kupsahti, sen jälkeen nukkui tunnin ja poislähtiessä oksensi päällensä. Meinasi meikäläiseltä lentää purjot samaan kasaan, kun siinä porottavassa auringonpaisteessa koitin väistellä roiskeita. Jos jotain positiivista voin tosta löytää niin ainakin sen, että mun reaktiokyky on aika mahtiluokkaa, kun ehdin loikata alta pois enkä saanut ystäväämme yrjöä omaan syliini. 

Sen jälkeen marssin tuolla kuumuudessa kotiin, kotona makasin alasti makuuhuoneen lattialla, hikoilin kuin sika ja tein kuolemaa. Olin varmasti hersyvä näky, uskoisin muistuttaneeni hyvin läheisesti keittokinkkua siinä läsöttäessäni. Pahaksi onneksi Isäntä kotiutui sopivasti sillä hetkellä, kun olin ehtinyt maata vasta muutaman minuutin. Eipähän siinä, Isäntä huikkasi moi, kurkkasi makkariin, sanoi jaha ja meni vaihtamaan vaatteita. Se on tainnu jo niin tottua, ettei ylläty enää mistään. Mua väsytti niin maan helvetisti. Puhuin Marken kanssa yöllä törkysen kauan puhelimessa, selvisin nukkumaan joskus yhden korvilla. Reilut viisi tuntia unta ja töihin, wuppiduu!

Pahimman hien laskettua mä totesin, että nyt on syytä minimoida riskit siihen, että päivä muuttuu vielä oksettavammaksi. Joten painuin suorinta tietä peiton alle, viritin herätyksen puolen tunnin päähän ja vedin unta kaaliin oikein sydämeni kyllyydestä. Mä en jaksa edes muistaa, koska mä olisin viimeksi nukkunu päiväunia. Sitä en laske päiväuniksi, kun vietän jotain kuolemadarraa ja nukun pitkin päivää sitä vapinaa pois. Mä en normaalisti voi koskaan nukkua päivällä, kun yöllä ei sitten ota uni tullakseen millään, jos päivällä meen kuorsaamaan yhtään. Toivottavasti mä tänä iltana olen niin väsynyt, että nukun vaikka puun oksalla. 

Berliiniin luvattiin tälle päivälle +28 ja huomiselle +29. Varoitin jo Markea, että jos siellä tosiaan on kuuma, niin mut löytää useaankiin otteeseen hotellihuoneen lattialta ilman vaatteita. Meinaan kuitenkin kuolla kuumaan. Vaikka mä rakastan kesää ja on kivaa, kun ei palele, niin joskus toi hikoilu raivostuttaa. Kiitos geenieni, mä olen aina ollut kova hikoilemaan. Jopa sillon, kun harrastin tanssia, judoa, palokuntanuoria ja olin rautasessa kunnossa, mä hikoilin aina ilmojen lämmetessä kun Mustajärven Pate keikalla. Nyt sitte ku tätä massaa on kertyny ympärille vähän enemmän, niin hikoilen vielä muutaman litran edelleen. 

Mä muuten kuulin aamulla semmosia kivoja uutisia radiosta, että meinasin hypätä innosta ilmaan. Jalkapallon EM-kisat alkaa 8.kesäkuuta, eli just meidän Berliinissä ollessa! Saksa on kuitenkin jalkapallomaa, yhden ottelun ne ehtii pelaamaan sinä aikana, kun me hengaillaan siellä. Mä innostuin kaksi vuotta sitten seuraamaan jalkapallon mm-kisoja ja sehän oli ihan törkysen mielenkiintoista. Tunnen oloni maanpetturiksi sanoessani, että pidin siitä melkein enemmän, kuin jääkiekon kattelemisesta. Serna neuvo meitä menemään Berliinissä johonkin potkupallopubiin ja esiintymään vastapuolen kannattajina. Päästäis varmaan otsikoihin ja todennäkösesti hammaslääkäriinkin sen jälkeen. En mä nyt viitti mikskään Antti Kurhiseksi heittäytyä, joka painu Suomi-Venäjä pelin aikana Kuopiolaiseen baariin fanittamaan Venäjää. 

Juu, saahan sitä jokainen kannattaa mitä haluaa, mutta tämän jääkiekkofanaattisen kansan keskellä kannattaa ehkä kaksi kertaa miettiä, että mikä olisi se viisain vaihtoehto. Saattaa tulla nokka muuten kipeäksi. Mun mielestä on jälkeenpäin sitten ihan turha itkeä, leiki isänmaallista siellä Venäjällä sitten, ei sitä tänne kannata mihinkään kulmapubiin tulla tekemään. Ei tuu ku paha mieli ittelle mokomasta toilailusta.

Niin, punainen tukka, hiuslakka ja lämmin kevätpäivä on fantastinen yhdistelmä. Kotimatkalla mun tukkaan työnty ainakin kaks mehiläistä pörräämään. Meinasi pistää ihan juoksuttamaan moiset kokemukset.

Kevät

Huomiselle iltapäivälle on luvattu 21 lämpöastetta ja tiistaille 22. Tämä tarkoittaa siis viimeinkin sitä, että nyt on se aika, kun kotoa voi lähtee hameessa ja leggareissa töihin. Taidettiin elää huhtikuussa, kun mä kiljuin sitä, että koska se aika tulee, kun pärjää jumaliste ilman pitkiä kalsareita ja kaulaliinaa! Villasormikkaat taitaa pyöriä kyllä kassissa edelleen ja töissä on yksi kaulahuivi. Jos vaikka sattuu takatalvi tulemaan. 

Huomenna meen töistä lasten kanssa luokkaretkelle tohon kilsan päähän ja kun lompsin sieltä iltapäivällä kotiin, niin todennäköisesti hikoilen samalla tapaa, kuin Pate Mustajärvi keikalla ja varmaan haisee kainalot ja varpaat tosi herkulliselle. Mutta jos mä nyt kevään ekana kunnolla lämpimänä päivänä viitsisin olla valittamatta siitä aiheesta? Ainakin Isännän nokka on tähän asti kestäny, niin kai se kestää jatkossakin. Onneksi suihku on keksitty. 

Mulla oli ihan törkeen hyvä fiilis, kun mä ajelin Satakunnasta himaan tuossa alkuillasta. Ulkona paistoi aurinko ja joka paikka alkaa olla ihan vihreänä, ojan pientareet oli ihan keltasenaan voikukista. Mulla oli ikkuna auki, lämmin kevättuuli veti mun tukan ihan solmuun ja kajarit huusi BFFF:ää täysillä. Mä lauloin kurkku pitkällä mukana ja nautin elämästä. Edes ne lukemattoman monet hevoskuljetusautot ei vetäny mun fiilistäni kiukun puolelle, vaikka jouduinki turraa kaheksaakymppiä melkein koko matkan, vaikka olis saanu päästellä satasta. 

Nyt on ihan oikeasti kevät. Kaks vitun viikkoa, kymmenen työpäivää ja kahden tunnin kevätjuhla, sitten se oli taas siinä yhdeksi vuodeksi. Mun kesäni alkaa tasan sillä hetkellä, kun lapset on lähetetty todistukset käpälässä kesälomille, ite keräillään lasten tuomat ruusut ja muut lahjukset messiin, halataan työkavereitten kanssa ja lähdetään kotiin. Vaikka sinä päivänä satais lunta, niin mulle se on kesä. Sitä kesää jatkuu sitten niin kauan, kun syksyllä raahaudutaan takasin töihin, enemmän tai vähemmän tarmoa puhkuen. Sen jälkeen saa olla vaikka mitkä helteet, mutta kun koulut on alkanu, alkaa myös syksy ja piste. 

Vaikka on sunnuntai, takana niin maailman ihanin ja paras viikonloppu maailman ihanimmassa ja parhaassa seurassa, mulla on silti hyvä fiilis. Enpä muista, koska oisin viimeksi ollu menossa töihin näin mielelläni. Kymmenen päivää töitä, 16 päivää ja Berlin! Ah, te tuutte niin kyllästymiseen asti kuulemaan mun intoiluani aiheesta. Ja reissuun jälkeen vingun sitä, kuinka paljon mä haluan takaisin. Tiedän jo nyt, että tuun taatusti rakastumaan siihen kaupunkiin vähintäänkin yhtä paljon, kun rakastuin Hampuriin.

Mun Turku

Tänään oli kaunis päivä, käytiin Marken kanssa jokirannassa syömässä pehmikset! Oli tosi romanttista, meinas tukka lähtee tuulen mukaan ja Aurajoki oli ihana  ruskea, kuten aina.

Ja koska haluan taas leikkiä oikein styleä bloggaajaa, niin napsinpa tästä riemusta kuvia teidänkin iloksi. Tää on mun Turku, tää on mun koti.

Ihan huippu viikonloppu ollu. Perjantaina oltiin tyttöjen kesken leffassa ja sen jälkeen rällättin Fortessa, muistin kyllä, että miksi mä olen siellä opiskellessa käyny, (halpaa viinaa) ja samoin muistin, miks oon lopettanu siellä käynnin. (Hirveet vessat, liikaa ulkomaalaisia, liian vähän jengiä...) Äsken haettiin kunnon grillihampparit iltapalaksi ja huomenna ajellaan moikkaamaan Sernaa. 

Niin juu, kisastudioki meil oli. Sipsit maistu vähän kummalle ja juustopopparit mä skippasin, ne haisi liikaa likasille sukille. Mä veikkasin, että peli päättyy Venäjän hyväksi 3-2, mutta arvasin vähän alakanttiin. Kyllähän se vitutti, mutta nyt pitää ajatella positiivisesti. Jos Suomi pelais huomenna hyvin, niin pronssi on aina voitettu, hopea taas hävitty.