I'm so pathetic!

Eipä oikeestaan mitään uutta sitten edellisen postauksen. Musta jotenki tuntuu, että tän säälittävyyden seuraava aste on se, että mä vedän yksinäni kalsarikännit himassa. Keskiviikkoiltana. Okei, onhan nyt sentään pikkulauantai... Mutta silti. Nou nou nou. Sille linjalle mä en lähde ollenkaan...

... Koska uhkana siinä on se, että sitten minä alan pikkuhuppelissani tekstaamaan ja fabochattaamaan ja vaikka mitä muuta tekemään, mitä katuisin seuraavana aamuna. Hah, sehän olisi suorastaan suloista. 

Sit seuraava hermoilun aihe oiski varmaan se, kun pitäs saaha itestään sen verran irti, että hiippailisin keskussairaalassa yhdellä tietyllä osastolla. Siellä, missä jengi varmaan kattelee pitkin seiniä ja toivoo, ettei yhdenainokaista tuttua tulisi vastaan. Joo, kun tässä on tätä villiä *duh* sinkkuelämää viettäny, niin vois olla ihan kohdallaan käydä testauttamassa, ettei multa löydy mitään enemmän tai vähemmän kivoja tauteja. Mulla on kyl tiukat periaatteet, että ilman suojia ei hölmöillä, mutta näköjään ku promilleja on tarpeeksi niin pieniä poikkeuksia suostun minäkin tekemään. Tai siis olen niin hölmö, että meen tekemään. 

Viimestään ens viikolla meen. Koska olen työtön laiskapaska, niin en välttämättä yksinkertaisesti viitsi vaivautua heräämään kahdeksalta (tai jopa paljon aikaisemmin) siksi, että olisin heti ysiltä odottamassa omaa vuoroani päästä kusemaan purkkiin. Mä testaan taas kaksi seuraavaa aamua, että viitinkö herätä vaiko en. Ei toi homma nyt kuitenkaan tän hetken päälle ole. Vitsi, miten mä kuulostan just semmoselta aktiiviselta ja fiksulta ja vastuuntuntoiselta aikuiselta! ♥ 

Pitäskö mun oikeesti koittaa alottaa se ryhdistäytyminen vaikka tän bloggaamisen saralta? Nää mun hajoilupostaukset on varmaan ihan huippua luettavaa. 

Eipä mulla mitään uutta muuta. Voisin käydä iltasauhuilla kyttäämässä, onko alakerran nättipoika kotona (en oo nähny sitä aikoihin) ja sen jälkeen hautautua sänkyyn haaveilemaan ja hajoilemaan ja sen semmosta muuta pientä kivaa.

Kainaloo ja tukkaa ja ongelmaa

Tätin pikku Nekku-muru täytti eilen yksi vuotta! Eli vuosi sitten tähän aikaan mä leijuin jossain vaaleenpunasen pilven päällä ja kelasin vaan sitä mahtavaa tunnetta, kun musta oli ensimmäisen kerran tullu täti. Nyt mä olen sitä jo kahteen kertaan, nuorempi tätitettävä on tänään päässy tehovalvonnasta normaalille osastolle ja jos hyvin käy, niin ensi viikolla on koko perhe kotona. Ihan mahtavaa. Seuraavan kuukauden aikana pitäs pullahtaa maailman sekin kolmas tätitettävä, josko se tällä kertaa olis poika! 

Voi perkele miten mun kainalot kutisee. Kiitos järettömän hikoilun, mä marssin eilen apteekkiin ja ostin Tosi Kuiva -antiperspirantin. Marke mua vähän varotteli, että se kirvelee kainaloissa... Siis joo. Ensin ei tuntunu yhtään mitään, kävin läiskimässä tota tököttiä jopa lisää toiseen kainaloon, kun ei epäilin, etten oo tarpeeksi laittanu. Eikä kyllä kirvelemään alkanu sittenkään, mutta voi jeesusristussuperstaraperkele, mikä kutina! Mulla on vähä semmonen mielikuva, että heräsin viime yönä siihen, kun unissani raavin toista kainalooni. 

No, myrkky on kyllä mitä mainiointa, ainakin tähän asti! Mun kainalot on pysyny rutikuivina koko päivän ja kutinakin pysy poissa, ennen ku alko äskettäin uudestaan. Mä todella toivon, että tää on vaan väliaikasta. Meinaan, joskus teini-ikäsenä syyhysi kainalot tähän malliin, enkä haluis sen uusiutuvan. Mut en myöskään haluu lopettaa tän käyttöä, jos tää ihan oikeesti pitää hajun pois ja ne kainalot kuivina. Vituttaa, kun kaikista vaatteista on heti kainalot märkinä. Siihen päälle sit jos alkaa vielä haisemaan, niin jippii. 

Mun on jotenkin rauhaton olo. Väsyttää aika hirveesti, mutta samalla levotuttaa. Onneks kohta alkaa BB ja sen päälle voiki sit alkaa harkita nukkumaanmenoa. Josko huomenna sais aamullakin nukuttua, tällä viikolla oon monena aamuna nukkunu semmosta koiranunta vaikka kuin kauan, ennen ku herätyskello on soinu. Tosi hajottavaa, kun väsyttää kuitenki sen verran, ettei viiti ylöskään nousta. 

Niin ja mun pitäs värjätä hiukset. Lisäksi kattelin vanhoja valokuvia ja pohdin, että oiskohan ihan itsari leikkauttaa ittelleen semmonen malli, mikä on ollu joskus kolme vuotta sitten käytössä... Kun ei tää vaan jotenkin... En mä tiedä. Maanantaina oon käyny kampaajalla, mutta jotenkin ei vaan oo hyvä tää tukka. En osaa laittaa ja tää vaan töröttää joka suuntaan ja näytän ihan kamalalta. Haluun takas semmosen kivan pörrötettävän mallin ja jonku tummemman värin. Tummanruskee tai joku mustanpunanen kiitos. 

Arki

Ja minä sitte vihaan tiskaamista. Yksi kamalimmista asioista, mitä ihminen voi kotioloissa joutua tekemään. 

Kello on kohta kahdeksan, mä olen tullu töistä, käyny ruokakaupassa, laittanu safkaa, syöny ja tiskannu noita faken astioita. Lenkillekin ois pitäny ehtiä, mutta väliin jäi tällä kertaa. Jos meinaan haluta saada unta ennen aamuyötä, niin en tosiaan lähde lenkille enää tähän aikaan, pumppaa adrenaliini liian hyvin muuten vielä siihen aikaan, kun pitäs kaatua peiton ja tyynyn väliin. 

Että niin. Duunit alko. Nyt täytyy kyllä sanoa, että ensimmäinen päivä töissä oli tosi kiva. Iltiksen puolella meillä on ainakin niin huippu työporukka, että ei paljo parempaa vois enää toivoa! Että jos nyt loppus se kyräily, kyttääminen ja toisten arvostelu. Että miten voikin työilmapiiri keventyä ihan hirveesti yhden ihmisen siirtyessä kokonaan pois. Kukaan ei painosta, uhkaile, pomota tai arvostele toisten työntekoa enää. Ihan huippua. Tähän asti sen vaan kiltisti kesti, kun ei oikein tienny paremmasta. Nyt, kun siitä ikävästä ihmisestä on päästy eroon, niin koko homma tuntu satamiljoonaa kertaa miellyttävämmältä!

Niin no, odotellaanpa sitten, että mitä huominen tuo tullessaan, kun lapsetkin tulee kouluun. Ai niin! Oli tänään yks surun aihe! MrHot ei enää jatkanu sijaisuuttaan tuolla meillä. Buhuu. Okei, pidemmän päälle varmaan ihan hirveän hyvä juttu, mutta mutta mutta... Jotain silmänruokaa hei! 

Posti oli tänään tuonu kaks kolmesta kirjasta, jotka mä loman loppumisen kunniaksi tilasin itelleni. Tänään voinkin siis pyllähtää hyvissä ajoin sänkyyn noitten kanssa ja koittaa saaha ihmisten aikaan untakin. Vähäsen mua kyl jo väsyttäis juu... 

Mut niin. Koulut alkaa. Eli ajelkaahan varovasti, liikenteessä on paljo pieniä ekaluokkalaisia! 

Väsynyt, nero ja nipo

Mä olen valittanu väsymystäni pitkin talvea, mutta tänään tää väsymyksen taso on kyllä ollu ihan omaa luokkaansa. Ei tän enempää voi enää hereillä ollessa väsyttää! Ei todellakaan voi. Tunnen itteni ihan ameebaksi. Aneemisen pienet yöunet yhdistettynä kevään viimeiseen maanantaihin ei ole ollenkaan nautinollinen yhdistelmä.

Huomenna kello kilahtaa taas kuudelta, se on sitten viimenen kasin työaamu tälle vuodelle. Viikon päästä kello kilahtaakin sitten siinä neljän korvilla, samoin keskiviikkoaamuna. Vaan ei se sillon enää haittaa, leijun sillon jo puoliksi Berliinissä. 

Mun tissiliiveistä tunkeutuu kaarituki ulos. Periaatteestakaan en heitä niitä pois, ja olen jo keksiny, että millä voisin korjata sen ongelman. Ekaksi koitin ommella, mut kangas oli siitä kohtaa niin paksua, että neula ei menny läpi. Seuraavana vaihtoehtona testasin nitojaa, ei pysyny sekään. Ja olis varmaan ikävästi hiertäny se niitti. No, kolmas kerta toden sanoo. Vippaan töistä jeesusteippiä ja paiskaan sitä sen reijän päälle. Paree olis toimia.

Että en mä ihan turha ämmä ole, en ollenkaan. En olekaan koskaan tavannut ketään, joka olis paikannut tissiliivinsä roudarinteipillä. Mäkkaivurikin olisi musta ylpeä.

Nii ja sit mä olin nipottava akka, enkä käyny ostaa semmoselle hikiseen 15 kesäselle neiti kesäheinälle röökiä, vaikka se roikku Ärrän ovenpielessä mun kävellessä ohi. Eipä varmaan sekään kiskantäti olis tajunnu, että kelle sitä röökiä ollaan ostamassa, kun se neitokainen oli vissiin pysäyttäny jo muutaman muunkin ohikulkijan. Kuulosti niin epätoivoselta.

Ps. Töissä oli niin kiire, että näin MrHotin vaan ohimennen kiireesti. Sillonkin edestäpäin. 

Huussifilosofiaa

Mä tajusin juuri äsken, että hyvin lyhyehkön ajan sisään mä alan odottaa ja suorastaan toivoa, että joku ihminen kuolisi pois. Kuolisi sillä tavalla, että siltä jäisi keuhkot. Mä olen aina ollut semmonen hippipaasaaja, että ei sitä saa toivoa, että kukaan kuolisi. No juu, ei saa ei. Mutta jos nyt on kyseessä se, että mun rakas ystäväni saa sillä tavalla itselleen uuden tärkeän elimen, niin kyllä varmasti toivon.

Filosofian tunneilla lukiossa pohdiskeltiin paljon näitä asioita. Minä vihasin sitä ainetta, luin sen yhden pakollisen kurssin ja se oli mulle ihan tarpeeksi. Saako toivoa toisen ihmisen kuolemaa? Saako olla onnellinen jonkun toisen ihmisen surusta? Muistan joskus miettineeni, että onko oikein olla onnellinen siitä, että Isäntä oli kokenu tosi rankan eron ennen meidän suhteen alkua. Koska luonnollisestikin, jos sitä eroa ei olisi ollut, ei olisi meitäkään. Saako toiselle ihmiselle toivoa jotain huonoa, kuten juurikin sitä eroa? Kyllä saa. Varsinkin jos tietää, että toisen ihmisen (ehkä jopa molempien osapuolien) elämä parantuu siitä.

Filosofia ei ole kyllä mun lajini. Okei, muutaman lasillisen jälkeen mä kyllä filosofoin vaikka ja mitä, mutta fiksulta se ei kyllä kuulosta. Keittiöpsykologin lisäksi oon vähä semmonen huussifilofi, että keksin kyllä vaikka ja mitä, kun tarpeeksi kauan mietin. Toisinaan mä kyllä mietin ja pohdiskelen asioita ihan liikaakin, koska jossain vaiheessa mä myös tuon elämää suuremmat kysymykseni ilmoille ja sen jälkeen mulle nauretaan mahat kippurassa.

Meinaan, mä olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että jos kaksi naista elää parisuhteessa ja toisella on salasuhde miehen kanssa, niin onko sillä pettävällä osapuolella silloin toinen mies? Kun eihän se mikään toinen ole, kun entuudestaan siellä kotona on nainen. Mutta se on kuitenkin joku toinen, eli joku muu, kuin se oma puoliso.

Minun pieneen päähäni mahtuu tänäiltana taas liikaa ajatuksia. Mulla oli kyllä huippua tänään, kävin Melli-murun nimppareilla ja viihdyin siellä ihan useammankin tunnin. Sain Main houkuteltua mun ja Marken mukaan Ylexpoppiin kesäkuussa, nyt mä odotan sitä reissua, kun hepo kesää. Neljä vitun viikkoa.

Random

• Nuokuin bussissa kotimatkalla. Leijuin siinä unen ja valveen rajamailla, kun alko se tyypillinen unisäpsähtely. Säpsähdin niin kovaa, että paukasin pääni ikkunaa päin ja taisin vähä nytkähtää muutenkin, onneksi ei istunu vieressä ketään. Toivottavasti en oo kuorsannu ja kuolannu sen lisäksi.

• Mun tekee niin paljon mieli jotain karkkia, että oon jo pariin kertaan harkinnu avaavani ton jäätävän pussin hedelmäkarkkeja, minkä Isäntä toi mulle Saksasta. Vaikka mä en edes kamalasti pidä hedelmäkarkeista.

• Huomenna on töissä retkipäivä ja illalla sitten vielä hammaslääkäriin. Voi nam, miten ihana päivä tiedossa. Saattaa illalla jopa vähän väsyttää. Ehkä myös hieman vituttaa, jos huono säkä käy. 

• Tänään paistoi aurinko ja ulkona oli taas kerran ihan kevät. Toivottavasti huomenna jatkuu sama. 

• Mä olen niin persaukeinen, että oikeesti ahdistaa. Tilipäivään on melkein viikko ja se tuntuu ihan helvetin pitkältä ajalta, kun lompakossa on vitonen ja tili huitelee jotain nollan ja miinuksen väliltä. 

• Olispa jo perjantai.

Tahdon auringonlaskuun ratsastaa

Kävin tänään Lidlissä ekaa kertaa herra ties mitenkä pitkään aikaan. Vähän kyllä meinasi suorastaan jännittää, kun himoitsin tortilloja ja sain lidlissä hyvän tovin seikkailla, että löysin kaiken tarvittavan.

Mutta voi härrendyydelis, mitä mä rehulaarilta löysinkään! Siis voi pyhä lehmä sentään. Mä näin varmaan maailman kauneimman pojan. Tai okei, oli se jo varmaan mies, kun sillä oli semmonen sinertävä sänki leuan ympärillä. Mielestäni naamioiduin erittäin hyvin vertailemaan ja tutkimaan eri tomaatteja, mutta todellisuudessa kyyläsin suu auki sitä kävelevää mestariteosta. Skannasin sen tapauksen verkkokalvoilleni ja kun olin vahtinut tarpeeksi, pyyhin kuolat suupielestäni ja läksin jatkamaan matkaa. Kävelin sen pojun ohi ja sitten käännyin kuin ohimennen tutkimaan erilaisia olutmerkkejä ja tsekkasin samalla, että minkälainen berberi sillä herkkupalalla oli. Juu, kannatti kyllä kääntyä. 

Kassajonoon vaappuessani mä heitin koriin vielä muffinsseja. Hyvästi laihis, eiköhän tässä ole sikailtu jo ne kilot takaisin, mitkä ehkä ehti kadota, kun elin niukalla linjalla mässäilyn suhteen. Samalla tunsin taas kerran itteni ihan vanhaksi likaiseksi tädiksi, se poika oli ehkä hikiseen joku kaksikymppinen. Juu, olihan se ainakin aikuinen (tai sellaiseksi luettava), mutta siitä huolimatta. Mutta voi hyvänen aika, jos minun silmiini sattuu joku köyhän naisen versio Bill Kaulitzista, niin saa poju painaa karkuun jos baarissa sattuu tulemaan vastaan.

Mä muuten totesin tänä aamuna, että kannattais varmaan useammin mennä illalla seittemältä nukkumaan, jos aamulla soi kello kuudelta. Ei, en hypännyt sängystä jänöjussin ripeydellä ylös, mutta ei ainakaan ollu niin lamauttava väsymys, kun normaalisti on! Vielä kehtasin illalla kuuden aikaan miettiä, että mahtaiskohan riittää unta aamuun asti, jos nyt pistän nukkuu. Kyllä muuten riitti! Ja ois varmaan vielä parisen tuntia riittäny. Sillä asialla on ehkä jotain tekemistä unen riittämisen kanssa, että lauantaiaamuna kompuroin Main kanssa nukkumaan kuuden maissa. Ylös noustiin puolikymmenen aikaan ja siinäkin muutaman hassun tunnin aikana tuli kyllä heräiltyä ja nukuttua enemmän ja vähemmän huonosti. Se oli kyllä jo iso voitto, kun ei tarvinnu Main miehelle kiljua, että pysäytä tää auto, että mää pääsen tienposkeen voimaan pahoin, kummitytyn ja tämän isoveljen killittäessä takapenkillä.

Lisäksi noi purjoiluperformanssidarrat vetää mehut aika rajusti pois. Raapi kyllä napa eilen selkärankaa, kun illalla lopulta uskalsi varovasti vetää leivän naamariinsa. Oli voittajafiilis, kun se ruoka jopa pysyi sisällä. Uni ei kyllä maistunu päivällä, yritin kolmen aikaan pistää tunnin päikkäreille, heräsin 20 minuuttia myöhemmin ja se siitä sitten. Onneksi illalla sammuin, kuin saunatonttu ja aamulla olin kuin uusi ihminen. 

Mä olen tänään ollu jotenkin ihan hepulissa. Lauantai oli kyllä niin huippu ilta, naurattaa edelleenkin kaikki se koheltaminen. Vaikka ei me kyllä Main kanssa nyt edes niin pahasti kohellettu, mitä kohellettiin kaks viikkoa sitten Marken ollessa mukana. Mulla on kyllä se ilta niin täynnä mustia aukkoja, ettei mitään rajaa! 

Että nyt pitäs vissiin vähän saada juhlaputkea poikki. Ihan oikeesti, ei kestä kroppa, luonne eikä kukkaro, jos jatkan samalla vauhdilla eteenpäin. Vappua mä vietänkin muuten ihan huippu merkeissä, kun lähden kotipuoleen neljän päivän vapaan kunniaksi! Mä jo eilen kiemurtelin tuskissani, kun oli niin järjetön ikävä Neppulaa. Enää kaksi viikkoa, sitten minä menen kotiin, tilaan äitiltä munkkia ja simaata ja lellittelen Neppulan ihan pilalle. En malta odottaa.

Nautin vielä kun voin

Pitsa on hyvää. Jätski on hyvää. Pepsi Max on hyvää.

Katoin tokaa kertaa elämässäni Putousta ja jopa repeilin niille jutuille, vissiin mun huumorintajuni ei olekaan ihan tuhoon tuomittu. 

Mä olin aamupäivän lapsenvahtina. Neppula oli kuin pikku enkeli, ihan hirveen tyytyväinen ja kiltti. Kun sai sosetta naamaan ja housuunsa kuivan vaipan, neiti luki mun kanssa hesarin ja sen jälkeen vähän lisää maitoa ja kiikuttelua sitterissä, sitten oltiinkin jo untenmailla. 

Herätessään ei ollu mokseenkaan siitä, että äitiä tai isiä ei näkyny lähimaillakaan. Murunen oli ku naurava nakki mun sylissäni ja kuolasi mun puseroni märäksi. 

Ja voi paska, mun pitää lähtee huomenna himaan täältä. Okei, kotiin on ihan kiva mennä. Mutta mä en sitten millään jaksa ajatusta, että mun pitää mennä maanantaina duuniin. Nyt mun mielessäni kummittelee sekin, että jos mä saan vakipaikan, niin hyvästi pitkät lomat. Hitto, tää on taas näitä juttuja, mitä ei pitäis alkaa miettimään. Varsinkaan loman loppuvaiheessa, sillon ei kyllä tule hullua hurskaammaksi. 

Nyt vielä vähän pitsaa naamaan, nautin vielä, kun voin. Maanantaina loppuu herkut ja pelit.

Mulla on jotenkin sellainen fiilis, että mä olen nyt ihan totaalisen hukassa, ihan kaikessa.

Päiväni purjoilijana

Kun sairastaa kotona, ehtii miettimään päivästään muutamia faktoja.

• Kun elää kaks päivää actimel-jugurtilla ja keltasella jaffalla ja yökkää ekana päivänä jokaisen ruokailun jälkeen ja tokana päivänä vaan joka toisen kerran jälkeen, niin maha pienenee aika nätisti.

• Suklaa menee hyvin alas, mutta ylöspäin tullessaan se on kamalaa. Samoin sipsit. 

• Kun on tupakoimatta toista vuorokautta, tupakan haistaa paljon selvemmin. Aamulla mein rappu haisi niin järkyttävästi röökille, että meinasin viskata purjot siltä seisomalta. 

• Meidän terveyskeskuksessa on tosi hyvähenkilötietosuoja. Istuskelin odottelemassa omaa aikaani, niin siinä sivussa kuulin kaksi eri sosiaaliturvatunnusta, kun ne pitää luetella siinä luukulla. 

• Mä sain tänään kutsun haastatteluun, eli mulla olis sittenki mahikset saada vakkari virka tuosta nykysestä duunistani. Mä en vaan tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Hyvä kai..

• Posti toi mulle ystävänpäivälahjan. Mä toimin niin, miten paketin päällä sanottiin, ja avaan ton vasta huomenna. Vaikka kyllä mä tiedän, ketä sen on mulle lähettäny ♥

• Mä alan uskoa, että tästä taudista voi sittenkin selvitä hengissä. 

Tämä on taas näitä hetkiä, kun bloggaa jostakin, mikä varmaan kiinnostaa ja paljon. 

Sanoja ilman mitään asiaa

Meinasi kyllä eilen jäätyä perse irti, kun jonotettiin Amarilloon ihan hyvä tovi. Virtanen oli ovela ja veti villahousut lähtiessä farkkujen päälle, mikä olis kyllä ollu paikallaan allekirjoittaneellakin, hameessa ja sukkahousuissa ei kyllä päässy hiki tulemaan! Lisäksi olin niin hirvee ihminen, etten antanu Main laittaa varpaitaan mun suuhun, se ois kuulemma lämmittäny kivasti. Oli kyllä ihan kiva ilta, vaikka musiikki oli aika sontaa ja Amarillo oli yks teinihelvetti. Että uusiksi voidaan toki ottaa! Meinaan nyt on semmonen ihme tapahtunu, että mulla ei oo ees darraa! Tai en mä maratonia lähtis juoksee, mut ei oo kyllä yhtään pahaolo tai mitään. Istuskelin yöllä hyvän tovin koneella ja mutustelin iltapalaa ja paiskasin vähä ennen puolta viittä nukkuu.

Sen verran on kyllä ilmassa sitä, että jotain on illalla tullu kumottua, heräsin nääs ekaa kertaa puoliyheksältä enkä sen jälkeen enää saanu oikein nukuttua. Pyöriskelin kymmeneen asti sängyssä ja nousin sitten ylös, toivottavasti illalla tulee ajoissa uni tästä hyvästä. 

Mä en tiedä missä mielenhäiriössä mä olen eilen käyny kaupassa, mä nimittäin unohdin ostaa suklaata! Tää on niitä päiviä kuusta, kun maha kramppaa ihan täysin, mä olen yks hormoonihirviö jonka mieliala seilaa edestakasin ja naamaan puhkeaa joku sadan kappaleen finniarmeija. Mä suorastaan himoitsen tällä hetkellä suklaata, kestää nää kivutkin sata kertaa paremmin, kun olis jotain herkkua mitä mättää kaksin käsin naamaansa. Tarpeeksi jos ruikutan, niin ehkä Isäntä suostuu kävelemään mun kans Prismalle, en mä yksin haluu mennä! 

Lisäksi mä kaipaisin nyt jotain hyvää kotimaista leffaa katteltavakseni. Napapiirin sankarit vois olla tähän mielentilaan ihan sopiva, ei tarviis liiaksi rasittaa aivojaan ja se on jo valmiiksi todettu hyväksi, ei tulis ainakaan pettymyksiä. Mitään itkurainoja ei voi tänään kattoo, vollotan muuten räkäposkella lopun päivää, jos tässä hormonimyrskyssä meen semmosta tekemään.

Ja voi ristusvittuperkele sentäs. Tajusin just äsken, että mä olen jättänyt töihin niin toppahousut kun tuularitkin. Jos huomenna on aamusti pakkasta, niin tuun kanssa oleen niin jäässä, että saatan kysellä kanssamatkustajilta, että saanko tunkee jalkani sun suuhus. Tai sitten tarvii vähän tonkia kaappeja, josko mä löytäsin jotkut toiset lämpöhousut, mitkä survoa jalkaansa. Aamulla pitäs vissiin lähtä hiihtämään tokaluokkalaisten kanssa. Oh joy, can't hardly wait!

Ei mitään sanottavaa

Mä olin tänään ihan hirveän reipas, suorastaan ylitin itseni. Olin meinaan kahteen otteeseen tänään luistelemassa! Aamulla olin kakkosluokkalaisten liikkatunnilla hosumassa ja ohjaamassa opiskelijaa, mikä oli mielestäni ainakin omalta kohdaltani ihan onnistunu juttu. Iltapäivällä sitten suorastaan liitelin rättipoikkipuhki väsyneenä jäälle oman porukan kanssa.Kroppa selviytyny viime torstain tärskystä sen verran hyvin, että uskalsin lähtee uudestaan luistimille.

Aamun tuntien jälkeen mä palelin ihan horkassa koko päivän. Tein siis henkisen muistiinpanon itelleni, että ens maanantaina mulla on sitten vaihtovaatteet mukana, että en hillu samassa hupparissa koko päivää, missä oon aamulla hikoillu ulkoliikunnassa. Suihkusta keskenpäivän on turha haaveillakkaan, siihen mun aikani ei riitä. Palelu tietty aiheutti sit myös sen, että väsyttä entistä enemmän koko päivän. Tää kyllä vissiin sitten näky jo iltapäivällä, kun poikien liikkaope tuumasi oikein sääliätihkuvalla äänellä, että voi meidän pientä ressukkaa.

Ressukaksi mä kyllä itteni tunsinkin, kun pipo vinossa viuhdoin menemään ja nälkäkin alko vaivaamaan. Mutta olenpahan ainaki painanu duunia tänään, jos nyt tommosesta asiasta niin voi sanoa!

Tästä pääsenkin taas lempiaiheeseeni, eli siihen, että mua nukuttaa ihan armottomasti. Yllättäen taas simahdin bussiin ja keikuin semmosessa ihme horroksessa, että näin uniaki. Siinä unessa Marke oli käyny mein yhteisessä blogissa räyhäämässä jotain ja saanu siihen samanlaisen räyhäyskommentin takasin. Oikein säpsähdin hereille. Tällä kertaa ei kyllä tarvinnu heti alkaa kännykällä dataamaan ja varmistamaan, että olihan se varmasti unta. Oon vissiin vähän liikaa touhunnu tän blogin kanssa, kun toisinaan nään hirveen todentuntusia unia. Niissä unissa yleensä joku on blogannu jotain muhun jollain tapaa liittyvää ja ne on niin todentuntusia, että herättyään on pakko tarkistaa, että oliko se sittenkin vaan unta. 

Samoin mulle käy joskus tekstareiden kanssa. Unessa joku tekstaa mulle, sit herään ja otan puhelimen käteen todetakseni, että en mä oikeasti ole mitään viestiä saanut. Tutkimattomia ovat alitajuntani ja unieni tiet, sanoisinko. 

Niinpä niin. Että oliko minulla tänään jotain sanottavaa? Eipä ollut ei.

[x] ja kiviäkin kiinnosti