Väsynyt, nero ja nipo

Mä olen valittanu väsymystäni pitkin talvea, mutta tänään tää väsymyksen taso on kyllä ollu ihan omaa luokkaansa. Ei tän enempää voi enää hereillä ollessa väsyttää! Ei todellakaan voi. Tunnen itteni ihan ameebaksi. Aneemisen pienet yöunet yhdistettynä kevään viimeiseen maanantaihin ei ole ollenkaan nautinollinen yhdistelmä.

Huomenna kello kilahtaa taas kuudelta, se on sitten viimenen kasin työaamu tälle vuodelle. Viikon päästä kello kilahtaakin sitten siinä neljän korvilla, samoin keskiviikkoaamuna. Vaan ei se sillon enää haittaa, leijun sillon jo puoliksi Berliinissä. 

Mun tissiliiveistä tunkeutuu kaarituki ulos. Periaatteestakaan en heitä niitä pois, ja olen jo keksiny, että millä voisin korjata sen ongelman. Ekaksi koitin ommella, mut kangas oli siitä kohtaa niin paksua, että neula ei menny läpi. Seuraavana vaihtoehtona testasin nitojaa, ei pysyny sekään. Ja olis varmaan ikävästi hiertäny se niitti. No, kolmas kerta toden sanoo. Vippaan töistä jeesusteippiä ja paiskaan sitä sen reijän päälle. Paree olis toimia.

Että en mä ihan turha ämmä ole, en ollenkaan. En olekaan koskaan tavannut ketään, joka olis paikannut tissiliivinsä roudarinteipillä. Mäkkaivurikin olisi musta ylpeä.

Nii ja sit mä olin nipottava akka, enkä käyny ostaa semmoselle hikiseen 15 kesäselle neiti kesäheinälle röökiä, vaikka se roikku Ärrän ovenpielessä mun kävellessä ohi. Eipä varmaan sekään kiskantäti olis tajunnu, että kelle sitä röökiä ollaan ostamassa, kun se neitokainen oli vissiin pysäyttäny jo muutaman muunkin ohikulkijan. Kuulosti niin epätoivoselta.

Ps. Töissä oli niin kiire, että näin MrHotin vaan ohimennen kiireesti. Sillonkin edestäpäin.