Kevätpurjo ja jalkapalloa!

Kevään ihanuus muuttui ihan järkyttäväksi painajaiseksi tänään, kun luokkaretkellä yksi tuleva isänmaantoivo ensin pyörtyä kupsahti, sen jälkeen nukkui tunnin ja poislähtiessä oksensi päällensä. Meinasi meikäläiseltä lentää purjot samaan kasaan, kun siinä porottavassa auringonpaisteessa koitin väistellä roiskeita. Jos jotain positiivista voin tosta löytää niin ainakin sen, että mun reaktiokyky on aika mahtiluokkaa, kun ehdin loikata alta pois enkä saanut ystäväämme yrjöä omaan syliini. 

Sen jälkeen marssin tuolla kuumuudessa kotiin, kotona makasin alasti makuuhuoneen lattialla, hikoilin kuin sika ja tein kuolemaa. Olin varmasti hersyvä näky, uskoisin muistuttaneeni hyvin läheisesti keittokinkkua siinä läsöttäessäni. Pahaksi onneksi Isäntä kotiutui sopivasti sillä hetkellä, kun olin ehtinyt maata vasta muutaman minuutin. Eipähän siinä, Isäntä huikkasi moi, kurkkasi makkariin, sanoi jaha ja meni vaihtamaan vaatteita. Se on tainnu jo niin tottua, ettei ylläty enää mistään. Mua väsytti niin maan helvetisti. Puhuin Marken kanssa yöllä törkysen kauan puhelimessa, selvisin nukkumaan joskus yhden korvilla. Reilut viisi tuntia unta ja töihin, wuppiduu!

Pahimman hien laskettua mä totesin, että nyt on syytä minimoida riskit siihen, että päivä muuttuu vielä oksettavammaksi. Joten painuin suorinta tietä peiton alle, viritin herätyksen puolen tunnin päähän ja vedin unta kaaliin oikein sydämeni kyllyydestä. Mä en jaksa edes muistaa, koska mä olisin viimeksi nukkunu päiväunia. Sitä en laske päiväuniksi, kun vietän jotain kuolemadarraa ja nukun pitkin päivää sitä vapinaa pois. Mä en normaalisti voi koskaan nukkua päivällä, kun yöllä ei sitten ota uni tullakseen millään, jos päivällä meen kuorsaamaan yhtään. Toivottavasti mä tänä iltana olen niin väsynyt, että nukun vaikka puun oksalla. 

Berliiniin luvattiin tälle päivälle +28 ja huomiselle +29. Varoitin jo Markea, että jos siellä tosiaan on kuuma, niin mut löytää useaankiin otteeseen hotellihuoneen lattialta ilman vaatteita. Meinaan kuitenkin kuolla kuumaan. Vaikka mä rakastan kesää ja on kivaa, kun ei palele, niin joskus toi hikoilu raivostuttaa. Kiitos geenieni, mä olen aina ollut kova hikoilemaan. Jopa sillon, kun harrastin tanssia, judoa, palokuntanuoria ja olin rautasessa kunnossa, mä hikoilin aina ilmojen lämmetessä kun Mustajärven Pate keikalla. Nyt sitte ku tätä massaa on kertyny ympärille vähän enemmän, niin hikoilen vielä muutaman litran edelleen. 

Mä muuten kuulin aamulla semmosia kivoja uutisia radiosta, että meinasin hypätä innosta ilmaan. Jalkapallon EM-kisat alkaa 8.kesäkuuta, eli just meidän Berliinissä ollessa! Saksa on kuitenkin jalkapallomaa, yhden ottelun ne ehtii pelaamaan sinä aikana, kun me hengaillaan siellä. Mä innostuin kaksi vuotta sitten seuraamaan jalkapallon mm-kisoja ja sehän oli ihan törkysen mielenkiintoista. Tunnen oloni maanpetturiksi sanoessani, että pidin siitä melkein enemmän, kuin jääkiekon kattelemisesta. Serna neuvo meitä menemään Berliinissä johonkin potkupallopubiin ja esiintymään vastapuolen kannattajina. Päästäis varmaan otsikoihin ja todennäkösesti hammaslääkäriinkin sen jälkeen. En mä nyt viitti mikskään Antti Kurhiseksi heittäytyä, joka painu Suomi-Venäjä pelin aikana Kuopiolaiseen baariin fanittamaan Venäjää. 

Juu, saahan sitä jokainen kannattaa mitä haluaa, mutta tämän jääkiekkofanaattisen kansan keskellä kannattaa ehkä kaksi kertaa miettiä, että mikä olisi se viisain vaihtoehto. Saattaa tulla nokka muuten kipeäksi. Mun mielestä on jälkeenpäin sitten ihan turha itkeä, leiki isänmaallista siellä Venäjällä sitten, ei sitä tänne kannata mihinkään kulmapubiin tulla tekemään. Ei tuu ku paha mieli ittelle mokomasta toilailusta.

Niin, punainen tukka, hiuslakka ja lämmin kevätpäivä on fantastinen yhdistelmä. Kotimatkalla mun tukkaan työnty ainakin kaks mehiläistä pörräämään. Meinasi pistää ihan juoksuttamaan moiset kokemukset.

Kevät

Huomiselle iltapäivälle on luvattu 21 lämpöastetta ja tiistaille 22. Tämä tarkoittaa siis viimeinkin sitä, että nyt on se aika, kun kotoa voi lähtee hameessa ja leggareissa töihin. Taidettiin elää huhtikuussa, kun mä kiljuin sitä, että koska se aika tulee, kun pärjää jumaliste ilman pitkiä kalsareita ja kaulaliinaa! Villasormikkaat taitaa pyöriä kyllä kassissa edelleen ja töissä on yksi kaulahuivi. Jos vaikka sattuu takatalvi tulemaan. 

Huomenna meen töistä lasten kanssa luokkaretkelle tohon kilsan päähän ja kun lompsin sieltä iltapäivällä kotiin, niin todennäköisesti hikoilen samalla tapaa, kuin Pate Mustajärvi keikalla ja varmaan haisee kainalot ja varpaat tosi herkulliselle. Mutta jos mä nyt kevään ekana kunnolla lämpimänä päivänä viitsisin olla valittamatta siitä aiheesta? Ainakin Isännän nokka on tähän asti kestäny, niin kai se kestää jatkossakin. Onneksi suihku on keksitty. 

Mulla oli ihan törkeen hyvä fiilis, kun mä ajelin Satakunnasta himaan tuossa alkuillasta. Ulkona paistoi aurinko ja joka paikka alkaa olla ihan vihreänä, ojan pientareet oli ihan keltasenaan voikukista. Mulla oli ikkuna auki, lämmin kevättuuli veti mun tukan ihan solmuun ja kajarit huusi BFFF:ää täysillä. Mä lauloin kurkku pitkällä mukana ja nautin elämästä. Edes ne lukemattoman monet hevoskuljetusautot ei vetäny mun fiilistäni kiukun puolelle, vaikka jouduinki turraa kaheksaakymppiä melkein koko matkan, vaikka olis saanu päästellä satasta. 

Nyt on ihan oikeasti kevät. Kaks vitun viikkoa, kymmenen työpäivää ja kahden tunnin kevätjuhla, sitten se oli taas siinä yhdeksi vuodeksi. Mun kesäni alkaa tasan sillä hetkellä, kun lapset on lähetetty todistukset käpälässä kesälomille, ite keräillään lasten tuomat ruusut ja muut lahjukset messiin, halataan työkavereitten kanssa ja lähdetään kotiin. Vaikka sinä päivänä satais lunta, niin mulle se on kesä. Sitä kesää jatkuu sitten niin kauan, kun syksyllä raahaudutaan takasin töihin, enemmän tai vähemmän tarmoa puhkuen. Sen jälkeen saa olla vaikka mitkä helteet, mutta kun koulut on alkanu, alkaa myös syksy ja piste. 

Vaikka on sunnuntai, takana niin maailman ihanin ja paras viikonloppu maailman ihanimmassa ja parhaassa seurassa, mulla on silti hyvä fiilis. Enpä muista, koska oisin viimeksi ollu menossa töihin näin mielelläni. Kymmenen päivää töitä, 16 päivää ja Berlin! Ah, te tuutte niin kyllästymiseen asti kuulemaan mun intoiluani aiheesta. Ja reissuun jälkeen vingun sitä, kuinka paljon mä haluan takaisin. Tiedän jo nyt, että tuun taatusti rakastumaan siihen kaupunkiin vähintäänkin yhtä paljon, kun rakastuin Hampuriin.

We're going to Berlin!

34 päivää, ja me ollaan Marken kanssa Helsinki-Vantaan kentällä varmaan paskat housussa ja sekasin innosta. Meidän lento lähtee 10.25, mitä ennen me on mitä todennäköisimmin matkustettu bussilla Turusta Helsinkiin. Eli herätään siis ennen kukonpierasua, kun on pakko lähtä Turusta liikkelle jo ennen kuutta aamulla, että ehditään kentälle pari tuntia ennen lennon lähtöä. 

Sitä ennen me on hilluttu lauantaina (2.6.) Tampereella YleXpopissa. Tiistaiaamuna herätään Marken residenssissä taas kerran ennen sitä kuuluisaa kukon töräystä, ja junaillaan Turkuun. Tän rouvan tarvii nääs mennä työkkäriin! Sit Marke nukkuu meillä yhden yön ja seukkina aamuna meidän suuri seikkailu alkaa. 

Mä seikkailin google mapsin kautta eilen pitkin Berliiniä. Sain selville, että meidän hotellin vieressä on todennäkösesti mein kantisravintola, meinaan siinä muutaman askeleen päästä hotellistä on joku italialainen ravinteli. Ehkä me istutaan siellä yhtä ahkeraan, kun Hampurissa istuttiin meidän kulmaravintelissa, missä vedettiin vikana iltana varmaan 10 tequilaa per nuppi ja suurin osa ravintolan laskuun. Berliinistä ei kyllä lennetä darrassa pois, mulle riitti, kun oon kerran elämässäni rynnänny lentokoneessa yrjöämään krapuloissani veskiin. 

Meidän hotellin läheisyydestä löyty itseasiassa muutaman sadan metrin säteeltä aika hiton monta yökerhoakin... Voi onnea meille, mihin me ollaan menossa! Kuten eilen jo Markelle sanoin, mä haluan jonkun ylimakeen bilemekon ja sen jälkeen voidaan vapaasti löytää itsemme Vodkaloungesta. Siellä oli muuten huhtikuun tarjouksena Finlandia vodkaa... Tai sitten me eksytään sadan metrin päässä olevaan Kuubalaisen pubiin. Olipahan miten tahansa, mie en jaksa odottaa!

Mä kipeilen tän päivän kotona, yöllä yskin niin paljon, että piti siirtyä olkkariin nukkumaan, että edes Isäntä sai suht kunnolliset yöunet. Lisäksi rykimistä helpotti se, että sai tuettua ittensä puoliksi istuvaan asentoon. Köhin siis tänään kotona, meen sit huomenna taas räkimään töihin. Isäntä vähän aamusella vihjaili, että vois olla ihan poikaa mennä lääkäriin ja hakea itelleen jotain yskänlääkettä... Vitut. En tosiaan ala soittelemaan terkkariin ja tappelemaan jonkun hoitsun kanssa, että tarviinko mä lääkäriä vaiko en. Tuskailen sitten noitten käsikauppa yskänlääkkeiden kautta, vaikka harvemmin niistä mitään hyötyä on.

Nyt se on päätetty!

Mä hajoilin Marken luota lähtiessä ihan urakalla, etten millään jaksaisi ajaa kahta tuntia himaan ja varmaan kuolen ja tuskastutti muutenkin. Ei siinä, kotiin on kiva tulla, mutta se ajomatka ja huominen töihinmeno kyllä meinasi kaataa pienen ihmisen maailman taas kerran. 

Alkumatkasta aurinko paisto niin alhaalta ja kirkkaasti, että mä olin ihan puolisokea. Arskoista tuntunu olevan mitään apua ja auton aurinkolippakin on vähän hyödytön, jos on niin hukkapätkä, ettei pää yllä niin korkealle, että se lippa varjostaisi jotenkin. Istuin sitten melkein koko alkumatkan ihan tikkusuorana ja pää kiinni niskatuessa, että näin edes vähän sitä muuta liikennettä. 

Kajareista soi Apulanta nupit kaakossa, ja mä hoilotin mukana, kuin paraskin rokkistara. Ei se ajaminen niin perseestä ollukaan, varsinkin sen jälkeen, kun aurinko alko painua mailleen. Moottoritielle päästyäni mä taas muistin, että miten paljon mä nautin siitä ajamisesta. Minä, auto ja öinen moottoritie. Vielä, kun sais alleen jonkun julmettomalla koneella varustetun viimestä huutoa olevan kaaran, niin mikäs siinä ois päästellessä.

Eilen vessassa juoksemisen ja yleisen rapuloinnin ohella myö Marken kanssa mietittiin päämme puhki, että mihin me oikeesti halutaan kesällä reissuun. Okei, Saksaan oltiin menossa. München oli vähän kallis, Frankfurtista oli saatu sen verran negatiivisia asiantuntijan kommentteja, että skipattiin. Sit me keksittiin Stuttgart. Vähän kyllä hirvitti, kun ois pitäny Köpiksessä tai Berliinissä vaihtaa konetta matkan aikana. Meidän tuurilla me olis jääty molempiin suuntiin mennessä siitä jatkavasta koneesta. Samoten Stuttgartiin oli matkaoppaita niin surkeasti tarjolla, että pitikin miettiä vielä hetki... 

Ich bin ein Berliner

 

 

 

 

 

Eli vapise Berliini! Varata päräytettiin hotsku ja lennot ebookersin kautta, eikä muuten ollu etes kovin kallista. Säästettiin kyllä tällä kertaa vähän, lennetään lufthansalla sinivalkosten siipien sijaan. Mutta sama kai tuo, pääasia kun päästään perille, eikä olla menossa millään pikkupurkilla matkaseurana vuohia ja lehmiä.

Meillä on nyt 95 päivää aika kahlata nuo oppaat läpi (lisäksi Marke osti vielä yhden) ja valkata, että mitä kaikkee myö halutaan tehä, nähä ja kokea. Voi elämän kevät, mie en millään jaksa odottaa, että myö päästään lähtemään. 

Ainakin me mennään paikan päälle tsekkaamaan vahanukkeversio Mr. Bill Kaulitzista. Mä taidan ottaa aamukamman käyttöön heti huomenna. Huomenna muuten tarvii palata taas ruotuun ruokailun suhteen, en nimittäin millään haluais ottaa tätä tänhetkistä etureppuani sinne Berliiniin mukaan.