Kevät

Huomiselle iltapäivälle on luvattu 21 lämpöastetta ja tiistaille 22. Tämä tarkoittaa siis viimeinkin sitä, että nyt on se aika, kun kotoa voi lähtee hameessa ja leggareissa töihin. Taidettiin elää huhtikuussa, kun mä kiljuin sitä, että koska se aika tulee, kun pärjää jumaliste ilman pitkiä kalsareita ja kaulaliinaa! Villasormikkaat taitaa pyöriä kyllä kassissa edelleen ja töissä on yksi kaulahuivi. Jos vaikka sattuu takatalvi tulemaan. 

Huomenna meen töistä lasten kanssa luokkaretkelle tohon kilsan päähän ja kun lompsin sieltä iltapäivällä kotiin, niin todennäköisesti hikoilen samalla tapaa, kuin Pate Mustajärvi keikalla ja varmaan haisee kainalot ja varpaat tosi herkulliselle. Mutta jos mä nyt kevään ekana kunnolla lämpimänä päivänä viitsisin olla valittamatta siitä aiheesta? Ainakin Isännän nokka on tähän asti kestäny, niin kai se kestää jatkossakin. Onneksi suihku on keksitty. 

Mulla oli ihan törkeen hyvä fiilis, kun mä ajelin Satakunnasta himaan tuossa alkuillasta. Ulkona paistoi aurinko ja joka paikka alkaa olla ihan vihreänä, ojan pientareet oli ihan keltasenaan voikukista. Mulla oli ikkuna auki, lämmin kevättuuli veti mun tukan ihan solmuun ja kajarit huusi BFFF:ää täysillä. Mä lauloin kurkku pitkällä mukana ja nautin elämästä. Edes ne lukemattoman monet hevoskuljetusautot ei vetäny mun fiilistäni kiukun puolelle, vaikka jouduinki turraa kaheksaakymppiä melkein koko matkan, vaikka olis saanu päästellä satasta. 

Nyt on ihan oikeasti kevät. Kaks vitun viikkoa, kymmenen työpäivää ja kahden tunnin kevätjuhla, sitten se oli taas siinä yhdeksi vuodeksi. Mun kesäni alkaa tasan sillä hetkellä, kun lapset on lähetetty todistukset käpälässä kesälomille, ite keräillään lasten tuomat ruusut ja muut lahjukset messiin, halataan työkavereitten kanssa ja lähdetään kotiin. Vaikka sinä päivänä satais lunta, niin mulle se on kesä. Sitä kesää jatkuu sitten niin kauan, kun syksyllä raahaudutaan takasin töihin, enemmän tai vähemmän tarmoa puhkuen. Sen jälkeen saa olla vaikka mitkä helteet, mutta kun koulut on alkanu, alkaa myös syksy ja piste. 

Vaikka on sunnuntai, takana niin maailman ihanin ja paras viikonloppu maailman ihanimmassa ja parhaassa seurassa, mulla on silti hyvä fiilis. Enpä muista, koska oisin viimeksi ollu menossa töihin näin mielelläni. Kymmenen päivää töitä, 16 päivää ja Berlin! Ah, te tuutte niin kyllästymiseen asti kuulemaan mun intoiluani aiheesta. Ja reissuun jälkeen vingun sitä, kuinka paljon mä haluan takaisin. Tiedän jo nyt, että tuun taatusti rakastumaan siihen kaupunkiin vähintäänkin yhtä paljon, kun rakastuin Hampuriin.