Pöllarikoksut

Kierreltiin Isännän kanssa Skanssissa, mulla oli ajatuksena haeskella jotain kivaa puseroa itelleni.Ei löytyny paitaa ei... Mutta löysin sukkia ja pinkit pöllarikoksut kollaripöksyt! Ei mitään muuta vikaa, vaan ku sovittamatta ostin, niin olisin näköjään voinu ostaa vähän pienemmätkin... Mut no, parempi näin päin, kun mitä että oisin ostanu numeron liian pienet. Sit vituttais.

Saatoin myöskin vahingossa ostaa vähän kaikkee muutakin. Kuten CSI:n 10. kauden! Voittekin heittää villin veikkauksen, että mitä mä olen tehny sen jälkeen, kun kotiuduttiin kauppakierrokselta ja ravinteliruokailusta.  (oli muuten pirun hyvää, om om!) No maannu sohvalla ja kattonu CSI:ta. Nick Stokes on vaan niin asdfasdfasdfsaf ihana! 

 Oon mie kyllä jottain saanu aikaankin tänään. Mie kyllä päätin, että tänään en ressaa tai ota ahisteluita mistään, mut toisin kävi. Pesin koneellisen pyykkiä ja koitin sit vaan maata tossa sohvalla, mut ei siitä mitään tullu. Ihan hirvee se tunne, kun koittaa tehä jotain, niin takaraivossa nakuttaa koko ajan, että oikeestaan kyllä pitäs tehä tuota ja tätä ja totakin, semmosia vähän tähellisempiä hommia siis. Kaivoin sitten kuuliaisesti imurin kaapista ja tuhosin meidän villakoirakennelin. Sen jälkeen nappasin neuleen kouraan ja palasin CSI:n ihmeelliseen maailmaan. Kun pitäs saaha se vauvanpeitto neulottua loppuun, kesällä oon jo alottanu mut oon päässy vasta puoleenväliin, meinaa ressi olla senkin päältä.

Voisin ehkä väsätä salaattia iltapalaksi ja mussuttaa sitä samalla, kun kyylään Big brotherin ja nään viimeöiset kännisekoilut. Sillätapaa mä ehkä muistan ite ens viikonloppuna, että sen viinan kanssa vois koittaa vähän rajottaakki, ettei tarvii puolta baaria kaataa kitusistaan alas. 

Hohhoi. Kuka tulis laittaa mun kynnet ja nyppimään mun kulmat ja rasvaamaan mun rutikuivaksi heittäytyneen nahkani? Millään en jaksais ite.

Miks mun pääsä soi Nylon Beatin Sanoja? Hirrrrveetä.

Kainaloo ja tukkaa ja ongelmaa

Tätin pikku Nekku-muru täytti eilen yksi vuotta! Eli vuosi sitten tähän aikaan mä leijuin jossain vaaleenpunasen pilven päällä ja kelasin vaan sitä mahtavaa tunnetta, kun musta oli ensimmäisen kerran tullu täti. Nyt mä olen sitä jo kahteen kertaan, nuorempi tätitettävä on tänään päässy tehovalvonnasta normaalille osastolle ja jos hyvin käy, niin ensi viikolla on koko perhe kotona. Ihan mahtavaa. Seuraavan kuukauden aikana pitäs pullahtaa maailman sekin kolmas tätitettävä, josko se tällä kertaa olis poika! 

Voi perkele miten mun kainalot kutisee. Kiitos järettömän hikoilun, mä marssin eilen apteekkiin ja ostin Tosi Kuiva -antiperspirantin. Marke mua vähän varotteli, että se kirvelee kainaloissa... Siis joo. Ensin ei tuntunu yhtään mitään, kävin läiskimässä tota tököttiä jopa lisää toiseen kainaloon, kun ei epäilin, etten oo tarpeeksi laittanu. Eikä kyllä kirvelemään alkanu sittenkään, mutta voi jeesusristussuperstaraperkele, mikä kutina! Mulla on vähä semmonen mielikuva, että heräsin viime yönä siihen, kun unissani raavin toista kainalooni. 

No, myrkky on kyllä mitä mainiointa, ainakin tähän asti! Mun kainalot on pysyny rutikuivina koko päivän ja kutinakin pysy poissa, ennen ku alko äskettäin uudestaan. Mä todella toivon, että tää on vaan väliaikasta. Meinaan, joskus teini-ikäsenä syyhysi kainalot tähän malliin, enkä haluis sen uusiutuvan. Mut en myöskään haluu lopettaa tän käyttöä, jos tää ihan oikeesti pitää hajun pois ja ne kainalot kuivina. Vituttaa, kun kaikista vaatteista on heti kainalot märkinä. Siihen päälle sit jos alkaa vielä haisemaan, niin jippii. 

Mun on jotenkin rauhaton olo. Väsyttää aika hirveesti, mutta samalla levotuttaa. Onneks kohta alkaa BB ja sen päälle voiki sit alkaa harkita nukkumaanmenoa. Josko huomenna sais aamullakin nukuttua, tällä viikolla oon monena aamuna nukkunu semmosta koiranunta vaikka kuin kauan, ennen ku herätyskello on soinu. Tosi hajottavaa, kun väsyttää kuitenki sen verran, ettei viiti ylöskään nousta. 

Niin ja mun pitäs värjätä hiukset. Lisäksi kattelin vanhoja valokuvia ja pohdin, että oiskohan ihan itsari leikkauttaa ittelleen semmonen malli, mikä on ollu joskus kolme vuotta sitten käytössä... Kun ei tää vaan jotenkin... En mä tiedä. Maanantaina oon käyny kampaajalla, mutta jotenkin ei vaan oo hyvä tää tukka. En osaa laittaa ja tää vaan töröttää joka suuntaan ja näytän ihan kamalalta. Haluun takas semmosen kivan pörrötettävän mallin ja jonku tummemman värin. Tummanruskee tai joku mustanpunanen kiitos. 

Sairasta!

Mä kävin eilen hammashoitajalla ja istuskelin siinä odotusaulassa just semmoseen aikaan, että telkkarista sattu tulemaan uutiset. Mä olin siihen asti eläny koko päivän täydellisessä uutispimennossa, töissä ku ei pahemmin noita päivänuutisia tuu kuultua tai nähtyä. Meinasin kyllä pudota penkiltä, kun kuulin sen suurimman uutisen. Kotkassa siepattu 8-vuotias tyttö on löytynyt.

Siis. Mitä. Vittua. Täällä. Oikeasti. Tapahtuu?!

Mä haluaisin päästä sen sieppaajan kanssa vähäksi aikaa kaksin johonkin suljettuun tilaan. Johonkin, missä se ei jumalauta pääsis mua karkuun. Mä en totta puhuakseni edes muista, että koska viimeksi mä olisin halunnut olla näin kovin väkivaltainen jotakuta kohtaan. Meinaan, nyt haluan. Ja aika helvetin paljon. Vaikka oonkin yleensä sitä mieltä, että nyrkeillä ei aleta asioita ratkomaan niin tässä on poikkeus, mikä vahvistaa säännön. Hyi helvetti. Voisin jopa nauttia tommosen paskiaisen lyömisestä.

Jos mä en ole tähän mennessä tehnyt itseäni tarpeeksi selväksi, niin nyt teen. Jos minut joku saa vihaseksi, niin kaikki ne aikuiset, ketkä tekee pahaa lapsille. Kaikki nää viimeaikaiset hirveet uutiset perhesurmista tai vastaavista saa mut voimaan niin pahoin. Miten kukaan voi ikinä tehdä niin? Moneen asiaan on olemassa joku selitys, mikä auttaa ymmärtämään edes vähän. Mutta siihen, että sä tapat jonkun lapsen, ei ole olemassa mitään selitystä. Ei mitään, mikä sais mut ymmärtämään. 

Sama koskee mun mielestä tasan tuota häiskää. Olkoon miten napsahtanu vaan, en ymmärrä, en. Enkä etenkään hyväksy. Vaikka siinä lapsessa ei päällepäin ollut mitään fyysistä vikaa, niin minkälaiset henkiset traumat se tyttöparka on saanu loppuiäkseen?! Tommoset mulkut pitää oikeasti sulkea loppuiäkseen johonkin, missä ne ei pääse pelottelemaan lapsia näiden koulumatkalla. Koulumatka on kuitenkin reitti, mikä jokaisen lapsen pitäisi saada kulkea ilman, että tarvii pelätä. Kaikkein kamalinta on se, että jos pitää alkaa pelätä aikuisia. Aikuisten pitäisi olla niitä, keneltä lapsien pitää pystyä hakee apua tilanteessa kuin tilanteessa.

Mun teki ihan oikeasti pahaa, kun mä lähetin tänään eka- ja tokaluokkalaisia kerhosta kotiin. Ei ainakaan noitten pienten kanssa pahemmin asiasta tänään koulussa puhuttu, mutta silti sitä mietti melkein koko ajan. Tuli kyllä sanottua, että menkää varovasti ja suorinta tietä kotiin. Vaikka eipähän siinä, paljo mahtaa varominen ja suorintie auttaa, jos joku helvetin hullu päättää kyytiinsä napata kesken matkan. 

Eilen siinä hammashoitolan aulassa istu semmonen alaluokilla koulussa oleva poika, jonka äiti sit alko jutella, että kuin tarvii aina muistaa olla varovainen. Se poika tuhahti ja tokasi äitilleen, että kun ei mulle koskaan mitään satu. Nii-in, toivottavasti ei satu. Oli varmaan seki siepattu tyttö ajatellu noin. Taivaan kiitos sen tytön näppäryydestä, että oli soittanu äitilleen ja hätäkeskukseen, tiedä mitä olis muuten tapahtunu. 

Että en pysty, kykene enkä edes halua ymmärtää. Mun teki ihan hirveän pahaa lukea lehdestä tänään tosta jutusta! Miten kukaan voi olla noin hirveä ihminen? Yleensä sitä pyrkii melkein kaikista ihmisistä hakemaan jotain positiivista, vaan ei tommosessa ihmisessä voi olla mitään positiivista tai hyvää puolta. Ei kerta kaikkiaan voi. 

Jos tää maailma on jo nyt tässä jamassa, niin mihin tässä vielä ollaan menossa? Kuinka kauan menee, että lapset uskaltaa vielä päästää ulos leikkimään keskenään ilman, että aikuinen seuraa jatkuvasti varjona kintereillä. Tai miten kauan lapset voi ylipäänsä kulkea koulumatkat rauhassa ilman, että tarvii tunkee pippurisumutetta reppuun tai olla aikuisen saattamassa sen pippurisumutteen kanssa. 

Tähän kyllä niin passais se sama, mitä koulussa viljellään niille, ketkä kiusaa pienempiään. Että kokeiles ens kerran kiusata isompias tai ittes kokosia. Siis ei, ketään ei saa kiusata, eikä kenenkään päälle käydä tai ketään ei saa pakottaa mihinkään. Mutta silti minä sanon, että ei oksettaisi läheskään niin paljon, jos se sieppauksen kohde olisi ollut 8-vuotiaan sijasta vaikka 28-vuotias.

Mä en osaa edes kunnolla pukea sanoiksi kaikkia näitä tunteita, mitä mä tän asian tiimoilta tunnen. Mä haluaisin, että se sieppaaja joutus johonkin julkiseen häpäisyyn, missä ihmiset vois käydä räkimässä sen päälle ja osoittaa näin oman halveksuntansa. Enkä epäröi yhtään sanoa, että toivosin tommosen saavan pitkän tuomion ja kunnolla köniinsä siihen päälle.

Ei näin

Bill fucking Kaulitz, mitä helvettiä sulle oikein on tapahtunu?!

Minkä pulun se on kyniny, että on saanu noin jäätävän reuhkan päällesä? Tosta tulee mieleen Julmia Juoninen. Siis se pelottava eukko 101 dalmatialaisessa. 

Toi tukka. *headdesk* Joo, semmonen likasenvaalee oli ihan jees, mutta tuo on ihan hirvee. Siis tuo tukka saa Billin näyttämään joltain ananaspäältä tai sit siltä Simpsonien tyypiltä, millä on semmonen ihme palmutukka. En tiijä sen hyypän nimeä, tiedän vaan, että miltä se näyttää. 

Voi minun Billini, mitä sä oikein olet menny itellesi tekemään? Et sä voi tehdä tätä mulle! Aja edes tuo parta pois, ole niin kiltti.

Voisitko mitenkään palata takaisin tähän, kiitos?

Mulla saattaa mennä tovi, että mä kykenen sulattamaan tämän kaiken. Onneksi Tom näyttää ihmiseltä. Itseltään. Hotilta. Vittu, ihan miltä tahansa muulta, kun joltain ananaspäältä!

Kiitos ja anteeksi, terveisin nimimerkki Aina niin tyylikäs, kaunis ja ihana, että voin omatunto puhtaana morkata toisten tyyliä ja vaatteita.

Onko tää oikeesti näin?

Mulla on ollu viime päivinä vähän epätodellinen olo. Serna on kotona, LilBrolla on tytär ja meillä menee Isännän kanssa ihan hyvin. Voiko tää olla näin? 

Eilen istuin bussissa matkalla kohti Satakuntaa ja tulin siihen tulokseen, että nyt tosiaan on syksy. Oli ihan outoa, viimeksi mä olen elokuussa istunu tuon välin bussissa ja katsellu niitä samoja maisemia ja kuunnellu samoja biisejä mp3-soittimesta.

Siitä on aikaa melkein kaksi kuukautta. Sillon mä mietin, että kun tästä joskus selvitään, niin selvitään mistä vain. Nyt mä voin viimein sanoa, että kaikki on hyvin. Serna selvisi, se piti meille antamansa lupauksen. 

Meillä oli eilen niin kivaa. Siis voi apua, en ois halunnu lähtee kotiin ollenkaan! Vaikka oli kivaa kyllä sekin, kun LilBro laitto tylleröstä kuvan ja kun pääsin kotiin, sain sähköpostiin niitä vielä muutaman lisää. Sen päälle puhuin LilBron kanssa melkein tunnin puhelimessa. Siis siitäkin on tullu isä. Voi hyvänen aika, jotenkin mä en vaan pysty uskomaan tätä.

Me katottiin Sernan ja Marken kans mun ja Marken Berliininkuvat. Ja ne mein ah niin tyylikkäät videot, kun meinattiin pitää videopäiväkirjaa... Meinasin saaha astmakohtauksen kaikesta siitä nauramisesta! Kuten mä jo eilen ääneen totesinkaan, että voi kuinka mä olinkaan kaivannut sitä kaikkea. Miten mun on ollu ikävä Sernaa ja Markea, mun on ollu ikävä meitä.