Kainaloo ja tukkaa ja ongelmaa

Tätin pikku Nekku-muru täytti eilen yksi vuotta! Eli vuosi sitten tähän aikaan mä leijuin jossain vaaleenpunasen pilven päällä ja kelasin vaan sitä mahtavaa tunnetta, kun musta oli ensimmäisen kerran tullu täti. Nyt mä olen sitä jo kahteen kertaan, nuorempi tätitettävä on tänään päässy tehovalvonnasta normaalille osastolle ja jos hyvin käy, niin ensi viikolla on koko perhe kotona. Ihan mahtavaa. Seuraavan kuukauden aikana pitäs pullahtaa maailman sekin kolmas tätitettävä, josko se tällä kertaa olis poika! 

Voi perkele miten mun kainalot kutisee. Kiitos järettömän hikoilun, mä marssin eilen apteekkiin ja ostin Tosi Kuiva -antiperspirantin. Marke mua vähän varotteli, että se kirvelee kainaloissa... Siis joo. Ensin ei tuntunu yhtään mitään, kävin läiskimässä tota tököttiä jopa lisää toiseen kainaloon, kun ei epäilin, etten oo tarpeeksi laittanu. Eikä kyllä kirvelemään alkanu sittenkään, mutta voi jeesusristussuperstaraperkele, mikä kutina! Mulla on vähä semmonen mielikuva, että heräsin viime yönä siihen, kun unissani raavin toista kainalooni. 

No, myrkky on kyllä mitä mainiointa, ainakin tähän asti! Mun kainalot on pysyny rutikuivina koko päivän ja kutinakin pysy poissa, ennen ku alko äskettäin uudestaan. Mä todella toivon, että tää on vaan väliaikasta. Meinaan, joskus teini-ikäsenä syyhysi kainalot tähän malliin, enkä haluis sen uusiutuvan. Mut en myöskään haluu lopettaa tän käyttöä, jos tää ihan oikeesti pitää hajun pois ja ne kainalot kuivina. Vituttaa, kun kaikista vaatteista on heti kainalot märkinä. Siihen päälle sit jos alkaa vielä haisemaan, niin jippii. 

Mun on jotenkin rauhaton olo. Väsyttää aika hirveesti, mutta samalla levotuttaa. Onneks kohta alkaa BB ja sen päälle voiki sit alkaa harkita nukkumaanmenoa. Josko huomenna sais aamullakin nukuttua, tällä viikolla oon monena aamuna nukkunu semmosta koiranunta vaikka kuin kauan, ennen ku herätyskello on soinu. Tosi hajottavaa, kun väsyttää kuitenki sen verran, ettei viiti ylöskään nousta. 

Niin ja mun pitäs värjätä hiukset. Lisäksi kattelin vanhoja valokuvia ja pohdin, että oiskohan ihan itsari leikkauttaa ittelleen semmonen malli, mikä on ollu joskus kolme vuotta sitten käytössä... Kun ei tää vaan jotenkin... En mä tiedä. Maanantaina oon käyny kampaajalla, mutta jotenkin ei vaan oo hyvä tää tukka. En osaa laittaa ja tää vaan töröttää joka suuntaan ja näytän ihan kamalalta. Haluun takas semmosen kivan pörrötettävän mallin ja jonku tummemman värin. Tummanruskee tai joku mustanpunanen kiitos. 

Hyvä ostos, parempi mieli

Niin, farkuista tosiaan meni eilen sormet läpi. Tänään tolskasin hame päällä töihin, mutta iltapäivällä painoin Haloselle tarmoa täynnä, pakkohan ne on uudet housut ostaa, ellen halua kävellä kalsareissa koko vuotta. Ja muuten löyty hyvät! Siis ihan huiput, melkein miun unelmien farkut. Eihän siinä muuta, mutta kun merkki sattu olemaan Levis, niin hintaakin oli ihan kiitettävästi. Mutta kun ne oli niin hienot! Ja onpahan nyt perkele housut.

Ja sit mä saatoin ostaa kengät...

Ja sit mä saatan olla menossa kuitten vaihteessa Main kanssa rällää Helsinkiin. Niin sit pitää olla kengät. Niitähän mulle ei jo ennestään olekaan ollenkaan... Mut ei ollukaan kiilakorkoja!

Että niin. Tili huutaa hoosiannaa, mut mieli laulaa dirlandaata. Onneks tulee viikon päästä puolikas tili, niin säilyy edes jonkinlainen kauhuntasapaino. Sit pitäs vielä ostaa jotkut kunnolliset tennarit, ettei menis jalkapohjat niin tautisen kipeiksi, kun töissä joutuu seisoskelemaan pihalla aika paljon. Noissa markan maksaneissa conversekopioissa on menny pohjat jo niin huonoksi, että kohta tulee varmaan jalat läpi. Eikä mun adidaksetkaan ikuiset oo, alkaa nekin jo muistuttaa siitä, että aika ois mennä hakee uudet. Haluun jotkut kivat niket tai adidakset tai jotkut... Kivat.

Sitte mulla on huomispäivä aikaa harjotella, miten mä selitän kampaajalle, että mitä haluan tukalleni tehtävän. Menin tosiaan varaa ihan eripaikasta ajan, ku missä oon ennen käyny. Kävi vaan se 40e leikkauksesta vähä liikaa kukkarolle, mä nyt toivon, että tossa Prisman kyljessä olevassa kampaamossa ei oo hinnat noussu ihan samoihin kantimiin! Meinaan sit kyllä tulee itku. Varsinkin, jos eka on tukka menny ihan perseeksi ja siitä pitää vielä maksaa ittensä kipeeksi. Onnee mulle.

I Whip My Hair

Hiukset on naisen kruunu, oon joskus kuullu semmoisen sanonnan. Omalla kohdalla sitten tiedä tän asian pätemisestä, kun aika ohkasta ja hentosta on toi karvankasvu tuolla viisaammassa päässä ollu aina.

Mulla on ollu aika pitkälti parikymppiseen (sitähän olen toki omasta mielestäni edelleenkin, mutta nyt tarkoitan oikeasti 20-vuotiasta) pitkä tukka, paria poikkeusta lukuunottamatta. Eka poikkeus oli joskus paljon alle kouluikäisenä, kun BigBro otti ja leikkas mulle uuden tukan. Ei sentäs koko päätä klaniksi vetäny, mutta napsi pitkän tukan keittiösaksilla semmoseksi kivaksi pottamalliksi. Niin, että korvat näky. Ite en ollu tästä tyylimuutoksesta millänikään, mut iskä meinas saaha slaagin. 

Seuraava poikkeus koettiin jossain rippikoulun tietämillä. Keksin silloin, että nyt pitää uudistua ja polkkatukka on in. Noh, en mä nyt tiedä, että oliko se tasapitkä polkka niin kovin kaksinen keksintö, mutta mikäs siinä. Kasvoihan se onneksi takasin. Sinne puoleen selkään, sitä pidemmälle en koskaan päässy. 

Kunnes sitten tuoreena rouvashenkilönä päätin, että nyt lähti. Kauan sitä olin miettiny ja lopulta marssin parturiin, puristin silmät kiinni ja pyysin kampaajaa leikkaamaan mulle kivan lyhyen tukan. Saatesanoina selitin tämän saman, että mulla ei ole koskaan ollut lyhyttä tukkaa. Lyhyenä se on sitten pysynykki. On tähän matkalle mahtunu kananpersettä jos jonkinlaista, viime kesänä meinasi ekaa kertaa itku päästä kun porhalsin Marken kassa sen lähikampaamoon ja pyysin kampaajalta, että elä kiltti kyni miun päätä ihan puliksi. Juu, ei se kyninykään koko päätä. Toisen puolen vain.

Sitä ennen olin jo löytänyt ton kampaamon, missä mä nykysin käyn. Jos Ville päättää vaihtaa uraa, muuttaa tai lopettaa muuten vain, niin mä tulen olemaan hukassa. Meinaan jos mä jotain olen päättänyt niin sen, että rauhallisin mielin en istu kenenkään muun silvottavaksi, kuin sen. Koska tekevälle sattuu ja vahingoista viisastuu, kerran oon antanu kaverin leikata mun hiukset. Jälki oli sen mukastakin, että keittiösaksilla leikeltiin ilman minkäänlaista kokemusta. Never again.

Väriskaala on tullu kans käytyä aika hyvin läpi, lukuunottamatta mitään shokkivärejä. Kaks päivää olen elämästäni viettänyt blondina, (vaikka sisäisesti sitä olen kyllä varmasti huomattavasti enemmän) mutta muissa väreissä on sitten tullu viihdyttyä pitempäänkin. Seiskan keväällä värjäsin ekaa kertaa kestovärin kanssa punaiseksi ja sitä rataa on sitten mentykin. Viimeisten 12 vuoden aikana mun tukkani ei ole koskaan ollut omassa luonnollisessa värissään. Useimmiten se on ollu punainen, mikä on kyllä ehdottomasti mun värini.

Joskus aikaisemmin mä tosiaan leikkuutin hiuksiani ihan missä sattuu, enkä ollut kovin niuho lopputuloksen kanssa. Kasvaahan se aina takasin. No juu, kasvaa toki, mutta kyllä musta on silti tullut tarkka. Mä menen ennemmin vaikka juhliin ylipitkän ja epäsiistin tukan kanssa, kun mitä että annan jonkun tuntemattoman tapauksen leikata tätä. Mä haluan olla niin varma siitä lopputuloksesta, että pidin sen viimekesän epäonnisen veiraalla parturilla käynnin jälkeen Villellekin palopuheen, että elä jumaliste leikkaa musta puolkaljua. Eikä onneks leikannukaan. 

Tänään kävin siis sutimassa tukkani kesäkuntoon. Mulla on nyt melkein koko talven ollu astetta pisempi malli, niin nyt on ihan törkysen alaston fiilis, kun pyysin ottamaan näin kesän alla vähän lyhemmäksi. Onneks se tunne häviää tosi äkkiä, kun ehtii taas tottumaan. On kyllä vähä hämmentyny olo sen takia, kun oon muutama tunti sitten maksanu hiustenleikkuusta 35e. Koskaan aikasemmin ei oo jäljessä ollu mitään valittamista, mutta nyt löyty parikin ylipitkää haipaketta, jotka nirhin kynsisaksilla samoihin mittoihin, kun ympärillä olevat hiukset. Pitäskö ens kerralla pyytää alennusta, kun joutu ite tekemään osan työstä.

Sano ÄL sano OO sano ÄM sano AA sano LOMA!

Vihdoinkin. On tätä meinaan niin maan keleesti jo odotettu. Näki kyllä lapsistakin, että loma tuli tarpeeseen. Yks sankari jäi jälki-istuntoon ja keskustelemaan opettajan kanssa yleisistä käytössäännöistä ja minä selvittelin kolmen murusen kanssa jotain riitatilannetta. Kun se on ihan vissi, että vaikka olis kuin tehny mieli pukata kaikki vaan koteihinsa, niin ei ketään voi itkun kanssa lomille lähettää. Eipähän ainakaan jää mitään hampaankoloon.

Mä tulin just kampaajalta. Mun letti oli niin jäätävän pitkä, että meinasin oikeesti kaks viikkoa sitten tarttua ite saksiin ja silpoa tukkani lyhemmäksi, kun en saanu sitten millään sitä reuhkaa asettumaan kivasti baariin lähtiessä. Mut pysäytti vain ja ainoastaan se, että mun olis pitäny pystyä menemään kampaajalle sen ite kynityn tukan kanssa, siinä kohtaa olis viimestään tullu itku. 

Huomenna mä haen Marken Huittisten asemalta, se värjää illalla mun tukan ja toivon, että toikin väri tekee mun tukasta sen kivan kirkkaan punasen. Harkihin kyllä ihan ohimenevän hetken taas tummanruskeeta, kun ei sekään pahan näkönen mun päässäni ole. Siinä on vaan se ikävä puoli, että sitten kun tahtoo takaisin sen kivan kirkkaan punaisen, niin saa tummasta millään väännettyä mokomaa. Että punaisella mennään. Sit kun mun nokkaan on alkanu taas ilmestymään kesakoita (varma kevään merkki) niin punainen sopii mulle, kuin nyrkki silmään tai nenä päähän. 

Mä vedän ihan oikeesti ens yönä unta vähintään kellon ympäri. Ihan orgastisen ihana tunne, kun aamulla ei tarvii nousta ennen sian pierasua herätyskellon soittoon. Puol kympiltä soi sen verran kello, että raotan toista silmää, isken insuliinin reiteen puoli nukuksissa ja sen jälkeen käännän kylkeä ja vedän sikeitä vielä parisen tuntia. Kahdelta pitää lähtä ajelemaan Huittisiin päin, joten voin ihan huoletta koisata vaikka puoli kahteen. Marken mä vaan haen, ihan sama, vaikka näyttäsin hevonperseeltä. On se mut pahemmassakin kuosissa nähny.  No okei, pakko se on sen verran nousta, että halin ja pusin ton Isännän maailmalle. Jospa se muistais sitten lahjoa mua lentokenttäsuklaalla palautuessaan Sakulandiasta maanantai-iltana.

Että juu, tekemisen ja ainakin ihanan seuran täytteinen pääsiäisloma tulossa! Isäntä hermoilee kaikkien kamojensa kanssa, tässä haettiin jo kissojen ja koirien kanssa sitä lätkää, mihin saa kirjottaa yhteystiedot ja sen jälkeen matkalaukkuun kiinni. Mun jäliltänihän se jossain todennäkösesti on, mutta ku ei löytyny niin ei voi auttaa. Hakekoon kaupasta uuden. 

Ilmotetaan nyt sitten varalta, että mä saatan viettää siis päivän pari, ehkä jopa kolme täyttä hiljaiseloa tällä saralla. Että älkää rakkaat lukijat saako sydäriä, kun en taas riehu täällä joka päivä jostain mieltä painavasta asiasta. Voitte huokaista helpotuksesta, että on toiki akka välillä ihan hiljaa. Sitä nimittäin tapahtuu harvoin ihan oikeassakaan elämässä. 

Mukavaa ja munarikasta pääsiäistä kaikille! ♥

Ei mitään hätää

Mä kävin maanantaina lettilekurissa ja jo tänä aamuna teki mieli ulvoo tän tukan kanssa. Siis mie tykkään tästä mallista ihan hirveesti, ei siinä mitään. Aika pitkälti samanlainen, mitä on ollu tähänkin asti. Semmonen toiseltapuolen pikkusen pisempi ja näinpäin pois. Mikäs sen kivampaa, kun tulla kampaajalta kotiin uuden tukan kanssa, kun ammattilainen on laittanu sen nätisti. Mutta voi armo sitä hajotuksen tunnetta, kun sitä alkaa ite väsäämään johonkin kuosiin ensimmäistä kertaa!

Kerrottakoon, että panin tänäaamuna kellon soimaan 10 minuuttia normaalia aikasemmin, että sain mulla oli vähän enemmän aikaa väsätä pääni kanssa. Meinasi kyllä tuskanhiki tulla siitä huolimatta! Okei, mä olen viimeset kolme viikkoa kulkenu pipo päässä, riisunu sen vaan pakon edessä oppitunneille pois päästäni. Sitä myöten oon aamusin vaan pessy hiukset ja huudattanu hiustenkuivaajan kanssa ne johonkin kuosiin. Sen ne kyllä oli näkösetkin, mutta sitä kamaluutta paljon kyllä ehtiny aamusin laittelemaankaan, olisin saanu herätä puoli kuudelta väsäämään, että olisin ehtiny kasiksi töihin. 

Noh, kai tää tästä. Mietin vaan just, että mihinkä aikaan sitä huomenna pitää ittensä repiä ylös, että ei oo ihan petolinnun peräpuolena pää, kun sinne sorvin ääreen suuntaa. On kyllä kaks niin raskasta päivää takana, kun oon painanu kahden avustajan työt. Meillä on vissiin influenssa kaatanu henkilökuntaa tai lapsia niin lahjakkaasti petiin, etten tosiaan oo ainut joka on joutunu repeemään useempaan paikkaan yhtäaikaa.

Tästä johtuen mä jopa nukuin viime yönä! Ei ollu täysikuusta tietookaan, lukuunottamatta äärimmäisen levottomia unia. Viime yönä uneksin, että olin Marken kanssa jollain stalkkausreissulla, mistä bongasin kainalooni jonkun hikiseen täysi-ikäisen pojankolpin, jonka kanssa keskityin nuoleskelemaan niin kovin, että huuletkin meni kipeeksi. Herätyskello onneksi pelasti mut siltä, että olisin nähnyt jotain ylenpalttisen eroottisia unia jostain nippanappa karvat kasvattaneesta kollista. Oli kyllä aamulla härski olo, kun heräsin. Mun alitajunnassani taitaa piileskellä kunnon puumanainen. 

Äitin kanssa jutustelin just puhelimessa. Maksassa sillä nyt on jotain häikkää. Magneettikuvauksessa oli Luojan kiitos selvinny, että kasvaimia tai tukoksia ei ole. Mun oli nyt ihan pakko uskaltautua kysymään, että mikä se tilanne ihan oikeasti nyt on. Että pitääkö alkaa huolestua, vai voiko nyt taas hengittää rauhassa. Äitin äänestä kyllä kuuli, että helpotus oli sillekin ollu toi magneettikuvauksen tulos, niinkun varmaan oli meille kaikille. 

Että niin. Ei mitään hätää. Silti mun sydäntä puristaa ja teki hyvää painua hetkeksi Isännän syliin ja sanoa ääneen ne sanat. Mua pelottaa. Mua pelottaa niin kauan, kunnes lääkärit ilmottaa, että kaikki on oikeasti kunnossa ja äiti pääsee kotiin. Mä olen taas päättänyt, että mä en ala itkeä tän tilanteen takia. Jos mä päästän itteni alottamaan, mä vietän pian yöni hereillä miettien ja peläten ja muut ajat purskahtelen itkemään vähän väliä ja uudestaan. 

Kaikki on hyvin, ei tarvii pelätä. Kaikki on ihan hyvin. 

Tervetuloa uudet lukijat! ^^


Oiskohan mun aihetta miettiä tälle blogille vähän parempi nimi. Nykynen on sen tulos, kun tuhahdin Markelle, että ihan se ja sama, vaikka nimi olis takapihan tunkio, kun ei sitä kuitenkaan kukaan lue... :D