Miten kukaan voi?!

Vantaalla pieni lapsi ja aikuinen ovat loukkaantuneet erittäin vakavasti jäätyään junan alle. Päivystävän palomestarin Ari Koivun mukaan Myyrmäen juna-asemalta lähteneen junan kuljettaja oli havainnut ihmisen asettautuvan kiskoille lapsi sylissään.

Aikuinen oli ilmeisesti ollut pikkupojan kanssa radan vieressä sähköpylvään takana kyykyssä ja kontannut sieltä alle, kun juna lähestyi. Sähköpylväs sijaitsee rataa reunustavan verkkoaidan sisäpuolella.

Iltalehti, 26.6.2012 

Iskä vei mut eilen junalle Kuopioon ja junan ollessa jo valmiiksi myöhässä puoli tuntia, sille juolahti toi uutinen mieleen. Siis miten kukaan pystyy tekemään mitään noin kamalaa?! Se aikuinen oli vielä tuon pikkuisen pojan oma ukki. Enhän mä toki tiedä, minkälaiset perhesuhteet siinä on takana, mutta viedä alle kaksivuotias lapsi junan alle? Lähteä liikkelle sillä ajatuksella, sen jälkeen piiloutua odottamaan ja junan tullessa kontata lapsi sylissä alle. Ihan hirveää. 

Tuo uutinen on pyöriny nyt mun mielessä koko viimesen vuorokauden. Mä en muista, koska viimeksi olis joku uutinen näin lujaa koskettanu. Toki noi perhesurmat pistää miettimään, mutta tämä otti jotenkin henkisesti ihan hirveän koville. Mä näin iskän ilmeestä, että sekään ei pystynyt käsittämään, miten joku kykenee tuommoseen. Mun silmissä näky koko junamatkan kuva iskästä ja Neelasta. Miten mein iskä leikkii sen kanssa, syöttää ja nukuttaa. Neela harvoin nukahtaa kenenkään syliin, mutta ukin syli on semmonen maaginen paikka, että siihen voi nukahtaa vaikka olis minkälainen meteli ympärillä. 

Neela on ukin tyttö. Ihan samalla tavalla, kun mä olen aina ollu isin tyttö. Se on niin uskomattoman liikuttava näky, kun se pikkumurunen lähtee suu leveässä hymyssä konttaamaan ukkiaan kohti, kun vaan saa mein iskän näköpiiriinsä. Mä voin sieluni silmin jo nähdä, mitenkä parin vuoden päästä se tyttö kulkee ukin kanssa ongella tai kävelee käsi kädessä maantienlaitaa kotoa mummolaan tai mummolasta kotiin. 

Mä en koskaan ole ollut mitenkään uskovainen ihminen, eikä meillä kotonaakaan näistä henkijutuista olla puhuttu, vaikka iltarukoukset onkin opeteltu ja luettu aina lapsena yhessä äitin tai iskän kanssa. Eilen illalla nukkumaan ruvetessa mä laitoin kyllä mielessäni kädet ristiin kyynärpäitä myöten ja ajattelin, että jos tuolla jossain joku suurempi voima on, niin se voima voisi antaa sen junan alle viedyn pikkuihmisen selvitä hengissä. Mitä niin pahaa alle kaksivuotias lapsi on voinu tehdä, että sille pitää tehdä noin? Miksi siltä lapselta piti riistää mahdollisuus elää ihan normaalia elämää ja kasvaa rauhassa isoksi? Voisin melkein veikata, että tuommosen rysäyksen jälkeen on mahdollista, että vaikka selviää hengissä niin ei välttämättä koskaan kävele. Ei koskaan enää elä täysin samanlaista ja tavallista elämää, mitä moni ikätoveri elää. Jos tuo uutinen kosketti jo muakin niin hirveästi, niin miltä tuntuu lapsen vanhemmista tai muista läheisistä?

Mikä tätä maailmaa ja näitä ihmisiä oikeasti vaivaa. Mä niin tahtoisin suojella kaikkia lapsia tommosilta hirveiltä teoilta, jos mä vaan voisin. Mun kova uskoni suojelusenkeleihin on taas koetuksella, kun tämmösiä juttuja kuulee ja lukee.