Mä aloitan taas tän saman ruikutuksen, mä tahtoisin niin lentää jonnekin kauas.
Mä en voi lukea mitään blogeja, keskustelupalstoja tms, missä ihmiset kertoo tai vertailee omia matkakokemuksiaan. Mun on pakko ignoorata fabossa kaikki ne mun tykkäämiset, mitkä koskee jollain tapaa matkustusta. Mä en vaan nyt taas pysty.
Mä haluisin pakata laukkuni ja hypätä seuraavaan bussiin, mikä vie mut Helsinki-Vantaalle. Tällä hetkellä se paikka, mihin mä tahdon, on Berliini. Sen jälkeen Hampuri. Sitten kiitos Amsterdamiin. Sieltä Brysselin kautta Pariisiin, mistä voisi siirtyä Sveitsiin. Sveitsin jälkeen Italiaan, mistä voiskin ehkä sitten suunnata taas kotiin maikailemaan uutta reissua.
Että koskas lähdetään? Serna tekstas just, että sen alkaa jalat kantamaan ja omien sanojensa mukaan kipittää pian Meilahdesta karkuun. Marke on messissä luonnollisesti, niin kai mä voin pikkuhiljaa alkaa haaveilemaan siitä, että me kohelletaan kolmestaan jossain reissussa.
Mutta niin. Oisko mun elämäni yhtään sen kummempaa, vaikka mä kykenisinkin lähtemään reissuun tältä istumalta. Ongelmat ei jäis tänne, vaan ne seurais mun perässäni niin pitkälle, kun mä itse ikinä menisinkään. Turhaan mä niitä pakenisin. Tai jos ne hetkeksi jäisikin matkasta, niin jossain kohtaa tulee vastaan se tilanne, kun on palattava takaisin ja kohdattava ne omat ongelmansa ja vaikeutensa.
Mutta toisaalta, sitä jaksais kohdata ne ongelmansa paremmin, kun sais hetkeksi karata jonnekin, missä vois leikkiä olevansa joku ihan muu ja elävänsä jotain ihan muunlaista elämää, kun tää tän hetkinen. Suomeksi sanottuna, oliskohan siis syytä ryhdistäytyä ja lopettaa tää rypeminen itsesäälissä ja kaikessa muussa paskassa. Joo, heti paikalla, kun vaan jaksan. Mä keskityn taas siihen, että jaksan huomenna hymyillä töissä ja kaikki on sinänsä ihan ok. Joo, toki mä voisin siellä sanoa, että nyt on elämä tääl kotona aika perseestä, mut mä en yksinkertasesti jaksa. Siellä mä voin olla vahva, heikkouden hetki on sitten se, kun mä olen niiden ihmisten seurassa, joiden nähden mä haluan olla heikko.
Ainut asia, mikä tässä kohtaa kiinnostaa on kömpiä tonne sänkyyn ja hautautua peittojen ja tyynyjen keskeen vähäksi aikaa. Sen jälkeen mä voisin pohtia, että millä tapaa viittisin siirtyä pankkiautomaatille, että saan huomenna bussikorttini ladattua valmiiksi.
Mun elämä. Milloin siitä tuli näin hirveä?
5 kommenttia:
Kannattaa lähtee heti kun työt antavat siihen mahdollisuuden, mahdollisimman pitkälle. Toi ei ole hyvä malli kun haluaa hautautua punkkaan (vaikkakin ymmärrettävää jos on henkisesti loppu), sinne pian jää.
Keväällä meillä olisi opintomatka Berliiniin, lähdetkö mun matkalaukkuun? :D
Mukava lukea, että Serna on paranemaan päin, onneksi! Olen täällä pitänyt peukkuja. :) Mutta tuo siun tilanne tällä hetkellä vaatii voimia, ja lähetänkin siulle virtuaalisia voimahaleja♥! Ikävä kuulla, ettei teillä mene hyvin, mutta peukut on pystyssä taasen. ^^
Voimahaleja niin paljon kuin pystyt vastaanottamaan ja jaksamisia♥!
Peppone: Heti, kun kaikkien lähtijöiden kunto antaa myöten, suunnataan akkaporukalla kolmisteen rälläämään johonki, ihan vaikka suomen sisällä. Voidaan viikonloppu leikkiä olevamme jotain ihan muuta, kun mitä oikeesti ollaankaan. Ah.
Justiina: Oijjoi, se kaupunki on niin ihana, että KYLLÄ KIITOS. Varaa iso kassi, mä en mihinkään minikapsäkkiin mahdukaan. Ja kiitos. ♥
Vai on minusta tullut jo akkakin... ;D
HAHA! on näköjään taas ajatus juossu nopeemmin, ku mitä oon kirjottanu. :D Mut kai säki akkana mukaan maharut, jos oikein kauniisti pyyvät.
Lähetä kommentti