Paras päivä

Mie olin menossa töissä lasten kanssa ulos, kun puhelin piippasi tekstarin merkiksi. Survoin kenkiä jalkaani ja kaivelin samalla puhelinta taskussa ja näppäilin viestin näkyviin.

I'm alive! muahah Mitäs sinne? Terveiset tuli perille, kiitos! ^^

Mie tuijotin puhelimen näyttöä, että näänkö mie oikein. Luin sen viestini uudelleen ja uudelleen ja sain semmosen kevyen kenttähepulin. Nii seiso siinä lähellä, sain sille sanottua, että sain viestin, sitten tuli kyyneleet. Mä nauroin ja itkin yhtä aikaa ja karkasin hyvin äkkiä vessaan nyyskimään yksinäni sen tunnekuohun loppuun. Tuota viestiä on nimittäin odotettu. Sen lähettäjä oli Serna. Se tuntui niin hyvältä. Siitä on niin kauan, kun viimeksi on Serenalta osannu viestejä edes odottaa! Mie nään vähintään pari-kolme kertaa viikossa unta, että Serna tulee meseen, se soittaa, se tekstaa tai me nähdään jossain. Viime yönä Sernan isoveli oli valmistumassa papiksi. Että juu, ei tarvii kahta kertaa miettiä, että missä minun alitajuntani oikein seikkailee. 

Se oli kyllä semmonen piristysruiske päivään, että leijuin koko loppupäivän pää pilvissä. Vaikka väsytti ja tympäsi ja viikonloppu oli ihan nurkalla, niin semmonen ketutus oli kyllä ihan kokonaan tiessään. 

Tässä iltasella Marke sitte soitteli ja paasasi miulle puhelimessa sukulaisten veemäisyydestä, niin siinä samalla miun silmään sattu keittiönpöydällä lojuva sittarin mainos. Siellä oli Criminal Mindsin seittemäs kausi vaan viistoista euroo! No, minä tietenkin rynnin heti puhelun loputtua autoon ja ajelin Skanssiin. Tsekataan nyt sitten... Ja voi hitto soikoon mun kanssani. Minä tosiaan lähdin metsästämään sitä dvd-boksia. Ei ollu sittarissa, eikä ollu Anttilassa. 

Mutta Anttilasta löytyi jotain muuta. Nimittäin teenkeitin! Mie oon jo jonkun aikaa haaveillu tommosesta. Joo, olen vähän uusavuton, kun keitän teeni mieluummin tolla, kun hauduttelen kattilassa ja sen jälkeen kippailen siivilän läpi sitä tavaraa termoskannuun ja niitä teen puruja on joka paikassa. Pussitee taas ei oo läheskään yhtä hyvää... Anskattoo nyt, että mimmosta tavaraa tuolla sitte tulee. On kyllä vähän mummo-olo. Toiset ostaa moccamastereita tai jotain espressokoneita, meikä kantaa Anttilasta kotiin teenkeittimen. Vaan kun se kahvi on pahaa! Mä oon vissiin joku vaihdokas, kun mun lapsuudenkodissa kaikki muut kittaa sitä kahvia pannutolkussa, mutta mulle ei kyllä uppoa. 

Shoppailinpoppailin mä sielläki Citymarketissakin. Sattupa käpälään Cheekin levy, minä onnellisena tyttönä marssin kassalle ja siitä parkkihalliin ja autoon. Matkalla elättelin jo haaveita siitä, kuinka voin mielessäni hokea koko matkan voi kyllä kyllä kyllä, kun Cheek laulaa auton ämyreistä että anna mun olla syypää sun hymyyn. Se riemu kyllä loppu vähä turhan lyhyeen. Vittuperkele, siellä kuorien sisällä ei nimittäin ollu levyä! Ei muuta, kun takasin ylös ja sittarin neuvontaan. Ja arvatkaapa muuten, että oliko edes viimenen kappale sitä levyä. Tai siis kuoria. No vittu, oli tietenkin. 

Sain sitten rahat takasin, jupisin itekseni autolle marssiessa, että tästä lähin kyllä ostan vaan sinetöityjä levyjä tai muistan tosiaan tutkia ne tarkkaan ennen ostamista, että saanhan rahalleni varmasti vastinetta. Että kiitos vaan sinä rikollinen, joka veit sen levyn sieltä kuorien sisältä. Toivottavasti siihen levyyn tuli edes muutama naarmu sillon, kun roudasit sitä himaasi ilman niitä suojaavia kuoria perkele. 

Mutta joo. Nyt minä menen keittämään teetä uudella teenkeittimelläni ja tunnen oloni pian Hyacinth Bucketiksi. Mun uusi teenkeittimeni.