Mä en tunne mun jalkojani. Mä sitten otin ja tempasin käydä lenkillä! Sillai niinku lähinnä ajattelin käydä kokeilemassa, että mitenkäs tuo reippailu kulkee. Hyvinhän se kulki, porhalsin pururadalle melkein puolijuoksua.
Ensimmäinen kuolema meinasi tulla siinä vaiheessa, kun pääsin sinne stanan purtsille. Voi jeesus ja sen äiti, minkä persereenin siinä saa vetää, että pääsee sinne kuntokierrokselle! Reidet huusi hoosiannaa ja minä puuskutin kun höyryjuna, mutta ylös asti pääsin. Ja pääsin sen lenkin ympäri, jaksoin jopa hölkätä vähäsen.
Mut hei, mun keuhkot ei meinannu räjähtää kertaakaan! Tämä ei kyllä johdu siitä, että oisin kulkenu hitaampaa, kun normaalisti. Että taitaa tuo savuton elämä tosiaan tehdä ihan hyvää. Suurinta tuskaa kyllä tuotti se lenkille lähteminen. Juu, minä todellakin olen niitä ihmisiä, ketkä tuskailee vartin verran lenkille lähtiessään että mitä hittoa mie paan päälleni. Ensinnäkään, en halua kuolla kuumaan. Toisekseen, en halua myöskään kylmettyä. En halua, että läskini tursuavat koko maailman nähtäville, ja lisäksi haluan, että niissä vaatteissa on hyvä kulkea. Hitto mitä välineurheilua toki touhu on!
No, suht sopivat löyty. Siitä syntyikin sitten seuraava ongelma. Yhdessäkään vaatekappaleessa ei ollu kunnon taskuja. Okei, hupparin avotaskuun uskalsi heittää mp3-soittimen, mutta avaimia tai siripirejä en. Onneksi ukkelipukkeli on joskus saanut jonain kaupanpäällisenä semmosen hassun rannekukkaron, minkä minä nappasin käyttöön. En kyllä tiijä, että kenenkä ranteeseen se oli suunniteltu, kun mulle se meinas olla liian iso vaikka laitoin sen nilkan ympärille. Mutta ainaki pysy hätävarahiilarit ja avaimet tallessa! Puhelin oli pakko jättää kotiin, mutta eipä onneks ollu kukaan kaipaillu.
Sitä vaan kelailin tuolla porhaltaessani, että kuhan tulee syksy ja pimee, niin voi olla aika hiljasta, että mua tonne metän keskelle saa. Main kanssa voitais pyrkiä käymään lenkillä, mutta sit jos yksin meen tästä niin tonne en kyllä mee. Tiijä mitä mörköjä sinne mettään pesiytyy, kun tulee pimee! Eikä oo yhtään liioteltua kyllä vähän katellakaan ympärilleen, ainahan sitä kaikenmaailman hulluja riittää lenkkipolkujenki puskiin lymyilemään. Että siinä mielessä kyllä se puhelin ois aika tärkee verme lenkillä mukana. Ja mielellään valmiiksi kädessä... No joo. Ei pie maalata piruja seinille.
Mutta että tuota joo. Kävin tänään kaupungilla ja piipahdin parissa vaatekaupassa. Täytyypi sanoa, että nähtyäni oman kuvajaiseni muutamaan kertaan peilistä ei ole tehny mieli karkkia tai mitään muutamaan mässyä! Eikä myöskään tarvinnu kovin kauaa pohtia, että meenkö lenkille vaiko en. Voi hyvä jumala sentään, kuinka sitä ihminen voi päästää ittensä tämmöseen kuntoon. Mä olen onnistunu kasvattamaan itselleni niin hemaisevan, esteettisen ja eroottisen kaljamahan, että ihan silmiin sattuu ihteeki. Tai makkaramahan, minä kun en tuota kaljaa juo.
Onneksi meidän vaaka on rikki.
Ja kyllä muuten vaan kummasti panin töppöstä toisen eteen, kun napeista soi ämyrit kaakossa korviin tämä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti