Bailattiin lapsuuden ystävän kanssa eilen kuin rokkistarat. Kumosin kelkkaa, siideriä, dooleysia, salmaria ja tequilaa. Oli tukeva humala, onnellinen fiilis ja hyvät jatkot hesesafkan ja tilityksen merkeissä. Kompuroin kotiin joskus kuuden aikoihin, eipähän ollu takseihin ruuhkaa enää tohon aikaan.
Tänään on ollu sit kyllä rokkistaran darraki. En taaskaan saanu nukuttua rapeloani pois, vaan heräsin puol kympin jälkeen kärvistelemään. Isäntä vähän hymähteli mulle, mutta anto mun kuitenkin mönkiä peittonsa alle tuijottamaan telkkaria aamulla, kun ihan hetkisen pelkäsin, että saattaa kuolo korjata.
Käytiin kaupassakin. Mä raahustin pipo päässä ympäriinsä ja viskelin kärriin kaikkea mahollista, mitä mieli sattu tekemään. Mä olin ihan varma, että kassatyttö tai -poika kattoo, että meillä on täällä jotkut Ahmattien Illanistujaiset sen ruokamäärän perusteella. Ei suinkaan, meidän rouvalla on kanki, tokas Isäntä kun mä suhisin sille epäilykseni.
Isäntä makso kiltisti mun rapulahimoruokani, se on naureskellu mulle koko päivän. Kaupassa mä hätäilin ketsupin perään, se loppu torstaina ja oon ollu ihan hukassa ilman. Isäntä sano mua sen jälkeen ketsuppikyyppariksi, kun menin puol juoksua hakemaan isoimman pullon Felixia, mitä vaan löysin.
Kyllä minä tuota miestä niin paljon rakastan, vaikka eilen olenkin sen haukkunu ihan kaikille ja pohtinut kaikki paskimmatkin vaihtoehdot läpi. Kai senkin tarvii musta edelleen välittää, kun se viittii mua katella, jopa näinä rapulapäivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti