Mä autoilin aikasemmin illalla keskustassa moikkaamassa lukioaikaisia ystäviäni. Me oltiin paikalla kaikki kuus, kerrankin. Samaan aikaan ja samassa paikassa. Se onnistuu nykyisin lähinnä jouluisin, kun kuudesta hengestä enää kaksi asuu tässä synnyinkaupungissa. Yksi on reilun sana kilsan päässä, yksi pääkaupunkiseudulla, minä Turussa ja yksi onnetar majailee Ruotsissa asti.
Meistä kaksi on naimisissa ja toinen niistä avioituneista on isä. Kaksi elää onnellisesti avoliitossa ja kaksi on villejä sinkkuja. Jokaisella on elämässä jotain, opintoja tai työpaikka. Suurimmalla osalla vakijopi, että ei meistä ihan turhia jätkiä tainnu tulla kenestäkään. Vaikka tuskinpa sitä lukiossa tarvitsi todenteolla pelätäkään, mutta maailmahan muuttuu. Meidän kohdalla elämä on tainnut kohdella kaikkia hellin käsin, ainakin päällisin puolin.
Tuntui ihan siltä, kuin mä olisin palannut ajassa vähintään kuusi vuotta taaksepäin, kun me istuttiin saman pöydän ääressä, nauraa räkätettiin vedet silmissä samoilla asioille, kuin silloinkin. Pojat kettuili toisilleen ihan niinkuin aina ennenkin ja me tytöt kytättiin jokainen ohikulkija. Vaihdettiin kuulumisia, muisteltiin vanhoja mahtavia juttuja ja päiviteltiin muidenkin tuttavien kuulumisia. Nykyisin tulee pidettyä ihan liian vähän yhteyttä, mutta kyllä mä silti kaipasin nuitakin ihmisiä.
Musta oli niin hauskaa katsella, kuinka me kaikki on kasvettu niin aikuisiksi, mutta oltiin silti niin samanlaisia, kun niinä railakkaina lukiovuosina. Muut huoltsikan asiakkaat varmaan katto kieroon, kun me koitettiin ottaa mojovaa ryhmäkuvaa kameran itselaukaisemella, käyttämällä ketsuppiautomaattia jalustana. Naurettiin niin kovaa, että ihme, kun ei saatu jotain noottia, että nyt turvat tukkoon.
Kai ne on jo tuolla peukkubaarissa tajunnu, että tää lauma käy siellä kerran vuodessa. Ensin ne keräytyy paikalle pikkuhiljaa, halaa toisiaan lujaa, istuuvat pari tuntia elämässä nuoruuttaan uudestaan. Sen jälkeen se jengi hajautuu taas pikkuhiljaa, kaikki omiin suuntiinsa, omiin elämiinsä.
Seuraavana vuonna se tehdään taas uudestaan. Ja sitä seuraavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti