Pako todellisuudesta

Mä olen sukeltanu taas dekkarimaailmaan. Tätä on nyt kestänyt vissiin parisen viikkoa. Siitä asti, kun ostin sen Liza Marklundin uusimman dekkarin. Tähän mennessä oon ahminu läpi sen uusimman lisäksi viisi vanhempaakin osaa samasta sarjasta, mulla kun nököttää kaikki Liza Marklundin Annika Bengtzon -kirjat hyllyssä. Iltasin sukellan sänkyyn kirja kainalossa, että mukamas rupeaisin nukkumaan aikaisemmin.

Paskat, sanon minä. En millään malta heittää sitä lukemista kesken. Luen niin kauan, että Isäntä pistää nukkumaan, sitten alan vilkuilla kelloa, että kohta pitäisi pistää nukkumaan. Jos Isäntä ei ala kuorsata, niin oon armollinen ja siirryn lukemaan keittiön pöydän ääreen, että se saa nukkua makkarissa rauhassa. Aamusin istun bussissa nokka kiinni kirjassa ja jatkan samasta iltapäivällä, kun hyppään bussiin kotiinpäin tullessa. 

Mie oon oppinu lukemaan viiden vanhana. Ennen kouluikää äiti ja sen siskot lahjotti mulle vanhat Tiina-kirjansa, sen sarjan olin kahlannut melkein kokonaan läpi kouluun mennessä. Siitä siirryin Neiti Etsiviin, nekin lukaisin varmaan melkein kaikki. Kai niitä nykyään on ilmestynyt jo uusiakin. Nummelan Ponitalli -sarja oli kans kova sana. Lisäksi mä luin jotain Anni Polvan kirjottamia hömppärakkausromaaneita, en varmaan ymmärtäny läheskään kaikkea sitä tunteen paloa, mutta luin kuitenkin. 

Oon siis aina tykänny lukemisesta. Tai paremminkin mä olen aina rakastanut lukemista. Teini-ikäsenä mä saatoin viettää viikonloppunu istuen nokka kiinni kirjassa. Kannoin kirjastosta kirjoja kassi kaupalla, ja oikeasti myös luin ne läpi. Muistan, kun ostin ensimmäisen Leena Lehtolaisen kirjottaman Maria Kallio -dekkarin pokkariversion. Taisin olla joku 16 sillon. Mietin, että oisko vähän hienoo, jos omistais kaikki tän naisen kirjottamat dekkarit. No, nyt se päivä on koittanu. Meillä alkaa taas olla hyllytila lopussa, kun noita kirjoja vaan sikiää jostain. Samoin mä olen saanut kerättyä itelleni melkein kaikki Tess Gerritsenin kirjat, Reijo Mäen Varekset ja Tuija Lehtistä löytyy toista hyllyä. Kotikadut ja Hovimäet löytyy kanssa, jälkimmäisiä en oo koskaan pystyny telkkarista kattomaan, mutta kirjoista tykkään, kuin hullu puurosta. Noitten lisäksi löytyy Torey Haydenia, Joy Fieldingiä ja Stephen Kingiä. Ja sata muuta!

Kirjat on aina on ollu yks mun tapani paeta todellisuutta ja rentoutua. Mä niin rakastan sitä tunnetta, kun löytää jonkun ihan mahtiteoksen, mitä saa lukea ihan rauhassa. Että kyllä mie tykkään leffojaki katella, mutta lukeminen on jotain ihan omaa luokkaansa. Meidän piti yläasteella täyttää äikän vihkoa sieltä loppupäästä pitämällä lukupäiväkirjaa. Seiskan keväällä mä olin kuluttanu kolme vihkoa, kun se lukupäiväkirja täytti aina ne vihkot. Samaa vauhtia jatkoin koko yläasteen, siinä oli yks syy, miksi mun äikän numero oli melkein koko yläasteen ysi. Äikän opettaja sanokin ysin viimesinä päivinä, että hän ei oo koko 30 vuotta kestäneen uransa aikana nähny yhtään samankaltasta lukupäiväkirjaa, ja se todella arvosti mun harrastustani. 

 Viime aikoina toi lukeminen on ihan silkan ajanpuutteen takia jääny vähemmälle. Nyt oon tosiaan taas innostunu. Saas nähdä, että kuinka kauan innostus tällä kertaa kestää. Mä voin kyllä sanoa, että saan kiittää kaikkia lukemiani kirjoja siitä, että mulla on ihan hillittömän vilkas ja rikas mielikuvitus. Oon aina ollu ihan suht hyvä kirjottajakin, kun oon tienny minkälaista ite tykkään lukea niin koittanu pyrkiä ite tuottamaan samanlaista tekstiä, varsinkin koulussa kun piti kaikenmaailman aineita kirjotella. Nykyään tota kirjottamista tulee harrasteltua lähinnä tän bloggailun merkeissä. Katotaan sitten kesällä, kun makaan perse homeessa kotona, josko mä saisin taas väännettyä jotain muutakin, lähinnä kylläkin menee tonne fanfiction -osastolle. Helpompaa kirjottaa jotain, mihin saa ryöstää valmiit hahmot jostain! 

 Mutta niin. Mitenkä minä vietän siis tämän perjantai-illan? No en ainakaan television edessä! Alotan seuraavan Annika Bengtzonin ja luen niin kauan, että kirjaimet hyppii silmissä. Huomenna porhallan puoliltapäivin ravistelemaan Sernan hereille ja viihdytän sitä parhaani mukaan. Sen jälkeen Mai hakee mut kaupan kautta niille, juhlitaan vähän toisen rouvan vanhenemista. Siis silleen todella arvokkaasti ja sivistyneesti, niinkuin hienot rouvasihmiset aina tekee. 

Toivottavasti haistoitte sarkasmin viimeisessä lauseessa.