Tyyliniekkana on hyvä huudella

Oon huomannu ihan hirvein usein tokaisevani jollekin mun läheiselle, että vedä mua turpaan, jos mä alan käyttää tuommosta. Enkä nyt siis puhu minkään aineiden tai lääkkeiden väärinkäytöstä, vaan meikeistä, vaatteista tai kengistä. Siis kun mähän olen itse oikea kävelevä muotiopas, todellakin. Mun on siis aivan hillittömän hyvä arvostella muita. Kyllä, ilmassa leijuu sarkasmia. Siitä huolimatta, mä ajattelin nyt teidänkin riemuksi jakaa osan niistä hirvityksistä, mitä mun käytössä ei tulla näkemään.

Ihan ensimmäiseksi mainittakoon valkoinen huulipuna. Tai en mä tiedä, onko se valkoinen vai nude vai mikä piru liekään, mutta semmonen, mikä saa huulet näyttämään valkoselta tai ihon väristeltä. Siis hyi kamala! Se saa ihmisen näyttämään siltä, kun sairastais jotain tosi vakavaa tautia. Sit jos ei tarpeeksi karmeelta näytä, niin lisätään siihen huulipunaan vielä joku oikein kirkkaan värinen luomiväri ja yliampuvan tuuheat tekoripset. Viidakon tähtösissä näin tämmösen yhdistelmän ja voin oikeasti pahoin.

Hiusmascara. Voi hyvä jumala, ne on vissiin oikeasti tulossa takasin muotiin. Ne oli kova juttu sillon ysärin loppupuolella, kun mä kävin ala-asteen viimeisiä vuosia. Löyty multakin vihreetä, punasta, sinistä ja oranssia mössöä, mutta hei, mä olin lapsi. Ei enää semmosia! Mä en tajua, mikä siinä möhnässä on niin hienoa. Mikäs siinä, jos se vaan värjäiskin tukkaa, vaan kun ei. Se on semmosta ihme tahmamössöä, mitä on joka helkkarin paikassa ja jättää tukankin ihan töhkeröksi. Sama, kuin sutis ripsiväriä tukkaan. Ei kiitos.

Samaan kastiin kuuluu sininen ripsiväri. Juu, tämäkin oli joskus kakarana ihan helvetin cool! Vaan ei ole enää. Mun mielestä on ihan järkyn näköstä, kun näkee aikuisia ihmisiä, jotka hilluu ihan vakavissaan ripset maalattuna kirkkaan sinisiksi tai vielä parempaa, vihreiksi. Yök. Eriasia, jos ollaan menossa naamisaisiin tai johonkin omituisten otusten kerhon kokoontumisajoihin, mutta normiarjessa... Olis taas tyylipoliisille sakotettavaa.

Lenkkarit. Mä puhun nyt siis semmosista ihan oikeista lenkkikengistä. Joo, jos kirmaan lenkille, niin toki sitten vedän sellaiset jalkaani. Mutta ei hyvää päivää, ei tulis mielen viereenkään lähtä kylille hillustelemaan farkuissa ja lenkkareissa. Oikeesti, joskus on baarissakin nähny jonkun olevan liikenteessä muuten ihan siistin ja tyylikkään oloisena, mutta kotoa lähtiessä jalkaan on vedetty ne sinivalkoiset Asicset. Voi kamaluus, sanon minä.  Skeittikengät on ihan eriasia, ne ei ole varsinaiset lenkkarit. Enkä myöskään laske jotain Adidaksen superstareja lenkkareiksi, ne on ihan vaan semmoset jokapäiväseen menoon tarkotetut tennarit. Mutta ei niitäkään mun mielestä juhliin kuulu puvun kanssa laittaa, meinasin saada sydänkohtauksen, kun Paleface käveli linnanjuhliin valkoiset tennarit jalassa.

Tennissukat. Oli väri mikä hyvänsä, en pue jalkaani. En edes villasukkien alle kumisaappaisiin. Sama koskee sloggin mummoalkkareita ja kaikkia puuterinvärisiä alusvaatteita.

Ne helkkarin suoralippaiset capit, missä se lippa on niin iso, että sen alla pystyy kaverikin pitämään sadetta. Ne sopii vaan harvoille ja valituille, mutta valitettavan usein niitä näkee jopa tyttöjenkin päässä. Okei, mä tiedän yhden nimeltä mainitsemattoman kitaristin, kelle ne lätsät sopii. Sillon, jos se pitää lippaa niskaan päin. Tiedän myös, että kyseisellä anonyymina pysyvällä kitaristilla on aika monta fania, jotka on myös hankkineet itselleen kasan samanlaisia hattuja. Valitettava vaan, jos lopputulos näyttää ennemminkin ylikasvaneelta pikkupojalta, kuin oikeasti fiksulta.

Loppukaneetiksi on varmaan hyvä sanoa, että mun puolesta jokainen saa toki pukeutua ihan niin, kuin itse parhaaksi näkee, ei oo mun murheeni. Löytyy varmaan monta semmoista ihmistä, jonka mielestä mun joka ikinen vaate, kenkä ja meikki on hirveintä, mitä maa päällään kantaa. Mutta eipä se silti multa pois ole, jos joku siitä blogissaan avautuu, että näitä mä en päälleni pukis. Tarkoitus ei siis ole loukata ketään tai aiheuttaa pahaa mieltä, pahoittelen syvästi, jos näin tein. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, mitä minä en suostuisi pukemaan päälleni tai muuten käyttämään, jos meinaan nenäni pistää kotiovesta pihalle.