Okei? No mie sit vissiin jään? Ja sit meen itkee esimiehelle. Hoo hoo. Vaan kun ei se jukoliste ole miun homma alkaa työkaveria ojentaa, että mitä tarkoittaa joustaminen. Mun olis omasta mielestäni aika pirun tärkeetä päästä sinne palaveriin huomenna, että saisin mahollisesti vähän selvyyttä, että mitä mie tossa talossa syksyllä teen vai teenkä hevonvitunpersettäkään.
Että vituttaako? Kyllä vituttaa. Tää postaus tulee olemaan niin täynnä kirosanoja, ettei mitään älyä. Lapset kiipeili seinille ja hyppi nenille koko päivän, tuntu jo kahden aikaan siltä, että miulta oikeesti lentää kohta aivot seinälle. Sitten koko hirveyden kruunasi vielä tuo paska, niin meinasi ihan oikeesti tulla raivon kyyneleet silmiin.
Joo, ei oo munkaan elämäni helppoo. Tai nimenomaan varmaan on, kun tuntuu elämän suurimmalta murheelta taas joku hikinen työjuttu. Tekis oikeesti mieli mennä pihalle ja huutaa niin kovaa, kun vaan kurkusta lähtee. Jos sillä tapaa sais tämän vitutuksen purettua ittestään pihalle, ei oo muutamat hermosauhutkaan auttanu. Eikä edes karkki. Siitä tulee vaan paska fiilis ja aamulla mun naama muistuttaa kärpässientä.
Aamusta puheenollenkin, odotan riemusta kirkuen sitä, kun aamulla soi herätyskello 5.50. Perkeleen Isäntä, olis nyt lomaillu koko loppuviikonkin samaan syssyyn, niin mä olisin saanu kulkea autolla töihin. Pitäskö nyt tähän samaan riemuun kiukutella vielä sillekin, kun on päivän aikana jo aika railakkaasti päässy vauhtiin. Paasasin tosta työpaskasta sille kotiin päästyäni, niin se totesi vaan että Elä riehu. Ota karkkia.
Mitäpä siinä voit enää tehdä? Mättää lentokenttäkarkkeja kaksin käsin naamaasi ja lennättää mielikuvat hoikasta itsestään Berliinissä ikkunasta ulos. Mun tekis ihan oikeesti mieli vetää jotkut kunnon teiniangstit, paiskoa ovia ja mätkiä tavaroita ja kirkua ääneen, että vittu mie vihaan koko maailmaa ja kukaan ei rakasta mua ja vittu mitä paskaa ja en mee töihin huomenna enkä saatana enää ikinä.
Okei, ei mun päiväni pelkkää paskaa ollu, kun kävin moikkaamas Sernaa (♥) tyksissä. Oli kyllä ihana nähä pitkästä aikaa, vaikka kauheen pikasesti vaan poikkesinkin työpäivän päälle. No, jos mä lauantaina pyörähtäsin siellä uudemman kerran.
1 kommentti:
Ite vakikesätyöpaikassa vetäsin aikamoiset kilarit kun olin aina se, joka jäi päivystämään eikä edes tullut kutsutuksi mihinkään palavereihin, vaikka ne sijaisillekin kuului. Teinix-kilareiden jälkeen pääsin kuin pääsinkin kokouksiin ja päivystystä jaettiin vakkarityöläisillekin!
Yhden kokouksen aamuna pomo tuli huoneeseen pää painuksissa ja kysyi että voisitko siä jäädä päivystämää ku oot niin hyvä työssä eikä muut sijaiset pärjäis... et jos siä voisin jäädä kirjottamaa? Sen jälkeen kun suostuin, se taputti päätäni ja lähti hymyillen vetämään. Että vissiin pitää välillä kilahtaa, et muistaa pomot ees joskus alamaistensa perseitä nuolla, vai miten se nyt oli?
Harmi että sulla nyt lähti työt mukaan kotiin vaivaamaan. Jos vaikka ens kerralla pistäisit kunnon aggrekohtauksen päälle siellä töissä. Et raivoisit siellä nii ei tarvis kotona tuhlata aikaa raivoiluu! Ehtis sitte rentoutuaki jossaan välissä.
Ps. Nykyään raivoon töissä ihan keskenäni, ja viime kesänä melkeen jokasen aamun alotin sillä, että itkin tunnin ja hakkasin päätä seinään, ettei sitte tarvinu enää osottaa mieltä, kun huonekaveri ja pomo saapu paikalle. Miehän oon nykyää kuitenki jo aikuinen enkä 19vee teinipoika, eikä aikuiset saa keuhkoo.
Lähetä kommentti