Voi elämän kevät, miten mä olen taas kerran väsynyt. Painoin yheksän ja puol tuntia duunia tänään, kun yks työkaveri sattu olemaan sairaana.
Mä ihan tosissani aloin tänään iltapäivällä miettimään, että onkohan mulla koskaan sellaista työpäivää, että mua ei iltapäivällä ala väsyttää ihan tolkuttoman paljon? Ei ainakaan ihan heti tullu mieleen, kun koitin pohtia pääni puhki. Musta tuntu tänäänkin, että alan ihan väistämättä pilkkiä, väsytti ihan hirveesti.
Mä nukun öisin ihan liian vähän, sen huomaa juurikin siitä, että iltapäivällä alkaa ihan aikuisten oikeasti nukuttaa. Vaan kun se uni ei vaan tuu illalla tarpeeksi aikasin, että olisin nukkunu riittävästi siihen kuuteen mennessä, kun kello aikasimmillaan viikossa soi. Eilen mä menin toki jo kympin jälkeen sänkyyn, mutta pyörin aika kauan levottomasti ympäriinsä, kun ei uni meinannu tulla.
Aamulla mä heräsin niin, että olin ihan tuhannen solmussa aluslakanan ja Isännän välissä. Tää kertookin mun nukkumisestani hyvin paljon. Minä rakastan nukkumista. Mä voisin tehdä sitä vaikka vuorokauden ympäri, jos se vaan olis mahdollista. Sen jälkeen kyllä varmaan viettäsin viikon hereillä, joten enpä taida uskaltaa edes koettaa. Ikinä.
Mä olen totaalisen levoton nukkuja. Kun mä lopultakin saan unen päästä kiinni, mä nukun, vaikka sänky vietäis alta. Siinä samalla mä kuitenkin kohkaan tietämättäni vaikka ja mitä. Ei oo kerta eikä kaksi, kun Isäntä on yöllä heränny siihen, kun mää kolistelen jossain päin huushollia, sikiunessa kylläkin. Monta kertaa on ite heränny siihen, että istun sohvalla, avaan jääkaapin oven tai oon menossa vessaan.
Lapsena kotona heräsin kerran siihen, että olin avaamassa vintin ovea ja menossa sinne. Näin unta, että olin menossa olkkarista vessaan. Luojan kiitos, että heräsin, olis muuten voinu olla märkä lammikko vintin nurkassa aamulla. Lisäksi mä heräsin usein lapsena aamulla niin, että mulla oli joko valot päällä, tai olin muuten vaan unissani kollastanu omassa huoneessani jotain.
Samoin, jos mä laitan illalla nukkumaan vaikkapa pyjama päällä, todennäköisesti herään aamulla ilman sitä. Pyjama löytyy sitten tuolin selkämykseltä, silleen ihan nätisti aseteltuna tai sitten lattialta yhestä kasasta, että olen oikein noussu riisumaan sen pois. Joskus oon unissani kääntäny paitani nurinpäin, illalla se oli vielä oikeinpäin mutta aamulla saumat oli ylöspäin.
Lisäksi mä nukkuessani puhun, nauran, säpsähtelen tai pidän jotain muutakin ääntä. Pariin otteeseen Isäntä on meidän yhteiselon aikana saanut yöllä kyynärpäästä silmäänsä, kun minä oon vissin ehtiny parempaa asentoa tai jotain.
Mä niin odotan viikonloppua, kun voin aamulla posotella rauhassa vaikka puoleenpäivään, ei oo kiire yhtikäs mihinkään. Mulle ei vaan selkeästi sovi toi kuudelta herääminen, mutta pakko mikä pakko. Kun on työmatkaa melkein 30 kilometriä ja sen taittaa yleensä bussilla, on pakko lähteä liikenteeseen jo ennen seiskaa, että ehtii kahdeksaksi töihin.
On siinä bussissakin tullu useempaan otteeseen torkahdettua, mutta vaan kerran oon töihin mennessä nukkunu pysäkkini ohi. Kotimatkasta ei sitten puhutakkaan mitään. Mutta kai sitä sitten on työpaikastaan valmis maksamaan sen hinnan, että illat on kotona ihan zombie, kun ei vaan yksinkertasesti jaksa yhtikäs mitään.
Tänään minä kyllä menen ajoissa nukkumaan. Huomenna ei onneksi tarvii herätä, kun vasta puoli seiskalta.
Ps. Toppahousut on alkanu menemään kiinni ja sormus pyörii sormessa. Vaaka sanoi -2kg.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti