Minä ryhdistäydyin. Taas kerran. Tällä kertaa tulin töistä kotiin Vapaa Valinnan kautta, mukanani muutama laatikko ja sitten semmonen kaappiin ripustettava lokerikko. Makuuhuoneen yksi kaappi sai kyllä kunnon pöläyksen, kun sieltä lensi tavaraa kaaressa pihalle. Iso kasa meni roskiin ja varastoon lähtee iso jenkkikassi täynnä törkyä. Samoin sinne muuttaa myös mun hääpuku ja -kengät. Pari vuotta sitten lykkäsin hääpuvun pukupussiin ja kaappiin roikkumaan, kun en mukamas mitenkään voinut viijä sitä varastoon jemikseen. Nyt menee sitten, perkeleen tilasyöppö.
Eteinen siistiyty kerrasta, kun sain ison läjän kenkiä makkarin kaappiin piiloon. Samoin nurkista lähti laatikkoon kaikki miun keskeneräset käsityöt, jotka pitää nyt majaa makuuhuoneen nurkassa. Enempää en tänään jaksanu, on tässä vielä muutama ilta aikaa siivoilla, ennen kun mie reissaan taas kerran Tampereelle ja Isännälle tulee vissiin joku kaveri kyläilemään.
Tuli kyllä taas tänään mieleen sanat, mitkä mein iskä lausu Isännälle mein häissä.
Muista antaa sille ruokaa, kun se alkaa puuhaamaan jotain. Näin vältyt isolta raivokohtaukselta.
Mulla on ihan semmonen pikkuriikkinen taipumus siihen, että jos mun on nälkä, niin muutun ihan raivotautiseksi. Oon siis ihan kivaa ja siedettävää seuraa, kun mut muistaa ruokkia tasaisin väliajoin. Muhun todellakin pätee sanonta Hyvä ruoka, parempi mieli. Enhän minä tietenkään mitään syömään alkanut ennen sitä siivoilua, kun oli semmonen draivi päällänsä.
Joo, voi Isäntä parka taas kerran. Aloin toki heti kiukuspäissäni siivoilla, kun tulin kotiin ja sai kyllä Isäntä kuulla taas kunniansa, kun löysin eteisen täpötäydestä kaapista tyhjän kenkälaatikon. Eikä muuten ollu meikäläisen kengät ollu siinä lootassa, kun kokoluokitus oli 44. Lisäksi se oli pakannu vieraspatjan väärin, ettei se meinannu mahtua millään omalle paikalleen makuuhuoneen kaappiin. Eikä se suostunu heti kattomaan, mitä vaatteita saan makkarista viskoa mäkeen ja mikä pitää säästää.
Mä olen taas ollu kaksi päivää niin väsynyt, että alta pois. Tänään tuntu kyllä ihan kaikki kaatuvan niskaan, mä todella toivon, että huominen olisi parempi päivä. Aamulla pitää kyllä mennä labraan, ei paljon nappaisi. Mä vihaan tätä paastoamista ennen verikokeita, labrassa jonottamista ja sitä neulalla sörkkimistä. Luulis, että siihenkin on jo tottunu, mutta eipä näköjään totu.
Mietin muuten tänään töissä, että vetää kyllä sekin mielialoja sekasin, kun verensokerit tykkää pudota matalan puolelle pitkin päivää. Syön selkeesti vähemmän, kuin jokunen aika sitten, mutta inskaa en oo vielä uskaltanu hirveesti vähentää. Pelkään nimittäin sitä, että jos kerrasta vähennän niin sit on sokerit miljoonissa ja itellä ihan karmee olo koko ajan. Nyt mennään vissiin taas jotain siirtymävaihetta, eli sokerit seilaa vuoristorataa ja mun mielialat niitten mukana.
Jospa tämä tästä. Toivottavasti huomenna on jo paremmin ja aurinkokin paistaisi.
Tänään kaupungissa tuoksui jo vähän kevät ja tasan kolmen kuukauden päästä me painetaan Marken kanssa päät tyynyyn Berliinissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti