Mä huomasin tänäaamuna semmoisen piirteen itessäni, minkä todellakin toivon olevan ohimenevää. Mä olin nimittäin tänäkin aamuna ihan törkeän kiukkunen. Mä olen aina ollut oikee aamuntorkku ja mulla kestaa ihan sikamaisen kauan aamusin päästä käyntiin, mutta pahantuulinen mä en ole ollut oikeastaan ikinä. Paitsi nyt viimesen viikon aikana oon kyllä parina aamuna ollu ihan perseelle ammuttu karhu.
Mulla oli aamulla yks historian huonoimmista tukkapäivistä. Vaikka miten käänsin ja väänsin ja pöyhin ja laitoin, mun tukka muistutti petolinnun peräpäätä. Siihen lisäksi naamassa pojottaa muutama oikein mojova finni, että tuntuupas taas olevan hyötyä ahkerasta putsaamisesta tai mässylakosta.
Pahimman fiiliksen aamulla kyllä aiheutti se, että ulkona sato vettä. Eikä mitään kahta tippaa tullu, vaan ropisi siihen malliin, että tukka olisi vielä kauniimpi töihin päästessä, kuin mitä kotoa lähtiessä. Saappaat jalkaan ja raivoisaa sateenvarjon etsimistä, onneks löyty kotoota vielä yksi. Että juu, kyllä helpommin lähtee aamut käyntiin, jos ei tarviis olla niin pirun pahalla päällä. Aamulla tekstasinkin Markelle, että mä olen niin kyrpiintyny, että tästä ei päästä kun ylöspäin.
Parani mun fiilikseni kyllä siinä päivänmittaan, mutta nyt mun päätä särkee ihan kamalasti. Onneksi ruoka oli hyvää, onnistuin taas eilen ylittämään itteni ja tein hyvää broilerikeittoa. Niinä harvoina kertoina, kun mä jotain kokkaan, mä teen yleensä jotain kaikkea mitä kaapista löytyy - safkaa ja eilen se sit oli toi keitto.
Mä olen nyt lyhyehkön ajan sisällä onnistunu tekemään jo kahdesti hyvää soppaa, ehkä mulla vielä on siis mahikset kehittyä kokiksi, jonka ihan kaikki ruuat ei oo syömäkelpaamattomia. Ruuasta puheenollen, mun on tänään tehny enemmän mieli karkkia, kuin moneen viikkoon. Onneksi mun ei tarvinnu tulla ruokakaupan kautta kotiin, ois muuten varmaan tarttunu jotain sieltä namihyllystä mukaan. Jotenkin oli niin luovuttajafiilis ja uskomaton väsymys, että en varmaan olis jaksanu taistella itteäni vastaan enää siinä kohtaa.
Mulle ei vielä tänäänkään soitettu siitä duunista. Mä en tiedä, että onko se hyvä vai paha, kun duunikaverit sanoo, että Totta kai sä sen paikan saat. Tai Mihin sä muka täältä lähtisit? Okei, hyvää sillä vaan tarkotetaan, mutta se vaan lisää sitä ahdistusta. Kun mikään ei oo vielä varmaa tai kiveen hakattua, niin mä en uskalla olettaa vielä yhtikäs mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti