Työkaveri valitteli tänään töissä, että kun hänen särkee päätä. Jatko siihen perään sitten, että kun hänellä on toi aivovamma, niin sen seuraamuksena päätä särkee usein, eikä ihan vähää särjekkään. Mä sitten vaan jotenkin kysäisin, että no mistäs sulle moinen on tullut.
Sain exältä selkäsaunan ja siitä tuli.
Multa varmaan levisi silmät lautasen kokoseksi ja suukin jäi varmaan auki. Veti kyllä ihan hiljaseksi. Mä olin jotenkin ajatellu, että on vaikka ollu jossain kolarissa ja lyöny siinä päänsä, mutta tommonen vaihtoehto ei tullu mieleenkään.
Tommonen vakava perheväkivalta on asia, mistä puhutaan paljon, mutta jotenkin sitä ei vaan osaa ajatella, että sitä saattaa esiintyä jossain ihan itteekin lähellä. Mun päässä soi lopun päivää ne työkaverin sanat. Mä en pysty ite edes kuvittelemaan, minkälaista semmonen elämä vois olla, että tarvii jatkuvasti pelätä. Tässä kohtaa varmaan moni sanois, että minä kyllä lähtisin kävelemään, enkä alkais itteeni pieksättää. Joopa joo, niinhän sitä pitäis tehdä, kyllä. Mutta jos sulla sattuu siinä jaloissa pyörimään pari mukulaa, tukiverkostot on huonot ja oot muutenkin ihan hajalla koko tilanteen ja oman elämäsi kanssa, niin ei siitä kyllä niin vain lähdetäkään.
Entisessä parisuhteessani mä sain kokea, mitä henkinen väkivalta on. Pari kertaa exä tarttu tosi tiukasti käsivarresta kiinni, mutta kuonooni en koskaan saanu. Kerran oli kyllä lähellä, mutta LilBro huikkasi mun huoneen oven takaa, että mitä ihmettä me oikein mekastettiin mun huoneessa. Mä en siis todellakaan tiedä, minkälaista se elämä nyrkin ja hellan välissä voi olla.
Mä olen tässä nykyisessä parisuhteessani pelännyt tosissani tasan kerran. Se sattu muutama vuosi sitten ihan joulun alla. Isäntä oli työpaikkansa pikkujouluissa ja tuli sieltä kotiin ihan ympäripäissään. Kotiutuessaan se oli ihan hyvällä tuulella, lauleli ja meni kaivelemaan jotain iltapalaa jääkaapista. Jossain vaiheessa sen päässä vissiin vähän naksahti, ja äijä alko riehumaan keittiössä. Mä tietty hyökkäsin olkkarin sohvalta kattomaan, että mitä helvettiä meillä tapahtu.
Siinä lenteli astioita, kahvinkeitin ja mikrokin otti osumaa lentäessään lattialle. Mä nappasin käsiini tiskipöydän reunalla olleen uunivuoan ja juoksutin sen kylppäriin piiloon, samalla ajattelin, että jään sinne itekkin turvaan. Kiljuin Isännälle, että nyt vittu lopetat, mua oikeesti pelottaa. Siinä vaiheessa, kun riehuminen siirty eteiseen, mä katoin parhaakseni vetää kengät jalkaan ja häipyä. Nappasin takin niskaani ja laukun eteisen tuolilta mukaan, mennessäni huusin soittavani poliisit ja ovesta pihalle.
Alaovella mä sytytin vapisevin käsin tupakan ja soitin samantien hätäkeskukseen. Mä ehdin polttaa kaks tupakkaa, ennen kuin poliisit tuli, mutta se aika tuntu ihan sairaan pitkältä. Poliisien tullessa meille sisälle, täällä oli ihan hirvee hävitys. Isäntä oli kyllä ihan rauhallinen ja lähti poliisien mukaan ihan suosiolla. Seuraavana aamuna ei muistanu koko illasta mitään, putkassa oli meinannu saaha paniikkikohtauksen, kun ei ollut tienny, että oliko tehny mulle jotain vai miksi oli sinne joutunu.
Sinäkään iltana toi ei edes yrittäny tehdä mulle mitään, vaikka välillä seisoin sen edessäkin, kun koitin lopettaa sitä riehumista. Sitten, kun tajusin, että mä en tälle tilanteelle enää mitään voi, katoin parhaaksi karata alta pois, ennen kun saan selkääni puolivahingossa.
Mun mielestäni kenenkään ei kuuluis pelätä omassa elämässään tai kävellä kotonaan varpaillaan sen takia, että joku voi kotona saaha kilarit ja sen jälkeen vietellään turpakäräjiä. Se on mulle ihan okei, jos parisuhteessa on molemmille osapuolille nyrkkitappelut ihan okei, ei se mulle kuulu, mitä toiset omassa elämässään tekee omasta vapaasta tahdostaan. Fakta on sekin, että jotkut naiset kuvittelee, että miehiä saa ihan vapaasti mätkiä tai läpsiä, jos tulee riitaa tai toisen naamari ottaa kupoliin. Ei muuten saa. Töissä mä hoen todella usein lapsille, että ketään ei lyödä. Sama koskee mun mielestäni myös aikuisia ihmisiä. Toki itteensä saa puolustaa, ei sitä ihteensä tarvii pieksättää, jos joku käy päälle.
Meillä kotona on käytetty fyysisiä rankaisukeinoja, olen mäkin selkäsaunani ja tukkapöllyni saanu, ansaitusti kyllä jokaisen. Mun iskä on joutunu elämään oman lapsuutensa ja nuoruutensa väkivallan pelossa, niin se ei sietäny yhtään sitä, että meillä joku joutu pelkäämään. Vaikka veljien kanssa otettiin välillä tosi rajustikin yhteen, niin ei kenenkään kyllä oikeasti pelätä tarvinnut. Toki meilläkin riideltiin ja kovaäänisesti sanailtiinkin, mutta en mä ainakaan sitä koskaan pelännyt.
Sitä välillä tulee ihan hirveä olo, kuinka raskaista asioista minäkin heitän läppää. Ei varmaan mahtais sitä mun työkaveria naurattaa, jos lohkaisen sille, että Isäntä vetää tunnin turpaan, jos näytän tän ostoksen hintalapun kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti