Aamulla töissä meinasin saaha sätkyn, kun aamupäiväkerhossa yks tokaluokkalainen tyttö itkeä tillitti nurkassa ihan hillittömästi. Menin siihen sitten kyselemään, että mikä pientä ihmistä surettaa. Aikani sain kyllä selvitellä ja rauhotella, syyn selvittyä oli kyllä semmonen mitä vittua -fiilis, että meinasin perseelleni lentää.
Kakkosluokkalaiset oli tänään menossa uimahalliin. Tämän neitokaisen suuri itkunaihe oli aamulla sitten se, kun kaikilla muilla on bikinit, mut mulla on kokouikkari.Voi härrendyydelis sentään. Tässä tuli taas tilanne, että miksei koulussa opetettu tai missään kirjassa kerrota, mitä tällaisessa tilanteessa kuuluu sanoa tai tehdä. Mitä ihmeen vikaa siinä yksiosaisessa uimapuvussa oikein on?! Minkä ihmeen takia kakkosluokkalaisten (ja muutamaa vuotta vanhempienkaan) tarvitsee kekkelehtiä narubikineissä, mitkä on pienemmät versiot niistä aikuisille myytävistä kankaanpalasista?
Jos minulla sattuisi olemaan tytär, niin on muuten ihan vissi, että en päästä julkiselle uimarannalle tai uimahalliin rökälehtämään niissä postimerkin kokoisissa rytkyissä. Jotain rotia nyt sentään. Olkoonkin sitten ainut ja kaikilla muillakin on, mutta lasten kuuluu olla lapsia ja näyttääkin siltä. Miksi sitä pitää olla niin helvetin kova kiire johonkin, mitä ehtii kyllä vielä sataan kertaan olemaan.
Toinen asia, mikä sai mun kukkahattuni kiristymään oli se, kun kolmasluokkalaiset kertaili joululahjojaan. Suurin osa tytöistä oli saanut läppäriä, kännykkää, ripsiväriä, huulikiiltoa, hajuvettä ja yksi tuleva leidi kehui saaneensa semmoiset melkein aikuisten tissiliivit. Tiedä sitten, mitä sieltä paketista on paljastunut, mutta jos ei sinne liiveihin ole mitään täytettäkään laittaa, niin oisko ne semmoiset lastenosastolta ostettavat topit mitään?
Mullahan on itellä kahden viikon päästä yhdeksän vuotta täyttävä kummityttö. Jos tuon ikäluokan lahjasaldoon kuuluu meikit, elektroniikka ja alusvaatteet, niin minä olen kyllä sitten aika tavallisen tylsä kummitäti, kun ostaa täräytin Sohvaperunalle Muumi-aiheiset lakanat. Siis en mitään pikkulapsikuoseilla varustettuja muumeja, mutta semmoiset hienot mustavalkoiset. Synttärilahjaksi murunen saa multa barbien. Saa kyllä hitto soikoon odotella vielä muutaman vuoden, ennen kuin meikäläisen suunnasta alkaa mitään meikintynkää saamaan lahjaksi. Ei sillä, että minä uskoisin Sohvaperunan mokomia lahjoja saavan muualtakaan, mutta mistä sitä ikinä noitten lapsosten sielunelämästä tietää.
Minun on tosiaan taas niin hyvä taivastella, kun itsellä ei ole yhtään jälkeläistä täällä kinuamassa sitä läppäriä tai ripsiväriä sillä varjolla, kun kaikilla muillakin on. Mutta minulla kuitenkin on maalaisjärkeä pääkopan sisällä aika roima annos ja teen päivittäin töitä lasten kanssa. Minä myöskin tiedän mitä se on, kun aletaan elämään aikuista ja leikkiä isompaa, kuin mitä oikeasti ollaankaan. Siitä ei seuraa mitään hyvää, vaikka ihan tervehenkinen aikuinen nykyään olenkin.
Minulla on semmoinen tunne napanöyhtän vieressä, että minä olen samankaltaisesta aiheesta paasannut varmaan aiemminkin. Mutta paasaanpa silti uudestaankin, koska tästä on kiva paasata. Ja koska minä haluan, minä saan ja minä voin.
2 kommenttia:
Ite oon kovin järkyttyny edelleenkin siitä että oma ekaluokkalainen viime keväänä sai nimeltämainitsemattomalta puhelinyhtiöltä kirjeen jossa toivotettiin uudeksi koululaiseksi ja mukana keikisteli prepaid-sim-kortti. Siis ekaluokkalaiselle! Mitä helvetti seittemänvuotias sillä omalla puhelimella tekee, kun ei osaa edes vielä lukea! Omassa ikäluokassa porvariperheiden lapset sai JO vitosella oman kännyn, muut sitten yläasteelle lähtiessä ja itse olin sitten viimeinen kun vihdoin seiskan lopulla luurin sain (kyllä, siinä kohtaa vähän vetosin siihen että kaikilla muillakin on). Eikä sillä sen ikäisenäkään paljoa vielä tehnyt kun asiat kavereiden kanssa sovittiin koulussa kasvotusten...
No, ei siinä näin etäiskänä voinut sitä kieltää että omalle murulle se luuri hankittiin kerran liittymäkin oli, ja kivahan se toisaalta on että se voi nyt pyytelemättä lupaa soitella minullekin päin ja minä sille joutumatta ensin keskustelemaan pakolliset kuulumiset sen äidin kanssa. Kouluun niitä luureja ei kuitenkaan saa viedä, joten sen "oman puhelimen" tilalla toimisi ihan yhtä hyvin joku kotikännykkä kerran nykyään on niin kallista pitää lankapuhelinta. Mitä meidän Jupunpuppeli tekee puhelimellaan? Pelaa.
Omaa konetta ei kyllä tulla ostamaan ainakaan ennen rippikoulua, se on varma ja vissi, eihän alle 13-vuotiaat saa edes liittyä feisbuugiin niin mitä se sillä ennen sitä tekisi - hyvin senkin jälkeen voi hoitaa perheen yhteisellä koneella asiansa, eikä kenenkään tarvitse pelätä mitä pornoja se siellä intervebissä tuijottelee kaikki yöt.
Omaa kohta 15-vee pikkuveljeä on tässä kateltu silmät päässä pyörien ja tekee mieli itkeä pieniä ja vähän isompiakin kiviä kun pitää olla ipodit ja läppärit ja järkkärit ja aina uusi puhelin. Mitähän itse sain siinä iässä? Noo... vaatteita ja levyjä taskualennuksella kaupoista ja kirppareilta kun aina ei sitä 2 euron palkkaa kotitöistä muistettu maksaa. Pikkuvelihän ei mitään kotitöitä tee.
Ps. En minäkään tytärtäni tule päästämään julkisille paikoille missään epäsovinnaisessa, enkä halliin pikkupiksuissa. En ainakaan ennen kuin se on täysi-ikäinen ja olen saanut sen uskomaan että seksistä joutuu helvettiin ja saa kamalia rampauttavia ja hitaasti tappavia tauteja, eikä niitä vastaan voi suojautua millään tavalla :| kun se on joku kolmekymppinen, saatan jo harkita sen siveysvyön poistoa.
Siis itehän käytän "silloin ku minä olin nuori"-puhetta ihan jatkuvasti. Uskon että lähes päivittäin jopa! Nyt kun on viimisen kolme vuotta viettänyt itseään öö, ei näin vanha enää osaa laskea, neljä (?) vuotta nuorempien teinien kanssa samoilla luokilla, on omasta vanhuudesta varmistuttu jo aikapäiviä sitten. Mutta sehän sopii minulle! Olen ihan mielelläni vanha katkera ukko, kerran on jo näitä virtsaamis- ja ulostamisvaivoja, peräpukamia, jatkuvaa kaasunkerääntymistä, nivelvaivoja ja jonkinmoisia kuumia aaltoja, joista jälkimmäisin ehkä viittaa enemmän varhaiseen puumaikään tulemiseen kuin papparaiseksi digivoitumiseen. Olen pahoillani, jos et halunnut vaivoistani tietää, mutta vanhuudessa on tosiaankin se etu, että niistä saa ja pitää valittaa koko ajan jokaiselle vastaantulijalle.
Lähetä kommentti