Töistä tullessa istuin bussissa ja siinä samalla selailin kännykällä bloggeria. Lukasin Marken viimesimmän blogin, mikä anto mulle oikein innostavan aiheen, millä taas raiskata tätä blogia.
Mä omistan ihan hirveän määrän mielipiteitä. Mä suorastaan rakastan sitä, kun saan tuoda julki oman mielipiteeni jostain asiasta ja perustella kantani hyvin. En mä tietenkään joka paikassa avaa suuntani ja mulla ei myöskään ole tarvetta tuoda joka ikisessä tilanteessa ääneni kuuluviin, mutta jos koen tarpeelliseksi, niin avaan hyvin äkkiä sanaisen arkkuni. Elämän varrella mä olen oppinut, että on olemassa tilanteita, missä viisas vaikenee. Esimerkkinä heitettäköön, että omassa työssäni mä en voi latoa joka kerta tiskiin omia näkemyksiäni, vaikka ne miten tiukkoja olisivatkaan. Omana itsenäni voin suuni avata työajan jälkeen, mutta en työpaikallani omassa työtehtävässäni.
Toisinaan mun mielipiteeni on hyvinkin teräviä. Musta on suorastaan kutkuttavan kivaa väitellä jonkun toisen kanssa jostain asiasta, koska mä myös osaan väitellä. Siinä sivussa mä myös vaadin, että se toinen osapuoli osaa perustella sen oman kantansa, eikä vaan juutu hokemaan, että ei kun kyllä se asia on nyt näin ja piste. Tässä kohtaa mä tunnen ikään kuin voittaneeni taistelun, jos niin käy. Mä en myöskään ikinä alennu siihen, että mä alkaisin siinä väittelyn lomassa haukkua sitä toista ihmistä, mulle riittää, että mä saan sanoa vasta-argumentin toisen ihmisen väitöksiin.
Näistä syistä mä saatan joskus juuttua pitkäksikin aikaa vänkäämään jonkun kanssa jostain ihan mitättömältäkin tuntuvasta asiasta. Mä en tykkää myöskään siitä, että asioista ei oteta loppuun asti selvää, ennen kuin aletaan julistamaan omaa mielipidettään sinä ainoana oikeana vaihtoehtona, mitä maa päällään kantaa. Mielipidettään voi myös muuttaa, se on ihan sallittavaa. Monesti se antaa itellekin jonkun asian ihan eri valossa, kun toinen perustelee oman kantansa hyvin. Että kun minä näen sen asian tällä tavalla. Se ei ole mitään takinkääntämistä, se on ihan tervettä elämää.
Toki minullakin on ne mielipiteet ja ajatukset, joita en ole valmis muuttamaan, ikinä. En, vaikka saisin jonkun toisen mielestä miten hyvät perustelut, niin en muuta.
Oon sitä mieltä, että melkein kaikki ihmiset uskoo niin, että se oma mielipide on aina se oikea. Ei kai sitä muuten oltaisi jostain asiasta just sitä mieltä. Mutta taito on myös se, että käsittää, että joku toinen voi ihan hyvin olla jostain radikaalistikin eri mieltä. Sen käsittämisen lisäksi pitää myös osata hyväksyä mokoma asia. Mua on monesti huvittanut se, että jos oon keskustellu jonkun toisen kanssa esimerkiksi jostain vaatteesta, niin mulle on vaan jankutettu, että usko jo, se vaate on ihana ja piste. Että okei, sä olet sitä mieltä, kyllä se on mulle tullu selväksi. Mä saan siitäkin huolimatta olla edelleen sitä mieltä, että keskustelua herättäny rätti on jotain kamalinta, mitä koko maailmankaikkeudesta vaan on löytynyt.
Mä olen varmaan juurikin näitten mielipiteitteni ja niitten esilletuonnin takia persoona, jota toiset ei voi sietää silmissään ollenkaan. Siitä huolimatta mä olen ihminen, jolla on hyvin suuri tarve tehdä oikein ja toimia tasapuolisesti kaikkia kohtaan. Mulla on suuri sydän ja lämmin sielu, välillä otan vähän liikaakin toisten ihmisten murheita kannettavakseni. Mulle riittää tässä maailmassa se, että mä saan olla juurikin sitä mitä mä olen, että mut hyväksytään pyytteettömästi ihan tämmösenä, eikä mun tarvii edes yrittää muuttaa itsessäni yhtikäs mitään.
Mun luonteestani kertoo ehkä jotain se, että mä olen valmis puolustamaan omia rakkaitani vaikka hautaan asti. Mulle saa ihan vapaasti tulla aukomaan päätään jostain, mikä kohdistuu muhun itseeni. Sen mä kykenen lyömään leikiksi ja heittämään jotain sarkastista takaisin ja nauramaan päälle. Mutta luoja auttakoon sitä onnetonta, joka erehtyy arvostelemaan mulle mun perhettäni, mun miestäni tai mun ystäviäni. Että tee jotain pahaa niille, niin voin taata, että sulle tapahtuu hirveintä, mitä kenellekään voi ikinä tapahtua. Omieni puolesta taistelen kuin leijonaemo pentujensa puolesta.
Mä haluan aina olla kaikille kiltti ja kiva, vaikka joskus tekis oikeesti mieli täräytellä pahastikin jollekulle päin naamaa, mutta mä en jaksa nähdä sitä vaivaa, että ihan asiakseni pahottaisin jonkun ihmisen mielen. Mut saa hyvälle tuulelle pienillä teoilla, siihen riittää sekin, että joku pitää mulle ovea auki, kiittää, kun mä pidän ovea auki tai ihan vaikka hymyilemällä mulle bussijonossa. Vähään oon tyytyväinen ja noilla samoilla meriiteillä mä koitan elää, että muillakin olis hyvä olla.
Marke joskus ihmettelikin, että mitä pirua mulle oikein pitää tehdä, että mä oikein tosissani menettäisin hermoni. Noh, sitä ei kannata kokeilla. Mä olen kyllä räiskyvä persoona, mutta harvoin mä tosissani suutun. Sitten, kun se hetki sattuu kohdalle, kannattaa painua hiljaa takavasemmalle. Mun luonteessa näkyy ne karjalasta tulleet juuret, iloinen, puhelias ja nauraa niin, että kattohirretkin heiluu. Suuttuessaan niin kipakka, että heikkopäisempää saattais oikeasti hirvittää. Totta on sekin sanonta, ettei mikään oo niin aikaansaavaa, kun äkänen akka.
Että semmonen tapaus on minä. Niinkun Isännälle olen joskus vuosia sitten todennut, että mie en rupee hetkeksi, miut on otettava kokonaan, kaikkine vikoineni ja ominaisuuksineni. Vastalahjaksi saa sen minun pyytteettömän rakkauden ja sen, että minäkin hyväksyn ne toisen ihmisen viat ja heikkoudet. En tarvii tähtiä taivaalta. Riittää, kun oot ja rakastat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti