Mä olin kaks viikkoa sitten kipeenä.
Ja arvatkaas, miten tämä sunnuntai on menny?
Ei, mulla ei oo rapula. En tiijä mikä mahapöpö mul nyt on iskeny, mutta olo on ihan kamala. Pahempi, kun siinä kuuluisassa rapulassa. Tähän mennessä oon purjonnu pihalle kaiken, mitä oon syöny ja teen kyllä taas semmosta kuolemaa, ettei oo tosikaan. Mun nokassa haisee oksennus ja mun mielestä meidän makkari haisee vanhalle likaselle ukolle. Isäntä ei kommentoinu tähän oikeastaan mitään, kun sille ruikutin. Näin sen ilmeestä kyllä, että se ei ihan allekirjottanu tota mun jälkimmäistä väitettäni.
Mä vapisen koko ajan, palelelee ihan hirveesti. Kuumetta oon mittailu koko ajan, pientä lämpöä näyttäis nostavan, mutta ei vielä kuumeen puolelle asti. Isäntä ei nyt selkeesti ymmärrä, että sen pitäs nyt hääriä mun ympärillä ja nyt sais pitää sylissä ja kainalossa ja silittää ja voivotella mun kans. Pöh, mikä mies. Mutta toi se mulle sentäs jaffaa jääkaapista, kun väänsin itkua vessan lattialla ja murehdin tätä henkiinjäämistäni.
Perkele, mä niin toivon, että tää menee ohi aamuun mennessä. Mä en millään jaksais alkaa sairastelemaan ja lähtee haeskelemaan jotain saikkelappua. Jotenkin on vaan semmonen fiilis, että jos on kaks viikkoa sitte viimeks ollu kipee ja nyt taas, niin vois ehkä olla ihan syytäkin piipahtaa siellä arvauskeskusessa ihmeteltävänä.
Mä odotan, että kello kulkis vielä muutaman hassun tunnin eteenpäin, sit mä voisin käydä suihkussa ja painuu yöunille. Paan kyl kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että tää menis nyt sitten ihan tässä illan aikana ohi ja huomenna oon taas ihan kunnossa.
Mä kyllä toki olisin oikein mielelläni viettäny sunnuntaini jotenkin muutenkin, kun pää vessanpöntössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti