Because of you I lose my mind

Mikä vittu tätä mun elämääni vaivaa. Mies otti yhteyttä pari viikkoa sitten. Nyt kuulemma kiinnostaisi yrittää, kun alotettaisiin se "yrittäminen" silkalla seksillä. Ei kiitos. Niin paljon, kun mieli tekisikään sanoa, että KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ. Ei siksi, että se pelkkä seksi olisi ollut niin jumalaisen hyvää, vaan koska minä ihan oikeasti tykkäsin siitä ihmisestä. Jos minä voisin saada takaisin sen tunteen, minkä se ihminen sai minussa jylläämään vuosi sitten. Minä en vaan luota, tai uskalla luottaa siihen, että se tilanne ajautuisi siihen. Tämä on Miehen kanssa niin monta kertaa nähty. Ei, ei ja ei. Mies ei vaan tunnu uskovan sitä, että minä en sen kanssa mihinkään panosuhteeseen suostu. 

Viime viikolla vartija kyseli kuulumisia. Joo, onhan me juteltu niitänäitä tiilenpäitä aina sillontällön, se on tosiaan vuoden verran seurustellu ja kyseli toki meikäläisen mieskuvioistakin. Kerroin sille Miehestä ja Fuuderista, se nyt vaan on sellainen ihminen, että sille voi kertoa.

Viime perjantaina kompuroin pilkun jälkeen tuhannen kännissä baarista kotiin. Vartija oli kömpinyt sadan kilsan päässä kaverinsa sohvalle nukkumaan samanlaista känniään pois. Se jumalauta laitto mulle viestiä, että sitä voisi vielä kiinnostaa... Siis nyt, kun minä tiedän, että meistä ei koskaan tulisi mitään oikeaa, niin HELL YEAH! Ihan vaan siitä pyhästä yksinkertaisesta syystä, että se seksi oli niin jumalaisen hyvää. 

Maanantaina vaihdettiin muutama sana tästä molemminpuolisesta avautumisesta. Tosissaan se jätkä oli ollut. Mikäs siinä...

...Kunnes tuli tämä ilta. Oltiin Main ja Viltsun kanssa parilla. Piti mennä pubiin pelaa lautapelejä, mutta päädyttiin sit vaan kiertelemään paikasta toiseen. Noh. Kotiinlähdön hetki koitti. Ja voi jumavitunlautaperkele, Vartija seistä tönöttää siinä baarin eteiskäytävällä! Miten voiki ihminen mennä sekaisin. Niin maan saatanan sekaisin ja hämilleen. Mä en ole turhaan sanonut, että meidän välillä oli aina tiettyä kemiaa, mä pystyin tuntemaan sen kemian edelleen. Me vaihdettiin muutama fraasi, se oli pikkujouluissa ja mä vaan sönkötin meneväni kotiin. Ne fraasit päättyi niihin kuuluisiin "kuullaan" vaihtoihin ja merkitseviin katseisiin. 

Päästiin Main kanssa pihalle ja minä tunnetusti vedin siinä kevyet pikku hajoamiset. Eipähän siinä. Hetkisen päästä Mai huomasi, että Vartija oli seissyt melkein vieressä koko ajan. Siinä kohtaa mä olisin antanut toisen käteni, molemmat munasarjani ja taivaspaikkani siitä, että maahan olisi auennut kolo, mihin olisin voinut hypätä. Voi hyvää päivää ja hyvää yötä ja näitä hävetyksen liekkejä, mitkä mun persettäni polttelee.

Okei. Mulle riitti sun näkeminen ja sekin sai mut haluamaan.

This is how we do

Jeh. Fuuderi kävi kylässä. Sit Mai tuo mulle vodkaa ja lähtään baanalle. Mai on autolla, ehkä mäkin osaan sit käyttäytyä. Yritys hyvä kymmenen!

Minun elämäni ja minun valintani

Viime yönä minä palasin elämässäni melkein kaksi vuotta taaksepäin. Mä näin unta, että istuin mustalla karvalankamatolla sen kermanvärisen sohvan edessä ja Idiootti hiero mun hartioita. Telkkari oli päällä ja keittiössä valot, mut muuten oli aika hämärää ja ulkona sato lunta. Ihan samanlaista, kun kaksi vuotta sitten joulun aikaan. Siinä unessa oli hyvä tunnelma, sekin oli samanlaista, kuin silloin joskus. 

Siitä huolimatta mä olin tyytyväinen siinä kohtaa, kun herätyskello soitti ja herätti mut aika törkysen pimeään ja sateiseen lokakuun aamuun. Ja vieläpä ihan yksin. Ei lunta, ei sitä kivaa olkkaria ja ennenkaikkea, ei Idioottia. 

Syy siihen, miksi mä olin tyytyväinen, löytyy ihan yksinkertaisesti siitä, että seuraavaksi mä olisin varmasti jo tarponut jopa unissanikin siinä samassa paskassa, missä tarvoin mun ja Idiootin epämääräisen sähellyksen päälle. Mähän olin ite vielä naimisissa, kun aloin ramppaamaan lähestulkoon naapurissa vieraan miehen luona. Siellä mut huomattiin, siellä multa kysyttiin mitä kuuluu, siellä mä sain hellyyttä ja mulla oli kivaa. Siellä mä pystyin jopa nukkumaan. 

Se sama ihminen kylläkin jälkeenpäin kusetti mua ja valehteli törkeästi päin naamaa. Idiootti yritti pelata mun parasta ystävääni omaan sänkyynsä mun selän takana, eikä suostunut edes suoraan kysyttäessä myöntämään asiaa. Säälittävää, sanon minä. Vaikka mä koko ajan tiesin, etten mä saa ihastua, enkä mitenkään hillittömän ihastunu idioottiin ollutkaan, niin kyllä mä siitä ihmisestä tykkäsin. Ei se kuitenkaan aiemmin ollut mulle mitään pahaa tehny. 

Mua ei harmittanu se, että Idiootti olis mieluummin valinnut Main mun sijastani. Mua harmitti se, että jätkä todellakin oli niin ääliö, että koitti saaha mun parasta ystävääni valehtelemaan mulle ja pelaamaan mun selkäni takana. Ei siinä enää anteeksipyynnöt tuntunu paljon miltään, kun Idiootin suunnalta jatkui sama touhu samantien uudelleen. Yhtään kyyneltä mä en sen ihmisen vuoksi vuodattanut, mutta kyllä mulla kesti kauan, ettei enää tullut jokaisella ajatuskerralla vähän oksennusta suuhun. Nykyään mä kykenen ihan helpostikin moikkaamaan, jos satutaan baarissa vastakkain. Saattaisin jopa kysäistä kuulumisia (ihan vaikka silkkaa kettumaisuuttani) jos jätkä ei juoksis mua karkuun joka kerta, kun on satuttu kohdakkain. Hohoo. 

Aamulla mä mietin tätä omaa elämääni, ehkä juurikin ton unen perusteella. Idiootti oli se, josta mä hain helpotusta siihen omaan mustuuteeni, missä mä tarvoin, kun en tiennyt mitä valintoja mun pitäis tehdä ja mitä olla tekemättä. Idiootista oli se hyöty, että se auttoi mua ymmärtämään, että elämässä voi ihan oikeasti olla muutakin, kun se paska, missä mä silloin elin. Se hyvä siitä ainakin jäi käteen, jos ei muuta. Tai no, on tässä kyllä monet hyvät naurut saatu Main kanssa aikaan, kun mokomaa pölkkypäätä on muisteltu. 

Nyt mä olen tainnut hommata itteni samanlaiseen kuvioon, tällä kertaa vaan eri roolissa. Mä säädän Fuuderin kanssa siitä huolimatta, että se on tahollaan naimisissa. Oon säätäny jo viimesen puol vuotta.  Mä en ole siihenkään ihmiseen ihastunut, vaikka kyllä mä siitä jollain tapaa pidän. No hei haloo, en mä viitsisi edes paneskella semmosen ihmisen kanssa, jonka läsnäolo tai luonne ärsyttäis mua. Vaikka olis kuin hyvä sängyssä.

Jotenkin tää kaikki saa mut niin skeptiseksi kaikesta. Mitä merkkaa nykyään parisuhde? Mitä ihmiset tarvii, että ne on onnellisia? Onko enää oikeasti ja vilpittömästi onnellisia ihmisiä, jotka on pysyny siinä parisuhteessa uskollisina toisilleen? Okei, ainakin yhden tiedän, mutta onko se se kuuluisa poikkeus, mikä vahvistaa säännön...?

Minä kysyn, minä vastaan

1. Onko sinulle annettu kihlasormusta? - On. Siitä tulee ensi kesänä kymmenen vuotta.
2. Pisin parisuhde? - Hooh, kymmenen vuotta.
3. Viimeisin lahja? - Tuota... Nyt pitää oikein miettiä. Lasketaanko se, kun Fuuderi toi mulle kesällä jätskiä? Jos ei, niin sitten ne keväällä lapsilta saadut lahjat, kun jäätiin kesälomille.
4. Oletko koskaan pudottanut kännykkää? - Montakin kertaa. Mutta vain yksi kerta oli kohtalokas ja lumiasta meni näyttö hämähäkinseitille.
5. Viimeisin syöty ruoka? - Aamupalaksi söin turkkilaista jugurttia, jonka seassa oli banaani ja vähän hunajaa.
6. Mikä soi? - ...Baby, I'm preying on you tonight, hunt you down eat you alive... Maroon 5 - Animals
7. Missä asut? - Turussa kerrostalokaksiossa.
8. Mitä koulua käyt? - Yhtä alakoulua. Tai käyn siel töissä.
11. Kännykkäsi kolmas viesti? - Näyttäis olevan junalippu välille Turku - Kuopio.
12. Mikä ON sinun lempi bändipaitasi? - Hmmm. Metallican paita katosi jo aikapäiviä sitten. Eli jäljellä on enää Gunnareiden t-paita, niin sanotaan sitten se.
13. Ihminen, jolle soitat useiten? - Marke tai äitiliini.
14. Mitä meinaat viikonloppuna? - No nukuin pitkään ja tänään lähen Main kanssa viihteelle. Huomenna ehkä darrahuveja kera Fuuderin.
15. Oletko riippuvainen ihmisistä? - Todellakin.
16. Viimeisimmät häät? - öööö... Main!
17. Ensimmäinen ihminen, jolle soittaisit lottovoitosta? - Varmaan äiti.
18. Lempi pikaruokapaikka? - Paha. Kauppatorin pystykiinalainen.
19. Suurin valhe, jonka olet kuullut? - Mutta mitään ei tapahtunu! 

 

Miks tästä puuttuu 20?!

21. Osaatko kokata? - Nyt kyllä pitää sanoa, että kyllä mie jotain osaan! Harjoitus tekee mestarin...
22. Koska viimeksi puhuit englantia? - Muutama viikko sitten hirveässä jurrissa taksijonossa jonkun puolalaisen kanssa.
24. Milloin viimeksi itkit? - Tota... Siitä on kyllä aikaa. Silleen oikein kunnolla kesällä.
25. Kuka ystävistäsi on hassuin? - HAH! Se vähän vaihtelee. Ihanan hassuja ne on kaikki ja saa mut nauraa maha solmussa.
26. Viimeisin ostamasi ASIA? - Toissapäivänä ostin Vince Neilin Tatuointeja ja tequilaa.
27. Milloin olit viimeksi käsittämättömän iloinen? - No omasta mielestäni oon sitä kyllä usein. Esimerkiksi eilen töissä, kun yks lapsia survo nyrkkiä suuhunsa mun usuttamana ja mä nauroin hyperventilaationaurua.
28. Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi? - Olen! Toki jotkut asiat vois olla paremminkin, mutta kyllä mun on hyvä olla näinkin.
29. Kaukaisin paikka, jossa olet käynyt? - Saksa
30. Klassinen vai moderni? - No en minä tiedä!
31. Kuvaile laukkuasi ja sen sisältöä? - Tällä hetkellä Berliini-laukku. Siellä on melkein kaikkea. Mitä et sieltä löydä, et sitä myöskään tartte.
32. Mihin haluaisit juuri nyt? - Että olis jo ilta!
33. PARAS asia kotona? - Koti! Kokonaisuus. Jos on pakko mainita joku tietty, niin oma sänky. Puhtailla lakanoilla.
34. Lempikirjailija? - Leena Lehtolainen ja Liza Marklund
35. Oletko käyttänyt huumeita? - En.
36. Jos KYLLÄ, mitä olet kokeillut? -
37. Miten nukut? - Viime aikoina oon nukkunu taas ku sika rukkiissa. Eli hyvin. Tossa viikko-pari sitten nukuin hirveen levottomasti.
38. Viimeisin ikävä ? - Nessiä, Jara, perhettä.
39. Kuinka monta tyynyä sängyssäsi on? - Kolme.
40. Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt? - Pierucollarit, toppi ja alusvaatteet.

41. Kuinka usein kirjaudut galleriaan päivässä? - En välttämättä kertaakaan. Käyn siellä joskus ja jouluna.
42. Koska nautit alkoholia viimeksi, mitä? - Viime viikonloppuna. Kotona varastin jääkaapistani Main lonkerot ja pubissa pari sidua ja minttukaakao.
 43. Mitä teet huomenna? - En mitään. Lahoan kotona ja toivottavasti harjoitan siveettömyyksiä Fuuderin kanssa.
44. Stalkkaatko? - HAH! POIS SE MINUSTA! No totta vitussa stalkkaan.
45. Onko sinut bongattu kaupungilla? - Kuulemma, useammankin kerran.
46. Montako kertaa olet ollut tekemisissä poliisien kanssa? - Hmmm. Kerran olen mokomat soittanu.
47. Paras asia talvessa? - Se, kun ei oo pörriäisiä eikä kuuma. Ja lumi, jos sitä on. Hiljaisuus.
48. Paras asia kesässä? - Aurinko, loma.
49. Viimeisin kerta kun sait sakot? - En oo saanu! Suullisella nuhtelulla oon selvinny.
50. Missä haluaisit olla? - Tähän voisin heittää jotain suuruudenhullua, mutta njäh. Tässä on ihan hyvä. Tai toki mä haluisin, että Mai olis jo tääl mun kanssa alottelemassa.
51. Hymyiletkö juuri nyt? - Mulla on ollu niin hyvä päivä, että virnuilen vähän väliä. Eli kyllä.
52. Jos pääsisit mihin tahansa nyt, mihin menisit? - REISSUUN! Johonkin kauas. Tai sit ihan vaan kotikonnuille.
53. Seuraava ulkomaanmatkasi? - Jaa-a. Sitä odotellessa.
54. Uskotko jumalaan? - En mä oikein osaa.
55. Milloin aiot mennä nukkumaan tänään? - Jos on yhtään vanhaa veneessä, niin joskus pilkun jälkeen.
56. Kännykän taustakuva ? - Lukituskuvassa Jare ja Nessi. Työpöydän taustakuvana Kaulitzin kaksoset.
57. Viimeisin suudelma ? - Fuuderi? Joo. Villiä on, tosi villiä.
58. Lonkero vai olut? -Karpalolonkero. Ei oikein maha kestä muuta.

Mies

Bussissa istuskellessa selailin läpi mun tekstareita ja poistelin sieltä kaikkea turhaa pois. Nykyään tulee lähetettyä niin vähän tekstareita, kun on fabot ja whatsappit. Kyllä sitä ihminen laiskistuu näköjään silläkin saralla... Sitten tuli niitä viestejä selatessa vastaan Miehen viestit. Hetkeksi mä pysähdyin, että kannattaako niitä edes lukea? Luin sitten kuitenkin. 

Ei ne enää satu. Ne kaikkein kauneimmat viestit on kirjoitettu niin kauan aikaa sitten, että ne mä olen kadottanut johonkin kauniiden viestien hautausmaalle jo aikapäiviä sitten. 

Vuosi sitten mä en muuta tehnytkään, kun naputin Miehen kanssa tekstareita. Me tavattiin netissä (ylläripylläri) ja joku siinä ihmisessä kolahti heti. Me ei koskaan soitettu, me vaan tekstattiin. Musta tuntui, että me oli tunnettu jo vaikka kuinka kauan jo siinä kohtaa, kun me ensimmäisen kerran nähtiin. Vaikka hankalaa oli sekin. 

Mies teki pitkiä duunipäiviä. Se oli oikee työnarkomaani ja mä ehdin jo hetken kuvitella, että todellisuudessa se oli naimisissa tai vähintään avoliitossa, kun se näkeminen oli niin pirun hankalaa. Mutta sitten, kun päästiin vauhtiin, mä odotin Miestä useampana iltana viikossa ja pirun usein se tulikin. 

Ensin mä kuvittelin, että Mies olis pelkästään seksin perässä. Mä hämmennyin enemmän, kuin ikinä, kun se sanoi mulle ihan suoraan, ettei hän ole multa sitä tullut hakemaan. Siihen asti mä olin varma, että ainut asia, mitä multa kukaan saattoi haluta, oli se aikuistenkiva, ei mikään muu. Sinä samana iltana Mies lupasi, että muhun ei satu. Se jumalauta lupasi. 

Vaan kyllä muhun sattui. Monen monta kertaa. Miehessä oli vaan niin sitä jotain, mihin mä ihastuin enemmän, kuin lujaa. Mä kelpasin just tämmösenä, kun mä olen. Mun ei tarvinnut esittää mitään. Mä en ollut liian lihava, en liian suulas, en liian kovaääninen. En liian ärsyttävä, enkä liian arka. Mä olin vain minä ja Mies piti musta. Ihan oikeasti. Välillä sitä oli vaikea uskoa, mutta sen sorttinen ihminen tuskin jakelee nuita tunnustuksia ihan kenelle sattuu. 

Meidän juttu loppui monta kertaa. Monta kertaa mä itkin yhden yön, poistin ne viestit, vaihdoin Miehen tuoksuiset lakanat pois ja koitin deletoida koko ihmisen mielestäni. Joka saatanan kerta, kun mä olin saanu sydämeni kokoon ja päässyt yli, se ihminen otti uudestaan yhteyttä. Pyysi anteeksi, kertoi että välitti ja joka kerta sanoi, että on vaan niin ylivoimaisen vaikea ja tunnevammainen ihminen, ettei osaa toimia oikein. 

Jos mä olisin ollut viisas, mä olisin jättänyt vastaamatta jokainen kerta. Mutta ei, en mä ollut. Mä menin sydämeni perässä, päästin Miehen elämääni aina uudestaan ja uudestaan. Mä tuhlasin elämästäni puoli vuotta siihen, kun Mies koitti miettiä, että mitä se halusi. 

Siinä Miehessä vaan oli ihan kaikki. Se näytti hyvältä, se tuntui hyvältä, se tuoksu hyvältä. Se sai mut nauramaan kovempaa, kun edes Exä oli saanu viimesinä vuosina. Tai kukaan olis saanu Miehen jälkeen... Mulla oli joku, joka kutsu mua omakseen ja jota mä sain sanoa omakseni. Keväällä se loppui viimeisen kerran. Mies lähti täältä ja mä jäin suremaan. Silloin mä päätin, että ei enää koskaan. 

Paitsi kerran kännissä, kun suuressa viisaudessani lähetin sen kuuluisan kännitekstarin.  

"It's been months and I still think about you." 

Seuraavana aamuna kyllä korjasin kiireesti virheeni.  

"I didn't text you last night, Vodka did."

Enää muhun ei satu. Vähän mua viilsi, kun mä huomasin Miehen poistaneen mut facebookistaan. Mutta mä vähän epäilen, että siihenkin on syynsä. Ei senkään ihmisen sydän kivestä ollut tehty. Niin monta kertaa se yritti ajaa mut pois läheltään olemalla hirveä ihminen, mutta mä en vaan suostunut lähtemään. Mä tiesin, että se piti musta, eikä vaan uskaltanut myöntää sitä. Mä taidan olla parempi ihmistuntija, kun itsekään tiesin... Kesällä se kertoi mulle viimeisen kerran, että mä olisin ollut sitä, mitä se koskaan olisi elämäänsä halunnut. Se oli vaan rikkonut mut jo niin monta kertaa, että tiesi itsekin, ettei musta enää tulisi sen kanssa ehjää. Sinä yönä mä päätin, etten koskaan enää vuodata yhtään kyyneltä sen ihmisen takia. Enkä ole itkenytkään. 

Mutta poistinko mä ne viestit? Ei, en poistanut. En ihan vielä.

Positiivista.

Voi sydämeltä pudonnu kivi ja helpotuksen huokaus sentään. Tässä on nyt kuukauden päivät märehditty peikkoa nimeltä keliakia ja lääkäri tänään soitteli, kun seisoin jonkun puskan reunassa valvomassa lasten suunnistusta. Onneks olin pistäny puhelimesta äänet täysille, niin satuin jopa vastaamaankin... Mutta siis niin! Kuten ensimmäisestä lauseesta jokainen saattoi päätelläkin, ei tarvi murehtia tai pohtia enää. Verikokeissa ei näkyny mitään hälyttävää ja jos ei nyt iske mitkään jumalattomat keliakiaoireet päälle, niin kolmen vuoden päästä uudet testit. Siihen asti saan kuulemma ihan rauhassa ja vapaasti ahtaa niin paljon viljaa kupuuni, kun vaan suoli antaa myöten. Lähestulkoon suora lainaus lääkäriltäni. Lopuksi Rouva Lääkäri vielä totesi, että se nyt vaan on niin, että toisilla on herkempi maha, kun toisilla. Siitä varmaan nämä meikäläisen oireilut sitte toisinaan johtuu. 

Tästä hyvästä tekis melkein mieli painella kauppaan ja ostaa sitä ihanaa Maraboun suolakeksisuklaata. Niin ja litra maitoo ja ehkä jopa juhlan kunniaksi Pepsi Maxiakin. Satuin tossa vilkasemaan tilille, eikä se nyt suurista peloista huolimatta ollutkaan hujahtanut miinukselle. Sen verran köyhältä tilanne kuitenkin näytti, että on pakko vinkua äitille tätä henkilökohtaista finanssikriisiä ja pyytää, josko se suostuisi laittaa junalippurahat mun tilille. Ensi viikon lopulla pitäs päästä reissaamaan kohti kotikontuja.

Ja voinki muuten kertoo, notta on ollu niin maan perkeleellinen ikävä! Mun rakkaat apinat on kasvanu jo niin isoksi, että tekee melkein kipeetä. Jare huutelee Aeno-tätiä ja kasvaa pian Nessin ohi, LilBron ja Tyttiksen pikkiriikkisenä syntyneestä Prinsessasta tulee muutaman viikon päästä isosisko ja taitaapa ensi keväänä saada Nessi ja Jarekin sisaruksen. Että mitenkäs se menikään, vauvoja, vauvoja, vauvoja! 

Mä laitoin tiskit likoomaan altaaseen ja äsken tässä edestakasin kävellessäni keräilin siellä täällä lojuvia vaatteita takas vaatehuoneeseen. Pääsin taas lähtee töistä vähän aikasemmin, niin josko tän ajan vois käyttää edes jollaintapaa hyödyksi. Mulla on yleensä torstaina viikkosiivouspäivä, mut tänä torstaina mulla on vähän muuta ohjelmaa, niin vois sen tiskaamisen ja imuroimisen koittaa hoitaa alta pois jo ennen sitä. Mä kyllä ruikutin sunnuntaiaamuna fabossa Fuuderille, että mä ihan oikeasti tarviin jonkun hollin tähän elämään. Edunvalvojan, taloudenhoitajan ja sängynlämmittäjän. Niillä pärjäis jo aika pirun pitkälle. Varsinkin, jos sängynlämmittäjä toimisi toisinaan myös autonkuljettajana ja huoltomiehenä. 

Hymähtelin tossa juuri itekseni, kun satuin saamaan naamakirjassa työkaverilta haasteen tohon keleen positiivisuushaasteeseen. Mikäs siinä, jos pitäis joka päivä mainita yks positiivinen asia, mutta herra paratkoon viis! Siis don't get me wrong, kyllä mun asiat on ihan hyvin, mutta viisi positiivista asiaa, jotka on soveliasta julkaista naamakirjassa. Uh öh. Mä oikein mielelläni mainitsisin, että tänään olen polttanut vaan neljä savuketta, tai että tili ei ollutkaan miinuksella. Tai että menkat loppuu, tai hehkuttaisin, kuinka maha on tänäänkin toiminut jo pariinkin otteeseen. 

Häveliäänä ihmisenä mie nyt en vaan koe, että nuo on niitä kaikkein parhaita mahdollisia sinne sopivia juttuja. Joten mitäs sitten, mietitään pää punasena, että mitä kettua mä tältä päivältä kehitän. Okei, tältä päivältä läväytin vaan yhen jättisuuren positiivisen jutun ja se oli kyllä ehottomasti tää keliakiauutinen. En hitto soikoon lähe vastaamaan enää yhteenkään haasteeseen, viime keväänä revin jo peliverkkareitani arkikuvien kanssa. Ketä helvettiä oikeasti kiinnostaa meikäläisen tylsä elämäni? En tosiaan saa revittyä viideltä päivältä niin paljoa kuvia, että kukaan jaksaisi niitä ihan oikeesti katella. En meinaan minäkään jaksanu. Näyttää kyllä noi positiivisuusselostuksetki 80% kaikilla siltä, että niitä on keksimällä keksitty ja vääntämällä väännetty. Hei ihan oikeasti, kuka ihan tosissaan nauttii "ihanan raikkaasta syksysäästä", kun ulkona tulee vettä melkein vaakatasoon, tuulee niin että tukka lähtee ja on kylmä kun ryssän helvetissä. 

Niin, sitähän minäkin.

Minä ja minun vaivani

Mun mahassa on epämukava olo. Hyyvin epämukava olo. Kääntää, vääntää ja koskee. Päivän ruokasaldona on kaurapuuroa banaanilla, mehua ja äsken vedin naamaani eilisiä tacoja maidon kanssa. Mä epäilen, että kyse on joko epämääräsestä ruokailusta tai sitten siitä, mikä mun mieltäni on painanut jo joitakin viikkoja.

Kävin diabeteskontrollissa tuossa jokunen viikko sitten ja verikokeissa oli selvinnyt, että mulla on aika iso mahdollisuus sairastaa keliakiaa. Mitään isompia oireita mulla ei oo ikinä ollu, mutta kun lääkärin kanssa ongelmaisesta massustani juttelin, niin lääkäri katto viisaammaksi pistää lähetteen uusiin labrakokeisiin ja siitä sitten selviää, tarviiko alkaa nielemään letkuakin vielä. Tiistaina lääkärin pitäs asian tiimoilta mulle soitella.

Mä oon nyt pyöritelly tuota asiaa päässäni enemmän, kun paljon. Eihän se maailmanloppu ole, vaikka se diagnoosi niskaan romahtaiskin, mutta on se ainaki pienoinen maanjäristys ja aika totaalisen iso muutos miun elämään! Mä oon aina sanonu, että ei tää diabetes haittaa mitään, mutta jos ois vaikka keliakia niin se kyllä vituttais ja rankasti. Noh, pahimmassa tapauksessa mulla on sitten sekin. Tulee sitten elämään aika iso muutos, koska ruokavalion muutoksen kohalla se tarkottaa mulla sitä, että tarvii opetella laskemaan kaikki hiilaritkin uusiksi, että osaan pistellä oikeat määrät inskaa syömisilleni. 

Totta kai mä märehdin heti ensimmäisenä, että mie en saa enää syyvä tavallista pullaa, tavallista pitsaa tai tavallisia nuudeleita! Mutta tosi asia on se, että kaikkein eniten tuun varmasti kaipaamaan ruisleipää, jos mun siitä täytyy luopua. Se kuitenkin kuuluu mun jokapäiväseen elämääni ja mä oikeasti tykkään siitä. Ruisleivälle ei myöskään oo mitään gluteiinitonta vaihtoehtoa, vaan on vaan opeteltava olemaan kokonaan ilman. Mutta kai sitä kaikkeen tottuu. Onhan muutkin tottunu, niin miksi en minäkin. 

Positiivista siinä diagnoosissa olis tietenkin se, että kaikenmaailman kummalliset mahaongelmat saattais ihan oikeasti hävitä! Tai ainakin vähentyä tosi paljon. Toki mua jännittää se, että minkälaista sapuskaa sitä alkais töissä saamaan, jos joutuu siirtymään gluteiinittomaan vaihtoehtoon. Kai sekin ihan syötävää on, varsinkin kun oon tämmönen, joka syö melkein kaikkea. Sen kyllä näkeekin... :D 

Voi laupias taivas, miten mulla osaa olla tylsää! Nukuin yöni ihan hirvittävän huonosti ja könysin yhentoista korvilla ylös keittelemään aamupalapuuroa. Syönnin jälkeen paiskasin takasin pitkälleni kirjan kanssa ja mietin jo sitäkin vaihtoehtoa, että viitsinkö nousta koko päivänä ylös. Järki voitti, ens yön unensaannin kannalta oli varmasti fiksumpi idea tempoa ittensä ylös ja koittaa keksiä jotain tekemistä. Järjestelin vähän paikkoja ja etin jo huomista varten vaatteet valmiiksi. Sen päälle ressasin raha-asioista ja nypin kulmakarvojani. 

Lakanat voisin vaihtaa. Heräsin yöllä valomerkin aikaan, kun Fuuderi (propsit Markelle!) laitto suloisessa humalassa viestiä ja kyseli, että missä mie oon. Onneksi olin nukkumassa ihan ikiomassa sängyssäni ja omassa ihanassa seurassani, tiedä mistä sitä muuten olisi ittensä tänä aamuna herättäny. Tai kenen seurasta. Valvoin sen jälkeen pitkän tovin ja musta tuntu, että mun lakanat tuoksui edelleen Fuuderille ja seksille. Siitäkin huolimatta, että se oli keskiviikko ilta, kun me lojuttiin yhdessä noissa lakanoissa.  Tänään mä lopultakin vaihdan ne, eihän se olekaan ollut homman nimenä kun öööö... Viikon? Ihan hyvä tavote sunnuntaille. 

Minä haluan tulla takaisin!

Mun on ollu niin ikävä sitä aikaa, kun mä vaan klikkasin tuota "kirjoita" looraa ja tekstiä alko tulvimaan. Kuinka monta kertaa mä olen tuijottanut tätä valkoista lootaa ja koittanut saada tekstiä tulemaan! Tai miten monta kertaa mä olen lukenut omaa blogiani ja hävennyt sitä,etten saa enää mitään aikaiseksi...

Vuosi. Ihan vitun pitkä aika. 12 kuukautta. 365 päivää. Tunteja en viiti edes laskea! Mun edellinen postaus koski Vartijaa... Voi voi. Vartija on nykyään... noh. Parisuhteessa tahollaan. Eikä mua edes sattunut, kun se mulle asiasta kertoi. Koska samalla mie huomasin, että mie oon päässy yli. Sen lisäksi huomasin, että se ihminen on mulle jonkunsorttinen ystävä. Mä tiedän, että jos mulle pamahtaa vaikka just tällä sekunnilla joku hätä, niin mä voin pyytää siltä ihmiseltä apua. Ja se auttaa mua. Niin se vaan menee. :) Ihana ihminen.

Huaaaaa, mitä miulle muuten? Uskaltaako kukaan edes kysyä.

No paskaakos tässä! Sinkkuna edelleen. Onnellisena? KYLLÄ.

Vajaa vuosi sitten mie löysin Miehen. Siinä Miehessä oli se kaikki. Se sano asiat suoraan, se puhui mulle kauniisti, se oli sinkku. Sillä oli lapsi. Se suuteli hyvin. Hitto soikoon, se sai miun sydämen. Se sai sen ja vei sen ja rikko sen. Puoli vuotta mä tuhlasin elämästäni siihen, että ihastuin ihmiseen, joka oli vielä astetta vaikeampi, kun minä oon tai tuun koskaan olemaan. Jumalauta, siinä Miehessä vaan oli se kaikki, mitä mie oon koskaan keltään saanu. Se kaikki loppu jo viime keväänä, vaan vielä kesälläkin se idiootti sai mut parkumaan räkä poskella. Siihen riitti se, että Mies kehtasi kertoa mulle, että mie oisin ollu sitä, mitä se ois koskaan parisuhteelta halunnu, vaan omaa hankaluuttaan rikkoi kaiken. Mut ei enää, vaikka välillä vihlaseekin. En enää itke.

Mies aiheutti sen, että mie en oo pitkään aikaan ehkä ketään halunnutkaan. Kesällä oli yks kiva kolli kiikarissa, mutta se jäi kesään se kolli. Kesäkolli. Pienen kauniin tytön lähestulkoon yh-iskä. En mä tiedä, olisko musta loppuunsa ollut siihenkään leikkiin. Kun mä en jumalauta osaa käyttäytyä edes kahden aikuisen ihmisen parisuhteessa, niin miten sitten, jos siihen lisätään mukaan joku vaahtosammutimen kokoinen eläjä? Hui.  Siihen mä vasta pelkäisinkin kiintyväni!

Hei, mie vaihoin työpaikkaa! Samoissa hommissa edelleen alakoulussa muksujen kanssa, mut työpiste on eri. En olis voinu tehdä parempaa päätöstä, kun tuon! Tykkäsin edellisestäkin duunista, mut ehkä just siksi, kun en paremmasta tienny. Ei enää toimistokuukkelia, ei enää ruskeakieliä rakastavaa lähiesimistä, ei enää hankalia esiteinejä... AAH! Meen nykyään hymy huulilla töihin jopa sinä aamuna, kun pitää pungertaa ittensä sängystä ylös kuudelta. Joo, kivaa taitaa oikeesti olla.

Ei hyvää päivää, en mie enää osaa kirjottaa. En ainakaan samalla tapaa, kun joskus. Apua, haluun oppia uudestaan! Kuulostaa muuten ihan vitun säälittävältä huutaa, mutta huudan silti. Painakaa nyt hitto soikoon joku edes tota "luin" namiskaa, jos täällä enää ketään käy. Vielä parempaa olis, kun joku erehtyis ihan kommentoimaan, että luki tän läpi. Mie muistan ne ajat, kun lähestulkoon joka postaukseen tuli kommentti, joskus jopa pari. Aikana, jolloin mulla oli miljoona mielipidettä ja lauoin ne täällä pihalle.

Mitä mulle oikein sit on tapahtunu?! No en tiijä, musta on tullu ehkä vaan niin maan saatanan laiska. Laiska ja tyhmä ja saamaton. Ennenkaikkea ekaa ja viimestä, keskimmäistä oon aina ollu!

Noniin. Jos minä nyt ihan oikeasti yritän tulla takaisin. Minä haluan taas kirjoittaa. Minä haluan taas kertoa, miltä musta tuntuu, mitä mulle kuuluu, mitä mä haluan. Miltä musta tuntuu, miltä elämä maistuu, miltä maailma haisee. Minä ihan oikeasti lupaan yrittää. Tiedä sitten, että kenelle. Ehkä kaikkein eniten itelleni?

Kännitilitykset

Sunnuntai, 22.9.2013 klo 5.07

 

Mä en tiedä, että mitä sä mulle teet. Vittu, pelkkä sun näkeminen tai kuuleminen susta saa mun pään sekasin. Aina, kun mä luulen päässeeni susta yli, sä teet vittu jotain, että mä oon taas lähtöruudussa. Lähestulkoon. Okei, mä päätin tänään, että en itke, paru tai hajoa, vaikka näkisin sun lähtevän jonkun toisen naisen kanssa baarista kotiin. Eihän me koskaan mitään sovittu, luvattu tai uskottu. 

Sun kaveris möläytti jotain sun säädöstä, joka en ollu minä. Siinä kohtaa se ei koskenu, eikä se kyllä kamalasti koske nytkään. Lähinnä vähän hajottaa, oisin kyllä halunnu käydä sun kainaloon nukkumaan baari-illan jälkeen. 

EN MÄ VITTU TIEDÄ. 

Mä tavallaan haluisin sut, vaikka mä joka vitun ikinen hetki tiedän, että meistä ei aikuisten oikeesti vois koskaan tulla mitään. Mä kuitenkin ehkä jossain mielessä salaa haaveilen perheestä, sä et. Sä et halua lapsia tai perhettä, oot hyvinkin varma, että ei kiitos ikinä. 

 Sä olit se, joka kaiken mun kokemani paskan ja säätämisen jälkeen opetti mulle, mitä se upea seksi on. Sä oot siinä niin taitava, että mä en koskaan ikinä milloinkaan kykenis jakamaan sua mitenkään, varsinkaan jonkun toisen naisen kanssa. Mä haluaisin sut kokonaan. Mä kuitenkin tiedän, että sä tykkäät siitä jakamisesta.

Mut mä kuitenkin tiedän, että mä en sua saa. Mä en kykenis pakottamaan sua siihen, että sä oot vain ja ainoastaan mun, etkä saa koskaan edes haluta muuta. Mä tiedän, mitä sä edellisen pitkän suhteesi aikana olet puuhaillu ja se on mulle tässä kohtaa liikaa. 

Sulla on saanu olla muita, totta kai herrajumala sentään. Niinhän mullakin on saanut olla ja on ollutkin. Mä olen tavallaan ylpeä itestäni, että mä olen kyennyt niihin muihin, etten mä ole vaan jääny niin tiukasti kiinni suhun, etten kykenis säätämään enää mitään muiden kanssa. Eihän me ole koskaan mitään sovittu. 

Me vaan naitiin ja seki mentiin tekemään niin hölmösti, että mä jouduin itteni lisäksi peläyttämään sutkin oikein kunnolla sillä, koska mun menkat myöhästy melkein kahdella viikolla. Mä meinasin jo sillon sanoa, että mä en mitään niin lujaa toivo, kun sitä, ettei se olis vaikuttanu meidän väleihin. Mutta taisin olla jo myöhässä... Ehkä mä olin jo mennyttä kesää. 

Mä vaan olen niin saatanan tyhmä ja heikko, että mä ihastuin suhun, vaikka kuin vannoin, että minullehan ei semmosta käy. Hoh hoi. Sä vaan ehkä tiedät itsekin, että yksi sana ja se olis siinä. Mä lähtisin välittömästi vaikka just tällä hetkellä, tuhannen väsyneenä, meikit pestynä ja jalat kipeenä, jos sä vaan pyytäisit. Jos sä vaan sanoisit yhden sanan, mä tekisin mitä vaan. 

Mikä sussa on? 

Miksi sä teet mulle näin?

Miksi mä en vaan osaa antaa olla? 

Kun loppujen lopuksi mä itsekin tiedän, että musta ei jumalauta ole vielä parisuhteeseen. Mä en vielä kykene mihinkään oikeeseen kahden aikuisen ihmisen tilanteeseen, missä kuuluu ottaa toinen huomioon, luottaa siihen, olla sille uskollinen ja tykätäkin siitä. Mä kykenen vaan tohon viimeseen ja sehän tässä kohtaa koskeekin eniten. 

Mun on sua ikävä, mä tykkään susta ja vittu mä kärsin sun takiasi niin maan vitun paljon. Mä tavallaan kadun, että tapasin sut. Sä opetit mulle paljon, ja vaikka tilanne olis mikä, mä jättäisin ja pudottaisin käsistäni kaiken sen hetkisen ja lähtisin sun mukaasi.

Ja nyt minä menen nukkumaan humalani pois, katotaan aamulla onko tässä avautumisessa mitään julkaisukelpoista. Hyvää yötä Aino, toivottavasti aamulla ei ole krapula.

Mistä tunnen mä ystävän #2

Joskus aikaa sitte väsättiin Marken kans tämmöset, niin tehtiinpä taas. Tässä sitä huomaa, että enhän mie tiijä miun parhaasta ystävästä sit niinku vittujakaan...

Mikä on hänen nimensä?
♥ Marke


Milloin tutustuitte?
♥ Alkukesästä 2010


Missä?
♥ Ensin mesessä, sit siitä parisen viikkoa eteenpäin kaapattiin Sergei messiin ja puhalluttiin kolmisteen Itä-Suomeen Marin mökille.


Oliko se "rakkautta" ensi silmäyksellä?
♥ No sitä se nimenomaan oli!


Mitä hän ajattelee sinusta?
♥ Mitä mahtaakaan ajatella! Välillä se pyörittelee päätään kovastiki meikäläisen touhuille ja välillä päästää mulle armottomat huutonaurut. Mut kyl mä tiedän, ettei se musta mitään pahaa ajattele. Ei kuulemma vaihtaisi mua pois.

Mitä ajattelet hänestä?
♥ HAHA. Paljonkin kaikkea! Mutta hyvää mä siitä ajattelen. Yks tärkeimpiä ihmisiä miun elämässä, päivittäin ollaan varmasti toistemme ajatuksissa.


Miksi pidätte toisistanne?
♥ No mistä minä tiedän! Meillä nyt vaan sattuu osumaan ajatukset yksiin ja viihdytään toistemme seurassa paremmin, kun hyvin.


Mikä on hänen suosikkinäyttelijänsä?
♥Johnny Depp varmaan...

Suosikkiruokansa?
♥Niitten mutsin grillimätöt? Mun tekemä tonnikalasössö? (hahah) pitsa? En mä kyllä tiedä. Kaikista noista se tykkää.

Suosikki alkoholijuomansa?
♥VODKA VODKA VODKA

Suosikkijäätelönsä?
♥ Benin ja Jerryn se keksijuttu

Suosikkituoksunsa?
♥ Öh? Vaniljanhajusia kynttilöitä se siellä käryttää. Ja käyttää puman jtn hajuvettä ja kai se pruuno panaanistaki diggaa. 

Huono tapansa?
♥ Satunnaistupakointi varmaanki. En mä muuta keksi.

Salainen fetissinsä?
♥ Se ei olisi salainen, jos minä sen tietäisin. Niin sanotaan Tom Kaulitz. Mut se salainen on varmaan Hasselhoffin Dave, koska sen kuva roikkuu Marken makkarinseinällä.

Suosikki radiokanavansa?
♥ Aika vähä se kuuntelee radioo. Mut telkkarista se kuuntelee voicee.

Suosikki tv-ohjelmansa?
♥ Queer as Folk ja Sons of Anarchy

Mottonsa?
♥ No voi hyvä jumala. "Mickey, you're so pathetic." En mä nyt muuta keksi.

Onko lasi hänen mielestään puoliksi tyhjä vai täynnä?
♥Tyhjä..

Milloin nauroitte viimeksi yhdessä?
♥ No eilen hirnuttiin ainaki puhelimessa ja skypessä ihan kunnolla. Tänäänki kai jotain, mut ei niin maha vääränään.

Mikä on hienointa, mitä hän on ikinä tehnyt?
♥ Miulle hienointa oli se, että se oli kuolemankipeenä auttamassa mua muutossa! Ja että se jakso koko viime kesän miun kanssa, kun tuskailtiin ja odotettiin Sergeistä uutta infoa. Mut noin yleensä, varmaan se että Marke on olemassa!

Milloin loukkasit häntä viimeksi?
♥ Apua. Mä oon ihan saatanan paska ihminen, kun EN TOSIAAN TIEDÄ. Kyl se aina välillä suuttuu mulle, kun mä auon päätäni, mut toivottavasti en oo koskaan oikeesti tosissani loukannu. Paitsi sillon kyl, kun repesin nauraa, kun se itkukurkussa pohti, että onko kolmekymppisenä eläkkeellä selkänsä kans. Pyysin kyllä anteeksi.

Milloin hän on loukannut sinua?
♥ muhaha no ei se oo mua koskaan isommin loukannu. Toki seki mul aina heittää jotain yhtä kohteliasta herjaa, kun mie sille.

Mistä asioista hän on riippuvainen?
♥ Kahvista varmaan ainakin.

Mitä hän arvostaa sinussa?
♥ Lyhyesti ja ytimekkäästi: Kokonaisuutta.

Juoko hän?
♥ Ei, kun se kuivattaa itteensä. Juo se, vettä ja kahvia ja limuaki joskus. Jos tässä viunasta puhutaan, niin miun kans ainaki ku on viihteellä niin juo!

Polttaako hän?
♥ Satunnaisesti seurassa ja sillon, kun ottaa alkoholia.

Mistä hän pitää vastakkaisessa sukupuolessa?
♥ No kivasta ulkonäöstä! (Niinku semmonen Kaulitzin Tom tai Bill) Toki se arvostaa myös käytöstapoja ja huumorintajua!

Onko hän ikinä pettänyt ketään?
♥ Tähän on kyllä sanottava, että mun mielestä ei. Missään mielessä.

Millainen puhelin hänellä on?
♥ Voi ryökäle. Joku sony xperia, mitä se aina kiroilee tasasin väliajoin.

Lähettääkö hän enemmän tekstiviestejä vai soittaako hän?
♥ Tekstaa. Vaikka paljo se kyllä soitteleeki. Mulle ainaski.

Puhuuko hän suoraan vai kierteleekö hän?
♥Suoraan ja siitä mie tykkään.

Osako hän soittaa mitään instrumenttia?
♥ Kyl se pianoo ja kitaraa vähän.

Voisiko hän seurustella itseään kymmenen vuotta vanhemman kanssa?
♥ No miksipä ei. Ei se nyt niin paljon ole.

Onko mitään mitä hän ei tekisi rahasta?
♥ Ottais ketään hengiltä. No joo, eikä varmaan poseerais nakuna missään, eikä tekis mitään jäätävän noloa, tai satuttais läheisiään.

Minkä niminen hänen isänsä on?
♥ Tapani

Omistaako hän messengerin?
♥ Omisti ennen, mut ei maha nykyään enää toimia. Nykysellään skypetellään.

Lakkaako hän varpaankynsiään?
♥On se ainakin joskus lakannu. Toi selkä vissiin vähän rajottaa siinäki touhussa.

Mitä hänen pitäisi aina tehdä mutta hän ei ikinä jaksa/muista?
♥ Öööö... Varmaan tommosia jokapäiväsiä pikkujuttuja ehkä? En minä nyt keksi mitään isompaa.

Onko hän liian kiltti?
♥ Toisinaan joo, vaikka ymmärrän sen ihan täysin. Välillä ois Markellaki täysi oikeus sanoa pahasti tai takasin, mut ei sitä vaan viiti. 

Pystyykö hän hillitsemään itseään?
♥ No pystyy se, vaikka välillä tekeekin tiukkaa!

Onko hän hyvä rahankäyttäjä?
♥ Siis Marke on miun tuntemista ihmisistä yksi parhaimpia rahankäyttäjiä! Eli kyllä on!

Mitä sanaa hän käyttää usein/mistä hän puhuu usein?
♥ Mahdetaanko me puhua liikaa, kun en nyt just keksi mitään?! Siis tiettyä sanaa. Yhestä heppulista se tykkää jauhaa. Ja sit niistä samoista asioista, kun minäki. Elämästä, töistä, miehistä...

Luottaako hän sinuun täydellisesti?
♥ Luottaa se. Vaikkei mun kans autokaupoille lähtiskään.

Seurusteleeko hän tällä hetkellä?
♥ Ei seurustele

Jos ei: onko hän ihastunut/rakastunut johonkin tällä hetkellä?
♥ On se vähä ihastunu!

Mitä jos drots

Heittäisi sukan naamaasi?
Jos likasen, niin heittäisin takasin. Ja huutasin antavani sille selkään.

Tulisi ilmoittamatta ovesi taakse vodkapullo kädessään?
Sanoisin notta teretulemas vain ja peremmälle! Sen jälkeen iskisin bilevaihteen silmään ja loppu olisikin historiaa.

Tekisi aprillipilan ja väittäisi menevänsä kuukauden päästä naimisiin?
Antaisin selkään niin, jotta soisi. Mä vihaan aprillipiloja, saisin sydänhalvauksen tommosesta.

Pyytäisi lähtemään kanssaan Timbuktuun kuukaudeksi?
Kysyisin, että koska lähdetään ja mitä sä oot pakannu, että tiedän mitä pakata ite.

Ryömisi sänkysi alle huutaen "En se ollut minä!"?
Todennäköisesti rynnisin perässä hyvin väkivaltaisena sen jälkeen, kun olisin tarkastanut ne tuhot, mitä se kovasti koittaisi kieltää tehneensä.

Sanoisi haluavansa Justin Bieberin keikalle?
Nauraisin räkäisesti ja toivottaisin hyvää matkaa. Todellisuudessa se kyllä tarkoittais sitä, että minä lähtisin mukaan. No, kokemus kai se olisi seki.

Hyppäisi reppuselkääsi täysin varoittamatta?
Huutasin ja kaaduttais rytinällä.

Alkaisi pitää mykkäkoulua huvikseen?
Ottaisin hengiltä. Ehkä ensin pitäisin palopuheen, että tommonen on ihan vtun syvältä!

Yrittäisi kutittaa kyljistäsi?
Käskisin lopettaa. Huutamalla. Sen jälkeen käyttäytyisin väkivaltaisesti, jos ei menis sana perille.

Ostaisi Sinkkulaiva-risteilyn synttärilahjaksi?
Antaisin selkään ja sen jälkeen pakottaisin sen sinne mukaan nolaamaan itsensä mun kanssani.

Ei kukaan muu

vielä vähäks aikaa jään, sanot ja hymyilet
tiedät pian itkettää

aamu kuuta väijyy,lumous kohta särkyy
hyvin näyttelet sen ettet tahtois enempää.

ei kukaan muu,ei kukaan muu oo kanssasi kauniimmin
ei kukaan muu,ei kukaan muu oo mitä toivoisit.

Siinäpä tiivistettynä kaikki. Mua kammottaa, mihin tää vielä johtaa. Juu, en tosiaan oo saanu suutani auki mihinkään suuntaan. Toki meinasin lirauttaa ilopissat housuun, kun tänään kysäsin Vartijalta, että oisko se lähteny mun kanssa keskiviikkona jammailee Klamydian tahtiin. Sen bändin siis, mitään muuta klamydiaa tässä ei ainakaan vielä tarvii pohtia... Ois kuulemma muuten lähteny, mutta on töitten takia kokonaan toisella paikkakunnalla. Kyseli vielä mun viikonloppusuunnitelmistaki, ite se on sillonkin töissä. Dääm. 

Mulla oli hyyyyvin lähellä tässä yks yö, etten mä räväyttäny Vartijalle menemään jotain tuhannen avautumisviestiä. Että jos ei se mukamas ole sattunu huomaamaan, niin mä olen siihen ihan törkysen ihastunu. Perään oisin jysäyttäny, että elä odota multa mitään vähän enemmän aikuismaista tapaa kertoa tämä, kun hikinen tekstiviesti tai viesti naamakrjassa. Minä en tosiaan osaa hoitaa näitä juttuja, niinkuin aikuisten pitäisi osata. Minä oon viimeksi ollu seittemäntoista, kun mun on pitäny edes miettiä tämmöisiä asioita. Ja niin, mihinkä se silloin johtikaan...

Niin, ei pidä odottaa, että minä sitte nappaisin puhelimen käteen ja vaikka soittaisin ja kertoisin. Tai pyytäisin käymään ja juttelisin nämä tykkäämiset ja muut fiilikset päin toisen näköä. E-eeheeei, ei todellakaan. Huomatkaa taas, kuinka fiksu aikuinen toimii. Minä lähetän tekstarin ja viskaan sen jälkeen puhelimen nurkkaan, tai pistän fabossa viestiä ja juoksen sen jälkeen sängyn alle piiloon odottamaan, että mitä se vastaa.

Mutta siis niin. Hmm. Kun mä mietin asiaa näin... Jos mä kerron Vartijalle mun fiiliksistäni. Mä pelkään, että mä saatan siinä kohtaa vaan menettää sen kokonaan. Nyt mulla on edes vähän jotain, mistä pitää kiinni ja mistä nauttia. Mä saan edes palan sitä kivaa, mitä haluaisin saada ihan kokonaisena. Mutta mihin se sitten ajaa niin... Että mä koitan epätoivoisesti näytellä, että tää kaikki riittää mulle. Etten mä millään tapaa näyttäisi sitä, kuinka kovaa mä haluaisin sen jäävän yöksi mun viereen.

Tällä hetkellä se vaan on niin, että ei kukaan muu.

Ehkä tämä vielä menee ohi? 

Ps. Blogger vittuilee mulle

I'm so pathetic!

Eipä oikeestaan mitään uutta sitten edellisen postauksen. Musta jotenki tuntuu, että tän säälittävyyden seuraava aste on se, että mä vedän yksinäni kalsarikännit himassa. Keskiviikkoiltana. Okei, onhan nyt sentään pikkulauantai... Mutta silti. Nou nou nou. Sille linjalle mä en lähde ollenkaan...

... Koska uhkana siinä on se, että sitten minä alan pikkuhuppelissani tekstaamaan ja fabochattaamaan ja vaikka mitä muuta tekemään, mitä katuisin seuraavana aamuna. Hah, sehän olisi suorastaan suloista. 

Sit seuraava hermoilun aihe oiski varmaan se, kun pitäs saaha itestään sen verran irti, että hiippailisin keskussairaalassa yhdellä tietyllä osastolla. Siellä, missä jengi varmaan kattelee pitkin seiniä ja toivoo, ettei yhdenainokaista tuttua tulisi vastaan. Joo, kun tässä on tätä villiä *duh* sinkkuelämää viettäny, niin vois olla ihan kohdallaan käydä testauttamassa, ettei multa löydy mitään enemmän tai vähemmän kivoja tauteja. Mulla on kyl tiukat periaatteet, että ilman suojia ei hölmöillä, mutta näköjään ku promilleja on tarpeeksi niin pieniä poikkeuksia suostun minäkin tekemään. Tai siis olen niin hölmö, että meen tekemään. 

Viimestään ens viikolla meen. Koska olen työtön laiskapaska, niin en välttämättä yksinkertaisesti viitsi vaivautua heräämään kahdeksalta (tai jopa paljon aikaisemmin) siksi, että olisin heti ysiltä odottamassa omaa vuoroani päästä kusemaan purkkiin. Mä testaan taas kaksi seuraavaa aamua, että viitinkö herätä vaiko en. Ei toi homma nyt kuitenkaan tän hetken päälle ole. Vitsi, miten mä kuulostan just semmoselta aktiiviselta ja fiksulta ja vastuuntuntoiselta aikuiselta! ♥ 

Pitäskö mun oikeesti koittaa alottaa se ryhdistäytyminen vaikka tän bloggaamisen saralta? Nää mun hajoilupostaukset on varmaan ihan huippua luettavaa. 

Eipä mulla mitään uutta muuta. Voisin käydä iltasauhuilla kyttäämässä, onko alakerran nättipoika kotona (en oo nähny sitä aikoihin) ja sen jälkeen hautautua sänkyyn haaveilemaan ja hajoilemaan ja sen semmosta muuta pientä kivaa.

Ei oo ihmisenä oleminen helppoa

Taaskaan. Eikä varmaan ikinä.

Voi helvetin kuustoista sentään. En kyllä enää paremmin sano.

No niin. Tässä on nyt sitten vietetty muutama kuukausi enemmän ja vähemmän villiä sinkkuelämää ja kivaa on tullu pidettyä, välillä ehkä vähän liiankin kanssa. Hauskaa mulla on ollut, sitä en kyllä kiellä. 

Miten mä osaankin taas kääntää tän asian näin negatiiviseksi ja tehdä ehkä ongelman asiasta, josta ei välttämättä tarviisi, tai kun sitä ongelmaa ei ainakaan vielä ole olemassa. Tai on. Tai en minä vittu tiedä!

Tossa toukokuun alkupuolella rällättiin Main kanssa taas menemään paikallisessa bilemestassa. Iltahan päättyi meikäläisen kohdalta silleen mukavasti, että aamulla heräsin oikein mukavissa merkeissä yhen kivan Vartijan seurasta. Mä sitte saattelin sen bussipysäkille myöhemmin päivällä ja mietin pääni puhki, että mitäs tässä nyt sitte kuuluu tehdä. Yleensä nää mun yövieraani on tajunneet häipätä jo ennen aamua, tai sitten vastaavasti oon leikkiny tulella jonkun ukkomiehen kanssa, joka on käyny mun luonani ihan muina vuorokauden aikoina. 

Niin. Mie kun satun olemaan tämmönen peruspessimisti. Minähän olin jo pienessä mielessäni päättäny, että minen ala mitään puhelinnumeroa kyselemään. En varmasti. Mitä, jos se sanoo että ei? Tai vielä pahempaa, jos ei kehtaa sanoa ei, mutta ei myöskään halua pitää mitään yhteyttä? Meinasi paniikinpoikanen hiipiä maisemiin jo siinä kohtaa. Vartija pelasti tilanteen ja kysäsi multa ihan muina miehinä, että haluisinko mie vaihtaa numeroita.

Totta kai mie halusin. Hitto, se oli kiva, meillä oli ollu *kröhöm* oikein mukava yö ja mulla oli ollu ihan hillittömän kivaa sen seurassa. Taisi siinä kokonaista kaks päivää mennä, kun se seuraavan kerran poikkesi kylässä mun luona, ihan tollai muuten vaan. Kateltiin telkkaria, juteltiin eikä mitään sen ihmeempiä. Kivaa oli. Ja mä olin ihan paniikkipaskat housussa, että miten näissä tilanteissa pitää toimia. Paljastettakoon nyt semmoinen likainen yksityiskohta, että jos se olis sanoa täräyttäny, että hän tulee mun luo panemaan, niin minä olisin ollut huomattavasti rennompi. Koska joo, minä olisin tasan ja tarkkaan siinä kohtaa tienny, kuin homma olisi toiminu. Mutta en minä jumalauta tienny, mitä sillon kuuluu tehdä, kun tulee joku kiva Vartija kylään muuten vaan.

No niin. Eiliseen asti minä ihan aikuistenoikeasti kuvittelin, että minä kyllä kykenen pitämään itten ja fiilikseni tiukassa kontrollissani. Minähän en ihastu. 

Jumaleissön. Siis ei me olla edes mitään hirveän montaa kertaa tässä kesän aikana nähty (kiitos toisen epäsäännöllisen työn toisella paikkakunnalla, molempien elämän ja meikäläisen majailun kotinurkilla) mutta on juteltu fabossa, tekstailtu ja semmosta. Nyt on viimesen viikon sisään nähty vähä enemmän. Perjantaina lähettiin Main kanssa rälläämään ja Vartija kivana poikana heitti meidät lihatiskiin. Ja tadaa. Ilmesty vähän myöhemmin ite perässä. Voi tauti, meinasi ilopissat karata housuun siinä kohtaa, kun se bongas mut siellä. 

Minä tietenkin päädyin komeassa humalassa Vartijan kainaloon yöksi ja varmaan kännitilitin puolen elämääni sille siinä samalla. Sen mä kyllä tiedän, että en mä mitään tunteidenpaatospuheita sille pitäny, muttaa.... Sen mä muistan sanoneeni, että mä en ihan oikeesti edes tiijä, että uskallanko mä koskaan enää heittäytyä mihinkään. Koska mä pelkään. Mä pelkkään kiintyä, mä pelkään ihastua, mä pelkään, että muhun sattuu. 

Eli niin. Nytkin mun tekis ihan armottomasti heittää sille, että sustahan saattais melkein tykätä. Mut voi jestas, kun siinäkin on riskinsä. Sehän voi vaikka a) jättää vastaamatta mulle kokonaan tai b) vastata mulle jotain, mistä mä saan kynsilleni jo alkuun. Tai sitten on olemassa vaihtoehto c) että se vastaa nätisti jotain, että katotaan nyt ja voi apua sentään. Okei okei, voihan sitä olla olemassa myös se vaihtoehto d). Eli, että Vartija sanois mulle takasin jotain samansuuntaista. 

Nyt nostaa taas se vaikeaminä päätään. Minä hölmöilin viime talvena ja sain kynsilleni oikein pahemman kerran. Se kaikki näköjään jätti jälkensä muhun, mun itsetuntooni ja kykyyn uskoa itteensä ja luottaa toisiin ihmisiin. Mä pelkään sitä samaa nyttenkin. Mä antaisin mitä vaan, että mulle joku kertoisi, että mitä mä tässä kohtaa voin tehdä. Ja vielä kertoisi niin, että minä en samantien kumoaisi niitä sen jonkun toisen antamia vinkkejä omilla pessimistisillä näkemyksilläni. 

Miten voi olla niin hankalaa olla minä. Miten voi olla niin hankalaa, kun tekee yhtä aikaa mieli heittää kuperkeikkaa riemusta ja nauraa ja hymyillä ja virnuilla tyhmästi, mutta samalla hajottaa niin maan keleesti.

On se hienoo tää kesälomatyöttömän elämä, kun on vielä niin vitusti aikaa pyöritellä tätä kaikkea mielessään. Ensin pohdiskella kaikkea, että ei se varmasti olisi sanonu niin ja näin ja noin, jos mä en olis mitään... Ja seuraavassa ajatuksessa mä kumoan jopa ne omat perusteluni.

Että vittu. Muutama nätti sana, kaunis ele, kivat jutut, hyvää huomiota ja mahtavaa seksiä. Tervepä terve ja meikäläinen on mennyttä naista.

Vaan oikeesti. Miten kovaa ja korkeelta sitä sitten rämähtää alas, miten paljon se sitten koskee, jos mikään ei oo mitään. Älä usko, älä toivo, älä luota, älä halua, äläkä missään nimessä myönnä mitään. Sattuu niin paljon vähemmän.

Kiva kiva kiva

Mun sattuu selkään. Olin eilen kattoo leffaa säbäpojan luona ja röhnäsin koko illan sen nojatuolissa. Siinä sit menee selkä vähän kipeeks. Mä kehuskelin puolen yön aikaan poistuessani, että ei mun selkä ollu milläsäkkään koko tuolista. Mut voi kele, kun aamulla heräsin äitin puheluun. Ekat sanat vastaamisen jälkeen tais olla jotain tyyliin ai vittu, kun aloin kampee sängystä ylös. Seuraavalla kerralla istun lattialla, mieluummin puutunu perse, kun armottoman kipee ristiselkä. 

Mulla oli kiva ilta eilen. Kateltiin Vares, puhuttiin paskaa ja välillä vähän asiaakin ja naurettiin paljon. Hyräilin aika tyytyväisenä, kun kipittelin kauppatorille bussiin yöllä ja tulin kotiin nukkumaan. Tänään on lisää kivaa luvassa, kun Mai tulee kylään. Hajetaan jotain syömistä, kerrataan vähän kuulumisia ja ollaan vain. Voi että. Ai että. Tämmöstä mä olen kaivannut, pitkän pitkän aikaa. Kavereitten tapaamista ja hauskan pitoa. Exä tänään skypessä taas jaaritteli, miten ei yksin kulu aika ja jada jada. 

Mä tajusin sen kommentin jälkeen, että vaikka mä nyt asun yksin, niin mä en ole läheskään niin yksinäinen, kun mä olen ollut ehkä viimeisen vuoden ajan. Mieluummin kokonaan yksin, kuin mitä yksinäisenä kahdestaan. Huomasin tossa aamupäivällä, kun ensin olin tiskannut pois taas ihan jäätävän tiskivuoren ja sen jälkeen heiluttelin imuria, että ei sekään touhu niin kamalalta enää tunnu. Johtuisko siitä, että sitä siivoilee vain ja ainoastaan omia sotkujaan?

Maanantaina on onnenpäivä, mä pääsen kampaajalle! Mä oon viimeksi käyny kampaajalla ennen sitä kuuluisaa Auran reissua, mistä te voitte käydä lukemassa tarinan tuolta Idiotismin multihuipentumasta. On siis reuhka päässyt vähän kasvamaan, tähän sais jo pienen ponnarin niskaan! Kamalaa. Oon tässä leikitelly ajatuksella, että uskaltaisko tempasta jo nyt jotain kesätukkamittaa, on noi posket kaventunu sen verran viimesen puolen vuoden aikana, että jos sitä ei niin läskipäältä näyttäis, vaikka tukka oliskin vähän lyhempi, kuin korvanlehtiin asti. Tiedä häntä. Pitää vielä miettiä ja kerätä vähän rohkeutta. 

Mitäs mitäs mitäs. Mä en malta odottaa helatorstaiviikonloppua. Marke lähtee ehkä sillon mun mukaan kotipuoleen, ja jos ne suunnitelmat menee reisille niin puksuttelen sitten junalla yksinäni. Mä oon niin odottanu! Joulusta on jo ikuisuus, mun muruseni on kasvaneet hirveän isoiksi, ja on mun ollut ikävä niitä isompiakin ihmisiä siellä. Nessu oli tänään jäänyt ukin ja mummon luokse muun perheen suunnistaessa kotiin. Päiväunet oli maistunu sohvalla tosi hyvälle, kun ukki oli ensin lukenut ja lopuksi laulanut vähän, niin neiti oli nukkua pössöttänyt kolmatta tuntia ukin kainalossa. 

Nessulla on muuten hyvä musiikkimaku. Mun muruseni alkaa välittömästi tanssimaan, kun ämyreistä kajahtaa soimaan Jontte Valosaaren Jos mä oisin sun mies. Joskus on jääny päiväunetkin kesken, kun oli radio jääny liian kovalle ja Nessun oli kesken unien tarvinnu loikata sängystä ylös tanssimaan. Mä en niin kestä, soitan sitä biisiä loputtomalla luupilla, kun pääsen kotipuoleen. Samalla nauran ja itken onnesta, kun katon sen pikkuihmisen tanssimista. Mä en niin malta odottaa! Mun on taas ollut ihan liian kova ikävä.

Kaunis, rietas, onnellinen

Tänä aamuna mä sain lainapuhelimeni mobiilidatan taas toimimaan, mun oma rakas lumiani kun sattuu olemaan huollossa jo toista viikkoa. Niin, toi luuri kilahti samantien sähköpostin merkiksi, mun meililaatikkooni oli kilahtanut kommentti täältä, mua pyydettiin tulemaan takaisin. 

Voi elämä, mihin tää aika oikeesti on menny? Mun edellisestä postauksesta on yli kuukausi, kun mä aikaisemmin hakkasin tänne tekstiä päivittäin, parhaimmassa tapauksessa jopa kaks kertaa päivässä. Mä niin rakastin sitä avautumista, paasaamista ja ihan vaan kuulumisieni kertomista, nyt se on jotenkin kummasti jääny. Ei sillä, ettenkö mä rakastaisi edelleen, mut en vaan oo saanu itestäni mokomaa irti. Mä oon avannu tän tekstilootan varmaan miljoonasti, mutta oon vaan tuijottanu tyhjää ruutua ja jossain vaiheessa sulkenu koko höskän, ei vaan oo syntyny mitään sanottavaa. 

Noooh, mut nyt mä yritän lopultakin. Mä en edes tiedä, että mistä mä oikein aloittaisin mun kuulumisien purkamisen. Ihan alkajaisiksi vois ainakin sanoa, että mulle kuuluu ihan pirun hyvää! Okei, rahat on loppu, tilipäivä on vasta kahden viikon päästä ja voisin heti alkajaisiksi luetella montakin rahareikää. Mutta en mä jaksa nyt murehtia. Aurinko paistaa, mulla on koti, mulla on hyvä olla ja hei, mä jopa nukun öisin! Oikeesti, mä en jaksa muistaa, että koska mä viimeksi olisin nukkunut yöni, kun härski silli ja heränny aamulla melkeinpä pirteänä, kun peipponen.

Mä olen selkeästi tässä viime aikoina alkanu ottaa takasin sitä ns. menetettyä nuoruuttani ja eläny aika pirun villiä sinkkuelämää. Hitto soikoon, mun seikkailut on kyllä aiheuttaneet naurut jos toisetkin, mut mitäs siitä. Kerran sitä vaan eletään ja pääasia, kun mulla on kivaa. Mä en jaksa välittää paskan vertaa siitä, mitä mun naapurit ajattelee, tai mitä yhtään kukaan ajattelee mun elämästäni. Ainakin mä elän nyt, enkä tunne enää olevani sisältä niin saatanan kuollu, mitä mä tuossa alkutalvesta kerkesin tuntea.

Exä on ehtiny hankkimaan itelleen jo uuden naisen. Mä olen jotenki hienoisesti huvittuneena seurannu sitä touhua vierestä, vaikka se seukkailu taisi alkaa jo pari viikkoa ennen, kuin mä ehdin muuttaa edes kotoo pois. Hyvä vaan, kun silläkin on joku, eikä ainakaan itke mun perääni. Vaikka kyl mua välillä vähän tuppaa huvittamaan, kun se välillä mulle maikailee kaikkia vanhoja juttuja, mutta seuraavassa hetkessä hehkuttaa naamakirjassa onneaan uuden naisensa kanssa. Mut tehköön, niinkuin tykkää. En vaan tiedä, että pystynkö siinä kohtaa pitämään suutani kiinni, jos rysäyttäät tossa suhteessa täysillä päin puuta, ja tod näk se olen minä, kenelle exä sitä ensimmäisenä murehtii. 

Mulla ei ole tällä hetkellä minkään valtakunnan tarvetta parisuhteelle. Mä haluan pitää hauskaa ja siihen touhuun mulla kyllä tuntuu noita ihmisiä riittävän. Mä voin tapailla ihmisiä, tehdä erilaisia kivoja juttuja, mutta mitään vakavaa mä en tähän halua, en vielä vähään aikaan. Mä haluan opetella nyt elämään ja olemaan ihan omillani. En haluu olla kellekään tilivelvollinen menemisistäni tai tulemisistani, mä haluan vaan olla ja mennä ja tulla ja nauttia elämästäni. Toki, jos kohdalle kävelee joku jalat alta vievä yksilö, niin asiaa voidaan sitten alkaa miettiä uudestaan. Mut aika mestari saa vielä tässä kohtaa olla, että sen tempun onnistuu tekemään. 

Mä alan vihdoin viimein käsittää, etten mä tarvii lupaa keneltäkään. Oon liian kaunis häpeemään, enkä voi yhtään mitään menettää. Joten annan mennä, annan mennä. 

Ja senhän minä todellakin teen. Nyt mun kyllä pitäis ryhdistäytyä, ja vääntää itelleni jotain safkaa. Mä olen löytäny itestäni tässä omillani ollessa ihan uusia puolia, jopa toi ruuanlaitto on ollu lopputulokseltaan oikein onnistunutta! Marke kehu viime viikonloppuna mun tonnikalapastaani, helppoo, halpaa ja ihan pirun hyvääkin vielä. Ehkä mä en ihan toivoton tapaus olekaan. Tai en ainakaan halua kuolla nälkään. Jopa mun lihapullani onnistu, ne maistu tosi hyviltä, vaikka meinasinkin polttaa ekan satsin poroksi ja lopputulos oli vähän kökkäremäinen, mutta ketut siitä.

Mut joo. Voisin vääntää munakasta. Kun oli vähän munaköyhä pääsiäinen, niin koitetaan korjailla tätäkin asiaa sitten näin.

Mitä kuuluu?

Mmmmh. Multa tossa jo kyseltiin kuulumisia ja lupasin päivitellä mokomia teille, kunhan vähän saan ajatuksiani kasaan. No, siitä niiden kasasta tai selkeydestä en osaa sanoa mitään, mutta koitan jotain päivitellä kuitenkin. 

Asioissa on menty aikamoinen harppaus eteenpäin. Tää asia tais olla isompi yllätys ainoastaan Isännälle. Se ei siis selkeästi ollut koko syksynä ottanu mua tosissaan, kun valitin sille pahaa oloani ja sitä, että tämä suhde ei oikein ole sitä, mitä minä sen haluaisin olevan. Nyt sille tietenkin tuli hätä, kun minä olin tosissani. Olisi ollut halukas hakemaan apua, menemään parisuhdeneuvontaa ja hakemaan vaikka kuun taivaalta. 

Minun voimat ei vaan enää riitä. En minä huvikseni jo pitkin syksyä jutellut, että nyt tekee muuten aika pahaa. Minä oon ihan liian nuori siihen, että jään tähän istumaan ja odottamaan, josko ne asiat muuttuisi paremmaksi, kun ei ne ole aikaisemminkaan muuttunut. Minä luovutin. Oon luovuttanu ehkä jo kauan aikaa sitten, mutta nyt minä lopulta uskalsin myöntää asian itselleni ja sanoa myös ääneen. Monet väännöt tässä on Isännän kanssa väännetty lähtemisestä ja jäämisestä, mutta nyt on päästy yhteisymmärrykseen. 

Minä muutan kahden viikon päästä pois. Sain asunnon tästä parin kilsan päästä, ihan kiva kaksio niillä samoilla nurkilla, missä asuttiin Isännän kanssa ensimmäinen yhteinen vuosi. Tavaroita on jaettu ihan hyvässä hengessä, vaikka mulla on kyllä joka pirun asiasta ihan jäätävä stressi. Multa puuttuu enää telkkari ja kotivakuutus, astiat pitää jakaa ja pakata ja sit pakata kaikki, mikä pakataan ihan viime tipassa. Tää asunto pursuaa nyt pahvilaatikoita ja vähän mua jännittää, että kuka helvetti noi oikeesti kantaa. Mai lupasi tulla ukkonsa kanssa ja tuovat peräkärrin tullessaan, samoin Marke ja Serena on lupautuneet paikalle. Työkaverille kans vähän vihjailin, että jos sitä huvittais tulla, eikä se ainakaan suoralta kädeltä kieltäny. 

Täytyy sanoa, että olo on yhtä aikaa sekä helpottunut, että ihan helvetin väsyny. Nukkuminen on ollu vähä hankalaa viime aikoina. Sitten, kun lopultakin saan unen päästä kiinni, heräilen pitkin yötä ja viimeistään tuntia ennen herätyskellon sointia herään vilkasemaan kelloa ja sen jälkeen nukutaankin koiranunta loppuaika. Ehkä mä nukun sitten, kun oon päässy omaan kotiin ja saanu paikat kuntoon, tai edes vähän sinne päin. Tänään maksoin takuuvuokran ja pistin jemmaan ens kuun vuokrarahat. Nyt aletaan sit pihistelemään ihan tosissaan... 

Äitille tää on varmaan ollu ihan hirveän kova pala. Se meinaa vieläkin revetä puhelimessa joka kerta itkemään, kun jutellaan. Eikä kuulemma pysty oikein edes puhumaan asiasta kellekään, kun tekee niin pahaa. Vaikka mä jatkuvasti sille hoen, että mulla ei ole täällä mitään hätää ja kaikki on ihan hyvin. Tai siis niin hyvin, kun tässä tilanteessa vaan voi olla. Mä oon kyllä saanu niin paljon tukea ja ymmärrystä mun läheisiltä, ihan hirveän monelta suunnalta on kuullu ne maailman kauneimmat sanat, kerrothan, jos mä voin jotenkin auttaa. Joo, kyllä mä kerron. Mä en jaksa enää näytellä niin vahvaa, että selviäisin yksin kaikesta. Nyt mä kehtaan pyytää jo apuakin.

Kaiken tän pyörityksen keskellä se ihminen, keneltä mä hain niillä ihan totaalisen väärillä konsteilla lääkettä yksinäisyyteeni tässä parisuhteessa, teki mulle tosi sikamaisen tempun. Vaikka meidän juttu oli kyllä jo ohi ennen sitä, niin mä loukkaannuin silti siitä valehtelemisesta ja selän takana pelaamisesta. Harmittaa niin paljon, että vaikka oli kivaa, niin nyt on päällimmäisenä paha maku suussa. Oon iteki sanonu pahasti, mutta en koe, että mulla olis enää mitään anteeksipyydettävää. Mulle valehdeltiin ja syötettiin paskaa, totuuksista myönnettiin osa siinä kohtaa, kun minä ajoin tilanteen umpikujaan. 

Ehkä se sitten oli tarkoitettukin niin, en tiedä. Ihmetyttää vaan, miten ihmisistä voi paljastua niin uusia ja outoja puolia, mitä ei olisi ikinä uskonut. Ei edes lyhyen tuntemisen jälkeen. Tai miten idiootiksi sitä voi ittensä tunteakaan sen jälkeen, kun tajuaa, että mitä kaikkea sitä on taas uskonu. Hoh hoi. 

Mä niin odotan, että nää kaks viikkoa menis äkkiä. Sen jälkeen mä saan painaa eteenpäin vain ja ainoastaan itteeni varten, eikä mun tarvii miettiä mitään kenekään muun, kun vain ja ainoastaan itteni kannalta. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä voin tehdä niin, mie saan elää ihan omilla ehdoillani.

Kissa pöydällä

Maailman pelottavin lause on nyt sanottu ääneen. 

Mä rakastan sua, mutta mä haluan avioeron.

Sitten, kun vielä sais nopeasti asunnon ja kaiken hoidettua siististi ja nätisti, ilman kolmatta maailmansotaa.

Kettu että väsyttää

Mitä mulle tapahtui?

Se tunne, kun oikeasti tajuaa, että mitenkä pihalla sitä oikeasti onkaan. Kuinka pahasti on omien tapojensa tai pakkojensa vanki. Räjähdin kyllä armottomaan nauruun, mille ei meinannut tulla loppua millään. Miten kukaan voi oikeesti olla tämmönen? Miten kukaan voi pitää mua jollain tapaa fiksuna ja normaalina aikuisena, kun mä todellisuudessa olen niin hukassa, kun vaan ihminen voi olla.

Sä oot kyllä hauska.

No enkä oo, mie oon ihan onneton. 

Kuin sä oot onneton?

Näkeehän sen! Kato nyt mua ja tätä touhua. Ei mua säälittävämpää ja kohelompaa ihmistä olekaan. 

Mä havahduin tänään ihan tosissani miettimään, että mitä mulle oikein on tapahtunut. Musta tuntuu, että mä oon viimesen puolen vuoden aikana muuttunut ihan hirveesti. Mä teen asioita, joita joskus olen vannonut, etten voisi ikinä tehdä. Nykyään ei tunnu missään. Mä räpiköin paikallani tässä suossa ja koen, että mä en meinaa millään päästää irti. Mua pelottaa, että mitä elämä mulle tuo, jos mä jään tähän. Tai ehkä enemminkin niin, että mitä se mulle ei tuo. 

Mulla on haaveita, mulla on unelmia. Mä olen vaan tällä hetkellä liian heikko ja jollain tapaa peloissani toteuttaakseni niitä. Päällisin puolin mulla on kaikki hyvin, mutta mun sisällä myllertää aika rankasti. Mä haen helpotusta tähän omaan kieroutuneisuuteni ihan vääristä paikoista ja selittelen itselleni omat tekemiseni luvallisiksi. Tällä hetkellä mä en jaksa välittää paljon mistään, mulla on ihan muutama ihminen, kenen hyvinvointi on mulle tärkeintä. Mä rikon niin monia lupauksia, odotuksia ja normeja omalla toiminnallani, mutta mä koen, että ilman mä en selviä. 

Toisaalta, ainoastaan muutama ihminen tietää, mitä mä oikeasti olen nähnyt elämässäni. Se, että mua on oikeesti joskus viskottu tässä parisuhteessa pitkin seiniä, on ollu mulle jotain niin hirveää, että mä olen nyt vasta useamman vuoden jälkeen saanut suuni auki. Pahinta siitä kaikesta tekee se, että multa ei ole kunnolla pyydetty asioita anteeksi. Ei kuulemma ole tarvista. Vaikka mie en missään nyrkin ja hellan välissä elän, niin mie muistan joka hetki elämässäni, minkälaista se voi olla. Minä tiedän, miten häijy toinen ihminen osaa olla. Vaikka se muuten on niin mukava mies. 

Lyöminen on asia, mistä vaan ei puhuta. Siitä vaietaan, oli se sitten isoa tai pientä, minkälaista hyvänsä. Tänä aamuna totesin ääneen sen, että ei sitä paljon tarvihe tukkapöllyä saada, kun se oma tahto tallataan pois. Vaikka siitä on aikaa, niin silti. Jäljet häviää ja mustelmat parantuu, mutta mielestä ne asiat ei katoa koskaan, ei koskaan. Vaikka se olisikin tapahtunut humalassa, se ei oo mikään selitys. Mä olen valitettavasti kokenut sen, että jos käy päälle kerran, niin käy toisenkin. Vaikka kuinka ensimmäisen kerran vannoisi, että ei toistu enää koskaan. Toistui se. Minä niin joskus vannoin, että jos muhun käydään fyysisesti kiinni, niin minä lähden samantien. Hyvähän se on sanoa.

On myös olemassa sanonta, että jos pettää kerran, niin pettää toistekin. Kerran pettäjä, aina pettäjä. Minä olen toista mieltä. Jos minä saisin kotoa kaiken sen, mitä minä saatan saada jostain muualta, niin ei minun tarvitsisi mennä mihinkään. Jos joku kuuntelisi minua kotona, pitäisi mua lähellä tai silittäisi mun niskaani. Toivottaisi mulle hyvää yötä ja nauraisi, kun mä nukahdan huomaamattani toisen kainaloon.

Kyllä minä tiedän toimivani väärin. Ihan liiankin hyvin. Minä oon vaan liian kyllästynyt enää välittämään. Lisäksi mä tiedän sen, että ne minun elämäni oikeasti tärkeimmät ihmiset ei tuomitse mua. Ainoastaan sillä on mulle väliä. Mun puolesta mua saa tuomita ihan niin paljon, kuin haluaa. Mua ei jaksa kiinnostaa sellaisen ihmisen mielipide, joka ei mua tunne niin hyvin, kuin muutama mun ystäväni tuntee. Mä en pysty selittämään omia tekojani millään tapaa hyväksyttäväksi muille, korkeintaan itselleni.  

Kun sie vaan tietäsit, että mihin soppaat oot ittes sotkenu, kun oot tässä miun kans. 

Ehkä minäkin saan?

Vaikka mä olenkin ehkä maailman epäromanttisin olento, niin kai minäkin saan tykätä siitä, kun joku silittää mun niskaa ja toivottaa hyvää yötä? Kai minustakin saa olla kivaa katella telkkaria jonkun kainalossa?

Saa sitä varmaan ainakin haluta.

Rauhallista vuodenvaihdetta kaikille ja parempaa tulevaa vuotta! ♥